torstai 11. joulukuuta 2014

1990-luvun cd- ja kännykkätelineitä

Seuraavaan olen koonnut kuvia peritarpeellisista muovi- ja metalliesineistä, cd- ja kännykkätelineistä. Osa kuvista on 2000-luvun puolelta.

Ensimmäisestä kuvasta löytyy tällainen cd-torni. Vai liekö cd-hahmo? Tällainen oransseilla lättäjaloilla pystyssä pysyvä cd-torni on ehtaa ysäriä. Eräs kaveri tarjosikin sellaista minulle aiemmin tänä vuonna, kun kerran olen ysäri-ihminen. Valitettavasti en kuitenkaan tapaa sisustaa 90-luvun trendein. 

Tämä kuva on Suosikista, jossa joku onnekas saattoi voittaa tämän arvonnasta.






Tässä tällaisia humoristisen veikeitä cd-telineitä 2000-luvun alusta kahden kuvan verran. Mix on siitä hieno lehti, että siellä esiteltiin auliisti tällaisia kaikenlaisia härpäkkeitä.



Näiden 2000-luvun hassujen hahmojen joukkoon liittyy myös tämä allaoleva kala. En tiedä, miltä vuodelta se on peräisin, mutta näitä näkee esimerkiksi kirpputoreilla vähän väliä. Ihan kätevä, jos oma cd-kokoelma on kovin pieni. Tosin herää kysymys, pysyvätkö levykotelot noissa pienissä raoissa edes pystyssä ja suorassa - onko kokemuksia?





Itse sain ensimmäisen kännykkäni vuonna 2000, ja muutamalla kaverilla oli siinä vaiheessa ollut puhelin jo vuoden tai parin ajan. Ajan ilmiöihin kuuluivat erilaiset kännykkätelineet.

Tämä ensimmäinen kuva on vuosituhannen viimeisestä Demistä. Jutussa esiteltiin tietysti joululahjavinkkejä. Mukana klassinen kännykkäteline aika suurelle puhelimelle sekä pari tuollaista pussukkaa vastaavalle laitteelle.



Tässä alla sydämenmallisia kännykkätelineitä: ylhäällä vasemmalla sekä monessa eri värissä alhaalla.

Avotakka 3/1997.


Yksityiskohta aiemmin esitellystä
Mix-lehden Plastic Fantastic -jutusta.

Itsellänikin oli tottakai kännykkäteline. Se oli idealtaan kuin tämä alla oleva delfiini: se oli läpinäkyvästä kovasta muovista tehty nojatuoli, jonka sisällä oli vettä ja jotain muuta nestettä, jossa lillui kaksi punaista sydäntä.

Tässä on siis sama idea, ja sinisessä nesteessä uiskentelee pari pingviinihahmoa. Ihan söpö tuote!



Kai sinäkin säilytit Nokia 3210:aa ja cd-levyjäsi aivan asianmukaisesti? :)

15 kommenttia:

  1. Mulla oli tuollainen kalan mallinen cd-teline. Ei se mikään maailman paras säilytyssysteemi ollut, vähän hutera, mutta kyllä siinä lempilevyt sai hirveen "kivasti" esille.
    En muista oliko itselläni mitään kännykkätelinettä, mutta siskon puhelimella oli minikokoinen puhallettava nojatuoli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ennenkin kuullut noista puhallettavista minituoleista, harmi kun niistä ei oo koskaan tullut kuvaa vastaan. En oo nähnyt semmosta kai livenäkään :)

      Poista
  2. Mulla oli sininen nojatuoli kännykälle. Se oli myös usein barbileikeissä nojatuolina. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihan parhaita just barbileikkeihin ^_^

      Poista
  3. Multa löytyi pörrönen kissa-cd-teline ja kaksi kännykkätelinettä; mallia korkokenkä ja vessanpytty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pönttö oli myös barbieleikeissä mukana. :)

      Poista
    2. Vessanpytty, vau! Semmosesta telineestä en oo ennen kuullutkaan :D

      Poista
  4. Cd-levy- ja kännykkätelineet olivat tosiaan ysärin ja 2000-luvun alun juttu! Itselläni oli juuri tuollainen kalanruototeline sekä läpikuultava sininen muoviboksi. Kumpikaan niistä ei ollut hirveän käytännöllinen, sillä levykokoelmani oli suurempi kuin noihin mahtuneet 10 levyä.

    Kännykkä sen sijaan majaili vaahtomuovisessa sydännojatuolissa, mutta ei tule unohtaa violettia, puhallettavaa kännykkätuolia. Muutenkin ne kaiken maailman puhallettavat muovijutut taisivat olla silloin kuuminta hottia...

    Luin muuten juuri jostain naistenlehdestä listat sanonnoista, joita ihmiset viljelivät puheessaan 80-luvulla, mutta kukaan ei niitä enää käytä. Mahtoikohan ysärillä olla jotain omia sanontojaan ja mainoksista tuttuja hokemia, joita kukaan ei enää käyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitä sanoit sanonnoista on hyvä, sellaisen postauksen haluaisin tehdä! Pitäisi vaan keksiä ensin niitä sanoja ja sanontoja. Täytyy alkaa miettiä!

      Poista
  5. Mulla oli 2000-luvun (2002-2003 muistaakseni) alussa sellainen punainen... tuota.... penis-kännykkäteline, jonka sain yhdeltä kaveriltani lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuota" :D
      Mun mieleen tuo alimman kuvan delfiinikin tuo kaikenlaista.

      Poista
  6. Isosiskolla oli sininen metallinen cd-levy hylly, jolla oli oranssit räpyläjalat :D Itselläni oli puhallettava nojatuoli pidike kännykälle. Tosin se meni barbie leikkeihin minullakin. Viittaan tällä siis tuohon aikaisempaan samansuuntaiseen kommenttiin.

    VastaaPoista
  7. Mulla oli tollanen delfiini-kännykkäteline joku 10 vuotta sitten, siis tukevasti 2000-luvun puolella. Olisinko saanut sen lahjaksi joskus 2003 tai ± vuosi johonkin suuntaan. Siinä oli se hieno juttu, että siinä oli ledejä, jotka alkoi vilkkua heti, kun lähellä oleva kännykkä lähetti tai vastaanotti GSM-signaalia

    Voit arvata, miten paljon tyttöystäväni repeili kyseisen telineen muodolle keväällä 2006…

    VastaaPoista
  8. ultrix:
    Mullakin oli se tuolin mallinen teline kyllä tukevasti 2000-luvun puolella, sillä ekan kännykänkin sain vasta vuonna 2000.
    Mutta ei siinä ledejä ollut, olen kateellinen sulle! :D

    VastaaPoista
  9. Ja niin,
    monet näistähän olivat aivan ihanteellisia barbie-leikkeihin. Erityisesti nuo tuolin malliset - täydellisiä! ^_^

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.