Mitä mahdoinkaan 90-luvulla lukea? Eli kirjakatsaus osa 1

Olen aina lukenut paljon kirjoja. Pienet suvantovaiheet ovat kestäneet yleensä korkeintaan joitain kuukausia tai puoli vuotta. Minulle luettiin myös todella paljon kirjoja kun olin pieni. Muistan edelleen, kuinka kirjoja lainattiin hirvittävät kasat aina kerrallaan kirjastosta. Siihen aikaan, kun kirjojen takakannen sisäpuolella oli pieni tasku, johon laitettiin lappu, jossa oli palautuspäivämäärä. Niihin aikoihin. Mutta nyt ajattelin kiinnittää huomiota niihin lasten- ja nuortenkirjoihin, joita luin ala-asteikäisenä. Ja niitähän piisasi.

Suurin osa lukemistani kirjoista kuului johonkin sarjaan. Enimmät löytyivät kirjaston lastenosastolta, jotkut "nuorten aikuisten" hyllyvälistä. Suosituimpia niistä lapsellisemman osaston kirjoista olivat varmaankin erilaiset salapoliisikirjat. Ihastukseni dekkareihin niin kirjoina kuin tv-sarjoinakin juontaa juurensa hyvin vahvasti ysärille.

Neiti Etsiviä: Eskimon salaisuus, Kynttiläkartanossa sekä Pähkinänsärkijä-baletin arvoitus.

Omana minulla oli nämä kolme neitietsivää.

Carolyn Keenen (joka ei siis ole kukaan oikea kirjailija, vaan sananimi) Neiti Etsivät täyttivät kotikuntani kirjastosta useammankin hyllyn. Luin jollen kaikkia niin ainakin ehdottoman enemmistön niistä kirjoista, joita tuolloin saatavilla oli. Nyttemmin kun muistelee, niin kirjojen henkilöhahmoista, eli Paula Drewista, tyttömäisestä Bessistä ja poikamaisesta Georgesta tai Paulan poikaystävästä Nedistä en ehkä ihan niin välittänyt. Äiditön Paula ei hänkään ollut millään tavoin ainakaan samaistumisen kohde, mutta tapaukset olivat juuri sopivan jännittäviä ja arvoituksellisia. En myöskään lukenut Neiti Etsiviä missään järjestyksessä, enkä siinä mielessä kiinnittänyt huomiota siihen, oliko niissä esim. ihmissuhteiden osalta jotain jatkuvuutta. Pari Etsivää minulla oli omanakin. Kirjojen alussa oli lista kaikista sarjan siihenastisista osista, ja ainakin näihin omiin kirjoihin piti tietysti rastittaa kaikki luetut kirjat.

Fiona Kellyn kirjoittamat Mystery Clubit tulivat mukaan siinä vaiheessa, kun niitä taisi olla kymmenen ensimmäistä osaa ilmestyneinä. Luin ensin osan kuusi tai jotain sellaista, ennenkuin aloin lukea sarjaa ensimmäisestä alkaen. Koska aikanani Mystery Clubeja oli kirjastossa vain noin kaksitoista osaa, ne tuli luettua kaikki ja melko nopeasti - myöhempiä osia en ole lukenut. Yhteensä sarja käsittää 22 osaa ja en voi olla mainistematta, että niissä kymmenessä ensimmäisessä on myös ehdottomasti parhaimmat kansikuvat :P Kirjat olivat kivoja, ja jotenkin muistan niiden päähenkilöhahmojenkin nimet ja luonteenpiirteet vielä (eli ne kolme etsivätyttöä, Holly, Tracy ja Belinda). Jotenkin kamalan vaikeaa sanoa, mitä mieltä silloin olin näistä kirjoista, koska mielipiteet tietysti ovat tässä vuosien varrella vaihdelleen.

Tuula Kallioniemeltä luin monia kirjoja. Suosikkejani olivat ehdottomasti kolme Tossavaisten perheestä kertovaa kirjaa (Suoraa toimintaa, Tossavaiset; Tuomas Tossavaisen hämärä menneisyys; Bongaa tilhi, Tossavainen) - näistä kaksi viimeistä luin mielenkiinnosta muutama kuukausi sitten noin kymmenennen kerran. Kallioniemen tyylille uskollisesti kirjat olivat hauskoja, niissä on aika paljon sanaleikkejä ja sitten tietysti hahmoille sattuu kaikenlaisia kommenvenkkejä. Ja mikä hieman yllätti minut näiden kaikkien vuosien jälkeen: Tossavaisissa kiroillaan ihan oikeasti. Näitä kirjoja kuuntelin myös monet kerrat läpi äänikirjoilta. Kallioniemeltä tuttuja ovat myös mm. Salapoliisi T. Koljonen ja Kuka rakastaa Ruusua?

Hullu Luokkia, ja tietysti niissä alkuperäisissä 1990-luvun kansissa:

Hullu luokka iskee jälleen, hoitaa hommat sekä kadonneen opettajan arvoitus.

Sittemmin uudemmissa painoksissa kirjoissa on yhteensopivat ulkoasut, mutta minä itse preferoin

ehdottomasti näitä vanhoja ysärikansia, jotka eivät yhtään mitenkään liityt toisiinsa. Olisin myös

halunnut saada käsiini tällaisen vanhan version Hullu luokka ei hellitä -kirjasta,

 mutta ei nyt tähän hätään löytynyt...

Hullu Luokka oli suuri rakkauteni. Ensimmäisenä luin Hullu Luokka ei hellitä -kirjan (taisi olla sarjan neljäs osa). Nämä luin sekä kirjoina että kuuntelin lukuisat kerrat äänikirjoina. Kirjat kertoivat aluksi 8B:n ja sittemmin 9B-luokan kaiken maailman kohelluksista, lunttauksista elokuvantekoon, Napakympistä radiotyöhön ja ties mihin. Hahmoina olivat mm. Loiva viululaukkuineen, Herbert mukana Loivan ideoita toteuttamassa, kaiken suomifilmeistä tietävä Miina, peloton Emilia, lukiolaisen Einarin kanssa seukkaava Anna ja monta muuta, opettajat Lentävästä komeetasta Matti Ouagadougouhun (kiitos tämän Kaisa Ikolan kirjasarjan, satun tietämään ikuisesti mikä on Burkina Fason pääkaupunki). Hullusta luokasta olen kirjoittanut myös toisessa blogissani. Kirjoja, etenkin sarjan keskimmäisiä osia, tuli kahnattua niin monta kertaa läpi, että muistan ne varmaan ikuisesti. Ja hyvä niin, sillä kirjat toivat minulle loppumatonta iloa :) Joitain pätkiä ja vitsejä muistan edelleen ulkoa, kuten erään sarjan osan takakannen pätkän siitä mitä tapahtuu, "kun hullu luokka iskee maamme pääkaupunkiin?" En voi myöskään unohtaa hullun luokan oppilaiden uusiosanoitusta Joel Hallikaisen Kuurankukka-hittiin.

Omana minulla oli nämä kaksi Kultaista Salamaa: 4: Kultainen salama ja murtovarkaat sekä

6: Kultainen salama ja katoavat tavarat.

Kultainen salama, eli Taru Mäkisen 10-osainen salapoliisisarja oli ensisijaisesti minulle tuttu vuodelta 1994 olevasta 6-osaisesta tv-sarjasta, joka koostui kolmesta sarjan kirjasta. TV-sarjan video oli usein lainassa kirjastosta ja tuli katsottua ees ja taas.  Ilokseni voin kertoa, että kultaista salamaa löytyy myös Ylen Elävästä arkistosta! Kirjoista pari oli minulla omanakin, mutta lämpimin suhde minulla silti oli siihen tv-sarjaan.  Hakkerin, Elisan, Terhin, Visan ja Rekon sekä Bella-koiran seikkailut olivat minusta aika jännittäviä, olihan mukana niin yliajoa, kidnappausta kuin kommandopipojakin. Suosikkihahmoni oli ehdottomasti hieman höperöiden vanhempien luontoharrastajapoika Visa.

Kuten voinee huomata, olen ollut aikamoinen salapoliisimaani jo nuorena. Tiedän, että todella monet lukivat muun muassa Baby Sitters Clubeja, jostain syystä minä en niistä kamalasti koskaan innostunut, luin vain pari osaa. Heppakirjat, erityisesti Merja Jalon ja Marvi Jalon, olivat tietysti myös kuumaa kamaa. Erityisesti kai Nummelan ponitalli (taisin lukea ehkä yhden), Pappilan ponitytöt sekä Ratsutyttö-kirjat. Ei tämä hevosteema koskaan minua kauhean syvällisesti ole koskettanut, mutta taitanen vielä myöhemmin sanoa siitä muutaman sanasen :)