Ysärin poliittisia pelejä

Viime aikoina ei varmastikaan ole voinut välttiä kotimaisen politiikan kiemuroilta, jos vain sattuu vähääkään seuraamaan uutisia. Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdos ja siitä seurannut hallituskriisi, perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoaminen ja hallituskriisin peruminen (ja mitä kaikkea vielä tästä seuraakaan!) ovat kieltämättä kiinnostavia ja näyttäviä teemoja yhteiskunnan ja politiikan seuraajille.

Siitä inspiroituneena, tai no "inspiroituneena", ajattelin hieman paneutua 1990-luvun politiikkaan. Tähän pätee aika sama juttu kuin aikaisempaan Balkanin ja Jugoslavian hajoamissotiin liittyvä postauksenikin, eli monet nimet tai kuvat saattavat olla meille ysärilapsille -ja nuorille tuttuja, mutta silti voi olla hyvin epäselvää, mitä tuolloin oikeastaan tapahtui.

En nyt käy läpi kaikkea 90-luvun suomalaista politiikkaa, enkä edes suurta osaa siitä, vaan ainoastaan muutamat vaalit ja hieman muuta.

*****

Laman leikkauksia ja Euroopan yhdentymistä

Politiikan areenoilla pari teemaa tuntui olleen 1990-luvulla ylitse muiden. Suomi ajautui lamaan, ja sen myötä erityisesti vuosikymmenen alkua hallitsi puhe lamasta sekä keskustelu siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Vuosien 1991-1995 Esko Ahon hallitus teki paljon leikkauksia valtion menoihin, mikä tietysti aiheutti kritiikkiä, mielenosoituksia ja toisaalta se sai paikoin kannatustakin. Siitä, leikattiinko laman aikana liikaa, keskustellaan edelleen. Vaikka 90-luvun lopulla talous jo kasvoi, moniin sosiaaliturvan muotoihin ei tehty korotuksia, ja keskusteluissa olikin vahvasti läsnä se, oltiinko hyvinvointivaltiota ajamassa alas.

Toinen teema oli luonnollisesti Euroopan yhdentyminen, eli konkreettisesti EU-jäsenyys. Suomessa tarkkailtiin kovasti, mitä Ruotsissa asian suhteen tehtiin, ja kun Ruotsin päätös hakea jäsenyyttä vaikutti myös Suomeen. Syksyllä 1994 eduskunnassa käytiin todella kiivaita keskusteluja mahdollisesta jäsenyydestä, lokakuussa 1994 pidetyssä kansanäänestyksessä kuitenkin äänestettiin melko selkeästi jäsenyyden puolesta (noin 56 % kannatti jäsenyyttä). Jäsenyys huolestutti erityisesti maanviljelijöitä. Jäsenyydestä päätettiin lopullisesti eduskunnassa marraskuussa, jolloin nähtiin myös jopa neljä vuorokautta kestänyt istunto, jossa pidettiin lukuisia tunnin ja pidempiäkin puheita, joilla oli vain tarkoitus viivyttää päätöksentekoa.

Vuoden 1991 eduskuntavaalit: verenseisauksia, Esko Aho ja porvarihallitus

Vuonna 1991 Suomessa käytiin eduskuntavaalit samaan tapaan kuin niitä edelleen neljän vuoden välein käydään. Vaalit käytiin uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, sillä Suomi oli alkanut syöksyä lamaan edellisenä syksynä. 1980-luvun talouskasvu oli auttamattomasti taakse jäänyttä elämää, ja poliitikoilta kysyttiin ennemmin, miten he voisivat saada Suomen kurssia käännettyä.

Vaalissa nähtiin niin sanottu "veret seisauttava vaalivoitto", sanonta johon viitataan edelleen. Käsitettä käytti ensin keskustalainen Seppo Kääriäinen, ja kyseessähän oli nimenomaan keskustan vaalivoitto. Keskusta sai 55 paikkaa, mikä oli jopa 15 paikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Näin se nousi oppositiosta hallitukseen suurimmaksi puolueeksi. Pääministeriksi tuli vasta 36-vuotias Esko Aho, ja hän muodosti hallituksen yhdessä Kokoomuksen, RKP:n ja kristillisten kanssa. Porvarihallitus jatkoi vuoteen 1995 saakka.

Demarivoittoinen 90-luvun jälkipuolisko

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Keskusta koki tappion ja menetti niin suurimman puolueen aseman kuin myös 11 edustajapaikkaa. Vaalit voitti SDP, joka lisäsi kansanedustajiensa määrää 15:llä. Nykyiseen verrattuna SDP:n kannatus oli hurjaa, yli 28 %, kun nykyään suurimmat puolueet kiikkuvat 20 % tuntumassa.

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposesta tuli pääministeri ja hän muodositi hallituksen yhdessä kokoomuksen, RKP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Tämän hallituksen ministereitä olivat esimerkiksi Tarja Halonen (ulkoministeri, SDP), Sauli Niinistö (oikeusministeri ja myöhemmin valtiovarainministeri, kok.) ja Pekka Haavisto (ympäristöministeri, vih.). Voisi siis kai ajatella, että aika moni 2000-luvun presidenttipeleistä tuttu naama hankki kannuksia juuri tuolloin.

Seuraavissa ek-vaaleissa vuonna 1999 SDP voitti jälleen. Se menetti 12 paikkaa, mutta oli silti suurin puolue. Tuolloin vaaleissa nähtiin ensimmäisen kerran myös Timo Soinin johtama perussuomalaiset. Se sai noin 1 % kannatuksen ja yhden kansanedustajan. Tätä ennenhän mukana oli ollut Suomen maaseudun puolue (SMP), joka ajautui konkurssiin keväällä 1995, ja sen tilalle perustettiin perussuomalaiset. Nimenomaan SMP:hen viitataan usein puhuttaessa perussuomalaisesta puolueesta ja Timo Soinin taustasta.

Vuoden 1999 Lipposen II hallituksessa olivat mukana samat puolueet kuin aiemminkin. Hallituksen ulkoministerinä toiminut Tarja Halonen valittiin tosin talvella 2000 tasavallan presidentiksi, ja hänen tilalleen tuli Erkki Tuomioja. Sauli Niinistö oli myös tämän hallituksen valtiovarainministeri.