perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulurauhaa: 90-luvun parhaimmat joululaulut



Jouluun kuuluu liuta perinteisiä joululauluja. Enkeli taivaan, Jouluyö, En etsi valtaa loistoa, Tip Tap, Porsaita äidin oomme kaikki ja niin edelleen. 1990-luvulla ja sen lähettyvillä julkaistiin myös iso määrä uutta joulumusiikkia, ja osa siitä on jäänyt elämään.

Joel Hallikainen tuli tutuksi ennen muuta Ylen Tuttu Juttu Show'n toisena juontajana Timo Koivusalon. Itse muistan hänet myös taikuri Telmusena! Ja Kuurankukka oli vuoden 1992 suurimpia hittejä. Mutta Hallikainen teki myös menestysekkään joululevyn vuonna 1996: Joulurauhaa. Sen nimikkokappale on haikeankaunis joululaulu, jonka moni ysäri-ihminen tuntee, ja joka soi edelleen.



Vesa-Matti Loirin joululevy Sydämeeni joulun teen julkaistiin jo 1988, mutta kyllä se on silti helppo liittää ysäriinkin. Levyltä löytyi tietysti nimikkokappale Sydämeeni joulun teen, joka on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisten suosituimpana joulukappaleena. Levyllä versioitiin myös vanhoja klassikoita: Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna, Heinillä härkien kaukalon ja niin edelleen. Levystä otettiin uusintapainos uusilla kansilla vuonna 1998 (alla). Tähän uusintapainokseen saatiin mukaan myös viisi uutta levytystä.



Kansainvälisillä areenoilla tehtailtiin niin jouluisia covereita kuin myös uusia joululauluja. Yksi kenties eniten elämään jäänyt kappale lienee Mariah Careyn vuoden 1994 esitys All I want for Christmas is you. Kappale on globaalisti ollut todella suosittu - se on muun muassa (Wikipedian mukaan) Yhdysvaltain myydyin soittoääni!



Omia joululevyjään äänittivät 1990-luvulla muun muassa Hanson (Snowed in, 1997), NSync (Home for Christmas, 1998), Suomessa Laura Voutilainen ja Jari Sillanpää - ihan pari mainitakseni.

Vuonna 1996 televisiossa ensiesitettiin Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu -piirretty, ja sillä kuultiin J. Karjalaisen Joulupukin töissä.


Itse olen jouluihminen, ja joululaulut kuuluvat joulunalusaikaan. Joululaulusuosikkejanikin on monia. Toisaalta minua koskettavat vanhat, synkät joululaulut, kun taas toisenlaiset vanhat perinteiset joululaulut vievät ala-asteen joulujuhliin. Sellaisia olivat esimerkiksi Heinillä härkien kaukalon ja Enkeli taivaan. Toisinaan taas fiilikseen sopivat kaikkein parhaiten iloiset, ironiset tai rokkaavat joululaulut, ja John Lennonin ja Yoko Onon rauhansanoma Happy Xmas -kappaleessa vetoaa minuun. Pidän myös kaikista edellä esitellyistä joululauluista! Ehkä se kaikkein suurin joululaulurakkauteni on kuitenkin tällä hetkellä Oi jouluyö. Sitä on hankalaa kuunnella herkistymässä.

Millaisia joululauluja sinä muistat 90-luvulta?

2 kommenttia:

  1. Ihan 90-luvun alusta muistan Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen-joululevyn ja jostain 93-94 paikkeilta Anna Hanskin joululevyn, jolta ainakin Tontun tehtävät-rallatus soi edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Hanski tulikin nyt mieleeni, kun mainitsit hänet. Tuota hänen lauluaan tosiaan kuulee välillä edelleen. :) Mietin sitäkin, että Arja Korisevalla on ihan varmasti joululevy, mutta sitä harvemmin kuulee. Toisaalta joulunalusaikana soi esim. Ylen kanaville ihan kiitettävästi aika erilaisia joululauluja.

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.