perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tule kesäretkelle!

Toivottavasti nykylapsetkin retkeilevät ja pikniköivät, ja varmaankin suurin osa tekeekin niin. 1990-luvun taitteessa Pikku Kakkosen juontaja Olli Mononen (ihana Olli, hän oli suosikkijuontajani tottakai, mikä takatukka ja kaikki) mopoili kesäisessä Suomessa ihanissa suvimaisemissa. Joskus väännettiin pajupilliä tai muuta - ja saatan  ihan iloisesti sekoittaa ohjelmia keskenään, että se olikin joku toinen Pikku Kakkosen ohjelma, jossa niitä pillejä joku vaari vuoleskeli. Jo vuonna 1989 Karvakuono Ransu oli lähtenyt pyöräretkelle Jannen kanssa täysin ennennäkemättömällä ihmis-koira-tandemilla, aika söpöä!

Pari kuvaa omasta albumista. Vaikka siltä ei näytä, niin tiettävästi meidän suvussa ainakin toisinaan pukeuduttiin myös muuhun kuin vaakaraitaan. (Ja joka retken must-tuote on cool päähine...)

Huomatkaa myös ensimmäisessä kuvassa erittäin hieno ja erittäin paljon nestettä vetävä muumi-juomapullo hienolla kippuraisella ja kokoon taittuvalla pillillä, joka oli varmasti oikein helppo tiskata.

Siskon kanssa pikniköimässä kalliolla numero yksi.

Siskon ja serkun kanssa pikniköimässä kalliolla numero 2.




Luulenpa, että omassa elämässäni arjen perusretkeily tarkoitti sitä, että lähdettiin johonkin julkiseen puistoon vähän keinumaan ja heilumaan karusellissa ja reppuun pistettiin Trip tai juomapullo ja ehkä joku leipä eväsrasiaan. Kesällä taisin nauttia kovasti paljon herneitä, mikäli valokuvista jotain voi päätellä.

Toisia retkijuttuja olivat sitten tietysti koulun järjestämät retket, jokakeväinen luokkaretki etunenässä. Tällöin eväät olivat kutakuinkin samat: pillimehuja ja täytettyjä leipiä. Tosin eivät ne leivät aina suurta herkkua olleet. Väliin työnnetty kurkkuviipale oli mössännyt juuston niljakkaaksi ja epämääräiset balkan- ynnä muut sellaiset makkara- ja leikkelesiivut eivät oikein muuta kuin etoneet, minkä tietysti katson nirsouden sijaan merkinneen vai tulevien vuosien vegetaariutta. Joskus pillimehutkin olivat tietysti jotain tavallista Grandia terveellisempiä omena- ja appelsiinimehuja. Välipalan asian ajoivat kuitenkin kaikki eri ateriavaihtoehdot.



R-Kioskin mainos, 1990.

R-kioskin mainoksen tuotteiden hinnat saattavat näkyä vähän liian pieninä, joten tässä ne vielä:
* Maito 4,11 mk
* A-piimä 4,94 mk
* Reissumies 6,48 mk
* Voimariini 17,30 mk
* Mansikkajogurtti 2,70 mk
* Viili 1,46 mk
* Edam-pala 17,84 mk / 400 g
* Emmentalviipaleet n. 7,74 mk /150 g
* Hampurilainen 6,55 mk
* Tuoremehu 9,40 mk

Oletan, että näissä hinnoissa on ainakin jonkinlainen "r-kioski-lisä", mutta etenkin juusto kuulostaa korvissani kovin edulliselta, erityisesti mitä nykyhintoihin vertaa.


PS. Ja palatakseni alkuun. Huomasin noin vuosi sitten, että Olli Mononen on yhä tekemässä Pikku Kakkosta. Takatukka on kadonnut, mutta muuten mies näyttää ihan samalta kuin ennenkin. Hiukan oli retkailyteemaa uudessakin ohjelmassa, vaikka siinä oltiinkin retkeilymaastoksi naamioidussa SISÄtilassa. Ohjelmassa opeteltiin muun muassa tavuja ja kirjaimia.

6 kommenttia:

  1. Voi eikä, meilläkin oli tuollaisia samanlaisia muumijuomapulloja! <3

    Googlaamalla löysin tällaisen: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ollin_kesamuistojen_kirja_4149.html#media=4151 On tuo takatukka kyllä aika ilmiömäinen :D

    VastaaPoista
  2. Voi kesämuistojen kirja, oon joskus pari vuotta sitten katsonut tuon videon. Takatukka, tottapa tosiaan, ilmiömäinen on luultavasti ihan oikea sana kuvaamaan sitä :P

    VastaaPoista
  3. Olli Monosen takatukka! Se oli kyllä pähee. Muistan, kuinka oli siisteintä ikinä, kun se joskus (takatukka hulmuten) kiipesi nostokurkeen.

    Jaan myös samaistumiselämyksen niljakkaista kurkkujuusto-leivistä ja salaa poisheitetyistä makkarasiivuista. :D

    VastaaPoista
  4. Oioi. Yhtenä päivänä mietin, ootko jo kirjoittanut super soaker -vesipyssyistä? Mun veljet sai ainakin niitä aina synttärilahjaksi tms. ja aina tuli entistä superimpi malli.

    VastaaPoista
  5. Repesin näille kommenttien takatukkamuistoille! Olli "McGyver" Mononen ja Minna ja Riitta ja Jukka ja keitäs niitä vielä nyt oli...

    Meillä oli kanssa kaiken maailman ihania juomapulloja ja pillimukeja (tuollaiset muumitkin), joista äiti varmaan tykkäsi toosi paljon. Pitäisikin katsoa niiden kunto ja kokeilla laittaa siisteimmät kirpparille. Ehkä joku ikätoveri plokkaisi ne nostalgiahuumassaan lapselleen. Not? :D

    Koulun retkillä oli aina pahaa, taskulämmintä ja hedelmälihaista ananastäysmehua. Se oli varmaan halvinta ja sopi sitrus- ja omppuallergikoillekin.

    VastaaPoista
  6. Nna: En oo noista vesipyssyistä kirjoittanut. Etupäässä siksi, että meillä siskon kanssa oli vain kovin tyttömäisiä vesiaseita, mut kiitos vinkistä, pitää tutustua aiheeseen!

    Tiikku: Ananastäysmehu, mä en kestä, muistan sen, yök! Tuleekohan inhoni hedelmälihaan jostain sieltä...?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.