tiistai 21. lokakuuta 2014

"Uusi aika, uusi maito" - Maitoja 1990-luvun tapaan

Kovalevylle ja muistikorteille on tarttunut tämän blogin kirjoittamisen yhdessä kuvia siitä jos tästäkin. Taannoin minulta pyydettiin kirjoitusta maitopurkeista - ihanaa, että näinkin arkiset asiat jaksavat kiinnostaa teitä!

Aloitamme matkan vuodelta 1990. Lama oli vasta tulossa. Valio lanseerasi uuden 1 prosenttisen maidon, ykkösmaidon vuonna 1988. Mainoksissa maito ei vielä yhdistynyt vain sinivalkoiseen raikkauteen, kuten alta näkyy.




Itse ostan ykkösmaioa nykyään melko usein, vaikka en toisaalta näe sitä koskaan kenenkään kaverin tai sukulaisen tai tutun, enkä toisaalta ruokalan tai kahvilankaan pöydällä. Ehken kuitenkaan ole ainoa suomalainen, joka käyttää ykkösmaitoa, kun sitä on myyty jo 26 vuoden ajan.

1980-luvulla ja vielä 90-luvun alussa Valion maitotölkkien kuvituksena olivat maalaismaisemat sekä "tyylitellyt linnut", kuten yritys kertoo nettisivuillaan. Tätä lintua näkyy välipalakuvassa oikeassa reunassa.



Väliin videoita. 1990-luvun tv-mainoksissa maito ei pahemmin tölkeissä heilu, mutta muuten erinomaisia ovat nämä: En oo koskaan juonu maitoa sekä vuosituhannen vaihteen versio Panit maitoa tulemaan -mainoslaulusta Nylon Beatin suulla.






Alla Valion erilaisia tuotteita vuosilta 1993-1994. Mukana maidon lisäksi muun muassa piimää, Voilevia, Jäätelökesätuutti, muutakin jäätelöä, Gefilusta, Metsätähti-jogurttia ja monenlaisia juustoja. Kuva on ollut Nuoruusdiskossa ennenkin, mutta näitä on aina hauska muistella. Kuva on vähän pikseleinen, koska sitä on suurennettu todella paljon. Pääasiat kuitenkin erottunevat.

Luulen alareunassa olevan fetajuuston olleen tuolloin vielä uutuus monien pöydissä.

Valion tuotteita v. 1993-1994.


1990-luvulla maalaismaisemien ja graafisten lintujen tilalle maitotölkkeihin tulivat lehmät. Jokaisessa maidossa oli oma lehmänsä. Samalla Valio uusi logonsa, joka yleensä oli kolmivärinen, mutta näissä maitotölkeissä valkoinen.



Olen jo aiemminkin maininnut Valion nettisivujen historiaosion olevan hyvä. Alla oleva kuvakaappaus tottakai siltä, valitettavasti sinikeltainen ykkösmaito tästä puuttuu.




Verratkaapa ylinnä ollut vuoden 1990 maitomainosta tähän viisi vuotta myöhemmin julkaistuun. Maito on toki vaihtunut ykkösestä rasvattomaan, mutta ennen muuta värimaailma on eri, ja niinpä jotenkin koko maidon olemus (anteeksi kamalan huono kuva).


Valio lanseerasi hyla-tuotteet 1980-luvulla. Maailman ensimmäinen laktoositon maito tuli markkinoille 2000-luvun alussa. Sitä ennen laktoosi-intolerantikot joutuivat juomaan hylamaitoa. En ole koskaan juonut sitä itse, mutta vankka käsitykseni on, että se on pahaa, liian makeaa ja puuromaista.



Tähän juttuun hylamaidon kamaluudesta Valio puuttui myös mainoksessaan vuonna 1997: "Monella meistä on sellainen käsitys, että vähälaktoosinen maito ei voi olla yhtä raikasta ja tuoretta kuin tavallinen maito. No, onneksi olemme väärässä."




Yllä olleeseen viitaten; minun lisäkseni ainakin Hurmalat joivat ykkösmaitoa!

Blondi tuli taloon -sarjan Liisa (Saara Ylitalo) aamiaisella.

 

Hannu Hurmala aamiaistelee.

1990-luvun lopulla samat lehmähahmot pysyivät tölkeissä, mutta niiden tausta vaihtui sinisestä ja punaisesta valkoiseen. Samalla maitoihin tuli myös kausitölkkejä. Niissä nämä samat lehmät poseerasivat esimerkiksi tonttulakki tai heinähattu päässään, vuodenajasta riippuen.


Lopuksi olemme päässeet aina vuoteen 2001 asti ja jättäneet hyvästi ysärillekin, kun viimeisenä vuoron saa jännittävä kalsiummaito 0,95 litran tölkissä kera pomppivan lehmän. Bodyguard, oh yeah, milk does it all.



5 kommenttia:

  1. Mä keräsin 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella Valion tölkeistä noit erilaisia lehmiä. Ne on vieläkin tallessa kaapin perällä.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa :)
    Itselläni on tallella muutama runotölkki, kun jokunen vuosi sitten tölkeissä oli suomalaisten runoilijoiden maito- ja lehmäaiheisia runoja. Niiden antiikkiarvon kohoamista odotellen... ;)

    VastaaPoista
  3. Muistelen että yhdessä vaiheessa 90-luvun lopulla Valion maitotölkit oli tosi yksinkertaisia ja niissä oli vaan iso M kirjain. Rasvattomassa maidossa vaaleansininen ja kevytmaidossa tummansininen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän itsekin nuo tölkit, mutta arvelen, etteivät ne olleet Valion, vaan esimerkiksi Arlan. Niitä vilahtelee mm. Ihmeidentekijöiden jaksoissa, joita katsoin viime keväänä, muttei koskaan niin läheltä, että merkin olisi nähnyt selvästi. Mutta ehkä täytyy jatkaa sarjan katselua ja selvittää tämä asia! :)

      Poista
  4. Kun tuota "raitamaitoa" tai siis hyla-maitoa on tullut juotua penskasta asti niin tavallinen maistuu vähän laimealta. Tosin ennen siihen siirtymistä puneinen maito oli suht yleisessä kulutuksessa, ilmeisesti vielä sitä kulutusmaitoa jos kerran nimi vaihtui '96.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.