90-luvun kotini, osa 3

Lisää 90-luvun koteja! Tällä kertaa Tyttöjen tyyliin. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi Kotiliedestä vuodelta 1998 ja kyllä, voin tunnistaa sieltä niin paljon kaikkea ihanaa ja tuttua. Kirjoitin jo 90-luvun kotini osa ykkösessä oranssihtavan puumateriaalin ylivallasta, ja kappas keppana, sitähän piisaa. Eikä liene sattumaa, että näiden kuvien värimaailmasta tulee mieleen myös upea Isänmaan toivot -tv-sarja. Siellä kommuuniasuminen kun on väritetty juuri tällä samalla väripaletilla ja miksei olisi.

Nämä kaikki neljä kuvaa: Kotiliesi 17/1998.

Harva väriyhdistelmä oli 90-luvun lopulla muodikkaampi kuin sähkonsinisen ja oranssin (yleisimmin ehkä murretun oranssin, mutta toisaalta en usko, että kukaan katsoisi kieroon kirkasta oranssiakaan) yhdistelmä. Vastaväreinähän ne tuovat esiin toistensa parhaimmat puolet. Siksi ei lienekään sattumaa, että tässäkin jutussa toisen tytön huoneessa on sininen päiväpeitto ja oranssit tyynyt, jotka mukavasti ryydittävät keltaisia seiniä. Toinen tytteli on tyytynyt vain pieniin sinisiin ja oransseihin elementteihin.

Mielestäni nämä huoneet ovat ysäriä parhaimmillaan ja jotain tuonhenkistä sisustusta (tai "sisustusta") oli osassakin huoneessani. Huomiota voi muuten kiinnittää myös ajan ihaniin teknisiin ilmiöihin. Kuten tuolilla olevaan tiilen kokoluokkaa olevaan matkapuhelimeen, pöydällä ja sängyllä oleviin korvalappustereoihin ja kaukosäätimeen ja tietysti televisioon. 

Toisinaan kaiken valtaava oranssi yhdistyi myös turkoosiin vihreään, kuten Isänmaan toivoissa erityisesti:

Kuvat sarjasta Isänmaan toivot, 1998.

Ja vielä lopuksi jotain übermuodikasta! 1990-luvun lopulla kotikin saattoi jo saada säväyksen, joka näyttää mielestäni vähän klubimaisilta tai teknomaisilta (anteeksi, kun en osaa kuvata kuin näin kökösti mitä tarkoitan). Suomessakin alkoi joskus 90-luvun lopulla saada kaiken maailman älyttömiä sisustusesineitä, joista joillain saattoi olla jotain käyttöarvoakin.

Kuva on täältä.

Puhallettavat huonekalut. Ja ollakseni tarkka, niin oikeastaan erityisesti yksi huonekalu, eli tuoli. Ihanasti uimapatjoista tuttua visuaalista elämystä ja tuntumaa. Erityisen suosittuja taisivat olla myös puhallettavat koristetyynyt (tuskin niillä kukaan nukkui, mutta voinhan mä väärässäkin olla), joista parhaimmissa oli sisällä esimerkiksi höyheniä. Ja siis tietysti maailmaan mahtui myös puhallettavia ilmatäytteisiä sohvia ja raheja, mutta on ymmärrettävää, että edes 90-luvulla puhallettavat pöydät tai kirjahyllyt eivät tehneet läpimurtoaan. Daysta ja muista sen sortin kaupoista sai varmasti myös näitä:

Kuva: Kotiliesi, 17/1998.

Eli jos kuvasti ei ihan saa selvää, niin sehän on siis tietysti karvainen valokuvakehys. Mielestäni ehdottomasti samaa sarjaa puhallettavan tuolin kanssa.

Ja muoviset gerberat. Ah!

PS. Tajusin vasta nyt, että pikkukuvien puhellatteva tuoli ja karvainen kehys ovat nimenoaan sähkönsininen ja oranssi...

Suomen Spice Girls

Rakkauden vuosikymmenellä, joka myös tyttöbändien vuosikymmenenä tunnetaan ja ysärinä muistetaan, maustetyttöjen vanavedessä suomalaisella medialla oli mitä kutkuttavin tarve löytää maastamme typologioita vastaamaan kansainvälisiä trendejä. Ja mihinkäs kettu hännästään pääsisi: onhan meillä edelleenkin vaikkapa Suomen Justin Bieber eli ihana puspus Robin.

Mutta olihan se ongelmallista. Sillä meidän viisimiljoonaisesta kansasta ei siis vain kertakaikkiaan tuntunut löytyvän mitään Spice Girlsin veroista! Eurohumppaa tehtiin paljon laadukkaammin, mutta entäs se samaistuttava tyttöbändi? Nylon Beat nyt mielestäni ei vaan ollut ihan tyttöbändi. Spaissarimaisen (tai edes lähigalaksiin yltävän) yhtyeen ja laululinturyhmän puutetta kuvaa mielestäni sekin, että niistä harvoista 90-luvun suomalaisista tyttöbändeistä juuri mikään ei tehnyt yhtä levyä enempää, ja kappaleita ei muista kukaan. Ja tarkemmin: eihän niitä bändejäkään enää muista, sen sijaan Spaissareiden maine on aika legendaarinen.

Plus. Leikekirjaikuistus. Klassikko on myös alkuperäinen kuvateksti siitä,

että tytöt "lupaavat ampua kovilla, jos joku vielä väittää heidän olevan

Suomen Spice Girls."

Yksi ihan potentiaalinen yrittäjä oli yhtye nimeltä Plus. Tuon nelihenkisen ryhmän taustalta löytyi samoja musiikintekijöitä kuin XL5:ltäkin, mutta ei löytynyt Kauniille Pedolle vertaa. Plussan suurin hitti lienee ollut Yhteen yöhön, jonka muistaa lähinnä siinä vaiheessa, jos kappaleen kuulee. Mutta kappaleen arvo(ttomuus) voidaan laskea myös siinä, että YouTubesta löytyy kappaleesta ainoastaan yksi remix-versio, ei siis edes alkuperäistä viisua lainkaan. Muiden "hittien" kanssa ihan sama ongelma. Plus julkaisi vain yhden pitkäsoiton, vuonna 1997 ilmestyneen läpyskän nimeltä Palapeli. Pakko vielä irvailla tuolle ylläolevan kuvan kuvatekstille (tämä on siis Avusta tai Seurasta peräisin), että tytöt lupaavat ampua kovilla, jos heitä vielä sanotaan Suomen Spice Girlsiksi. Voin luvata tytöt, että varmasti kukaan ei ainakaan enää vertaa teitä Spice Girlsiin, paitsi no minä tietysti. Ja niin kova oli suomalaisten tyttöbändin kaipuu, että Seiskalla oli juttu ihan vain siitä, että Plus tulee pian heittämään ensimmäisen keikkansa:

Leikekirjani, uuhlalaa! Juttu visuaalisesta ilmeesta 

päätellen Seiskasta.

Yrittäjiä oli kyllä muitakin. Kuten Sitruunapippuri, joka julkaisi samana armon ja hyvän tahdon vuonna 1997 ainoaksi jääneen levynsä Sitruunapippuri. Ilokseni voin todeta, että yhtye oli turkulainen.

Sitruunapippuri. Kuva omasta leikekirjasta, alunperin Avusta tai Seurasta.

Ei liene ihan sattumaa, että yhtyeen nimi oli spaissarien hengessä nimenomaan Sitruunapippuri. Meidän ihkaomat maustetyttömme tässä siis.

Sitruunapippuri: Mä haluun lentää (1997).

Ja olihan meillä myös ihanan epäsovinnainen Mascara, joka pukeutui lähinnä muoviin, jossa oli Kveeni-niminen jäsen ja joka lauloi vakavalla naamalla "Olen erittäin hyvä ellen täydellinen". Sydämeni itkee joka hetki muistaessaan että ai niin, tuota sävellystaiteen helmeä ei löydy elämän suolaa tarjoavasta YouTubesta.

Ja kuinka moni näistäkään bändeistä on jäänyt elämään edes siinä määrin kuin XL5? Senhän tietävät kaikki, vaikka varsinainen fanittaminen ei tietysti muodikasta olekaan. Lopputuloksena vain se, että ei, ei ihan onnistunut tämä Spice Girlsin suomalaistaminen. Pelkkiä tähdenlentoja. Niitähän on 90-luku täynnä.

Mascara ja Erittäin hyvä -sinkun kansi.

PS. Onhan meillä Tik Tak! Mutta se on jo 2000-lukua.

Mums! Miten hemulia! Eli jogurtti- ja vanukasmuistoja

Mielestäni aiheessa "90-luvun jogurtit ja vanukkaat" ei ole juuri mitään kiinnostavaa, mutta todellisuus on nyt ajanut minut tämän aiheen ääreen. Olen meinaan onnistunut törmäämään niin moniin aihetta sivuaviin mainoksiin, että onhan sitä nyt sitten pakko hiukan muistella, että mitä kaikkea silloin muinoin kaupan kylmähyllystä löytyi.

Ensinnäkin, yhyy, miksi Metsätähtijogurtti oli pakko lopettaa? Tämä on Internetin keskustelu- ja muistelupalstoilla mitä yleisin aihe, joten kannan korteni kekoon kuin mikäkin muurahainen. Mutta myös siksi, että minä hitsi vieköön söin Metsätähtijogurttia! Muistan sen! Aijai. Ja kiitos tämän jogurtin, on metsätähti yksiä lempikukkiani. Metsätähtijogurttia oli ainakin mansikan- ja päärynänmakuista. Valkoista maustamatonta jogurttia, jonka päällä hillosydän "heti kannen alla".

Metsätähti-jogurtti. Oma maalaus.

Ja aivan erityisesti muistan erään jogurtin, jota aina ihanan lapsuudenystäväni H:n kotona oli. En tiedä merkkiä enkä nimeä, mutta kyseessä oli neljän purkin yhteispaketti, jossa teemana oli vihreä viidakko, ja jokaisessa purkissa oli viidakon lehvästön seassa eri eläin, ja sisällä erimakuisia jogurtteja (varmaankin ainakin banaani ja mansikka, varmaan myös vadelma ja sitten joku aprikoosi/persikka/hedelmäpommijuttu). Niitä eläimiä olivat ainakin flamingo/muu lintu ja ehkä apina ja virtahepo. Osaako joku auttaa? Eräs ystäväni ajatteli, että kyseessä olisi voinut olla Yoplaitin jogurtti.

Näyttävätkö seuraavat tutuilta?

Valiota ja Ingmania.

Valion Nami nami -vanukkaan mainos, 1998.

Jacky Makupala Minttusuklaavanukas.

Jackyllahan oli myös niitä tv-mainoksia joissa tällainen klovni-hahmo puuhaili. Minusta klovnit ovat yleensä hivenen pelottavia... Jossain vaiheessa klovni vaihtuikin erilaisiin lehmähenkisiin hahmoihin .(kuten kengurunnäköiseen eläimeen, jonka väritys on lehmän. Aika loogista.) Jacky tekee maidosta ihmeen hyvää! Nami nami näyttää niin tutulta, myydäänkö sitä edelleen? 

Ville Vallaton -vanukkaita näyttää myös olleen 90-luvun lapsille:

Ville Vallaton -vanukkaita.

Ja sitten jotain, mistä minulla ei ole mitään, ei minkäänlaista mielikuvaa. Viilijonkka. Minulta nimittäin löytyi kolme tarraa: ilmeisesti kyseessä on viili, tai kai maustettu viilismäinen tuote, jota on ollut ainakin mansikan, vadelman ja banaanin makuista minun tarroistani päätellen. Näissä tarroissa Muumipeikko himmailee banaanin kanssa (alla), Pikku-Myy vadelman ja Muumimamma halailee mansikkaa. Kun tällaisia tarroja on, niin kai sitten on ollut itse viilejäkin. Ja kyllä, olen lukenut sanan "viilijonkka" varmaan tuhat kertaa muodossa "vilijonkka". Hehe, onpa näppärä sanaleikki. Muistaako joku näitä tarkemmin?

Viilijonkka-tarra.

Ja niin: tämän jutun kirjoitusprosessin (pitkä ja kivinen...eiku) aikana satuin bongaamaan Viilijonkkaa! Nimittäin ihan tuollainen banaanin päällä pomppiva muumi pisti silmään Kyllä isä osaa -sarjan seiskajaksossa, jota satuin katsomaan ihan muissa yhteyksissä. Ilmeisesti kyseessä on siis ollut Valion tuote, sillä ihan varmasti tuo on Viilijonkka-mainos, joka tuossa jaksossa on Valion maitotölkin sivussa. Katsokaa vaikka :)

---------------

Jälkikirjoitus (29.5.): Löysin kuvan jostain kovin vanhoista Naminami-vanukkaista, käykää katsomassa! Tuossa on vielä Valiolla vanha, 90-luvun alussa käytetty logo, ja purkeissa pesukarhua ja majavaa.

Kun Jasmine Euroviisuissa lauloi

Meidän perheessä katsottiin aina Euroviisuja. Voi niitä kaikkia toukokuisia lauantai-iltoja ja pitkään yöhön jatkuvia pisteidenlaskuja, niitä aikoja kun pisteiden laskussa käytiin läpi kaikki pisteet yhdestä alkaen, nykyään kun pienet pistemäärät läväytetään vain kerralla esiin (ja jos osaanottajamaita on 46, niin ymmärtäähän sen).

1990-luvulla Suomea edusti Euroviisuissa 7 eri artistia ja kolme kertaa Suomi jäi kilpailun viimeiseksi. Vuonna 1990 Beat kappaleella Fri? (jaettu viimeinen sija), 1991 Kaija Kärkinen ja Hullu yö, 1992 Pave Maijanen Yamma Yammaili viimeiselle sijalle, vuonna 1993 Katri Helenoimme Tule luo -viisulla, 1994 CatCat kaarsi limusiinilla Bye bye babya, vuonna 1996 oli Jasminen vuoro ja vuosikymmenen meidän osaltamme päätti Edea ja Aava vuonna 1998. Mutta emme sentään kertaakaan jääneet pisteittä!! Jee!!

1990-luvun Euroviisuista muistan tietysti parhaiten ne vuosikymmenen loppupään tapahtumat, ja no ensisijaisesti tietysti voittajakappaleet. Varsinkin Dana Internationalin Divan, ah! Mutta aivan erityisesti muistan Suomen edustajan Jasminen viisuloinnin vuonna 1996. Ja muistan sen tietysti ihan vain siksi, että esiintyessään Jasmine alkoi laulaa kappaleensa kertosäettä ihan väärässä kohdassa, ja sitten yleisöstä joku huusi "C'mon!". Se kuului erityisen hyvin ainakin siinä radionauhoituksessa, joka meillä c-kasetilla oli. Enkä voi väittää etteikö kappale sinänsä olisi tarttuva. Mutta ainakaan 2010-luvulla tällaisella ei olisi mitään asiaa finaaliin. Ei siis ihme, ettei tästä paljon pisteitä herunut tuonakaan aikana. Vaikka niin oli nätti ruusu kitarassa. Jasmine jäi viimeiseksi, Suomi jäi viimeiseksi, jälleen kerran.

Aikamme tekniikkaihmeet

Myllyn paras & "Mä tuun puolen tunnin kuluttua" -mainos.

Meillä kotona oli alunalkaen yksi lankapuhelin, eteisen ja keittiön rajalla. Teline seinässä, siinä iso valkoinen mötikkä, se luuri. Usea metri valkoista johtoa, josta suurin osa rullalla kuin serpentiini. Puhelimen selkään oli liimattu keltainen tarra: Yleinen hätänumero 112.

Vuosia myöhemmin tuli toinen puhelin ja tämä seinäpuhelin vaihtui pöytämalliin. Oli kierrettävää numerokiekkoa ja nappuloita. Oli edelleen johtoa joskaan ei metreittäin. Sen saattoi kierittää sormen ympärille. Sen ajan numerot muisti ulkoa. Muistan vieläkin ulkoa paitsi kotinumeromme, myös parhaiden kavereideni T: ja H:n kotinumerot, myös isovanhempien. Ei heistä kaikilla enää taida lankapuhelimia ollakaan.

Aikaan kuului tietysti se, että perheen puhelin oli jossain keskeisellä paikalla. Usein eteisessä. Paikalla, jossa yksityisyyttä ei ollut, puhelimessa juorusivat vain äidit. Me muut korkeintaan silloin, kun kukaan ei ollut kuulemassa. Eihän se luurin johto yleensä yltänyt omaan huoneeseen saakka. Minusta onkin jotenkin hiukan jännittävää, että nykyään on täysin normaalia kailottaa kännykkään omat asiansa keskellä toria, kauppakeskusta, ruuhkabussia, työmatkajunaa, kirjastoa, lihatiskiä ja niin edelleen. Oman kodin yksityisestä julkisuudesta on tultu julkiseen julkisuuteen. (Teoria päättyy.)

Toinen lankapuhelinaikaan kuulunut asia: Puhelimeen vastaavat äidit. "Suomisella", "Iltasella","Virtasella". Onks Mari kotona? Joo, oota hetki., mä haen sen. Ja luurin kolinaa, rapinaa. Ja jos olisi lankapuhelinaikaan ollut vanhempi, olisi tämä äitiaspekti ollut sitäkin jännittävämpi, jos olisi pitänyt siinä mielessä pyytää puhelimeen jotakuta tyttöä tai poikaa. Ai kamala. Ja sitten vielä pitää yrittää punastellen kysyä, et lähdetkö (minne ysärillä mentiin??) puistoon, kävelee, kioskille, Heseen, kahville tai bileisiin.

Nykyäänhän voi lähettää facebook- tai tekstiviestin! Voi autuasta helppoutta.

Sarjasta Kyllä isä osaa. Jakso 15.

Vielä 1990-luvulla luurin korvaan lyöminen tarkoitti luurin korvaan lyömistä. Ei punaisen nappulan painamista. Sinänsä tietysti mielenkiintoista, että termi on säilynyt kielessämme, vaikka itse tapahtuma on muuttunut. Ei ollut vaihdettavia soittoääniä, puhelinta ei tarvinnut etsiä. Ihmiset sai kiinni vain kotoa. Aina ei ollut velvollinen painamaan luuria korvaa vasten riippumatta omasta sijainnista.

Ja siellä sitten istuttiin eteisen lattialla, johto rullalla sormen ympärillä, ei ollut kenttäongelmia, kysyttiin läksyjä ja merkattiin niitä omiin koulukirjoihin. Kysyttiin tuletko leikkimään.

Jokereista ja pelipaidoista

Meillä koulussa oppilaiden keskuudessa kaksi SM-liigan jääkiekkojoukkuetta oli ylitse muiden: TPS ja Jokerit. Who knows why, ehkä muiden joukkueiden kannattajat vaikenivat tai liikuin vain tietyissä piireissä pikkukoulussani.

Helsingin Jokerit oli Suomen suurimpia jääkiekkojoukkueita 1990-luvulla: Narrit saavuttivat Suomen mestaruuden vuosina 1992, 1994, 1996 ja 1997. Ja millaisin kutein! 1990-luvun puolivälissä muutamia vuosia Jokereilla oli käytössään se pelipaita, jonka minä miltei muistan kaikkein parhaiten. Siksi olinkin hiukan hämmentynyt kun luin, että tämä kyseinen kuosi violetti-vihreine väreineen oli joukkueen käytössä vain ysärin puolivälissä muutaman vuoden ajan.

Lisäksi luin, että Jokereilla on miltei aina ollut valkoiset kypärät - no tietysti lukuunottamatta 90-luvun puoliväliä! Silloin luisteltiin hopeissa kypäröissä. Ehkä siihen aikaan vesijohtovedessä liikkui ihan eri asioita kuin nykyään?

Kuva on täältä.

Se oli hienoa aikaa.

Vanhat hyvät ajat, niinkuin ysiviis

Toukokuussa 1995 Suomi hullaantui.

Kuva: Iltalehti.

7. toukokuuta Leijonat saavuttivat Suomen urheiluhistorian ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden. Sittemmin on toki sanottu, että aika huonoja joukkueita huippumailla oli tuolloin mukana. Entäs sitten. NELJÄ YKS!! SUOMI ON UUSI MAAILMANMESTARI HEI MAAILMANMESTARI HEI MAAILMANMESTARI. NELJÄ YKS!!

Meidän koulussa päheimmillä viidennen ja kuudennenluokan oppilailla oli jopa maajoukkueen pelipaidat. Tietysti Jokereiden senaikainen liilavihreävalkoinen kävi myös. Teemu Selänne oli vielä nuori poika eikä MM-kisoissa ollenkaan.

Juti nosti kultaisen palkinnon Globenilla kattoon ja kansallissankarit ottivat omakseen Ruotsin maalilaulun Det glider in.

NELJÄ YKS!! JUTI PELTONE MAAILMANMESTARI WUUHUU!!

Muu Suomi kuunteli Scatmania, jonka Scatman ja Scatman's world olivat kevään ja vuoden suurimpia hittejä.

14. toukokuuta Etelä-Suomessa pyrytti lunta ja kaikki oli taas mallillaan. Suomeen keksittiin sana "kettutyttö". Suomen Maaseudun Puolue kuopattiin. Tilalle perustettiin Perussuomalaiset.

Keväällä 2011 Perussuomalaisista tuli yksi Suomen isoimmista puolueista, Suomi sai toisen maailmanmestaruutensa. Se liukui taas maaliin ja poika saunoi. Nykypäivän kettutytöt kuvaavat videoita ja Ajankohtainen Kakkonen ne näyttää.

Nyt on kevät 2012, vielä ei sada lunta ja jääkiekkoa pelataan edelleen. Oletteko huomanneet, että kovin kovin usein Hartwall-areenalla paukahtaa soimaan (syvästi inhoamani) Rednexin Cotton eye joe? Yäk. Kanadan "maalilauluna" on soinut kappale, joka sekin on 90-luvulta, vaikka itse siihen vasta 2000-luvulla rakastuinkin.
Blur-yhtyeen Song 2.

Ysärissä vara parempi.