Valio & Milk Energy

1980-luvun taitteessa Valio oli mukana yhteispohjoismaisessa kampanjassa Milk Energy, jolla yritettiin saada nuoret juomaan enemmän maitoa. Kampanjaan kuului erityisesti julisteita, joissa julkkikset joivat maitoa (onhan tämä jo mainittukin), mutta myös kaikenlaista pientä sälää, kirjoittaa HS:n artikkelissa Valtteri Väkevä. Itse jutun voit lukea tästä. Yhtenä mainoskasvona oli aina yhtä ihana Teemu Selänne :)

Osa samaa kamppanjaa on tämä 1990-luvun taitteessa ilmestynyt Valion ABC-kokkikoulu -vihkonen, jossa on kaikenmoisia kokkausohjeita nuorille. Simppeleitä ja arkisia reseptejä.


Tässä ei valitettavasti ole painovuotta, sanotaan siis tämän olevan vaikkapa vuodelta 1990. Ainakaan takatukka-aika ei ole vielä ohi.


Ruokaympyräjulisteita löytyi varmaan kaikkien koulujen ruokaloiden seiniltä (tai sitten joltain muulta seinältä jos sattui olemaan niin pienessä koulussa, ettei siellä ollut erillistä ruokalaa). Aika perusmeininki. Ovatkohan suositukset edelleen samanlaisia?


Voi miten kasariysärin näköistä tarjoilua! Erityisesti nuo kolmionmalliset astiat tuntuvat olevan niin kivasti vuosikymmenentaitetta ja 1990-luvun alkua.

Sitä ole ihmetellyt tässä lukiessani 1990-luvun ruokalehtiä, että mikä vitsin muoti oli laittaa kaikki salaatit ja välillä muutkin ruoat tuollaiselle salaattipedille? Isolle salaatinlehdelle, joka on siellä kaiken muun ruuan alla. Minusta se on epäkäytännöllistä, ja jos siihen iskee jonkun lämpimän ruoan päälle, niin siitä alasalaatista (hieno sana, keksin juuri, saa käyttää) tulee sellainen lämpöinen ja nihkeä lerppu vain.




Aluksi, ennen kuin luin ohjeita sen enempää, ihmettelin että mikä ihmeen ruoka voi olla rahkariini, eli aines, jossa sekoitetaan yhteen suuri määrä rahkaa ja margariinia. Kuulostaa ällöttävältä. Mutta sitten tajusin, että jaaha kappas keppana, siitä tulikin uuniperunan täyte. Kai sitä tässä iässä voisi jo osata lukea ensin ja ihmetellä vasta sitten, jos siihen vielä aihetta on.



Milk Energy -kamppanjaan kuului tv-mainoksiakin. Esimerkiksi se, jossa Selänne tilaa baarissa maitoa. Urheilijoista on toki mainittava myös Ari Vatanen sekä Ben Johnson, jotka olivat Valion maitonaamoja 80-luvun lopulla kasarihengessä. Myös tällainen graafinen animaatio sekä toinen musiikillinen iloittelu. Nämä molemmat tosin jo 1980-luvun puolelta.

Lisää maitoenergiaa tulossa!

Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä aika ällöttävältä silti!

    VastaaPoista
  2. Ei ole pitkäkään aika, kun haikailin menneitä herkkuja, kuten Vesselin minttukaakaojauhetta, Liptonin Green Apple-teetä ja sellaista SukuLakun kokoista mansikkalakua, jonka nimeä en muista, eikä tunnu muistavan kukaan muukaan.

    Ja nyt sitten jostain bongasin blogisi ja nostalgiahuumassa oli tietenkin vapaapäivien mahdollistamana lukaista postaukset läpi. Niin paljon kaikkea tuttua ja niin paljon eri asioita, joita ei muistanut ennen kuin tuli vastaan.

    Ihana blogi sulla tosiaan! Sait musta ehdottomasti aktiivisen lukijan :)

    VastaaPoista
  3. Heippa, täällä myös yksi uusi lukija, joka päätyi tänne kun kaveri laitton facebookiin linkin, MAHTAVAA! Annan hyvä kiertää ja linkitän omasta blogistani tänne, tää on oikea hyvän mielen paikka :) :) :)

    terv. Salla

    VastaaPoista
  4. Muistan tehneeni joskus ala-asteella koulun jälkeen leiponeeni noita juustoteeleipiä. Muistaakseni tuli ihan hyviä, pitää pistää resepti taas testiin!

    Aivan mahtava blogi muuten, sait uuden lukijan.

    VastaaPoista
  5. Mukava kuulla Henry, tervetuloa uudelleen ja uudelleen, kiitos :)

    Niin, eiväthän nuo ohjeet sinänsä huonoilta kuulosta. Voisi itsekin joskus kokeilla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!