perjantai 22. joulukuuta 2017

Hyvää joulua vuoden 1993 tunnelmissa!

Tässä poimintoja Anttilan vuoden 1993 joulukuvastosta. Postimyynti voi hyvin, ja tavaraa oli saatavissa laidasta laitaan: pelikoneita, kuntoiluvälineitä, vaatteita, kynttilöitä, suklaata ja niin edelleen.




Näissä 90-luvun joulukoristeissa ja kankaissa on hauskaa se, että ne näyttävät nyt 24 vuotta myöhemmin todella vanhanaikaisilla, mutta luultavasti aika monen kotona koristaudutaan näillä edelleen. Siltä puolen katsoen nämä eivät ole ollenkaan vanhanaikaisia, vaan vahvasti tätä päivää.

Alla oleviin peltipurkkeihin törmää nykyään aika usein kirpputoreilla. Söpöjä mielestäni!

 

Sitten lähdemme katselemaan potentiaalisia lahjoja! 

Trolli-peikot olivat 1990-luvun alkupuoliskolla todella suosittuja. Niinpä niitä näkyy myös ajan lelu- ja muissa kuvastoissa. Vaan moniko muistaa, että trollit yhdistivät voimansa myös Barbien kanssa?

Kuvan trollitalo näyttää hyvin tutulta, joskaan ei ihan niin tutulta että meillä kotona olisi ollut sellaista. Olenkin miettinyt, että sellainen saattoi olla esimerkiksi jollain päiväkerhokaverillani, jonka kanssa tuolloin aikojen alussa leikin.


Sitten pääsemme vauhtiin! Crash Dummies -sarjaan tarjolla monen monta autoa.
 

 
Ja ne pelikoneet! Nintendoa tänne! Onko mukana sinulle tuttuja pelejä? Nykysilmin hinnat näyttävät tosi kovilta, eikä kaikilla pelikonsolia ollutkaan. Etenkään vuonna 1993: työttömyys oli ennätyslukemissa ja lama siis pahimmillaan Suomessa.




Joulun tunnelmaan virittäydyttiin kotimaisten naisartistien, Arja Koriseva ja Anna Hanskin joululevyillä. (Jokuhan juuri kommentoi näistä yhteen edelliseen kirjoitukseen, ja sitten heti perään löysin tämän kuvan kuvastosta. Mikä sattuma!)






Näiden tunnelmien myötä rauhaisaa, iloista joulua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.