Tiimari - tilpehööritaivas!

Kun ysärillä netistä tavaroiden katselu tai ostaminen ei vielä ollut tavallista, oli tyydyttävä siihen, mitä oma kotikaupunki tarjosi. Suurimpien kaupunkien ulkopuolelle oli onneksi levinnyt Tiimari-ketju, josta löytyi jos jotakin. Erityisen ihanaa Tiimarissa taisi olla loppukesällä ennen koulun alkua, kun hyllyt pullistelivat pieniä pyyhekumeja, jänniä vihkoja, kiiltäviä kyniä ja muuta koulukamaa.

Muotikyniä oli 1990-luvulla monenlaisia: jo pelkästään lyijykyniä ja lyijytäytekyniä oli erilaisia. Niin Jurassic Park kuin Spice Girls oli tuotteistettu koulutarvikkeisiin. Oli kyniä, joissa oli pieniä lyijynteriä, oli glitterpintaista ja Simponi-kuvioitua.

Ainakin minulle 90-luku oli myös tuoksuvien geelikynien ja metallinhohtoisten kynien aikaa. Kuinka hienoa olikaan kirjoittaa vaikkapa hopealla kynällä! Vaikka eihän se paperista kamalasti erottunutkaan.

Pyyhekumia oli vähintään yhtä paljon kuin kyniäkin. Varsinkin Tiimari oli sillä saralla todellinen apaja, olihan siellä jos millaisia pieniä kuviokumeja, jotka parhaimmillaan olivat tuoksuvia.

Toinen juttu on sitten se, etteivät ne välttämättä hyvin kumittaneet...

Ylläolevassa kuvassa ehdoton ajankuvasuosikkini ovat yläkylman kumit, joissa on kuvattuna Euroopan unionin alue vuonna 1999! Suomihan liittyi EU:hun vuonna 1995 yhtä aikaa Ruotsin ja Itävallan kanssa; Norja torjui jäsenyyden.

Toinen hyvä paikka tällaisiin ostoksiin oli Anttilan tavaratalo, jossa sielläkin oli kivaa tilpehööriä. Kotikaupungistani löytyi myös pari kirjakauppaa. Kuitenkin muistoissani hyvät ostokset tehtiin aina Tiimarissa.

Tavallaan vähän harmittaa, ettei Tiimaria enää ole, vaikkain se muuttui viimeisinä vuosinaan etupäässä sisustustavaraa ja muuta lahjatavaraa myyväksi kaupaksi. Eivätkö hajukumit käyneet kaupaksi, yrittikö Tiimari profiloitua joksikin, mitä se ei oikeastaan ollut? Nämä kuvat ovat vuodelta 2001 - vielä tuolloin Tiimari oli ihana kynä- ja kumimaailma.

Lastenkirjoja aikuisen silmin - Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Viime aikoina olen lueskellut lasten- ja nuortenkirjoja sekä kirjaprojektin tiimoilta että ihan huviksenikin. Kyseessä on ollut lähinnä kirjoja, joita olen lukenut myös lapsena ja nuorena. Onkin todella kiinnostavaa lukea noita kirjoja uudelleen ja pohtia, ovatko ne samanlaisia kuin muisti niiden olevan, tuntuvatko ne lapsellisilta vai tarjoavatko ne jotain kosketuspintaa myös aikuiselle minulle.

****

Suvi Kinoksen seitsemän enoa löytyi ainakin minun kotikuntani kirjastosta myös äänikirjana.

Viikonloppuna luin Jukka Parkkisen romaanin Suvi Kinoksen seitsemän enoa, joka on alunalkaen julkaistu vuonna 1995. Kirja aloittaa alunalkaen kolme- mutta sittemmin neljäosaiseksi kasvaneen sarjan, jossa seurataan Suvi Kinos -nimisen tytön elämää syntymästä lähtien.

Suvi Kinos ei kasva aivan tavallisessa ympäristössä, sillä hänen ollessaan vauva hänen vanhempansa kuolevat liikenneonnettomuudessa, ja Suvi päätyy elämään ja kasvamaan viiden enonsa hoivaan kuvitteelliseen pieneen Nallikallion kuntaan. Kirjassa Suvin poikamiesenot opettelevat lastenkasvatusta ja -hoitoa, mutta yhtälailla Suvi oppii yhtä sun toista, sillä hänen enonsa ovat varsin akateemisia: jokainen on väitellyt tohtoriksi, kuka miltäkin alalta. On kulttuuriantropologia, kasvatustieteilijää ja kemistiä.

Kirjan kertojana on Suvi itse, kyseessä ovatkin siis ikäänkuin hänen muistelmansa. Omalaatuisessa ympäristössä Suvista kasvaa omalaatuinen tyttö. Kirja on toisaalta humoristinen, toisaalta kunnianosoitus erilaisuudelle, sivistykselle ja läheisyyden ja perheyhteisön voimalle - osoitus siitä, miten hienoja ihmisiä kasvaa muuallakin kuin heterovanhempien ydinperheessä. Viiden enon ja pienen Suvi-tytön muodostama Turakaisten-Kinosten perhe elää ratkiriemukasta ja monipuolista elämää Villa Landessa siitäkin huolimatta, että ulkopuolisten katseet usein kohdistuvat heihin.

Olen itse ollut jo jonkin aikaa osana yliopistomaailmaa, mikä teki kirjan lukemisesta erityisen antoisaa. Enot kun ovat akateemisia ihmisiä, ja kirjassa sivutaan niin tutkimuksentekoa kuin väitöstilaisuuksiakin pienen tytön näkökulmasta. Kirja vilisee sivistyssanoja, mutta sivistystä ja akateemisuutta käsitellään sekä humoristisin että lempein käsin. Enot ovat hauskoja, mutteivat naurettavia. He suhtautuvat itsekin akateemisuuteensa rennoin rantein.

Omien tutkimusintressieni kannalta kirjan loppuosassa on erityisen kiinnostava juonenpätkä. Nallikallion kuntaan tulee vieraaksi Namibian Ambomaasta ministeri, jonka vierailun yhteydessä lapset laulavat tälle pari säkeistöä menneiden vuosikymmenten tunnettua Musta Saara -virttä, joka rasistisen maailmankatsomuksensa myötä on kadonnut laululistoilta jo aikaa sitten. Kirjassa viitataankin virren ongelmallisuuteen. Samoin viitataan myös Ambomaalla työskennelleisiin suomalaisiin lähetystyöntekijöihin sekä lähetystyön idean ongelmallisuuteen. Nuo viittaukset tuskin aukeavat kirjan lapsilukijoille, eivätkä välttämättä kaikille aikuislukijoillekaan, mutta minä tein pää huuruten merkintöjä marginaaliin.

Kirja oli sekä lapsellinen että myös aikuislukijalle sopiva. Seuraavaksi taida ottaa lukulistalleni kirjan jatko-osat!

Ostoksilla ja kaupoilla

Oma mielikuvani 1990-luvun ruokakauppareissuista on aika yksipuolinen. Lauantaina puoliltapäivin kauppaan, eli K-Cityyn, Prismaan tai Ekaan. Viikonloppuruoat sieltä, omakohtaisesti kiinnostavinta oli tietysti se, mihin karkkiin upottaisin oman optioni lauantaikarkeista. Olihan karkkipäivä. Minulla ei ollut hajuakaan ruoan hinnasta tai muusta, kaikki oli jotenkin aika itsestään selvää, enkä muista, että minulla olisi ollut aihetta kohtaan suurempaa kiinnostusta. Taisin kuitenkin lähteä hyvin mielelläni mukaan ruokakauppaan. Ehkä sieltä jostain lapsuudesta juontaa juurensa se, että edelleen tykkään käydä suurissa marketeissa ja koluta hyllyjä valikoimaa tutkien. Vaikka olisihan se katu-uskottavampaa ja siinä mielessä hienompaa asioida vain torilla, tiloilla ja jossain ekokaupoissa.

Kyrönkosken S-market Mansikka, 1980-luku.

S-Market Apajan avajaiset, 1988.

Kauppaan oli tietysti ehdittävä säälliseen aikaan. Kaupat ihan todella menivät kiinni jo iltapäivällä, eivätkä vielä 90-luvun alussa olleet auki sunnuntaisin.

Alla oleva S-market on jo 1980-luvun lopulta, mutta silti: arkisin auki kuuteen tai seitsemään, lauantaisin kahteen.

S-market Hämeenkyrössä.

S-Market Herkkumestari - auki kuuteen saakka!

Ennen pitkää aloin tietysti olla sen ikäinen, että saatoin käydä kaupungilla ja kaupoissa itseksenikin, mutta ne jutut menevät enemmän 2000-luvun puolelle. Lämpimimmin muistelen tottakai kotikaupunkini Salon Anttilaa, joka oli keidas vähän kaiken suhteen: sieltä ostin ekat cd-levyni, cd-sinkkuni, Titanic-penaalin ja Anytimen kynsilakkaa. Keskustassa oli myös Tiimari, jonka kutsua oli niin kovin vaikea vastustaa.

Voisin huokailla, miten kaikki oli ennen paremmin, mutta kyllä minusta on silti mukavaa voida käydä kaupassa myös lauantaisin iltakahdeksalta tai sunnuntaina mihin aikaan vain. Yhdessä olen kuitenkin sitä mieltä, että ennen oli hienommin: nimittäin muovikassit ja paketit ja kääreet. Tuo ylläoleva Valintatalo on jo 1970-luvulta, mutta silti, tai juuri silti. Yksinkertainen värimaailma, selkeät linjat, pirteät kuvat. Takaisin, kiitos.

Tämän postauksen kuvat ovat Museoviraston kuvakokoelmasta, paitsi viimeinen kuva toki Blondi tuli taloon -sarjasta.

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Valio valmisti 1990-luvulla kaikenlaista maidosta jäätelöihin ja juustoista jogurttiin, ja uusia tuotteita tuli markkinoille vuosittain. Mukana oli myös vanhoja tuttuja sekä tuotteita, jotka olivat tuolloin uusia, mutta nykyään ihan klassikkokamaa.

Tässä onkin siis kollaasi 90-luvun Valiota!

Kuvassa on mukana ainakin seuraavia:

• Kevytmaitoa
• Jäätelöitä: Super, Jade, Litran kermajäätelöä, Classic-puikot, Pingviini-tuutit, Joke-Kuuluu, Grandi-mehujää, Valiojäätelö tiikeri
• Margariinia: Erilaisia Voimariineja
• Tuttelia (mainoksessa Teemu Selänne!) ja Muksua
• Gefilus-tuotteita: Piimää, juomaa, jogurttia, maitoa
• Ruokakermaa
• Juustoja: Ilves, Polar, Aamupala, Viola, Turunmaa, Oltermanni, Punaleima, Mustaleima, Koskenlaskija, Aura, Punaposki...
• Hedelmätarha-mehua
• Jogurtit ja viilit: Viilis, Valiojogurtti, Nami nami, Fanny-vanukas

Satuin löytämään Valion 1990-luvun vuosikertomuksia, ja kokosin niistä teille tällaisen kollaasin Valion 90-luvun tuotteita. Valitettavasti osa kuvista oli niin huonolaatuisia, ettei niitä joko ollut järkeä ottaa mukaan tai ainakaan jättää kollaasiin yhtään isommiksi.

Ysärin lempikirjat

Minulle kirjasto oli 1990-luvulla tärkeä paikka ja kirjoja tuli luettua paljon. Kuuntelin suosikkikirjojani äänikirjoina ja luin kaikenlaista, suosikkejani olivat erityisesti monet kotimaiset nuortenkirjat, kuten Kultaiset salamat, Hullut luokat sekä Tossavaiset-sarja.

Erityisesti nuorten keskuudessa hyvin suosittuja olivatkin kirjasarjat - joskus ne olivat selvärajaisia ja lyhyitä, joskus loputtomia. Merja Jalon heppakirjoja tuli parhaimmillaan useita vuodessa, Neiti etsiviä riitti melkolailla loputtomiin. The Baby-sitters clubeja olisi ollut yli 130, mutta vain 24 suomennettiin.

Hieman vanhetessani lukemisto siirtyi niin sanotusti nuorille aikuisille tarkoitettuihin kirjoihin. Oli Sweet Valley High'ta sekä Katja-kirjoja. Ja ennen muuta nuortenkirjakuningatar Tuija Lehtisen kirjat. En syttynyt niinkään Mirkka- tai Laura-sarjoille, vaan niille itsenäisille kirjoille, kuten Siskokullat ja Kundi kesätukkainen.

Mikä olivat sinun lempikirjojasi 1990-luvulla?

Kirjasto - ihan paras paikka

Olen kirjojen ja kirjaston suurkuluttaja. Siitä voi varmasti hyvällä mielin kiittää lapsuuttani. Vaikka vanhempani eivät olekaan mitään himolukijoita, vietiin minua kuitenkin kirjastoon usein, minulla oli joitain omia lastenkirjoja, minkä lisäksi minulle myös luettiin paljon kirjoja. Muistan, että usein kirjoja lainattiin kirjastosta kerralla aivan valtavat kasat. En tiedä, tulivatko ne kaikki luetuiksi, mutta kirjat olivat jo pienenä minulle tärkeitä. Se ei ole koskaan muuttunut.

Olisin huomaavinani, että nämä tytöt lukevat kirjastossa ainakin Rakastunut ranskanperuna -vitsikirjaa,
Jalon Ratsutyttö-kirjaa sekä Koululaista.

Tärkeitä paikkoja olivat myös kirjastot. Kotikuntani kirjastossa järjestettiin myös satutunteja lapsille, ja pääsin niille toisinaan. Vaikka ovathan mielikuvat aina vähän tällaisia: ehkä olen ollut satutunnilla kerran, mutta omassa muistissani sitä tapahtuu ihan valtavan usein.

1990-luvulla ei tosiaankaan ollut itsepalvelulainausta.
Tässä koko perhe käy yhdessä lainausreissulla.

Vietin kirjastossa todella paljon aikaa. Luin lehtiä, kirjoja, selasin hyllyjä niin että osasin ne ulkoa. Ylen vuodelta 1993 olevassa Ex Libris -dokumentissa, josta nämä kuvat ovat, kaksi tyttöä kertovat käyvänsä kirjastossa lähes joka päivä. En siis ole ollut aivan ainut kaltaiseni! Tosin itse asuin aika kaukana kaupungin keskustasta (ja siis kirjastosta), joten siellä tuli käytyä lähinnä vanhempien menojen mukaan, vasta yläasteikäisenä omien aikataulujen mukaan koulun jälkeen.

Lainakassiin päätyy muun muassa Enid Blytonin  lasten dekkareita.

Ala-asteella ollessani kirjastoauto kävi toisinaan (tai luullakseni säännöllisesti, se kai olisi viisaampaa) koulumme pihalla. Sieltä sai lainata kirjoja, kuten pulpettikirjoja. Koska keskustassa oleva pääkirjasto oli minulle todella tuttu, oli kirjastoautossa vierailu siinä mielessä aika jännittävää. Itse asiassa 90-luvun jälkeen en ole käynyt kertaakaan kirjastoautossa, vaikka niitä toki edelleen kiertää täällä Turussakin. Pitäisiköhän poiketa!

1990-luvun kirjastoreissuissa jännittävää oli seurata myös kirjan lainaamista. Kirjojen viivakoodit luettiin sellaisella laitteella, kirjastonhoitaja leimasi palautuspäivämäärän paperilappuun ja sujautti lapun kirjan taka-aukeamalla olevaan taskuun. 

Joskus leikimme siskon kanssa kirjastoa kotona. Ehkä tärkein osa leikkiä oli nimenomaan viivakoodin lukeminen sekä nuo palautuslaput.

Kuvat: Ylen Ex Libris -dokumentti (1993), Elävä arkisto. Dokumentissa vieraillaan Porin sekä Suonenjoen kirjastoissa.

90-luvun muistoja haussa!

Kuten aiemmin kirjoitin, olen parhaillaan työstämässä kirjaa, joka käsittelee 90-lukua. Kuten tämä blogikin, näkökulma on erityisesti arjessa ja lapsuudessa. Siihen liittyen ajattelinkin, haluaisitteko jakaa kanssani muistoja ja kokemuksianne muutamasta aiheesta?

Voit lähettää muistojasi sähköpostitse (tuuve_ [a] hotmail.com), mukavaa jos kerrot etunimesi ja syntymävuotesi viestissäsi! Kaipaan muistojasi erityisesti seuraavista asioista:

1.) koti ja asuminen

• onko jokin huonekalu erityisen tyypillinen 90-luvulle, miten ja millaisin värein kotisi oli sisustettu? oliko sinulla oma huone, millainen se oli?
• näkyikö lama perheessäsi?

2.) koulu ja vapaa-aika

• mitä teitte välituntisin? mikä oli lempiaineesi koulussa? millainen opettajan ja oppilaan suhde oli?
• Mitä koulukirjoja teillä oli käytössä?
• Millaisia koulun juhlat olivat (esim. joulujuhla) tai muut tapahtumat (esim. l
• miten vietit vapaa-aikaasi? missä vietit vapaa-aikaasi?

3.) ruoka

• millaista ruokaa teillä kotona syötiin?
• millaisia muistoja sinulla on 90-luvun kouluruoasta?
• millaisia muistoja sinulla on ulkona syömisestä, ravintoloista ja pikaruokapaikoista?
• mikä oli erityistä, uutta ja hienoa ruokaa, mitä arkista?

4) teknologia

• Millaisia teknologian kehityksen askelia muistat? Kuinka ne näkyivät arjessasi - kotona, koulussa, vapaa-ajalla?
• Mitä laitteita kotiin tuli 90-luvulla? Miten ne vaikuttivat perheenjäsenten elämään?
• Millaisia omia uusia laitteita kenties omistit, mitä kavereilla oli?

Voit kertoa kaikenlaisia muistoja edellä mainittuihin aiheisiin liittyen, kysymykset ovat vain suuntaa antavia.. Käytän muistoja kirjassa, mutta niitä ei hyödynnetä muuhun. Kysyn näitä asioita etupäässä kartoittaakseni joidenkin ilmiöiden ja kokemuksien yleisyyttä.

Voit lähettää muistojasi helmikuun loppuun (28.2.2017) saakka.

Jo valmiiksi: kiitos todella paljon! :)