perjantai 2. joulukuuta 2016

Vuosien 1994 ja 1995 joulutunnelmaa

Täällä aletaan olla joulutunnelmissa!

1990-luvun jouluestetiikka on katseltu ennenkin, mutta tähän aikaan vuodesta se on aina herkullinen aihe.

Ensimmäisessä kuvassa esitellään joulun 1994 trendiä: tähtiä. Sinisävyinen ja tähtikuvioinen joulu näkyi monenlaisissa koristeissa ja tekstiileissä. Tunnistan tyylin vahvasti kyllä itsekin, sillä meillä kotona oli tällaisia erilaisia juttuja: ainakin sinipohjainen kultatähtinen pöytäliina sekä joitain koristeita. Sen lisäksi muodissa olivat aika tietyntyyppiset aurinkoa, kuuta ja tähtiä esittävät kuviot erilaisissa tuotteissa, ja näitä meillä oli myös. Ehkäpä aikanaan tällaisia servettejä ostettiin sen verran paljon, että ne ovat yhä jouluisin käytössä!

En taida olla ainoa ysärilapsi, jonka äidin lempiväri muuten oli tuolloin sininen? Olen jutellut aiheesta monen kaverin kanssa, ja ainakin meidän piireissä lapsuutemme on verhottu vahvaan siniseen. Ehkäpä siksikin tällaista tähtityyliä on meilläkin suosittu.




Tuohon ylläolevaan vielä: siellähän on joukossa myös EU-lippu! Ajankohtainen aihe se olikin tuolloin, sillä vuoden 1995 alusta Suomi liittyi Euroopan unioniin. EU-lippu joulukoristeena sen sijaan on ehkä vähän jännempi juttu - ainakaan enää.


Seuraavassa kollaasissa taas on poimintoja vuosien 1994 ja 1995 Kotilieden joulunumeroista (eli numerot 23-24).

Sinisen lisäksi muotia oli myös havunvihreä, jota löytyy läpi 1990-luvun monenlaisista kodintuotteista (sen verran on tullut vuosikymmenen lehtiä ja mainoksia luettua). Astioita, huonekaluja, pöytäliinoja, vuodevaatteita ja niin edelleen.

Mukana on myös Johan-merkkisiä joulukoristeita, Valion glögi-mainos sekä lahjaideoita. Toisessa on vihjeitä lahjojen tekoon itse, toisessa taas ideoita miehen joululahjaan.



Pirkan mainokset ovat vakiokamaa 90-luvun naistenlehdissä. Mukana on yleensä aina kuva ruoasta, ohje siihen sekä kuvat tuotteista, joita tuon herkun toteuttamiseen tarvitaan.



Lukuvinkkinä voisin linkata tämän: viime jouluna skannasin teille Valion mainos-ohjelehtisen, jossa on paitsi ysäreitä kuvia, myös kosolti Valion tuotteita.

Mukavaa joulukuun alkua kaikille!





2 kommenttia:

  1. Muistan tuon tähtibuumin hämärästi. Minunkin äidin suosikkiväri oli ysärillä sininen, nykyisin inhoaa sitä ja minä taas rakastan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Meillä on kaveriporukassa mennyt niin, ettei kukaan sinisen lapsuuden viettänyt enää pidä siitä ;)

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.