perjantai 6. syyskuuta 2013

Ruusun aika

Ruusun aika oli Mainostelevision vuonna 1990 alkanut perhesarja, jota tehtiin ja esitettiin vuosina 1990-1991, sopivasti lauantai-iltaisin. Ajallisesti se siis edelsi niin Metsoloita kuin Puhtaita valkeita lakanoitakin. Sarja käsitti yhteensä 34 jaksoa, joten kovin pitkäaikaisesta sarjasta ei voida puhua. Ruusun aika uusittiin vielä myöhemmin 90-luvun aikana, vuosina 1992-1993 ja 1998. Nimenomaan näiden uusintojen vuoksi sarja lienee tuttu vähän milloin tahansa sopivassa iässä ysärillä olleille ihmisille. Ruusun aika saavutti aikanan hyvin suuren suosion, minkä ansiota oli sekin, että sarjaa ylipäätään tehtiin 34 jaksoa, sillä ensimmäinen kausi sisälsi jaksoja 24 kappaletta. Nyttemmin koko sarja on tietysti julkaistu dvd:llä. Sarjaa katsoi parhaimmillaan jopa 1,6 miljoonaa suomalaista. Ehdoton vuosikymmenkokemus siis!

Kuva: Wikipedia.

Ruusun ajan on käsikirjoittanut Raija Oranen, joka oli myös MTV3:n toisen suosikkisarjan, Puhtaiden valkeiden lakanoiden takana, ja molempiin sarjoihin liittyen hän on kirjoittanut myös romaaneja. Ruusun aika kertoi Ruususten uusioperheen arjesta. Perheen isää, lääkäri Eskoa näytteli Jukka Puotila. Hänen jäätyään leskeksi hän on löytänyt uudeksi puolisokseen Marjan (Riitta Räty). Perheen lapset ovat Eskon ja Ulla-vainajan poika Illi (Paavo Westerberg), Marjan entisestä liitosta syntynyt Meri (Katja Kiuru) sekä uudesta liitosta syntynyt Roope (Pauliina Sykkö). Merkittävissä rooleissa olivat lisäksi perheen mustan labradorinnoutajan Neron lisäksi ainakin Marjan äitiä esittänyt Vappu Jurkka. Joillekin sarjan Illin näyttelijä saattaa muuten olla tuttu myös muun muassa Susikoira Roista! Metsoloiden ja Puhtaiden valkeiden lakanoiden sijaan Ruusun aika kuvasi enemmän uusioperheen arkea, kyseessä oli siis melko lailla leppoisaa katsottavaa. Sarja ei sinänsä ollut komedia, mutta vaikkapa Metsoloihin verrattuna Ruusun aikaa ei kyllä synkkänäkään voi juuri pitää. Sarjan teon jälkeen Eskoa näytellyt Jukka Puotila on keskittynyt paljon komediaan, mutta ei hän perheenisän roolia ihan kokonaan jättänyt, sillä muutamaa vuotta myöhemmin hänet nähtiin jo Kotikadussa Pertti Mäkimaana.

Ruusun ajalla oli kuitenkin ainakin yksi erityinen piirre: Ruususten perheen koira puhui! Ei niinkään perheenjäsenille vaan katsojille. Upeaa! Koira oli musta labradorinnoutaja nimeltään Nero. Voinkin veikata, että Suomessa on sen jälkeen nimetty aika monta Nero-koiraa! Ties vaikka labbisten suosiokin olisi noussut. Itse tiedän lisäksi yhden sarjan innoittamana nimetyn Ruusu-nimisen mustan labradorinnoutajan. Vielä talvella Ruusun aikaa löytyi Youtubesta useampiakin videoita, paljonkin, mutta nyt ei oikein mitään. Valitettavasti en siis voi linkittää tähän hienoja pätkiä, enkä edes alkutunnaria.

5 kommenttia:

  1. Oi, Ruusun aika on hyvä sarja. Sen tunnari kuuluisi ehdottomasti johonkin suomalaiseen ysäripotpuriin! Meillä on sarja dvd-boksina, mutta ainakin tuon 1998 uusinnan olen nähnyt telkkarista. Tuosta varhaisemmastakin uusinnasta on hämäriä muistoja, ainakin siksi, että meillä oli jossain lastenohjelmia sisältäneellä vhs-kasetilla sarjan viimeinen jakso. Ihme, etten osaa sen vuorosanoja ulkoa. :)

    Harmittaa vähän, kun kerran näin sarjan perustana olleen romaanin jossain parilla eurolla, mutta en ostanut. Sittemmin sitä ei olekaan näkynyt.

    VastaaPoista
  2. Itse sarjasta en muista juuri paljoakaan, mutta Roope oli mun idoli! Tää hahmo oli mun ensikosketukseni käsitteeseen "poikatyttö".

    VastaaPoista
  3. Lämmittää ehdottomasti eniten mieltä noista 90- luvun alun kotimaisista sarjoista. Penikka-ajoilta ei mieleen juuri ollut jäänyt kuin puhuva Nero ja Paavo Westerbeg, joka oli ehtinyt tulla tutuksi Susikoira Roista. Nyt myöhemmällä iällä olen löytänyt sarjasta terapeuttisen vaikutuksen. Kaikilla pitäisi olla samanlainen isä kuin Esko!

    En ole vielä ehtinyt edes lukea tätä merkintää pidemmälle, mutta jo tämän perusteella uskallan sanoa, että mainio blogi sinulla! Jos Ruusun aika on mainittuna, niin ei voi mennä pieleen.(:

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos Suvi!

    Onneksi Ruusun aikaa löytyy mm. kirjastostakin (ainakin mun kotikaupungissa), sitä voisi joskus lainata ja katsoa, koska omat muistot sarjasta ovat melko hatara ja lähinnä mielikuvien tasolla.

    Näin "vanhalla iällä" olen katsonut mm. Puhtaat valkeat lakanat -sarjaa, ja se on kyllä edelleen niiiiin hyvä! Ei ole aika ajanut siitä ohi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.