Titanic (90-luvulla, nyt ja aina)

"If you jump, I jump."

Minulle yhdeksänkymmentälukua ei ole olemassa ilman Titanicia.

Valitettavasti en monien luokkakavereideni tapaan koskaan käynyt katsomassa vuoden 1997 lopulla ensi-iltaansa saanutta Titanicia elokuvateatterissa. Joskin nyt tämäkin on korjattu, kun James Cameron päätti marssittaa mestariteoksensa teattereihin 3D-versiona Titanicin haaksirikon satavuotispäivän kunniaksi. Katsoin kuitenkin Titanicia nuoruudessani videolta uudelleen... ja uudelleen... ja uudelleen. Ja aikanaan hankin elokuvan myös neljän levyn erikoisdvd:nä. Tietysti. Eräänä päivänä joskus vuonna 1999, luullakseni, katsoin Titanicin yhden päivän aikana kaksi kertaa. En todellakaan tiedä, montako kertaa olen tämän elokuvan nähnyt yhteensä, ehkä 20 kertaa, ehkä enemmän. Viime vuosina paljon harvemmin kuin joskus 90-luvun lopulla. Mutta kyllästy en siihen milloinkaan.

Elokuvan juonta tuskin tarvitsee erikseen kertoa, joten teen sen mitä lyhimmin: rikas onneton tyttö ja köyhä taitelijapoika tapaavat Titanicilla, rakastuvat ja sitten laiva uppoaa. Elokuva voitti 11 Oscar-patsasta, muun muassa parhaasta elokuvasta, joten on turhaa luulla Titanicia vain teinityttöjen rakastamaksi pätkäksi (kuinka monta Oscaria Twilight muka on saanut?). Kyse oli paljon muustakin kuin ihanan Leonardo DiCaprion ikimuistoisesta roolista Jack Dawsonina. Minusta Titanic on edelleen erittäin hyvä elokuva: se on taiten tehty, ja sen tarina on oikeastaan ikiaikainen. Traaginen rakkaustarina, taistelua elämästä ja kuolemasta, tarina epäoikeudenmukaisuudesta ja yhteiskuntaluokkien suhteesta toisiinsa, se pääosin tositapahtumiin perustuva, vaikuttava historiallinen draama. Ja kaiken taustalla tarina, joka ei voi olla koskettamatta ja mietityttämättä: uppoamattomaksi luultu maailman suurin laiva (joka on vielä nimetty suuruudenhullusti ja omaa tuhoaan ennustavasti Titaniciksi) kohtaa loppunsa upotessaan hitaasti hyiseen Atlanttiin, ja kokoajan on selvää laivan matkustajien käyvän kohti varmaa tuhoa, on aivan varmaa, että suurin osa ihmisistä tulee kuolemaan. En tiedä onko oma isäni vieläkään nähnyt Titanicia, sillä vielä 90-luvulla hän kauhisteli sitä, että aikuiset miehetkin tulivat leffateatterista itkien pois.

Itse en koskaan pitänyt kovinkaan paljon elokuvan aarteenmetsästys-teemasta, tarina olisi voinut toimia ihan ilman sitäkin. Ja jottei kaikki mene pelkäksi Leonardoksi, sanonpa vain, että Kate Winslet oli Rosena niin kaunis ja ihana (muttei mielestäni lainkaan 17-vuotias), Billy Zane juuri niin limainen kuin pitikin olla ja Danny Nucci Fabriziona suloinen (muistan hänet myös millenniumin taitteen Eliittietsivät-tv-sarjasta). Ja onhan Titanicissa yksi suomalainen näyttelijä! Hän esittää sitä ruotsalaista miestä, Sveniä, joka saa kaveriltaan turpaansa hävittyään Titanic-liput korttipelissä. Hänen onnensa, tietysti.

"Promise me that you'll never give up... No matter how hopeless."
"I promise."

Titanic näkyi ja kuului aikanaan kaikkialla, erityisesti monissa nuorille suunnatuissa julkaisuissa ja medioissa. Esimerkki: Suosikin numerossa 4/98 on mukana Leonardo kannessa, Titanic-taskupokkari, Leonardo-juliste, Leonardon kuva sivulla 7, still-kuva Titanic-elokuvasta sivulla 10 jossa kerrotaan Titanicin soundtrackin olevan listaykkösenä Englannissa ja Euroopassa, Titanic-soundtrackin kansikuva sivulla 11 jossa kerrottiin sen olevan listaykkösenä Suomessa (ja vieressä on Celine Dionin kuva, koska hänen soololevynsä oli listakakkosena), sivulla 12 on KAKSI still-kuvaa elokuvasta, ja siinä kerrotaan My heart will go on -hitin olleen listaykkönen USA:ssa, Titanicin olleen Suomen kuukauden katsotuin elokuva ja että Titanicin soundtrack on Billboardin ykkösenä. Sivulla 13 on neljännessivun kuva Leonardosta Jackina. Lisäksi lehden Piccadilly Circus -palstalla on juoruja Leonardosta, sivuilla 65 ja 73 on jälleen hänen kuvansa, Idolipörssissä hän on viidentenä. Ihan esimerkkinä vain mainitakseni! Itse kokosin Titanic-jutuista leikekirjaa, erityisesti siis itse risteilijää ja onnettomuutta koskevista jutuista, ja niitä kertyi paljon, mm. sanomalehdistä sekä Seurasta ja Apu-lehdestä.  Esimerkiksi eri suomalaismatkustajien kohtalosta oli paljon juttuja.

Titanic-taskupokkaria.

Itse sisustin huoneeni Titanic- ja Leonardo DiCaprio -julisteilla ja rakastin tuota elokuvaa. Minulla  oli lukuisia Titanic-tarroja sekä toki Titanic-penaali ja kaksi Titanic-kansiota (kuvia tulossa myöhemmin). Myös Titanic-t-paita. Jostain syystä katastrofielokuvat ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja kiinnostavinta elokuvassa mun mielestä onkin viimeinen kolmannes, osa jäävuoreen törmäämisestä laivan viimeiseen pihaukseen. Ja, ehkä hiukan yllättävää, kiinnostuin Titanicista. Ei siis elokuvasta, vaan itse siitä oikeasta risteilyaluksesta. Sain syntymäpäivälahjaksi Titanic-kirjan, jonka mukana tuli itse rakennettava pienoismalli. Se on tietysti edelleen tallella. Aloin haalia itselleni muitakin Titanic-tietokirjoja ja luin sellaisia kirjoja kuin Titanicin kohtalonyö (Walter Lord) sekä Nostakaa Titanic! (Clive Cussler). Muistan edelleen, mikä on Titanicin uppoama, vaikka enhän sillä tiedolla mitään tee. Titanic-maniani huippu oli kaiketi se, kun kesällä 2003 pääsin Lontooseen ja siellä Natural Science Museumin Titanic-näyttelyyn, jossa oli paikalla ihan aitoja, Titanicilta pelastettuja tavaroita, kuten kenkiä, taskukelloja ja astioita.

Ja voin sanoa, että Titanic on edelleen yksi lempielokuvistani ja Leonardo DiCaprio yksi lempinäyttelijöistäni. Elokuvassa on tietysti nostalgia-arvoa, mutta tuskin yksin se saisi minut aina uudelleen ja uudelleen tarttumaan tähän yli kolmituntiseen. Kyllästymisen merkkejä ei nimittäin vieläkään ole. Samalla tuntuu, että löydän Titanicista edelleen joka katsomalla jotain uutta - aina osaa kiinnittää huomiota johonkin uuteen asiaan. Kiinnostukseni Titaniciin historiallisena tapahtumana ja ilmiönä ja legendana voi ja elää hyvin sekin. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, jos voisin jonain tulevaisuuden päivänä tutkia Titanicia esimerkiksi oman aikansa suuruudenhulluna fantasiana tai Titanicin matkustajien erilaisia kohtaloita suhtautettuna heidän sosiaalisiin asemiinsa. Sellaista. Vaikka onhan niitä jo tutkittukin.

* * *

14. ja 15. huhtikuuta 2012 välisenä yönä sen oikean Titanic-risteilijän uppoamisesta tulee kuluneeksi tasan sata vuotta. Titanic törmäsi jäävuoreen klo 23:40 ja upposi Pohjois-Atlantilla 15. huhtikuuta vuonna 1912 klo 02:20. Noin 1500 ihmistä menetti henkensä, vain 700 pelastui. Hylky löydettiin vasta vuonna 1985.

Taskupokkaria ja elokuvajulistetta lukuunottamatta kuvat ovat elokuvasta Titanic (1997).