tiistai 10. marraskuuta 2015

Vuoden 2000 huiput

Vaikka tämä onkin 1990-lukua käsittelevä blogi, niin pieni matka 2000-luvun alkuun sallittakoon. Seuraavassa oleva Demi-lehden vuosiäänestyksen tuloslistaus kiteyttää vuoden 2000 parhaat ja kammottavimmat palat musiikista muotiin sen verran oivallisesti, että olihan se jaettava teidän kanssanne!

Luultavasti hauskinta luettavaa äänestystuloksissa ovat vuoden huiput ja ärsyttävimmät asiat. Kovimpana juttuna pidettiin - mielestäni täysin oikeutetusti - suomalaisen musiikin läpilyöntiä maailmalla. Vuosiin 1999-2001 mahtuikin paljon: Bomfunk MC's, Darude, HIM, The Rasmus ja niin edelleen.

Maailman muutostakin on aistittavissa: Suomi sai ensimmäisen naispresidentin ja homosuhteet ja homohahmot tv-sarjoissa yleistyivät.



Sinänsä kiinnostavaa on, että Fintellingesin myötä valtavirtaan noussut Suomiräp löytyy niin hienoimpien kuin ärsyttävimpienkin ilmiöiden listalta.

Vuoden musiikkivideohelmeksi äänestettiin Blink 182:n All the small things - mainio biisi, ja upea vitsikäs kumarrus Backstreet Boysin suuntaan!

 


Ja mitäs muuta täällä onkaan?

Paras levy:
1. Eminem: The Marshall Mathers LP 
2. Bon Jovi: Crush
3. Apulanta: Plastik
4. Backstreet Boys: Black & Blue
5. Cliché: Twilight

Mainintoja myös Destiny's Childille, Limp Bizkitille sekä Savage Gardenille.

Paras tyttöbändi:
1. Destiny's Child
2. All Saints
3. Nylon Beat
4. Tiktak
5. Spice Girls


Vuoden musavideotaiteen helmi:
1. Blink 182: All the Small Things
2. Red Hot Chili Peppers: Californication
3. HIM: Join me
4. Madonna: Music
5. Darude: Feel the Beat

Vuoden kotimainen komeetta:
1. Darude
2. Ville Valo/HIM
3. Bomfunk MC's
4. Jimi Pääkallo/Cliché
5. Kemopetrol

Vuoden huimin leffaelämys:
1. Scary Movie
2. Charlien enkelit
3. Levottomat
4. American beauty
5. Coyote Ugly

Paras miesnäyttelijä:
1. Brad Pitt
2. Keanu Reeves
3. Freddie Prinze Jr.
4. Tom Cruise
5. Ben Affleck

Paras naisnäyttelijä:
1. Lucy Liu
2. Sarah Michelle Gellar
3. Angelina Jolie
4. Julia Roberts
5. Cameron Diaz

Paras tv-sarja:
1. Roswell
2. Salatut elämät
3. Frendit
4. 70's Show
5. Sinkkuelämää

Suloisin tv-kundi:
1. Brendan Fehr (Roswell)
2. Jason Behr (Roswell)
3. Joshua Jackson (Dawson's Creek)
4. Jasper Pääkkönen (Salatut elämät)
5. Kenny (South Park)

Unelmien deittiseuralainen:
1. Brad Pitt
2. Keanu Reeves
3. Ricky Martin
4. David Beckham
5. Ville Valo

Vuoden pari:
1. Jennifer aniston & Brad Pitt
2. Freddie Prinze Jr. & Sarah Michelle Gellar
3. Tea Khalifa & Toni Wirtanen
4. Madonna & Guy Richie
5. Ryan Philippe & Reese Witherspoon

Telkkarin paras pari:
1. Max & Liz (Roswell)
2. Miia & Saku (Salatut elämät)
3. Monica & Chandler (Frendit)
4. Buffy & Angel (Buffy vampyyrintappaja)
5.Joey & Pacey (Dawson's Creek)

Tyylikuningatar:
1. Madonna
2. Jennifer Lopez
3. Britney Spears
4. Gwyneth Paltrow
5. Angelina Jolie


Aika paljon viihdemaailman tähtien tekemiset ovat tainneet lukijoita kiinnostaa, kun niin deittikumppaneita kuin suloisimpia miehiä sekä pariskuntia on pitänyt listata.

Julkkisten sijaan minusta kiinnostavaa olivat nämä lopun listat cooleimmista ja älyttömimmistä trendeistä. Jaa-a, mitähän mieltä sitä nykyään ollaan? Kiilto- ja helmiäismeikit, niittivyöt? Entäpä kaljut kundit ja avainkaulanauhat?

tiistai 3. marraskuuta 2015

Lippulappuja ja lehtiöitä



Nyt mennään 1990-luvun koulupäivien ja harrasteluiden ytimeet: lappuihin.

Vielä 90-luvulla kaupat, Tiimari etunenässä, olivat tilpehööreineen alakoululaisille varsinainen keidas monien tuotteiden osalta. Tiimaria ei enää ole, mutta mielissämme muistamme pienet ja vieläkin pienemmän paperilehtiöt, jotka parhaimmillaan tuoksuivat muovisen makealle.





Lehtiöiden kansista löytyi kaikenlaista: Disney-hahmoja, Barbeja, piirrettyjä nalleja, kissavalokuvia, Trolleja, hevosia... You name it.

Monet pienet tytöt (ja pojat ?!) keräilivät niin lehtiöitä kuin niiden yksittäisiä lehtiäkin niin Satakunnassa kuin Itä-Suomessakin, tämän tiedän. Omalla luokallani vastaavaa villitystä ei tainnut olla, mutta pienet lehtiöt toki olivat ihan tuttu juttu.



Vaan saattoiko sivuja myös käyttää esimerkiksi muistilappuina? Oliko tarkoitus keräillä vain yksittäisiä sivuja vai kokonaisia lehtiöitä?


***
Yksittäiset sivut olen saanut ystävältäni S:ltä, kiitos! Näin tuli niillekin yllättävää käyttöä :)


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ysäridelfiini Flipper

Minulle 1990-luvun tunnetuimmat delfiinit löytyvät Titanic-elokuvasta, kun Jack ja Fabrizio huomasivat laivan keulassa tuulettaessaan keulan edellä hyppivät delfiinit. Ja kyllä, Tampereen Särkänniemen delfiinit esiintyivät, halusivat tai eivät, näytöksissä kesälomamatkalaisille, eikä keskustelua delfinaarion eettisistä puolista vielä käyty.

Luultavasti se yleisesti tunnetuin ysäridelfiini oli kuitenkin Flipper.



Nuortensarja Flipper  kertoi paitsi delfiinitutkijoista ja Flipper-delfiinistä myös teini-ikäisistä turkoosinkirkkaan veden äärellä. Vuosina 1995-2000 valmistunut tv-sarja näkyi meillä MTV3-kanavalla viikonloppuaamuisin - tai ainakin sivistyneenä arvauksena heittäisin tuon ajan ja kanavan. Selailin tammikuun 1996 ja 1997 tv-ohjelmia parista lehdestä, mutta Flipperiä ei näkynyt ollenkaan. Valitettavasti käyttämäni lähteet ovat vähän rajalliset.

Vuoden 1995 Flipper oli itseasiassa uudelleenlämmittely 1960-luvun samannimisestä sarjasta. Sarja sijoittui Floridaan, mutta oli suurimmalta osin kuvattu Australiassa, loogisesti. Sarjaa tehtiin yhteensä neljä tuotanto kautta ja 88 jaksoa - en osaa sanoa, näytettiinkö sarja aivan kokonaisuudessaan Suomessa.

Sarjan alussa  Keith "Bud" Ricks (Brian Wimmer), johtava delfiinitutkija, saa tiimiinsä kauniin naistutkija Pam Bondellin (Colleen Flynn). Pamin mukana Floridaan muuttaa tämän 14-vuotias poika Mike (Payton Haas), joka ei muutoksesta ole kovinkaan innoissaan, kunnes hän tapaa ikäisensä kiehtovan tytön, Mayan (Jessica Alba). Mayalla on erityinen yhteys Flipper-delfiinin kanssa. Tuotantokausien edetessä tästä alkunelikosta kirjoitettiin hiljalleen henkilöt pois sarjasta samalla kun uusia totta kai tuli tilalle ja ympäristökin laajeni tutkimuskeskuksen ulkopuolelle. En siis ihmettelisi, jos sarjasta olisi lopulta nähty Suomessa vain yksi tai kaksi ensimmäistä kautta.

Flipperistä oli Jessica Albaan keskittynyt juttu Suosikissa 2/1997.


Sarjaa alettiin esittää Suomessa alkuvuonna 1997. Perusideana oli, että sarjan hahmot joutuivat yleensä jakson aikana erilaisiin hankaluuksiin, joista Flipper heidät sitten lopulta pelasti. Suosikissa 2/1997 on Payton Haasin ihailijakuva ja juttu etupäässä Jessica Albasta. Suosikissa kerrotaan:

"Sarjan tapahtumat sijoittuvat aurinkoiseen Etelä-Floridaan. Ryhmä valtameren tutkijoita tarkkailee delfiinien kykyä kommunikoida keskenään. Ryhmää johtaa tohtori Keith Ricks, jota esittää mm. China Beach -sarjasta tuttu Brian Wimmer. Ricksin työparina on kaunis laivaston tutkija Pam Blondel (Colleen Flynn). Pam on eronnut yksinhuoltajaäiti, joka yrittää työnsä ohessa kasvattaa 14-vuotiasta poikaansa Mikea. Tehtävä ei ole ihan yksinkertainen, sillä Mike onnistuu toistuvasti hankkiutumaan hankaliin tilanteisiin.
   Mike on ihastunut tutkimuskeskuksen lähellä asuvaan paikalliseen tyttöön Mayaan, mutta Mayaa kiinnostaa enemmän vedenalainen elämä. Sulavaliikkeinen tyttö uskoo olevansa merenneitojen sukua. Hän asuu yksin paratiisimaisessa poukamassa ja odottaa, että "serkut" tulisivat hakemaan hänet mukaansa. [...]"

Kuuluiko Flipper sinun viikonloppuaamuihisi?

torstai 15. lokakuuta 2015

Kummeli - Kyllä lähtee!

Tuomas Marjamäeltä on aivan vastikään julkaistu teos Kummeli - erittäin hyvin sanottu

Ylellä nähty sketsisarja rynnisti ruutuihin vuonna 1991, keskelle talouden alamäen alkua. Tuolloin siitä nähtiin kolme pilottijaksoa. Viikoittain sketsit alkoivat myöriä tv:ssä joulukuussa 1992. Tuotantokausia tuli sittemmin kuusi, niistä kuudes 2000-luvun alkussa. Näiden ohella olemme nähneet viisi Kummeli-elokuvaa, Mankeli-tv-sarjaa ja niin edelleen.





Kummeli oli suosionsa huipulla vuonna 1994, jolloin tv:ssä esitetyt jaksot keräsivät lähes miljoonayleisön. Toisaalta kolmen tv-kanavan ja melko rajallisen tv-tarjonnan maassa se ei vielä ollut kovinkaan ihmeellistä.

Kummeli toi lasten ja nuorten, miksei aikuistenkin, puheeseen liudan sanontoja ja heittoja, aivam kuten Putous 2010-luvulla. Jumankauta juu nääs päivää. Do dii. Kohta ei oo enää kellään kivaa. Etsäviitsisitsä.

Tunnustettakoon: En koskaan katsonut Kummelia. Vasta näin jälkeenpäin olen katsonut sketsejä Elävästä arkistosta ja Youtubesta. Siksi minun on ehkä turha lähteä kirjoittamaan Kummelista kovinkaan pitkästi, sillä niin on jo tehty muualla: klikkaile tästä itsesi Ylen sivuille lueskelemaan Marjamäen haastattelua.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Trikoosukupolvi

Kun minä olin kuusivuotias, eli vuonna 1993, ehdottomasti paras vaate olivat college-housut ja iso college-paita. Tai ehkä trikoohousut ja trikoopaita. Tai verkkarit ja tuulitakki.

Toisinaan oli aiheellista käyttää hiihtareita: joustavia housuja, joissa oli kuminauha jalan alla. Käteviä, eivät nousseet ylös.

Äiti ompeli minulle ja siskolleni paljon vaatteeita. Trikoopaitoja, mekkoja, verkkahousuja. Ompelukoneen ja saumurin tasainen hurina kuului vintiltä.

Isoäiti neuloi minulle, siskolle ja serkulle Suuren Käsityön ohjeella muumivillapaidan.

Farkut eivät kiristäneet niin kuin niiden ei kuulunutkaan.

Niin, olen erään lukijani innoittamana miettinyt kysymystä siitä, oliko lastenmuoti 1990-luvulla jotenkin lapsenomaisempaa ja rennompaa kuin nykypäivänä. Että saiko silloin lapsi helpommin olla lapsi, peuhata niissä trikoissaan ja suurissa college-paidoissaan, kun taas 2010-luvulla vauvatkin puetaan farkkuihin, solmioihin, nuoret tytöt napapaitoihin ja niin edelleen.


Mikä on vastaukseni ja pohdintojeni tulos? Ei kovinkaan kummoinen: toisaalta ja toisaalta. 1990-luvulla lastenmuodissa oli uusia tuulia. 1980-luvulta periytyivät esimerkiksi Disneyn hahmojen printtikuviot. Oli Laura Ashley -kukkakuoseja, kirkkaita värejä. Ruskeaa ei löytynyt hakemallakaan, vaikkakin luultavasti kovin harva vanhempi olisi halunnu pukea lastaan oman lapsuutensa retrokuoseihin, jotka nykyään ovat muodissa.






Toisaalta olen lukenut paljon erilaisia kuvastoja, katalogeja sekä lehtiä Koululaisesta Me Naisiin ja siltä väliltä. Sillä perusteella mieleni tekisi sanoa, että 90-luvun lasten muoti ei kamalasti eroa 90-luvun aikuisten muodista. Jos lasten muoti silloin oli rennomaa, niin sitten oli kyllä aikuistenkin!

Mutta ehkä kyse ei ole vain siitä, mitä lehdissä mainostetaan ja Anttilassa myydään. Laman vuoksi monien perheiden oli mietittävä uudelleen kulutustaan, jonka vuoksi kirpputorit olivat suosittuja, vaatteita ommeltiin itse (jos taitoa siihen löytyi), ehkäpä hankittiin vaatetta, joka kestäisi pitempään? En tiedä, olin päiväkoti-ikäinen 90-luvun laman aikaan, mutta kenties näin oli.






Yksi asia lienee kuitenkin varma: mediaa oli vähemmän ja luultavasti myös niin sanottuja suuren maailman esimerkkejä siitä, miltä tulisi näyttää. Muoti-ikonit koskivat helpommin teinejä ja nuoria aikuisia. Lapsilla ei välttämättä ollut oman kaveripiirinsä ja koulunsa ulkopuolelta niin tarkkaa tietoa siitä, miten pitäisi pukeutua, kun taas nykyään somen aikana, selfie-kulttuurissa, ala-asteellakin ollaa muotisekoista jo aika tietoisia, ja ne edellä mainitut selfiet korostavat vielä entuudestaan sitä, mitä itse näyttää.

Keksimäärin vaatteet olivat vielä tuolloin kalliimpia kuin mitä ne ovat nyt, sillä halpavaateketjuja ei vielä 90-luvun alussa ollut Suomessa. Käytännössä siis nykyisen kaltaisen vaatemeren hauduttelu vaatekaapissa ei ollut mahdollista - muoti ei vaihtunut viikoittain! 1990-luvun laman jäljiltä kotimaiset vaatteiden valmistajat ovat hiljalleen hiipuneet pois tai vieneet tuotantonsa ulkomaille. Vaate on meille nykyään erilainen asia kuin 1990-luvulla, vaikkei tuosta vuosikymmenestä edes ole pitkä aika. 

1990-luvun loppupuolella H&M kuitenkin jo rantautui Suomeen, kuten IKEAkin, laman jäljiltä yleinen elintaso alkoi nousta ja luultavasti siinä samassa myös suhteemme vaatteisiin muuttui.


Urheiluruutua luettiin vielä kirjokuvioisessa villapaidassa, ei pikkutakissa. Huomaa toki myös keskijakaus!

Piirroshahmojen printtikuviot olivat suosittuja.



Itse kävin ala-asteeni pienessä kyläkoulussa, jossa ei pahemmin haitannut hillua trikoissa ja isoissa neulepaidoissa, jotka toisaalta saattoivat olla ihan muodikkaitakin. Ajanlaskun lähestyessä 1990-luvun loppua minuakin tosin alkoi kiinnostaa saada samanlaisen MicMacin housut kuin kaikilla muillakin on. Mulla oli superhieno Leonardo diCaprio -paita ja jotkut vaatteet, joita pidin tosi hienoina, olivat silmissäni hienompia kuin toiset. 

Ja se on ainoa lapsuus ja nuoruus jonka olen elänyt. Ehkä kaupungin keskustassa isossa koulussa olisi ollut erilaista. Ehkä lopulta tärkeintä on se, millaisessa kaveripiirissä ja perheessä on kasvanut, mitä lehtiä on lukenut, mitä harrastanut. Mutta kyllä ajat silti muuttuvatkin. Saattaa silti olla hieman naiivia ajatella, että 90-luvun lapset olisivat olleet autuaan tietämättömiä ulkonäköasioista ja mahdollisista paineistakin, joita asiaan liittyy.

Ja ne aikuiset: kyllä 90-luvulla pukeuduttiin viimeisimpään hohtavaan satiiniin ja turkiksiin, mutta myös kukkatrikoisiin. Ettei vain totuus unohtuisi.

Mukana myös mystisen isopäinen Anne Kukkohovi. Mitä tuolle kuvalle on tapahtunut? En tajua!


Millaisia ajatuksia teillä on aiheesta - oliko lasten ja nuorten pukeutuminen erilaista 90-luvulla? Oliko aika ulkonäkökeskeistä vai ei? Lisää mutuilua!



keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Frendit: Kokkausta ja sydänystäviä

En koskaan ollut Frendit-sarjan säännöllinen seuraaja, mutta niin 1990-luvulla kuin etenkään myöhemmin sarjalta ei ole voinut välttyäkään, kiitos erityisesti lukuisten uusintakierrosten.

Frendit oli 90-luvulla todella suosittu sitcom-sarja. Sitä kuvattiin Jenkeissä 1994-2004. Suomessa sarja alkoi pyöriä MTV3:lla muutama vuosi myöhemmin ja se oli nuorten keskuudessa suosittu. Sarjaa ei tuotteistettu niin radikaalisti kuin vaikkapa Spice Girlsejä tai Titanic-elokuvaa, mutta jonkun verran Frendit-tuotteita oli silti 1990-luvun lopulla markkinoilla: lähinnä paperiosastojen tavaraa, kuten penaaleja ja kansioita.

Ja keittokirja!





Vuonna 1999 julkaistiin sarjan keittokirja Frendit: Kokkausta ja sydänystäviä, joka vielä näin 16 vuotta myöhemminkin on mukavaa luettavaa. Kirjasta löytyy muutama eri osio (alkupalat, Central Perkin erikoisuudet [kahvit, muffinit ja muut], lohturuoka, juhlaruoat, urbaani ruoka, kasvisruoka sekä jälkiruoat). Jaottelu eri osioihin on kivan raikas.

Keittokirja ei ole edes kovinkaan päälleliimattu oheistuote Frendeille. Sarjassahan syödään ja juodaan paljon. Koska en koskaan varsinaisesti seurannut sarjaa, en osaa sanoa ovatko kaikki kirjan ruoat suoraan sarjasta, mutta osa on ainakin.

Kirjasta löytyy myös kuvia sarjasta, lainauksia sekä henkilöiden välisiä hauskoja dialogeja. Samoin sivuilla ovat kuuden päähenkilöt fact-filet (sana, jota voisi näin 2010-luvullakin kyllä käyttää enemmän). Myös useat reseptit on tekstin tasolla sidottu sarjan tapahtumiin.

Kirja on hauskalla ja aika sympaattisella tavalla melkoinen ajankuva. Monet reseptit voisivat olla tältäkin vuodelta, mutta kirjassa myös selitetään sitä, mitä jotkin "jännittävät" ruoat ja ainekset oikein ovat. Osa ei ole (vieläkään) erityisen tunnettuja, joten selostukset saattavat olla paikallaan. Esimerkiksi mitä ovat frittata, biscotti ja matzoh? Ajankuvaa lienee se, että monet erikoiskahvit on myös avattu lukijoilla: cappuccino, espresso ja latte, nykyään niin yleisiä ja tunnettuja kahvijuomia.

Mutta toisaalta, voiko millään olla niin, että myös sellaiset asiat kuin curry ja "noutoruoat" on pitänyt selittää 90-luvun lukijalle? Hieman hämmentävää.

Kaikenkaikkiaan kirja on todella sympaattinen, vaikka keittokirjaksi siinä onkin yksi puute: yhdestäkään ruoasta ei ole kuvaa. Vaan tuskinpa se Frendit-fania haittaa!

Onko tämä tuttu kirja sinulle? Tai omistitko muuta Frendit-fanitavaraa?

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Väriläiskiä

1990-luku on täynnä väriä. 1970-luvun jälkeen nautittiin kasarilla niin pastelleista kuin neonväreistäkin, ysärillä näiden rinnalle ja ohi tulivat vuosikymmenen puolivälin paikkeilla kirkkaat perusvärit.

Yksi ajan muotiväreistä on keltainen, aavistuksen vaalea keltainen. Se pääsi vuodevaatteiden ja huonekalujen ohella myös esimerkiksi kodinkoneisiin. Ja ihan btw, voisin ottaa itselleni keltaisia kodinkoneita ihan koska vain, jos kohtuuhintaisilla merkeillä sellaisia olisi!

Sillä kyllähän se tiedettiin jo 1996 Avotakassa, että keltainen piristää sisustusta!



1990-lukuun yhdistän saumattomasti, tai ehkä juuri saumallisesti, boordit. Mieluiten värikkäät boordit, joissa on selkeitä kuvioita. Se voi johtua siitä, että koska olin silloin lapsi ja värikkäät boordit saattoivat olla nimenomaan lastenhuoneiden juttu.

Ottaisitko sinä naivistiset kukkaruukut, punaiset pionit, eriväriset pallot vai suorastaan Linnanmäen mieleen tuovat autot? Niin, eihän näistä kuin yksi edes ole lastenhuoneessa, ehkä lapsuus-teoriani meni siinä.


Muistakaa myös nämä blogissa jo aiemmi nähdyt väriläiskät:










Kuvat: Avotakka-lehdet 1996, 1997 ja 1998