1990-luvun herkut, joita kaipaat

Muutama päivä sitten kirjoitin Cool Bits -jäätelöistä. Nyt haluaisinkin tietää, mitä herkkua, karkkia, ruokaa tai muuta tuotetta, jota ei enää kaupasta saa, sinä aivan erityisesti kaipaat 90-luvulta. 

Yksi puoli asiaa on tottakai se, että aika kultaa muistot: moni lapsuudessa järkyttävän hyvältä maistunut juttu ei välttämättä tuottaisi aivan samankaltaisia vilunväreitä enää kahtakymmentä vuotta myöhemmin. Sitä hauskempaa tietysti näitä erilaisia tuotteita onkin kaivata, sillä vain aniharvoin on pelkoa siitä, että niitä ihan oikeasti pääsisi koskaan maistamaan.

Tässä viitteellisessä kuvassa on muutamia menneen maailman herkkuja. Toisaalta vaikka 90-luvun alussa Suomea koettelikin paha lama, oli vuosikymmen silti myös monenlaisen yltäkylläisyyden aikaa, joten herkkuja on ihmisillä mielessä varmasti ihan yhtä paljon kuin on 90-luvulla ollut kokijoitakin.

Vai onko kaipaamasi herkku sittenkin jo ajat sitten koulujen ruokalistoilta poistettu ohrapuuro, kanaviillokki tai kiinankaali-ananassalaatti? Oliko se elämäsi ensimmäinen hampurilaisateria, vai kenties edelleen tuotannossa oleva karkki, jonka resepti on vain ajan saatossa mennyt muuttumaan?





Eli: Mitä 1990-luvun syötävää (tai ehkä jotain muuta tuotetta) sinä aivan erityisesti kaipaat?

Kommentit

  1. En muista onko nämä 90-luvun lopusta vai 2000 luvun alusta, mutta lapsuuteni lauantaiaamun herkkuja kaipaan: smarties rakeita, pigall suklaata (jota saa kyllä ruottista, muttei suomesta) ja niitä yksiä sipsejä joista puolet oli jotain kanasipsejä ja puolet jotain ranskalaisten mallisia sipsejä. Vitsi ne olivat herkkuani.

    VastaaPoista
  2. Naminamit ehdottomasti! Fanny-vanukasta.

    Olen kasvanut maaseudulla lehmätilalla ja muistan, kun näitä tilattiin erikseen paperilappusella. Kyseinen lappu sitten palautettiin maitotankin päälle, josta maitoauto otti sen matkaan kun kävi hakemassa maidot. Tilatut tuotteet sitten saapuivat jonkin ajan kuluttua, en muista menikö siinä viikko vai muutamia päiviä.

    Oli sitten kiva, kun maitoauto toi taas maidonhaku reissullaan naminamia ja fanny-vanukasta :D

    VastaaPoista
  3. Jos saisin valita yhden herkun mikä tulisi takaisin, se olisi ehdottomasti Toffot!

    VastaaPoista
  4. Kaipaan jäätelöä, jota käytiin aina lähikiskalta ostamassa. En ole varma, onko se Donna-jäätelö vai Pinkki-jäätelö. Kun toisaalta muistelen, että se olis tuo Donna (hedelmäraetta päällä), mutta jotenkin on semmonen mielikuva että se poksuis suussa, mitä taas Pinkki tekee. Ja Terva-Pastirolleja. Lisäksi kaipaan Eskimo-puikkojen suklaata. Nykyään en ees kyseisistä jäätelöistä pidä, koska se nykyinen suklaakuorrute on vaan pahaa.

    VastaaPoista
  5. Metsätähti -jugurtit, Pastirolit, semmonen muovisen autonmuotoisen astian sisällä oleva päärynä- tai minttujäätelö (en muista kumpi), Polka-jäätelö (tätä kylläkin saa jäätelökioskeista, mutta pakettina olis kiva taas saada). Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa, että joku muukin muistaa nuo autonmuotoisen rasian sisällä olevat jäätelöt! Saattoi kyllä olla enemmän 80-lukua, sillä itse käytin niitä ainakin hiekkalaatikkoleikeissä muottina :D

      Poista
  6. Mitä! Eiks kouluissa ole enää ohra eli uunipuuroa? Se oli hyvää. :) Kanaviillokkia en kaipaa.
    Äkkiseltään tulee mieleen kuvassakin näkyvä metsätähti jugurtti, Bart Simpson jäätelö ja Garfield karkkipussi. Gerfield taisi tosin jäädä jo 80-luvulle.

    VastaaPoista
  7. Naminameja ja Fanny-rahkoja kaipaan itsekin, tosin tuskin niitä söisin oikeasti enää muuta kuin korkeintaan kerran nostalgiahuumassa. Kaipaan itse tuotteiden lisäksi, tai kai vielä enemmän, oman pikkukylän kauppaa ja sen tunnelmaa, karkkiostoksia siellä, tuotteiden erilaista asettelua. Jopa sitä, kuinka kämmen jäi joskus pullapihtien väliin.

    VastaaPoista
  8. Mustanaamio-tikkari oli jotain niin parasta, että sitä kun vielä saisi. Sitten oli vastaavanlainen dippitikkari, jossa se dippiraeseos poksui suussa. Joke-jätskit nyt eivät maultaan olleet superia, mutta ne jädetikuista löytyvät vitsit tekivät niistä mielenkiintoisia. Niin ja tietty Super-jäätelöt, ne oli tosi hyviä! (Olikohan niitä vielä 2000-luvun alussakin?) Sitten oli jotkut sellaiset maitosuklaiset keksipallerot, joita sai irtokarkkeina. En kyllä muista niiden nimeä enää, mutta niitä ostettiin aina enemmän kuin muita ja joskus kiskan täti laittoi meille tutuille lapsille muutaman ylimääräisen. <3

    VastaaPoista
  9. Fanny-vanukas! Kerran oli varaa ostaa sitä viikkorahoilla lapsena. Ja nyt kun olisi varaa ostaa useammin niin eihäb sitä tietty ole saatavilla. :(

    VastaaPoista
  10. Fanny-vanukas! Kerran oli varaa ostaa sitä viikkorahoilla lapsena. Ja nyt kun olisi varaa ostaa useammin niin eihäb sitä tietty ole saatavilla. :(

    VastaaPoista
  11. Spiraali mehujää (Pirkka) Loranga, Pommac sekä M.A.C. mehujäät :) Ihan herkkuja lapsuudesta, varsinkin nuo Spiraalit. Niitä tuli ostettua useammankin kerran kouluaikana :)

    VastaaPoista
  12. Mustanaamio-karkkipussi on jäänyt jostain syystä mieleen... En kyllä yhtään muista mitä kaikkea pussissa oli, mutta kaiholla muistele :)

    VastaaPoista
  13. Suklaista Super-jätskipuikkoa ja Fanny-vanukasta olis mahtavaa päästä taas maistamaan. :)

    VastaaPoista
  14. Suklaista Super-jätskipuikkoa ja Fanny-vanukasta olis mahtavaa päästä taas maistamaan. :)

    VastaaPoista
  15. En tiedä lasketaanko ysäriksi vai onko jo 2000-luvun alun herkku, mutta itse kaipaan todella paljon Uncle Ben'sin Rispinoksia, jotka olivat sellaisia pieniä makeita tai suolaisia riisikakkuja.

    VastaaPoista
  16. Turkinpippuritanko, voi kun sais takas :)

    VastaaPoista
  17. Suklaapopcorn lilassa pussissa! Makuunissa oli pari vuotta sitten suklaa-toffeepoppareita. Nykyiset kultakalat eivät mielestäni ole yhtään samanlaisia kuin ennen. Saatan toki kuvitellakin. Niitä sai 90-luvun alussa punaisessa pahvirasiassa, jossa oli kalamaljan mallinen aukko.
    Super-jäätelötikku (sellainen, jossa oli suklaajäätelöä) olisi kiva saada.

    DeLorean-autolla tekisi aika hyvää kuriiribisnestä. ;)

    VastaaPoista
  18. Sandy-jäätelö, jossa oli keksimurukuorrute ja sisällä muistaakseni vaniljajäätelöä joillain mansikkahilloraidoilla tms. Olisikohan syönyt tuota jädeä -92-93?
    Sit toinen ehdoton jäätelöä, jota kaiholla muistelen: Jade -jugurttijäätelö! Se oli pahvipurkissa, tavallista kermajätskiä kevyempää ja sitä söin aina kahdessa osassa: eka puolet, myöhemmin puolet :D Makuja oli ehkä kaksi, tykkäsin siitä punaisesta, oliskohan ollut mansikka. Oi se oli NIIN hyvää ja raikasta, tulispa takaisin!

    VastaaPoista
  19. Karkeista kaipaan näitä:
    1990-luvulla oli myynnissä Fazerin pikkupussi Kunkun jalokivet. Hedelmäisiä ja sitkeitä.
    Lisäksi mieleeni on jäänyt Pikku Myy-karkkipussi, jossa oli hedelmäkarkkeja ja salmiakkirakeita . 2000-luvun alussa palasi Jambo-suklaapatukka, joka kai perua 1970-luvulta. Ihastuin siihen, mutta sitten se jo katosikin, saisi tulla takaisin sekin. Hyvä ett* Hopeatoffee saatiin kauppoihin!

    VastaaPoista
  20. Supertiikeri jäätelö. Punaista salmiakkia ja perus tiikeri jäätelön sekoitus. Tuli syötyä litra kaupalla jäätelö kioskeista

    VastaaPoista
  21. Supertiikeri jäätelö. Punaista salmiakkia ja perus tiikeri jäätelön sekoitus. Tuli syötyä litra kaupalla jäätelö kioskeista

    VastaaPoista
  22. Muistelen et olisi ollut joskus Hugo-jäätelöpuikko? Se oli tosi hyvää :)

    VastaaPoista
  23. Mustanaamiotikkareita jauhoineen ikävöin kaikista eniten! Polkkajäätelö ei ole enää sitä ihanaa rakeista, mitä ennen. Se oli taivaallista! Jätskikioskeista sai myös raidallista minttusuklaa-irtojätskiä, mikä oli toinen suosikkini. Kaupasta ostettiin myös jotain suklaajätskiä pikarissa ja kun sen antoi vähän sulaa, oli se kuin pirtelöä :) Rakastin myös spar-kaupan suklaatuuttia. Se oli jopa oikeasti suklaajätskiä ja maksoi muistaakseni markan! Suosikkini kaupan jätskeistä taisi kuitenkin olla Rio cola-mehujää. Fanny- ja Nami nami-vanukkaita kaipaan minäkin. Se vihreä oli parasta. Turtles-purkka oli myös kova juttu, niistä kerättiin tarroja. Salmiakkipastirolit ja Bart Simpson-salmiakkiaski olivat kans suosikkeja :)

    VastaaPoista
  24. Salmiakin suurkuluttajana täytyy mainita tuo Mustanaamio-tikkari. Ei ole sen salmiakkijauheen voittanutta!

    VastaaPoista
  25. Poprocksit oli herkku jonka löysin ihan liian myöhään ysärillä. Ne ei mielestäni olleet kauaa 2000-luvun alussa myynnissä. En ole löytänyt Suomesta niitä enää vuosiin, vuoden alussa Englannissa ollessani sain tietää että siellä niitä myydään leivontaosastolla!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, muru! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Ruokahistoriaa: Kun einekset ja mausteet alkoivat rynniä keittiöihin

90-luvun muistoja haussa!