Silloin kun tohtori tuli kaupunkiin

Viime aikoina olen omistanut vapaa-aikaani oikeastaan kolmelle asialle, joiden painotukset ovat hieman vaihdelleet. Tämä vahva trio on ollut seuraava: 1. Nukkuminen, 2. Kirjojen lukeminen, 3. Tohtori tuli kaupunkiin -sarjan katselu. Ja vaikka toivoisin tämän olevan se tärkeys- ja ajankäyttöjärjestys näiden kohdalla, niin ei se ihan niin auvoisesti välttämättä aina ole mennyt. Minulla on nyt siis pää täynnä ajatuksia ja sanottavaa Tohtori-sarjasta, joten täältä pesee. Saanen siis esitellä yhden 1990-luvun parhaista televisiosarjoista:

Dr. Quinn, Medicine woman, eli suomennettuna Tohtori tuli kaupunkiin!

Tohtori tuli kaupunkiin (saanen lyhentää sarjan nimen tässä postauksessa tästä lähin muodoon Dr. Quinn, koska se nyt vaan on aika paljon kätevämpää) on amerikkalainen televisiosarja, jota tehtiin 150 jakson verran vuosina 1993-1998. Näiden jälkeen sarjaan tehtiin vielä kaksi televisioelokuvaa, 1999 ja 2001. Sarja sai myös palkintoja, kuten Emmyn ja Golden Globen, joten sen hyvyys ei ole aivan tuulesta temmattua.

Esittelen ensin hieman sarjaa siltä varalta, että kaikki eivät sitä ysärillä katsoneet tai eivät muista. Lyhyesti sanottuna Dr. Quinn kertoo pieneen amerikkalaiskaupunkiin muuttavasta naislääkäristä 1860-1870-lukujen Yhdysvalloissa. Hän saa hoidettavakseen kolme orvoksi jäänyttä lasta. Sarjan aikana tämä naislääkäri hoitaa kylän sairaita, rakastuu erääseen kyläläiseen ja eletään niin tavanomaista kuin jännittävääkin elämää.

Kysyin äidiltäni, mitä hänelle tästä sarjasta tulee mieleen, sillä hän sitä 90-luvulla kuitenkin katsoi. Vastaus oli:

"Komea mies, kaunis nainen, kiva koira. Aika ennalta-arvattava."

No koira ei ole koira vaan susi, mutta muutoin olen kaiken tämän katselumaratonini keskellä kovin samaa mieltä.

Nyt pieni varoituksen sana: tästä eteenpäin kirjoitukseni tulee sisältämään melko runsaasti juonipaljastuksia, vaikkei nyt mitään äärimmäisen yksityiskohtaista. Jos kuitenkin mieluummin haluat säilyttää salaisuudet ja juonenkäänteet yllätyksinä, kannattanee lopettaa tähän :)

Dr Quinnin päähenkilöt: Sully, Dr Mike, Colleen, Matthew ja Brian.

Sarjan päähenkilöt:

Dr Mike ja Sully

Sarjan päähenkilö on naislääkäri Michaela Quinn, jota kutsutaan yleisesti nimellä Dr Mike. Hän on kotoisin Bostonista ja hän kouluttautui lääkäriksi isänsä esimerkin johdolla. Sarjan pilottijaksossa hänen isänsä kuolee, eikä hänellä ole kunnollisia mahdollisuuksia jatkaa lääkärintyötään Bostonissa. Hän vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa pieneen Coloradossa sijaitsevaan kylään (tai ehkä sarjan nimen perusteella kaupunkiin) haetaan lääkäriä. Hän saa paikan ja muuttaa Colorado Springsiin. Hän sattuu saamaan myös heti sarjan alussa itselleen hoidettavaksi kolme lasta, sillä lapset jäävät orvoiksi näiden äidin kuoltua käärmeen puremaan. 

Dr Mike (Jane Seymour) on paitsi kaunis, myös vahva ja erittäin oikeudentuntoinen nainen, joka menetti sulhasensa sisällissodassa. Elämä uudessa kotikaupungissa ei ala kovinkaan hyvin, sillä kyläläiset kammoksuvat naislääkäriä (siis siksi, että tämä on nainen) ja aluksi hän on hivenen hienohelmainen, ennen kuin hän oppii ratsastamaan hevosella ja muutenkin elämään pikkukaupungin tyyliin.

Jo heti sarjan alussa mukaan tulee myös Sully (Joe Lando), kylässä asuva komea (hänen komeaksi kutsuminen on kyllä mielestäni pahemman luokan vähättelyä) leskeksi jäänyt mies, jonka entiseen taloon Dr Mike adoptiolapsineen asettuu. He löytävät yhteisen sävelen jotakuinkin heti. Sully saattaa osittain olla yhteisössään arvostettukin, mutta toisaalta häntä katsotaan myös alta kulmain, sillä hän kulkee niinsanotuissa "intiaanivaatteissa", hengailee intiaanien kanssa, asuu metsässä ja on muutenkin epäilyttävästi aina heikompien puolella. Tässä mielessä Dr Mikelle ja Sullylla on jo lähtökohtaisestikin paljon yhteistä, sillä asioihin puuttuvana naislääkärinä ei Dr Mikellakaan heti ole helppoa.

Matthew, Colleen ja Brian

Dr Miken huollettaviksi tulevat "uudet lapset" ovat pian täysi-ikäistyvä Matthew (Chad Allen), teini-ikäinen Colleen (Erika Flores kausilla 1-2, Jessica Blowman kausilla 3-6) sekä suunnilleen ekaluokkalaisen ikäinen Brian (Shawn Toovey). Matthew heilastelee ruotsalaistaustaisen Ingridin kanssa jo ensimmäiseltä kaudelta lähtien ja valmistautuu tulevaan itsenäiseen elämäänsä. Colleen auttaa Dr Mikea tämän lääkärinvastaanotolla ja rakastaa kirjoja. Brian taas rakastaa ylitse kaiken karkkia, on reilu ja rehellinen ja todella suloinen lapsi.

Sarjaan sopien kaikki nämä lapset ovat oikeastaan ihan hirvittävän ihania ja kilttejä ja söpöjä, aivan erityisesti Brian suurine etuhampaineen. He tottakai alussa kaipaavat kovasti juuri kuollutta äitiään ja uusi tilanne tuottaa vähän ongelmia, mutta eipä aikaakaan kun Brian jo kysyy, saako kutsua Dr Mikea äidikseen. Ja kohta niin tekevät jo kaksi muutakin. Sully alkaa viettää aikaa Dr Miken perheen luona vähän väliä ja tämän lemmikkisusi (mielikuvituksekkaasti nimeltään Wolf) seuraa perässä niin tui-tui-söpönä että ai että. Dr Mike ja Sully vaihtavat niin intensiivisiä katseita, ettei paljon tarvitse arvailla, kuinka tulee käymään.

Kaikki on siis ihanaa ja romanttista ja söpöä. Paitsi että....

Dr Mike ja Sully keskustelevat syvällisiä
ennen kuin rakkaudentunnustuksia on tehty.
"Pientä" flirttiä ilmassa jossain toisen tuotantokauden alussa.

...ei nyt ehkä ihan niin autuasta kuitenkaan.

Tohtori tuli kaupunkiin historiasarjana: Kauheuksia ja itsestäänselvyyksiä

Dr Quinn kuvaa Yhdysvaltain 1800-luvun historiaa kiinnostavalla tavalla. Ihmisyyteen ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat tapetilla sarjassa miltei jatkuvasti, minkä tietysti mahdollistaa se, ettei päähenkilö Dr Mike ole ihan kuka tahansa. Hän on nimittäin aina valmis puolustamaan heikompiaan ja sarjassa kuullaankin monta hänen puhettaan kaupunkilaisille aina silloin, kun nämä kollektiivisessa idiotismissaan (mutta toisaalta: ihan tavallisina oman aikansa ihmisiä) ovat tekemässä jotain, minkä tohtorisnainen katsoo kertakaikkiaan vääräksi.

Dr Mike on tottakai myös aikansa feministi, aina sitä mieltä, ettei sukupuoli tee hänestä ketään miestä huonompaa. Pienen kyläyhteisön kuvauksessa keskiöön nousee niin sanotusti valkoisten amerikkalaisten (miesten) ylemmyydentunto ja rasismi muita ryhmiä kohtaan. Alueelle asettuneet ovat aikoinaan vallanneet nämä alueet itselleen, ja niinpä alueella ennen asuneet chayenne-intiaanit on ängetty kylän lähellä olevaan reservaattiin. Suurin osa kyläläisistä ei pane pahakseen armeijan hyökkäyksiä intiaaneja vastaan, sillä heille kuollut intiaani on parempi kuin elävä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun herra Bray tai joku muu valkoinen kyläläinen toteaa, että intiaanit ovat raakalaisia ja villejä, eivät oikeastaan ihmisiä ollenkaan. Toisinaan tämä Yhdysvaltojen laajentuminen yhä syvemmälle erämaahan, intiaanien alueille, kuvataan sarjassa jopa puistattavasti.

Samalla kuvaus on tietysti myös aika alleviivaavaa; en keksi, miten kukaan katsoja oikeastaan voisi olla näiden uudisraivaajahahmojen kanssa samaa mieltä, sen verran yksioikoisesti heidän mielipiteensä on sarjassa kuvattu. Toisaalta en ole kovinkaan perehtynyt Yhdysvaltain 1800-luvun historiaan, joten en tiedä, mitä se tavallinen kansa aiheesta oikeasti ajatteli. Ehkä juuri niin kuin sarja kuvaa.

Intiaanien kohtelu on erilaisista ryhmistä sarjassa eniten framilla, tämä tietysti siksikin, koska Sully viettää paljon aikaa intiaanien kanssa kutsuen intiaani Tanssivaa Pilveä jopa veljekseen. Sully on oppinut intiaaneilta tuntemaan luontoa, kuuntelemaan sitä sekä kaikenlaisia viisauksia, joita Sully sitten viljelee ympärilleen. Dr Mike on tottakai myös hyvis ja oikeastaan aina intiaanien puolella. Hän käy säännöllisesti reservaatissa hoitamassa sairaita. Mike saa myös arvostusta intiaaneilta pelastettuaan sarjan alussa heidän johtajansa. Näin Dr Mike saa intiaaneilta oman nimen kunnianosoituksena: Poppanainen, Medicine woman.

Ku Klux Klan tekee historiaa.

Hierarkkinen yhteiskunta, ennakkoluulot ja rasismi

Kyläläisten ennakkoluulot eivät kuitenkaan rajoitu vain intiaaneihin. Kylässä asuvat muutamat tummaihoiset ovat yhtälailla rasismin kohteina, vaikkeivat aivan niin päivänselvästi kuin intiaanit. Sarjan keskeisimpiin hahmoihin kuuluu kaksi tummaihoista, Robert E. sekä hänen mielitiettynsä Grace.

Robert E. ja Grace

Amerikan sisällissota (käytiin 1861-1865, sen tuloksena orjuus lopetettiin) on sarjassa takana ja mustat ovat siis vapautuneet orjuudesta, ja näennäisesti Robert E. ja Grace saavat elää kylässä rauhaisaa elämää. Seppänä toimiva Robert E. palvelee kyläläisiä kuten myös kahvilanpidon aloittava Grace, mutta nimenomaan siinä sanassa, palvella, lienee se ydin. Tummaihoiset joutuvat kokoontumaan omassa kirkossaan (joka osoittautuu kyllä enemmin ladon nurkaksi kuin taloksi), eikä heitä päästetä saluunaan eikä mustien lapsia kouluun. Tosin Dr Miken ja Sullyn hyväntahtoisella suostuttelussa kylän pastori suostuu lopulta vihkimään Robert E:n ja Gracen "valkoisten kirkossa".

Kenties järkyttävimpiä aiheeseen liittyviä jaksoja on se, jossa kylään saapuva pankinjohtaja haluaa kaikki kylän valkoiset miehet mukaan "miesten kerhoonsa". Sen nimi sattuu olemaan KKK, Ku Klux Klan. Se, että Robert E. haluaa ostaa perheelleen uuden kotitalon läheltä keskustaa, aiheuttaa sen, että kieltämättä hieman yksinkertaisina heppuina mukaan huijatut miehet turmelevat mustan pariskunnan uuden kotitalon sekä pahoinpitelevät Robert E:n ja Gracen. Väkivaltaisen hiustenleikkuun uhriksi joutunut itkevä Grace sai kyllä myös tämän katsojan kyyneleisiin. Sarjan kuluessa käy ilmi, että Robert E. on entinen orja, ja muutenkin näiden kahden hahmon kautta myös mustien asioita käsitellään sarjassa. Sattumoisin Dr Mike ja Sully ovat Robert E:n ja Gracen hyviä ystäviä ja näitä aina puolustamassa.

Ehkä mielenkiintoisin ennakkoluulojen ja rasismin kohde ovat kuitenkin kylässä niinikään asuvat "siirtolaiset". Sarjassa ainakin osa heistä on ruotsalaisia, vaikka tätä ryhmää ei kuvata kovinkaan paljoa. Myös heitä kohtaan olla vihamielisiä, eikä heitäkään oikein haluttaisi päästää päättämään omista asioistaan, asumaan kunnon taloihin ja niin edelleen. Näiden siirtolaisten oloihin tutustutaan etupäässä Matthewin morsiamen, Ingridin kautta. Kylän johtohahmoille ei tietenkään tule mieleen, että eivät he itsekään ole alueella ainiaan asuneet, vaan alueet on vallattu intiaaneilta. Tähän voi tietysti soveltaa monia kulttuurientutkimuksen teorioita siitä, kuinka kaikki entuudestaan alueella asuvat ovat aina "alkuperäisempiä" kuin vastatulleet - vaikka intiaaneihin tämä ei ajan rotuteorioiden maailmassa pädekään.

Dr Mike - poikkeusyksilö

Eräässä jaksossa joku ihmettelee, miksi Dr Mike on niin erilainen kuin muut. Hänhän on tosiaan aina puhumassa oikeudenmukaisuuden puolesta - katsojan kannalta miltei rasittavuuteen saakka. Hän vastaa, että hänen isänsä oli abolitionisti, eli orjuuden vastustaja. Sen enempää asiaa ei selitellä. Osasyyn voi varmasti löytää siitä, että Dr Mike on korkeasti koulutettu nainen suurkaupungista. Asetelma on kuitenkin kiinnostava, ja miten muutenkaan sarjaan luotaisiin jatkuvaa vastakkainasettelua? Samalla Dr Miken halu olla kaikkia kohtaan hyvä on kuitenkin niin itsestäänselvää, että sarjan käänteitä on turhan helppo arvata etukäteen.

Välillä sarjassa mennään kyllä myös uskottavuuden rajoilla. Näin tapahtuu mielestäni esimerkiksi eräässä jaksossa, jossa naiset onnistuvat saamaan kylässä äänioikeuden. Siis noin vuonna 1870 - pidän sitä vähän erikoisena, vaikka tietysti 1800-luku oli emansipaation ja kansalaisyhteiskunnan synnyn aikaa ja muutamissa Yhdysvaltain osavaltioissa naiset kyllä saivat näihin aikoihin jo äänioikeuden paikallistason vaaleissa. Ja juu, eihän sitä Colorado Springsissä olisi tapahtunut ilman Dr Quinnia, tietenkään. Hänhän se muutokset saa aikaan.

Muut keskeiset hahmot

Sarjassa on noin 15 keskeisintä hahmoa, päähenkilöitä Dr Miken ja Sullyn ohella tietysti Miken adoptiolapset. Muut ovat kylässä jo pitkään asuneita aikuisia, jotka jakautuvat omalla tavallaan hyviksiin ja pahiksiin. Samalla voi tietysti sanoa, etteivät kaikki hahmot kuitenkaan ole kovinkaan yksioikoisia. Erityisesti niin sanotut "pahikset" osoittautuvat monissa jaksoissa lopulta ihmisiksi, joilla on myös sydän ja omatunto sekä taustalla omat traumansa, jotka ovat heistä tehneet vihaisia tai katkeria.

Loren ja Dorothy

Robert E:n (Henry G. Sanders) ja Gracen (Jonelle Allen) esittelinkin jo. Muita keskeisiä hahmoja ovat esimerkiksi kauppias Loren Bray (Orson Bean), vanha leskeksi jäävä mies, joka oli Sullyn menehtyneen vaimon isä. Konservatiivinen, ärhentelevä ja aika ajoin kyllä ihan yltiörasistinen Loren on toisaalla myös mukava, ja hänelle tuntuu synkkaavan erityisesti jatkuvilla karkkiostoksilla käyvän Brianin kanssa.

Toisen kauden alussa hänen taloonsa muuttaa hänen nuoruudenrakkautensa Dorothy (Barbara Babrock), joka viimein pääsee eroon väkivaltaisesta aviomiehestään. Dorothy alkaa julkaista Colorado Springsin sanomalehteä ja nähdäänpä hänet myös koulussa opettajana. Dorothy ja Dr Mike tulevat hyviksi ystäviksi. Dorothy on tavallaan arvaamaton hahmo, sillä vaikka hän lehtinaisen vainulla haluaakin tuoda esiin epäkohtia ja hänellä on varmasti lämmin sydän, on hän silti aika ajoin myös armeijan väkivallan tai milloin minkäkin kannalla. Se tekee Dorothysta omalla tavallaan kiinnostavan ja hyvin inhimillisen hahmon.

Hank, Myra ja Horace

Keskustassa saluunaa pitävä Hank (William Shockley) on mainio hahmo, vaikkei se kaikkein rakastettavin. Viinaa vetävä ja ketjussa polttava Hank on sarjan kovanaama, joka saluunan ohella ylläpitää myös ilotaloa, ja kokee omistavansa kaikki siellä työskentelevät prostituoidut. Hank ja tytöt liihottelevat siellä täällä, eikä Hank varmasti epäile lähteä kostoretkelle tai ampua varoituslaukauksia ilmaan. Samalla Hankissa on jotain aika vetoavaa, sillä omissa mielipiteissään hän on kuitenkin aika rehellinen, eikä ulkonäössäkään naiskatsojan kannalta ole mitään vikaa. Ehkä hän tarvitsisi vähän rakkautta ollakseen vähän iloisempi.

Siellä Hankin ilotalossa työskentelee sarjan parilla ensimmäisellä kaudella myös Myra (Helene Udy), lempeä ja hyväsydäminen nainen, joka on osittain pakon edessä joutunut ilotaloon töihin. Vaikka Myra on kaunis ja mukava hahmo, tuntuu silti, että hänestä on vaikea kertoa mitään ihmeellisempää.

Myra rakastuu Horaceen (Frank Collison), joka jo tätä ennen on iskenyt silmänsä Myraan. Horace on hauska ja äärimmäisen hyväsydäminen mies, joka toimii Colorado Springsin postikonttorissa sähköttäjänä ja postimiehenä. Työnsä puolesta Horace saa usein tietää asioista ennen muita, vaikka hänellä tietysti onkin salassapitovelvollisuus. Horace on ehkä hieman reppanan oloinen ja naisasioissa kokematon, ja sellaisena monet muutkin kyläläiset häntä pitävät, vaikka toisaalta tuskin kellään voi olla mitään häntä vastaankaan. Horacen rehellisyyteen voi aina luottaa, ja kenties turvaa ja tasaisuutta Myra nimenomaan Horacesta haluaakin.

Jake ja Timothy

Kylän ennakkoluuloisten ja siten aika ärsyttävien miesten joukkoon lukeutuu myös Jake Slicker (Jim Knobeloch). Jake on kylän parturi, joka ennen Dr Miken saapumista on toiminut myös "lääkärinä". Jake on jännä hahmo. Toisaalta hän on aika ahne ja rasistinen, mutta toisaalta hänet on kuitenkin helppoa saada taivuteltua auttamaan Dr Mikea leikkauksissa ja hän osaa näyttää myös lempeämmän puolensa. Jake on aika yksinäinen ilman rakkautta, ehkä juuri se tekee hänestä sellaisen kuin hän on. Sovinisti ja rasisti kyllä, mutta katsoja haluaa silti uskoa, että sen kuoren alla on paljon enemmänkin.

Viimeisimpänä muttei varmasti vähäisimpänä keskeisenä kyläläisenä sarjassa esiintyy pastori Timothy Johnson (Geoffrey Lower). Hänellä on aina sydän paikallaan, ja hän on myös toisinaan aika rakastunut Dr Mikeen. Hänen voimansa on tietysti hänen uskossaan. Hän on aina valmis auttamaan ja tekemään asioista myös lain harmaalla alueella, jos vain uskoo toimensa moraalisesti oikeaksi. Toisaalta ennakkoluuloisten kyläläisten edessä hän on hieman arka toteuttamaan kaikkea sitä, mitä hän ehkä itse haluaisi. Hänkin tuntuu sarjan myötä kuitenkin rohkaistuvan, ehkä Dr Miken esimerkin voimalla. Pastorina hänellä on toki myös enemmän vaikutusvaltaa kyläläisiin kuin naislääkärillä.

Tanssiva Pilvi

Ja vielä yksi on mainittava. Colorado Springsin lähellä intiaanireservaatissa asuva intiaani Tanssiva Pilvi (Larry Sellers) on myös monessa jaksossa keskeisessä roolissa. Hän Sullyn paras ystävä, viisas mies, jonka kautta konkretisoidaan tietysti intiaaneja ryhmänä. Muita pysyviä, keskeisiä intiaanihahmoja sarjassa ei ole. Luonnehtisin Tanssivaa Pilveä nimenomaan viisaaksi. Ehkä hänen elämänohjeillaan ja intiaaniviisauksillaan halutaan myös alleviivata intiaanien hyvyyttä, mutta ei mikään silti estä katsojaa uskomasta, etteikö Tanssiva Pilvi olisi kaikessa aivan oikeassa. Puolustaessaan Tanssivaa Pilveä Sully joutuu usein kaikenlaisiin pinteisiin, kappas. Tanssiva Pilvi opettaa myös Dr Mikea käyttämään luonnonyrttejä lääkkeinä, ja heruupa Dr Mikelle tietysti myös ajattomia viisauksia sekä tietoa siitä, mitä henget nyt tällä kertaa ovat Tanssivalle Pilvelle kertoneet.

Sarjan tähdet

Dr Quinn on täynnä hyviä hahmoja ja näyttelijöitä, ja se marssittaa ruutuihin vielä monenkirjavan joukon sivuosien näyttelijöitä, jotka ovat ensisijaisesti tuttuja aivan muista kuvioista. Jaksoista voi bongailla vaikkapa sittemmin esimerkiksi Kolmas kivi auringosta -sarjassa ja (500) days of Summer -elokuvassa söpöilleen Joseph Gordon-Levittin, Twin Peaksissa Laura Palmeria esittäneen Sheryl Leen - ja itsensä Johnny Cashin sekä June Carter Cashin! Kauniista ja rohkeista tuttu  Alley Mills on yksi Dr Miken Bostonissa elävistä siskoista, Eric Balfour koulu oppilas, Kristin Davis yksi kyläläinen ja niin edelleen.

Sarjan näyttelijöille suurimmalle osalle nimenomaan Dr Quinn on uran kuuluisin ja pitkäaikaisin työllistäjä. Monet ovat toki tehneet myös sarjan jälkeen monenlaista tv-sarjoja ja elokuvia. Yhtenä hauskana anekdoottina voi pitää esimerkiksi Jake Slickerin näyttelijän Jim Knobelochin esiintymistä suomalaisessa Iron Skyssa yhtenä natsiupseerina.

Kiinnostavia yksityiskohtia kulissien takaa

Pari muuta anekdoottia: Jane Seymour on Joe Landoa yli kymmenen vuotta vanhempi, mitä ei sarjasta kyllä huomaa. Nykyään Seymour on yli 60-vuotias, mutta ei ole vanhentunut milliäkään sitten 1990-luvun. Hän osallistui muutama vuosi sitten USA:n Tanssii tähtien kanssa -kilpaan, ja näyttelee edelleen, mutta Dr Quinn on yhä hänen uransa merkittävin ja ainakin kuuluisin työnsä.

Jännittävää on myös se, että viidennen tuotantokauden aikana Sullyn näyttelijä Joe Lando ei ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, mihin suuntaan Sullyn hahmoa kuljetettiin. Niinpä hän uhkasi lähteä pois koko sarjasta. Pitkään olikin epätietoisuutta siitä, lähteekö hän pois vai ei. Niinpä 5. kausi päättyy jännittävästi tilanteeseen, josta ei voida tietää, selviääkö Sully elossa vai ei. Pitkään aikaan kukaan ei sitä tiennytkään, kunnes vasta 6. kauden kuvauksien aikana Lando päätti, että kyllä Sully vielä voisi olla sarjassa mukana. Sen vuoksi hän on 6. kauden jaksoissa osittain aika vähän läsnä.

Ainoa suuri näyttelijämuutos on se, että Colleenin näyttelijä vaihtuu 3. tuotantokauden alussa Erika Floresista Jessica Blowmaniin. Tämä tapahtui, kun Flores ei halunnut enää jatkaa sarjassa mukana. Sarjan fanit tottakai raivostuivat, mutta käsikirjoittajat halusivat kuitenkin pitää Colleenin mukana sarjassa. Niinpä näyttelijä vaihtui, eikä Colleenin hahmoa kirjoitettu pois sarjasta. 2010-luvulla olisi luultavasti käynyt toisin.

Mielipiteeni sarjasta: Hyvät ja huonot hetket

Ehkä mielipiteitäni leimaa se, että elän kuitenkin 2010-lukua, ja televisio ja netti ovat täynnä uskomattoman hienoja (ja tietysti niiden ohella uskomattoman paskoja) televisiosarjoja, joihin muun muassa HBO:n johdolla maailma on totutettu. Elämmehän jonkinlaista television kulta-aikaa hienojen sarjojen keskellä.

Dr Quinn on asetelmaltaan todella erinomainen sarja ja se kuvaa historiallisia tapahtumia ja mennyttä aikaa näin historioitsijan näkökulmasta uskottavasti ja hyvin. Siinä on koko joukko kiinnostavia hahmoja ja hyviä näyttelijöitä. Sarja on sekä romanttinen että jännittävä. Lisäksi mielestäni on aivan upeaa, että se nostaa esiin ihmisoikeuksia, tasa-arvoon, hyvyyteen, eriarvoisuuteen ja muuhun sellaiseen liittyviä kysymyksiä. Sellaisia ei voi koskaan käsitellä liikaa.

Mutta niin, se ennalta-arvattavuus. On nimittäin niin, että jokaisen jakson lopputuloksen voi arvata jo ennen kuin tunnusmusiikkikaan pärähtää ruutuun. Esimerkiksi yksi jakso alkaa siten, että kylän vieressä toimivan hopeakaivoksen työntekijät ovat menneet lakkoon huonojen työolojen vuoksi, kaivos kun ei ole turvallinen. Samaan aikaan kaivoksen omistaja yrittää värvätä rikkureita työhön, sillä kyllähän rahan ja työn luulisi aina kelpaavan. Lopputulos on se, että muutamia kyläläisiä, kuten Matthew, värväytyvät kaivokseen töihin, mutta kovin jännästi siellä sitten tapahtuu romahdus, ihmisiä loukkaantuu ja Matthew saadaan pelastettua (pelastajina tietysti Dr Mike ja Sully) viimeisellä mahdollisella hetkellä. Dr Mike hoitaa loukkaantuneita. Hän pitää palopuheen turvatonta kaivosta vastaan ja sen omistaja joutuu perääntymään. Siis tuli niin puskista tämä!

Samaa voi sanoa tietysti yleisemminkin sarjasta, sillä tottakai kyläläiset pikku hiljaa alkavat hyväksyä Dr Miken vaikka tämä onkin nainen, tietysti Dr Miken ja Sullyn välille kehittyy romantiikkaa ja rakkautta. Hahmojen mielipiteet ja niitä seuraavat teot voi oikeastaan aina lukea heidän ilmeistään jo heti kättelyssä. Samalla on tietysti selvää, että vaikka sarjan keskeisillekin hahmoille tapahtuu vakavia onnettomuuksia, niin kyllä he niistä aina  Dr Miken hoidossa selviävät, vaikka edessä olisi kuinka kinkkinen leikkaus hyvänsä. Toisinhan se on monissa nykyisissä sarjoissa, joissa myös päähenkilöille voi käydä mitä tahansa, juonet ovat arvaamattomia, hahmot todella monitahoisia ja niin edelleen. (En ole vieläkään toipunut siitä, että Boardwalk Empiren Jimmy kuoli ekan kauden päätteeksi. Kostoksi en enää seuraa sarjaa. Niisk.)

Jos Dr Quinn tehtäisiin nyt, jos sen tuottaisi joku huippuyhtiö, niin sarja voisi kasvaa vielä askeleen verran suuremmaksi ja kuolemattomammaksi. Tällaisenaan Dr Quinn on todella hyvä sarja, se ei järkytä ketään liikaa vaan tarjoaa kepeää viihdettä samalla, kun se puhuu tärkeistä asioista, kuten jo mainitsin. Ihmisyys on pop. Samalla se on tietysti myös ajankuvaa 1990-luvusta. Ja kaikesta huolimatta minä pidän siitä erittäin paljon.


Sarjaa on esitetty Suomessakin. Lonkalta heittäisin, että sitä tuli televisiosta torstaisin klo 21-22, mutta saattoihan se olla myös tiistaisin kahdeksalta. Koko sarja on julkaistu dvd:lla.

Millaisia muistoja teillä on Tohtori tuli kaupunkiin -sarjasta?

Keksimainoksia 1990-luvulta

Keksit, nuo suolaiset ja makeat juhlan peruspurtavat ja kahvihetkien sokeripalat, tässä muutamia keksimainoksia etupäässä 1990-luvun alkupuolelta.

Suurimmassa osassa näistä mainoksista ei ole mitään ihmeellistä. Ysäreimpänä keksinä pitäisin Carneval-keksejä (joista tottakai piti ensi nuolla pois se värillinen kuorrute ja sitten ehkä syödä se jäljelle jäänyt niljakas vehnäleipä), mutta niistä ei valitettavasti tässä nyt ole kuvaa.

Ensimmäinen on yksityiskohta suuremmasta eri keksimerkkien yhteisestä kilpailulomakkeesta. Mukana Fazer Muro, Fazer Muro Täyte, McVities Hob-nobs, Jyväshyvä Rusina-Cookie ja Fazer Domino.

Fazerin Dominette-keksit vuodelta 1990:

Fazerin (Mini) Dominoja niinikään vuodelta 1990. Onpas pirteää! Mutta ei se mitään, sillä pienet kiusaukset sallitaan!

PS. Aika ysäri jumppari.

Fazerilla jatketaan. Miten olisi Kauranen?

Myös Kantolan keksejä olisi tarjolla:

"Tiedotus kaikille niille, jotka ovat joskus olleet lapsia. Muistatko, kuinka lapsena herkuteltiin? Kuinka täytekeksi avattiin ja sisus syötiin ensimmäisenä? Sadepäiväkin muuttui aurinkoiseksi.

Kantolan Marie-täytekekseissä on runsas, maistuva sisus. Pirteää sitruunaa, valkoista vaniljaa ja täyteläistä kaakaota kahden Marien välissä."

Hyvään iltahetkeen taas sopivat Carr's-keksit. Hienostuneesti punaviinin, juustojen, viinirypäleiden ja ysärikiivin kanssa.

Mutta melko huvittavana pidän tätä viimeistä mainosta. Siinä mainostetaan niin Kultamokka-merkkistä kahvia kuin myös Eldorado-merkin digestive-keksejäkin. Itse en ole koskaan pitänyt digestivejä mitenkään hienoina kekseinä, mutta ehkä olenkin ollut ihan väärässä. Vai oliko kyseessä merkittävä 1990-luvun alun uutuus?

Digestive-keksi on niin kätevä, sen voi syödä katkarapusalaatilla, juustolla ja marmeladilla tai toisaalta sellaisenaan. 

"Uusi Eldorado Digestive-keksi ja pehmeäpaahtoinen Kulta Mokka T-kaupasta. Kekseliäisiin kahvihetkiin."

T-liikkeen kaupat toimivat 1990-luvun alkuun asti. Itseasiassa kuvassa oleva vuosiluku on väärä, sillä mainos on luultavasti vuodelta 1993. T-kaupat nimittäin muuttuivat Spar-kaupoiksi vuoden 93 lopusta lähtien T-liikkeen jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin. Eldorado oli tämän ketjun myymä pohjoismainen merkki.

**

Juttua muokattu 18.9.2014: Lisätty ylin kuva.

1990-luvun snackseja

Vappuherkkuja, 1996.

Tässä postauksessa mukana niin uusia kuin vanhojakin kuvia suolaisista herkuista. Olen siis laittanut mukaan kuvia, joita jo kertaalleen olen postannut. Uusiakin kuvia tietysti mukana.

 

Taffelin Juustosnacksien (eli juustosuikeroiden) pakkaus taisi muuttua itseasiassa vasta tänä vuonna. Nykyään niissä on sellainen 2d-henkinen suikero. Punainen ja keltainen väri sekä tuo juustoukkeli ovat kuitenkin edelleen tallella. Taffelin nykyiset pakkaukset löytyvät tästä.

Estrella on ruotsalainen yritys, joka alkoi toimittaa tuotteitaan Suomeen vuonna 1987. Yksi Estrellan tuotteista on myös ysärisipsi Kickers, joka teki paluun tuotantoon viime vuonna. Taffel taas kuuluu nykyään norjalaiseen konserniin.

Ysärituotteista puhuttaessa, ja erityisesti laittaessani näitä kuvia, hauskimpia juttuja ovat tietysti tuotteet, joiden pakkaus on täysin muuttunut sekä tottakai kuvat tuotteista, joita ei enää edes myydä. Valitettavasti tässä postauksessa sellaisia on harmillisen vähän. Sen sijaan myös oivallinen ja hauska mainos nostaa hymyn huulille, tuo ysärin mieleen ja veden kielelle. Hauskoihin mainoksiin lasken erityisesti nämä Teemu Selänteen ja Jari Litmasen tähdittämät Taffelin mainokset.

Teemu Tanssii tähtien kanssa -kisaan 2015?

Jarilla kädessään samanlainen pussi kuin postauksen ylimmässäkin kuvassa. Kovin vähän on muuttunut sitten tuon hetken, mutta Litti mainoksessa on aina hyvä asia. Ketkä nykyurheilijat voisivat poseerata näissä sipsimainoksissa? Vaikka epäterveellisyytensä vuoksi perunalastut ehkä eivät sovi kaikkien atleettien pirtaan. Taffel on viime vuosina sponsoroinut ainakin Tanja Poutiaista. Taffelin (valitettavasti melko epäinformatiivisilta) nettisivulta ei irtoa oikein mitään.

Tämä mustavalkoinen kuva on 1990-luvun lopulta, ehkä 1998. En ole koskaan ymmärtänyt näitä popcorneja, ostaako joku niitä todella? Ei niiden valmistus kotonakaan vaikeaa ole.

Nämä Estrellat ovat markka-ajan lopulta, vuodelta 2000 tai 2001. Kuva on Spar-kaupan (jota sitäkään ei kyllä Suomessa enää ole) mainoksesta. Oli muuten hassua törmätä viime kesänä Virossa Estrellan Manhattan-pussiin, joka oli aivan samannäköinen kuin tuo alarivissä keskellä oleva. Suomessa kuosi on muuttunut jo aikoja sitten!

Loppuu vielä pari Estrellan mainosta vuodelta 1996. Ensin dippejä, sitten suolapähkinöitä. Dippimauista löytyy eroavaisuuksia nykypäivään. Tässä tarjolla ovat siis Blue Cheese, Holiday, American, Italian, Salsa ja Taco. Onko esimerkiksi jonkun nimi muuttunut vuosien varrella, vai ovatko esim. Holiday ja Salsa kokonaan kadonneet valikoimasta? En ole mikään suuri dippiasiantuntija.

1990-luvulla kaikkien pakkauksien ei vielä tarvinnut olla megaa, jättiä tai superia. Kaipa siihen suuntaan kuitenkin vuosikymmenen mittaan kuljettiin. Ottakaamme suolapähkinämainos sellaisena.

Kaipaatko jotain 90-luvun (tai muiden menneiden aikojen) snackia takaisin kauppoihin?

"Sydänten kuningatar" - Prinsessa Diana (1961-1997)

“Haluaisin olla kuningatar ihmisten sydämissä. 

Halusin hinnalla millä hyvänsä saada avioliittomme toimimaan. 

Rakastin miestäni tavattomasti ja halusin jakaa kaiken. 

Mutta meidän neljän seinämme sisäpuolella oli paljon ahdistusta. 

Tunsin itseni arvottomaksi ja epäonnistuneeksi joka tavalla... 

ja minulla oli mies joka rakasti toista. Olen pahoillani, ettei avioliitto kestänyt. 

Toivon, että on olemassa tulevaisuus: 

tulevaisuus aviomiehelleni, tulevaisuus minulle ja tulevaisuus monarkialle.”

~Prinsessa Diana Englannin televisiossa 20.11.1995 ~

Diana Spencer avioitui 19-vuotiaana Englannin kruununprinssi Charlesin kanssa 19. heinäkuuta vuonna 1981. Häillä lasketaan olleen maailmanaajuisesti noin 750 miljoonaa katsojaa. Hänen tittelikseen tuli Walesin prinsessa. 1980-luvulla syntyivät kruununprinssit William ja Harry, ja Dianasta tuli yksi maailman seuratuimmista julkkiksista. Diana oli myös Englannin kuningashuoneen suosituimpia jäseniä.

Prinsessa Dianan hääpuku 1981. Kuva: Wikipedia.

1990-luvulla Dianan ja Charlesin suhde alkoi viiletä nopeasti ja lehdet olivat mitä kiinnostuneimpia Dianan tekemisistä. He muuttivat erilleen 1992 ja  avioero astui lopulta voimaan vuonna 1996. Suuri yleisö tuntui pitävän Dianasta suuresti, vaikka toisaalta Englannissa monet myös paheksuivat parin avioeroa. Diana oli aktiivisesti mukana hyväntekeväisyystoiminnassa, muun muassa maamiinojen vastaisessa kampanjassa. Toisaalta myös hänen tyyliään seurattiin herkeämättä.

Prinsessa Diana keskustelee Hillary Clintonin kanssa kesäkuussa 1997. Kuva: Wikipedia.

Prinsessa Dianan vaiheita seurattiin toki Suomessa saakka. Hänen edesottamuksensa olivat vakiokamaa erityisesti iltapäivälehtien juoru-, hovi- ja julkkispalstoilla. Seuraavassa on Seura-lehden pieni juttu keväältä 1993. Siinä kerrottiin Dianan matkanneen yksin Nepaliin. Samaan aikaan Charles lomaili Sveitsissä, jossa Charles jutun mukaan ihmetteli paikalla olleiden valokuvaajien vähyyttä. Hänelle kuulemma vastattiin, että kaikki muut olivat "hänen vaimonsa mukana". Samaan aikaan kotona Englannissa riehui skandaali Dianan salaisista puheluista James Gilbeyn kanssa. Lady Din kerrotaan myös käyttäneen matkallaan kihlasormustaan - mitä hän sillä tarkoitti, ovatko hän ja Charles palaamassa yhteen?

Mutta eivät Dianan ja Charlesin välit kuitenkaan olleet lämpiämässä.

Vuonna 1995 Englannissa esitettiin Panorama-ohjelman Diana-haastattelu. Sitä katsottiin tarkkaan ja se herätti valtavasti huomiota, sillä siinä Diana puhui ensimmäisiä kertoja avoimesti erityisesti suhteestaan Charlesiin. Tätä ennen julkisuudessa oli tietysti spekuloitu ja kirjoitettu kaikesta, mutta nyt Diana kommentoi huhuja ensimmäistä kertaa jopa tunnin pituisessa haastattelussa.

Ei liene yllätys, että kaikki tahot (hovi) eivät innosta hurranneet haastattelun johdosta. Ihmeteltiin myös, miksi ihmeessä Diana edes suostui näin henkilökohtaiseen haastatteluun. Luulenpa Dianan keränneen tällä kuitenkin myös valtavasti sympatiaa.

Elokuun viimeisenä sunnuntaina vuonna 1997 istuin kotimme olohuoneessa katsomassa jotain nuorille tarkoitettua televisio-ohjelmaa. Oli aamupäivä, lämmin vielä. Kesken ohjelman ruudun ylälaidassa alkoi pyöriä teksti. Se ilmoitti ohjelman jälkeen tulevasta ylimääräisestä uutislähetyksestä. Tekstissä kerrottiin myös lyhyesti uutisen aihe: Prinsessa Diana on kuollut. Luin tekstiä ja menin kertomaan siitä isälleni, joka oli asiasta hyvin yllättynyt. Itse en tiennyt, kuka prinsessa Diana on.

Sen päivän aikana muuttui sekin. Nekin, jotka eivät vielä tienneet kuka Diana on, tiesivät sen takuuvarmasti iltaan mennessä.

Leikkasin lehdistä talteen muutaman jutun Dianan kuolemasta. Lähinnä SSS:sta ja Turun Sanomista, niitä näemme meille tuli tuolloin kotiin. Uutinen oli kotipaikkakuntani sanomalehdessä etusivun juttu, ja sitä selvitettiin sisäsivuilla vielä yhden kokonaisen sivun verran.

“Prinsessa Diana kuoli varhain sunnuntaina auto-onnettomuudessa Pariisin keskustassa. Onnettomuudessa kuoli myös prinsessan miesystävä, miljonääri Dodi Al Fayed sekä auton kuljettaja.

Onnettomuus tapahtui Seine-joen vieritse kulkevassa moottoritietunnelissa, jossa kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja törmäsi arviolta 160 kilometrin tuntivaihdilla tunnelin betonirakenteeseen yrittäessään paeta seuruetta jahdanneita lehtivalokuvaajia.”

*

“Diana kiidätettiin heti Salpetrieren sairaalaan teho-osastolle, mutta lääkärit eivät kyenneet enää pelastamaan hänen henkeään. Prinsessan kuolemasta ilmoitti Ranskan sisäministeri Jean-Pierre Chevenement. Teho-osaston johtavan lääkärin Bruno Rioun mukaan prinsessa kuoli sydämen pysähdykseen ja verenvuotoon keuhkojen alueella.”

*

“Dianan pojille, 15-vuotiaalle Williamille ja 12-vuotiaalle Harrylle, uutisen heidän äitinsä kuolemasta kertoi prinssi Charles, joka lomaili poikiensa kanssa Balmoralin linnassa Skotlannissa.

Poikien oli ollut määrä tavata äitinsä sunnuntaina Kensingtonin palatsissa, joka oli Dianan Lontoon-koti.

Prinssi Charles lensi sunnuntaina Pariisiin noutamaan entisen puolisonsa ruumiin. Charlesin seurana olivat 36-vuotiaana menehtyneen Dianan kaksi sisarta.

Maailman tunnetuimpiin naisiin kuulunut Diana keskittyi viime vuosina vähäosaisten auttamiseen vieraillen mm. Aids- ja syöpäpotilaiden luona eri maissa. Dianan sydäntä lähellä olivat erityisesti ponnistukset henkilömiinojen käytön lopettamiseksi.

Pari vuotta sitten Diana kertoi tv-haastattelussa, ettei hän enää halajanut Britannian kuningattareksi, vaan halusi humanitaarisella työllään saavuttaa aseman “sydänten kuningattarena”. Vaikka Diana ei ollut viime vuonna voimaan astuneen avioeronsa jälkeen virallisesti kuningashuoneen jäsen, häntä kohdeltiin sellaisena, koska hän oli tulevan kuninkaan äiti.”

Lainaukset: Salon seudun sanomat, 1.9.1997 

Lehdissä tehtiin selkoa Dianan elämänvaiheista, muisteltiin ja surtiin häntä sekä spekuloitiin tietysti kuolemalla. Oliko syynä vain ylinopeus vai voiko paparazzeja pitää syyllisinä Dianan kuolemaan? Oliko Diana raskaana? Oliko autonkuljettaja humalassa?

Monesta prinsessa kuolema tuntui epäreilulta myös siksi, että onnettomassa avioliitossa pitkään ollut Diana tuntui viimein löytäneen onnellisen parisuhteen ja aloittaneen "uuden elämän". Kensingtonin palatsin edusta täyttyi tuhansista, miksei jopa miljoonista kukista ja kynttilöistä, jotka huokuivat surua, joka tuntui ihmisissä paljon henkilökohtaisemmalta kuin valtionpäämiesten poismenot yleensä. Lehdissä arvioitiin, etteivät muut voi ymmärtää, miten surullisia englantilaiset todella ovat.

Turun Sanomien Extra-liitteestä löytyi Dianaa käsittelevä 5-sivuinen juttu.
Myös lehden kansi oli omistettu hänelle.
6.9.1997.

Ihmisillä on tapana surra paitsi läheistensä, myös tunnettujen julkisuuden henkilöiden kuolemaa. Näyttelijä Robin Williamsin kuoltua muutama viikko sitten Ylellä oli juttu siitä, miten julkkisten kuolemat meitä oikein koskettavat. Jutussa haastateltiin psykologi ja Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkasta.

Tavallisesti suhde julkkikseen on etäinen ja realistinen, jolloin tieto esimerkiksi Williamsin pitkäaikaisesta masennuksesta ja päihdeongelmista voi auttaa hyväksymään hänen kuolemansa ja järkytys hälvenee.

Useimmat eivät tunne julkkiksen kohdalla kovin henkilökohtaista surua.

– Prinsessa Dianan kuolema oli ehkä poikkeus, koska media rakensi hänen ympärilleen jatkuvan identifikaation auran, Tikkanen sanoo.

Ylen juttu: "Miksi julkkiksen kuolema koskettaa?", 12.8.2014

Jos Dianan ja Charlesin häät olivat suuri mediatapahtuma, kalpenee se kuitenkin Dianan hautajaisten rinnalla. Hänen hautajaisensa 6. syyskuuta 1997 televisioitiin ja nitä katsoi ihmisiä kuin jalkapallon MM-kisojen loppuottelua. Englannissa hautajaisia seurasi televisiosta yli 32 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti jopa kaksi miljardia ihmistä. Monia kosketti erityisesti prinssi Harryn äidilleen osoittama kortti, joka oli arkun päällä, ja jossa luki päällä Mummy. Hautaus tapahtui yksityisesti myöhemmin samana päivänä.

Dianan hautajaissaattue. Kuva: Wikipedia.

Äiti Teresa kuoli muuten vain muutama päivä Dianan poismenon jälkeen, 5.9.1997. Nämä kaksi naista olivat tavanneet toisensa aiemmin samana vuonna.

Tässä muutaman minuutin videossa pari pätkää hautajaislähetyksestä.

Elton John lauloi hautajaisissa Candle in the wind -kappaleensa, se nousi myyntilistojen kärkeen ympäri maailmaa, myös Suomessa. Elton John oli kirjoittanut kappaleen alunperin vuonna 1973 Marilyn Monroen muistolle. Tämä Dianalle osoitettu kappale oli tuosta vanhasta hitistä uudelleenkirjoitettu versio. Wikipedian mukaan tämä vuoden 1997 Candle in the wind on maailman kaikkien aikojen toiseksi myydyin single.

Goodbye England's rose

May you ever grow in our hearts

You were the grace that placed itself

Where lives were torn apart

You called out to our country

And you whispered to those in pain

Now you belong to heaven

And the stars spell out your name

And it seems to me you lived your life

Like a candle in the wind

Never fading with the sunset

When the rain set in

And your footsteps will always fall here

Along England's greenest hills

Your candle's burned out long before

Your legend ever will

~ Elton John: Candle in the wind (1997) ~

Avaimenperiä: Trolli, tuttikoru ja Hugo

Tuttikorut olivat jännittävä 1990-luvun ilmiö, joka taisi hiipua lopulta melko nopeasti. Kiistämätön tosiasia kuitenkin lienee, että tuttikorut - juuri nämä tietynlaiset tutit - olivat varsinkin tyttöjen ysäriä parhaimmillaan niin Suomessa kuin maailmallakin.

Yllä on tuttiavaimenperä, mutta ysärillä nämä kovaa muovia olevat tutit taisivat ensisijaisesti olla kaulakoruja. Niitä oli erikokoisia, ja parhaimmillaan niitä roikkui kaulassa paljon, ehkä jopa kymmeniä. Itselläni oli kaksi tuttikorua: Tällainen isompi turkoosinsininen ja kaksi pienempää, valkoinen ja punainen. Olettaisin käyttäneeni niitä joskus päiväkodin ja eka/tokaluokan tuntumilla, eli 1990-luvun puolivälissä. Hauskaahan näissä on se, että nämä tutit ilmeisesti olivat alunperin abortinvastaisen liikkeen symboleita. Siitä ne muuntuivat pikkutyttöjen koruiksi, sillä, no, ovathan ne ihan söpöjä.

Joku voisi sanoa, että yksi 1990-luvun kauheimmista trendeistä. No, ne oli niitä aikoja.

Trollit ovat tietysti kaikille tuttuja ysärileluilla. Tämä yksilö on paitsi avaimenperä niin mitä ilmeisimmin myös sopiva lyijykynän koristeeksi. Mietin, onko avaimenperään kuuluva ketju kiinnitetty tähän jälkikäteen, sillä kynän kärjessä heiluva nukke+avaimenperä olisi aika epäkäytännöllinen. Tosin toisaalta kaikenlaiset painavat killuttimet lyijykynässä ovat joka tapauksessa epäkäytännöllisiä.

Trolleista olen aiemmin kirjoittanut erityisesti viime syksynä, juttu on tässä.

Tämä Hugo-avaimenperä löytyi täysin iskemättömän näköisenä joskus kirppikseltä, ja sittemmin se päätyi viime vuoden puolella arvontapalkinnon osaksi ja yhdelle lukijalleni. Hugo-peikko seikkaili melko yksinkertaisissa peleissä, niin televisiossa kuin kotikoneillakin. Pelit saivat rinnalleen monenlaisia oheistuotteita, joista olen nostanut esiin ruokatavaroita aiemmassa kirjoituksessani, se on tässä.

Aladdin-postikorttikirja

1990-luvun alku oli, kuten on sanottu, Disneyn animaatioelokuvien kulta-aikaa. Sellaiset elokuvat kuin Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas, Aladdin ja Pocahontas olivat hyvin katsottuja. Disney osasi (ja osaa) tietysti myös tuotteistaa ja myydä juttujaan. Niinpä kaikkiin näihinkin elokuviin liittyi paljon kaikenlaista oheistuotetta, joka kaupoista sai rahaa vastaan. Oli mukeja, kiiltokuvia, paperitarvikkeita, tarroja, paitoja, pussilakanoita ja niin edelleen. Se, mitä ei ehkä Anttilasta saanut, saattoi joka tapauksessa löytyä virallisista Disney-kaupoista maailmalta.

Yksi näistä monen monituisista tuotteita olivat postikorttikirjat. Minulla oli (ja on) Aladdin-postikorttikirja, ja otaksun, että sellaisia saattoi olla myös muista elokuvista. Tämä on vuodelta 1993. Kirjasta löytyi yhteen nidottuna kolmekymmentä postikorttia, joissa oli kuvia elokuvasta. Muutaman olen aikojen saatossa raaskinut käyttää, useimpia en.

Tässä kirjan kortteja. Jokaisen kortin kääntöpuolella on lyhyt kuvaus siitä, miten kuvat esittävät. Postimerkin kohdalla on Hengen kuva ja hieno taikalamppu koristaa kääntöpuolta niinikään.

Millaista Disney-roinaa (tai siis anteeksi: arvotavaraa) teillä oli? Tai haaveilitko jostain, mitä et koskaan saanut?

Spice Girls -valokuvia ja keräilyvimmaa

Spice Girls oli 1990-luvun loppuvuosien kirkkaimpia tähtiä. Spice Girlsien suosio perustui osaltaan nerokkaaseen tuotteistukseen ja tyttöjen luotuihin erilaisiin imagoihin. Tyttöbändiin liittyivät olennaisesti myös kaikenlaiset fanitavarat, joita oli kaupan ihan tavallisissa marketeissa ja tavarataloissa meidän kaikkien saatavilla. Yksi Spaissareihin olennaisesti liittynyt fanitavara olivat keräilyvalokuvat.

Näitä virallisia keräilykuvia oli yhteensä 220 kappaletta ja niitä myytiin paperikuorissa, joissa oli aina 5 valokuvaa. Kuvien hintaa en muista, mutta se ei varmasti ollut älyttömän paljon, sillä näitä keräilivät omina ala-asteaikoinani oikeastaan kaikki ja niitä oli paljon. Luultavasti kuvia vaihdettiinkin jonkin verran. Kuvia oli 2 erilaisissa kuorissa - valkoisissa kirjekuorissa (kuten tuo kuva alinna), sekä hopeisissa kuorissa. Tuskin muistaisin niitä hopeisia kuoria muutenkin, mutta leikkasin sellaisen päältä tyttöjen ryhmäkuvan koristamaan sitä itse koristelemaani valokuvakansiota. Niissä hopeisissa myytiin 100:a erilaista kuvaa ja valkoisissa kuorissa 120:ä erilaista kuvaa. Itselleni on vähän epäselvää, myytiinkö näitä molempia "sarjoja" samaan aikaan vai ensin toista ja sitten toista.

Omat SG-kuvani keräsin ihan tavalliseen valokuvakansioon, jonka kanteen oli liimannut Spaissari-kuvia ja -tarroja. Tällaisen sinikantisen virallisen keräilykansion olen hankkinut vasta näin aikuisena. Kaikki 220 kuvaa minulla ei lapsuudessani ollut, mutta yli sata kuvaa kuitenkin. Ensimmäiselle 120 kuvalle oli virallinen keräilykansio, joka oli valkoinen, eikä kannessa ollut bändin kuvaa. Itse en muista kyllä koskaan nähneeni sellaista valkoista kansiota livenä, mutta nykyään niitä on toisinaan tarjolla nettihuutokaupoissa ja -kirpputoreilla. (Haluaisin sellaisen toki itselleni, jos hinta vain olisi sopiva!) Tässä sinikantisessa kansiossa, joka on tuossa yllä olevassa kuvassa, on tilaa 100 kuvalle ja sen sisäkansissa on pikkukuvat valokuvista numero 121-220.

Spice Girls -valokuvat ovat mielestäni oivallinen esimerkki 1990-luvun fanituksesta. Nykyään valokuvat eivät varmasti olisi kovinkaan kiinnostavia keräiltäviä, sillä googlettamalla löytää noin 0,2 sekunnissa esimerkiksi miljoonia Spaissari-valokuvia - tai 1D-valokuvia tai kuvia oikeastaan kenestä vain julkkiksesta. En usko, että kovinkaan moni olisi siksi enää valmis maksamaan suuria tai pieniä summia saadakseen näitä kuvia paperisina keräilykansioon.

Se valkoinen valokuvien kuori.

Sarjaan kuului paljon studiossa otettuja kuvia, sekä niiden lisäksi mm. keikkakuvia, muita "virallisia" kuvia sekä paljon backstage- ja muita epävirallisempia kuvia, joista osa oli mielestäni jopa todella rumia. Se kuitenkin oli valittu linja, ja tavallaan ihan hauskaa.

Keräsittekö te Spaissari-valokuvia, saiko joku koko sarjan täyteen? Ovatko ne yhä tallessa?