Kiekkokulta kokosi kansan keväällä 1995

"Viime vuosina suomalaiseen keskusteluun nousseet aiheet ovat poikkeuksetta olleet tappionviestejä. Köyhiä on ajettu kyykkyyn, julkista sektoria alas, on leikattu, juustohöylätty, puhuttu lamasta ja työttömyydestä. Äkkiä tähän ankeuteen laskeutuu joukko suomalaisia nuoria miehiä, jotka julistavat selkeätä ja yksinkertaista voitonsanomaa."

Helsingin sanomat 10.5.1995

Mikä oli vuoden 1995 tärkein tapahtuma Suomessa? Joku voisi sanoa, että vaikkapa liittyminen Euroopan unioniin, mutta aika monelle varmasti nousee silti ensimmäisenä mieleen jotain jääkiekkoon liittyvää. 7. toukokuu 1995 pelatussa jääkiekon mm-kisojen finaalissa Suomi voitti Ruotsin maalein 4-1 ja voitti näin ensimmäisen mm-kultansa jääkiekossa. Ja siitähän Suomi meni ihan sekaisin.

Tässä blogauksessa on Helsingin sanomien juttuja kultahuuman keskeltä 8.-10.5.1995. Kultajuhlasta, hienosta pelistä ja kaikesta jälkipuinnista riitti nimittäin juttuja sivukaupalla. Yllä on ensimmäinen voittoa juhlinut juttu Hesarin kolmossivulta finaalia seuranneena maanantaina. KULTAA! julistaa Hesari. Kuvissa joukkueen päävalmentaja Curt Lindström halaa finaalissa hattutempun tehnyttä Ville Peltosta. Pienemmässä kuvassa juhlivat kahlaavat suihkulähteessä. Mikä klassinen iloittelun merkki siitä onkaan sittemmin tullut!

Sisäsivuilla oli juttuja kahden aukeaman verran. Kuvissa pelaajat laulavat pukuhuoneessa mitalit kaulassa, maalivahti Jarmo Myllys pussaa voittopokaalia, sekä esitetään juhlivia ja hurraavia faneja ja katsojia.

Juttuja riitti tietysti vielä seuraavallekin päivällä. Tiistaina Kultahuumaa!-otsakkeen alla kerrottiin muun muassa siitä, miten kansa on ottanut omat kultasankarinsa vastaan Helsingin kaduilla. "Kiekkohankarit kokosivat kansan", Hesari otsikoi.

Lehdestä löytyi myös koko sivun kokoinen Keiju-margariini mainos. Siinä Keiju onnitteli kultaa voittaneita Leijonia. Niin, tai siis itseasiassa Keiju onnittelee "suomalaisia". Me kaikkiko tämän mahdollistimme? "Heissulivei ja Koivu.. Eiku suoamlaista Keijua pöytään", Raision Keiju mainostaa. Itseasiassa vähän kryptinen mainos, eikö?

Keskiviikkona Hesarissa julkaistiin edelleen juttuja kultajuhlista ja kaikenlaista oheistarinaa muun muassa siitä, miten Curt Lindström yritti huutokaupata mitalinsa. Aiheena olivat myös Turussa ja Tampereella järjestetyt kultajuhlat. Lehdessä oli myös Ylen koko sivun mainos (alla). Siinä kerrottiin, miten "kiekkoleijonien voitonjuhlaa seurasi suorassa lähetyksessä 2,3 miljoonaa katsojaa kaikkialla Suomessa." Kisathan näytti Yle. "Kukaa ei jäänyt paitsioon", otsikko kuului, sillä Yle oli niitä harvoja kanavia, jotka näkyivät kaikkialla Suomessa (se toinen vaihtoehto olisi ollut MTV3, sillä enempää kanavia ei vielä ollut.)

9.5.1995 löytyi jo kiinnostavaa analyysia muustakin kuin pelistä, sillä Hesarissa pohdittiin kiekkohuuman suomalaisia yhdistävää vaikutusta. Oliko tämä uusi "talvisodan henki", paikka jolloin Suomi nousee kansakunnaksi kansakuntien joukkoon? "Yksi asia ainakin on varma: mikään ei ole yhdistänyt suomalaisia pitkään aikaan samalla tavalla kuin jääkiekon maailmanmestaruus." 

Kun voitojuhlat kokosivat Helsingin kaduille noin 100 000 ihmistä, sitä verrattiin viikkoa aiemmin olleeseen vappuun, joka ei ollut saanut ihmisiä liikkeelle. Jutussa suomalaisia yhdistävää ulottuvuutta verrattiin Kekkosen hautajaisiin [vuonna 1986] sekä alle vuosi aiemmin tapahtuneeseen Estonian uppoamiseen. Näytelmäkirjailija Harri Virtanen näki nämä tapahtumat kansakuntaa kollektiivisesti yhdistäneinä tunne-elämyksinä. "Nämä kaikki koskettivat jokaista suomalaista jollakin tavalla. Ehkä kysymyksessä on yhteisten kokemusten kaipuu ja tarve."

Arvioidan mukaan syntyi poikkeuksellisen paljon iloa juuri voiton tunteesta - tunne, jonka melkein luultiin jo kadonneen. "Kun jätkät uskoivat voittoon ja halusivat taistella sen puolesta... Ehkä kansa oivalsi, että meillä sittenkin on mahdollisuus selviytyä", Virtanen sanoo.

Kyllähän Suomi oli ennenkin voittanut maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleita, mutta uutta olikin ehkä se, että voitto tuli nyt joukkuelajissa, ei yksilöurheilijalle. Niin, ja se lama. Hesari kirjoittaa:

"Viime vuosina suomalaiseen keskusteluun nousseet aiheet ovat poikkeuksetta olleet tappionviestejä. Köyhiä on ajettu kyykkyyn, julkista sektoria alas, on leikattu, juustohöylätty, puhuttu lamasta ja työttömyydestä. Äkkiä tähän ankeuteen laskeutuu joukko suomalaisia nuoria miehiä, jotka julistavat selkeätä ja yksinkertaista voitonsanomaa."

"On löytynyt asia, joka aidosti koskettaa. Vaikka paluujuhla oli ulkoisilta muodoiltaan järjestetty, sen sisältö oli aito."

Ruotsinlaivalla meriseikkailulla

"Laivamatkailu on muuttunut risteilyksi, jossa on suuren maailman makua."

Muistatteko sen kilinän ja tärinän? Laivan moottoreista uhkuvan murinan, joka tärisyttää kokolattiamattoja ja hytin yläpetiä? Kilinän taxfree-osastolla?

1990-luvun aikana risteilymatkailu eli kultakauttaan. Silja Line oli perustettu 1957 ja Viking Line 1959, mutta nimenomaan ysärillä laivoilla sai kokea kaikenlaisia elämyksiä, ainakin jos mainoksiin on uskominen. Etenkin Etelä-Suomessa risteilyille pääsi helposti, kun laivoja lähti vuorokauden risteilylle aamuisin ja iltaisin. Muualla esimerkiksi Vaasasta lähteävät risteilyt olivat mahdollisia vapaa-ajankohteita. Itse olen Varsinais-Suomesta kotoisin, ja Turusta lähteneet risteilyt kuuluivat olennaisesti lapsuuteeni. Sellaisilla käytiin suunnilleen kerran vuodessa, ja se tietysti oli jotain kovin hienoa ja erityistä.

Vielä 1990-luvulla risteilyt ruotsinlaivoilla tarjosivat matkaajille jotain erityistä ja arjesta poikkeavaa. Esimerkiksi taxfree-ostokset saattoivat ihan oikeasti olla edullisia, ja laivoilla myytiin tuotteita, joita maista ei saanut. Monet makeiset olivat laivojen erikoisuuksia, kun nykyään kaikkea tuntuu saavan ihan lähimmästä Prismastakin.

Yllä muutaman minuutin historiikki Silja Linen historiasta 1960-luvulta vuoteen 2007. Mukana ihanaa vanhaa videomateriaalia ja tunnelmia eri aikojen laivoilta! Mukana myös kiva mainos uudesta Silja Serenadesta.

  Yllä: Kuvat Silja Linen tv-mainoksista.

Yksi keskeinen osa laivamatkailua oli tietysti ruokailu, joka useimmiten tapahtui laivan buffetissa. Ravintolaruokailu oli tietysti mahdollista maissakin, mutta ulkona syömiseen liittyi silti vielä tietty hieno, arjesta poikkeavuuden leima. Laivalla ateriointi buffetissa kuului asiaan, ja se tarjosi tavallaan matalan kynnyksen mahdollisuuden "ulkona syömiseen". Samalla matkailija saattoi kokeilla sellaisiakin herkkuja, joita kotikulmilla tai kouluruokalassa ei kuunaan saanut. Ravut, äyriäiset ja kummalliset hedelmät kiinnostivat varmasti monia, joskin lapsille tietysti oli oma pöytä nakkeineen ja lihapullineen. Ja jälkiruoaksi oli lukematon määrä herkkuja, jotka kruunasi suklaamousse.

Monelle buffetissa syöminen tarkoitti valitettavasti kylläkin tajuttoman määrän ruoan lappaamista mahaan - viis siitä, missä vaiheessa olisi kylläinen, tärkeintä oli maistaa kaikkea ja paljon, koska olihan siitä maksettu. Löysinkin Ylen Elävästä arkistosta ihan mahtavan Patakakkosen jakson vuodelta 1988, jossa Kokki Kolmonen opastaa katsojaa oikeanlaiseen seisovassa pöydässä syömiseen. Yksi pointti oli tietysti tehdä lautaselle toisiinsa sopivia yhdistelmiä, olla haaskaamatta ruokaa ja syödä vain tarpeeksi, ei liikaa. Ohjelmaan pääset tästä. Ohjelmassa on mahtava valistava sävy, vaikka tietysti asialla on pointtinsa yhä edelleen: ei kannata ylensyödä ja tuhlata ruokaa.

  Yllä olevassa videossa vanhoja Silja Linen tv-mainoksa 1980-luvulta alkaen. Nostalgiaa!


Silja Line toi 1990-luvulla Itämerelle kaksi uutta alusta, Silja Symphonyn (1991 alkaen) ja Silja Serenaden (1990 alkaen). Serenadea mainostettiin "Itämeren ensimmäiseksi loistoristeilijäksi." Laivan erityispiirre oli 140 metriä pitkä kävelypromenadi, joka teki siitä hyvin erityyppisen kuin muista ruotsinlaivoista. Tälle Helsingistä lähteneelle risteilijälle pääsin minäkin lapsuudessani ainakin kerran, ja kyllähän se hienolta tuntui! Turusta lähtivät uudet Silja Karneval ja Silja Festival (molemmat 1992 alkaen).

Silja Europa tuli aluksi vuonna 1993 Helsinki-Tukholma-välille, mutta se siirtyi pian Turusta lähteväksi laivaksi.

Viking Line niinikään purjehti monella aluksella, joiden nimet voivat kuulostaa hyvin tutuilta, vaikkei juuri kyseisillä aluksilla olisi koskaan itse matkustanutkaan. M/S Rosella (myöh. nimellä Dancing Queen), M/S Diana (sittemmin Meloodia), Sally Albatros (myös nimellä Silja Opera, alunperin M/S Saga)... Viking Mariella alkoi liikennöidä Helsingistä Tukholmaan jo vuonna 1985, Cinderella taas 1989. Turun-reitille tuli Viking Amorella 1988 ja Isabella vuotta myöhemmin. Nämä kaksi viimeistä ovat ainakin meille Turun seudulla asuville varsin tuttuja laivoja! Laivojen nimet ovat siitä käteviä, että Amorella liikennöi aamulähdöillä ja Isabella iltalähdöillä. Viimeisimpänä ysärilaivana voinee ehkä mainita M/S Gabriellan, joka tuli liikenteeseen 1997.

Surullisin tarina on Viking Linen M/S Sallylla. Se liikennöi tuolla nimellä vuosina 1980-1990, jonka jälkeen alus siirtyi Silja Linelle nimellä Silja Star. Alus oli hetken myös Vaasan-liikenteessä nimellä Wasa King. Sittemmin alus oli Estlinen liikennöimänä nimellä Estonia, ja loput tiedämmekin. Estonia upposi syksyllä 1994 matkallaan Tallinnasta Tukholmaan. Estonian tragedia vaikutti hetken risteilyn suosioon, muttei pitkään. Toisaalta voi arvata, miten laivan uppoaminen hyiseen mereen varmasti oli monen matkaajan mielessä tulevilla merimatkoilla.

 Yllä parin minuutin pätkä Viking Linen 1970-, 80- ja 1990-luvuista.

 Kuvat Viking Linen tv-mainoksista.

Minusta laivalla olo oli lapsena todella jännittävää ja hauskaa! Ensinnäkin jo pelkästään laivan hytit olivat mielestäni kiehtovia. Tosin laivojen wc-pöntöt olivat ihan kamalan pelottavia, kun ne pitivät vedettäessä niin kamalaa ääntä. 

Laivojen lastenosastot pallomerineen ja erilaisine leikkipaikkoineen olivat hauskoja, ja osallistuin mielelläni piirustuskilpailuihin. Saatoin tietysti pyörähdellä myös lasten diskossa, mutta tuskin halasin Ville Viikinkiä, sillä tuollaiset isot karvaiset hahmot ovat toisinaan vähän pelottavia. Lapsena ei myöskään ollut koskaan muuta mahdollisuutta olla yökerhoissa, aikuisille suunnatuissa diskoissa tai vastaavissa paikoissa, joten olihan se aika jännittävää myös! 

Parasta oli silti varmasti tax free ja karkkien ostaminen. Tuolloinhan laivalta sai jos jonkinlaisia karkkeja, joita maissa ei myyty. Yksiä suosikeistani olivat Haribon persikkakarkit, mutta oli niitä varmasti muitakin. Muistan myös, että vakio-ostoksiin laivalla kuuluivat meidän perheellä myös isot laatikot Jenkki-purukumia.

Millaisia laivamuistoja sinulla on ysäriltä?

Lue lisää:
Viking Linen laivat.
Ylen Elävässä arkistossa voit kuunnella radiodokumentin risteilyltä vuodelta 1999. Klikkaa tästä!
Yle Areenassa yksi jakso Tusina tavaraa Suomesta -sarjassa käsittelee ruotsinlaivoja. Sinne tästä!
Patakakkosen Kokki Kolmonen (1988) esittelee laivalla syömistä ja syö seisovasta pöydästä itsekin. Ihana ohjelma, katsopa se Ylen Elävästä arkistosta.

 Yllä: Viking Linen mainos Helsingin sanomissa 30.4.1990: Viisi uutta laivaa. Amorella, Athena, Cinderella, Isabella, Kalypso.

Jogurttipurkki poikineen

Löysin ihania Turun Museokeskuksen ja Lahden kaupunginmuseon Finnasta löytyviä kuvia monenlaisista elintarvikepakkauksista, joten tässä teille valikoima ysäriestetiikkaa suoraan purkkien kyljistä!

Ei voi sanoa paljoa muuta kuin että rakastan museoita ja myös Finna-alustaa, jolla on kenen tahansa katseltavissa valtava määrä kuvia ja videoita.

Vähärasvaisuus nousi 1980-luvulla ja erityisesti 1990-luvussa suosituksi ominaisuudeksi elintarvikkeissa. Terveyttä haettiin erityisesti rasvaa välttelevistä tuotteista. Yksi tätä linjaa edustanut tuoteperhe Suomessa oli van der Bergsin Kevyt Linja -tuotesarja, johon kuului erilaisia maitotuotteita: margariinia, tuorejuustoja, metvurstia, jogurttia ja joitain valmisaterioita ainakin.

Näissä kuvissa onkin nyt näitä Kevyt Linja -jogurttipurkkejä vuosilta 1987, 1994 ja 1999 (noin suunnilleen). Muistan näiden visuaalisen ilmeen niin hyvin! Edelleenhän kaupoissa taitaa olla Lätta- ja Mini Lätta -nimistä margariinia, eli tätä samaa sarjaa. Kevyt Linja -metvurstiakin oli ainakin vielä joitain vuosia sitten. Kasvissyöjänä lihaosastolla ei tule kovasti käytyä.

Etenkin näiden 1980-luvun sekä vielä 1990-luvun puolivälin Linja-tuotteiden ilme ammentaa 80-luvulta ihanasti. Kirkkaat perusvärit valkoisella pohjalla yhdistettynä vielä taustalla kulkeviin suoriin viivoihin ovat kuin sisustuskirjasta. Omaan makuuni todella tyylikkäitä pikareita siis!

Monen tuotteen kohdalla estetiikka on edelleen aika samanlaista kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta vertailuja on silti hauskaa tehdä. Muistatteko vielä ajan, jolloin Pirkan tuotteissa itse pakkaukseen oli merkitty myös hinta? Tämä aikakausi päättyi itseasiassa vasta aivan 2000-luvun alussa, samalla kun Pirkka uusi myös logonsa. Allaolevan kollaasin yläkulmassa Pirkan vadelmajogurtin pikari hintoineen päivineen 90-luvun puolivälistä. Ja sehän on tietysti kevytjogurttia!

Kaupan omat merkit eivät toki rajoitu Pirkkaan. Tästä esimerkkinä on toinen yläreunan tuote, T-kauppojen oma sinivalkoinen-sarja ja siihen kuulunut mansikkajogurtti. Tätä sinivalkoista sarjaa oli saatavilla kaikenlaisia tuotteita, kuten esimerkiksi säilykkeitä. Vaikka 80-luvun estetiikka minuun muuten pureekin, niin valitettavasti tämä sinivalkoisuus ei. Onhan se tavallaan näppärää, että jollei vaikka muista sarjan nimeä, niin voi kaupan myyjältä kysyä että missä on "se, se... no se sinivalkoinen juttu", mutta vähän liian tylsä tuo on makuuni. Samalla siinä on kyllä hyvin huomattavaa kasariestetiikkaa.

Terveellisyysteema jatkuu näissä muutenkin. Slim-merkin (en ollut koskaan ennen kuullut tästä) jogurtti on vähärasvaista, Railakas taas kolesterolitonta. Se tuntuu hiukan jännältä - harva merkki on sittemmin markkinoinut omaa jogurttiaan kolesterolittomana! Noin muuten jogurtti tuntuu silti olevan yksi niistä tuotteista, joihin selvästikin tupataan yhdistämään monenlaista "terveellisyyttä", mitä se sitten minäkin aikana on tarkoittanut. On rasvatonta ja vähäsokerista, kaikenlaisia asidobifilus-jogurtteja, vitaminoituja joguja ja niin edelleen.

Jacky-jogurtteihin oli lisätty ainakin kalsiumia, ja kuvassa olevian lisäksi makuina olivat lisäksi ainakin banaani-päärynä sekä vadelma.

Hieman lapsellisempaan makuun lienevät nämä kaksi viimeistä kuvaa!

Vuonna 1993 Hugo-peliohjelma alkoi Ylellä, ja Hugo sai nopeasti monenlaista oheistuotetta. Oli puurohiutaleita, leluja, avaimenperiä, karkkia, limonadia - ja jopa jogurttia! Hugo-jogurttia oli ainakin näitä kahta makua, eli mansikkaa ja banaania. Mansikka-pikareissa oli Hugoliinan kuva, banaaninmakuisessa taas Hugo itse. Kannessakin oli tuttu Hugon naama ja logo.

Toinen oman jogurtin saanut lasten televisiosarja olivat Bambukarhut!

Bambukarhut-jogurttia oli ainakin tätä yhtä makua, eli mansikkaa. Bambukarhut oli tuotteistamisessa samaa kastia Hugon ja niin monen muunkin televisio- tai kirjasarjan kanssa. Kaupoista ja lelukuvastoista löytyivät niin pehmolelut, figuurit kuin lautapelitkin, minkä lisäksi tuotteita oli elintarvikeosastollakin - Bambukarhuillakin oli omat karkkinsa.

My Little Pony -vaatelöytö vuodelta 1988

Kun on keräillyt erilaisia ysärijuttuja, ja usein kasariakin, jo vuosia, harvoin enää löytää jotain todella sykähdyttävää esimerkiksi vanhoista mainoksista tai lehdistä. 

Vaan kyllä joskus käy niinkin!

Vastaan tuli vanhasta Anttilan mainoslehtisestä nimittäin ihania My Little Pony -neuleita. Kyseistä lehteä olen selaillut kyllä ennenkin, muttei katseeni jotenkaan vain ole osunut näihin pastellisävyisiin ihanuuksiin.

Kaikki aiemmin näkemäni My Little Pony -vaatteet ovat olleet painokuvaisia, eli lähinnä paitoja, joihin on painettu ponien kuvia. Nämä neuletakit ja -puserot ovat siis hyvin erilaisia My Little Pony -vaatteita kuin mitä ennen on tullut vastaan. Instagramissa jo ainakin yksi tällaisen onnellinen omistajakin tuli vastaan. Aikas ihania vaatteita kyllä, jos tällaisesta 80-luvun estetiikasta tykkää. Ja minä tykkään.

Vähän vertailukohteena kuvassa muutakin Anttila-muotia loppuvuodelta 1988. Pojalle (koska sukupuoli!) sininen He-man-collegepaita, ja sitten naisille muuta kasarityyliä.

Salattua elämää vuodesta 1999 alkaen

Salatut elämät täyttää 20 vuotta!

Helsingin sanomien mukaan MTV3 astui 25.1.1999 jopa uuteen aikaan - entistä amerikkaisempaan nimittäin, lehti kertoi tasan 20 vuotta sitten.  "Alkaa uusi kotimaisin voimin tehty saippuasarja, jota esitetään puolen tunnin mittaisina jaksoina viitenä iltana viikossa Kauniiden ja rohkeiden tapaan. Tavoitteena on miljoonayleisö arki-iltaisin klo 19.30." Aluksi keväällä 1999 esitettiin 90 ensimmäistä jaksoa. Toisaalla kerrottiin, että jos suosio riittäisi, voisi jaksoja tulla jopa yli tuhat.

Sarja perustui alkujaan ulkomaiseen formaattiin, jossa ideana oli siis seurata naapuruston elämää teemalla "kuinka hyvin tunnet naapurisi?". Hesari puuttui kiinnostavasti myös niin sanottuun luokkateemaan: "Meillä sarja tapahtuu helsinkiläisessä kerrostalossa, osoitteessa Pihlajakatu 6. Alakerroksessa asuu talonmiestä, keskimmäisessä sisustajaa ja ylimmässä peräti arkkitehti. Kolmen kerroksen väkeä? Ilmeisesti. Tarjolla on myös iloisia poikamiehiä, naisjuristia ja korttelikaupan pitäjää." (HS 25.1.1999)

Salatut elämät oli Suomen mittapuulla todella suuri sarja, kuvattiinhan jaksoja kiivaaseen tahtiin, tavoitteena oli tehdä pitkäkestoinen sarja ja se työllisti valtavan määrän näyttelijöitä ja kaikkia tekijöitä kameran toisella puolen.

Salkkareiden alkuperäisesta tunnarista: sävyt olivat tuolloin varsin maanläheisiä!

Sarjan aloitus tammikuussa 1999 oli suuri juttu, ja sitä pohjustettiin lehdissä. Tosin vähänpä oli pohjustamista siinä mielessä, että sarjan näyttelijänimet julkistettiin vain hetki ennen ensi-iltaa, eikä sarjan tulevasta juonesta kerrottu juuri mitään. Syyksi tähän vaikenemiseen arveltiin tuotantoyhtiön puolelta vaadittua salaamista, mutta enpä tiedä. Kun sarja sitten alkoi, monessa arviossa kirjoitettiin, ettei jaksoissa oikeastaan tunnu tapahtuvan yhtään mitään.

Sittemmin Salatut elämät on jatkunut pitempään kuin tuskin kukaan vielä ysärillä osasi unelmoida, mutta toisaalta sarjan katsojakuntakin on pienentynyt. Kun sarja alkuvaiheessaan vuonna 1999 ja vielä 2000-luvun parina ensimmäisenä vuonna saattoi saada jopa miljoonayleisön - ensimmäisellä jaksolla 25.1.1999 oli jopa 1 132 000 katsojaa -, ovat nykyiset katsojaluvut vain murto-osa tuosta sarjan kulta-ajasta.

Sarjan alussa seurattiin Pihlajakatu 6:n kuuden asunnon asukkaita: talonmiespariskunta Ulla ja Seppo Taalasmaa asuivat yhdessä aikuisuuden kynnyksellä olevan tyttärensä Elinan kanssa. Jo sarjan ensimmäisenä keväänä mukaan tuli myös Taalasmaan Kari, joka oli juuri vapautunut vankilasta. Laiteloiden residenssia asuttivat kioskinpitäjä-Ismo teini-ikäisten lastensa Kallen ja Miian kanssa. 20-30-vuotiaita nuoria aikuisia esittivät asianajaja Laura, siskokset Katja ja Jenni, jotka sarjan alussa saavat kämppiksekseen Tonin, sekä tietysti kaverukset Markus ja Aki, jotka jo heti sarjan alussa perustavat oman baarin, Barbaarin. Sitten on vielä Salinien uusioperhe. Sarjan alkaessa perheen isä tuo kotiin uuden vaimonsa Hannan, mikä on ihan jees perheen vanhimmalle pojalle Aleksille, keskimmäiselle Sakulle varmaan aika samantekevää ja suuri kauhistus kuopukselle Siljalle.

 Tapahtumat alkoivat itseasiassa Tyyne Puustisen löytyessä kuolleena asunnostaan. Saku Salinia syytetään tapahtumista, ja juoni alkaa rullata nopeasti. Puustisen kuolema on lopulta kuitenkin täydellinen sivuseikka sarjassa, vaikka se varmasti melkoisen startin Salkkareille antoikin.

 Ruokapöydässä ollaan miltei kaikissa Pihlajakadun kodeissa. Bongaa myös Laiteloiden pöydästä 1990-luvun muumimukit!

Nyt katsoessani Salattujen elämien ensimmäisiä jaksoja huomio ei kiinnity niinkään juonikuvioihin, vaan ihan vain maailman ja arjen esittämiseen. Yksi huomiota herättävä seikka on muun muassa se, että vuosituhannen vaihteen Salatut elämät ei todellakaan kaihda tuotesijoittelua - josko siitä tuolla nimellä 20 vuotta sitten edes puhuttiin. Pöydässä ovat esimerkiksi Marlin mehut, Valion maidot ja Ismon kiokissa kaikenlaiset tuotteet sulassa sovussa. Ja kaltaiselleni ysäriharrastajalle on kerrallaan upeaa!

Pihjalakadun kodit ovat värikkäitä ja ylipäätään kotoisia - ne todella näyttävät siltä, että niissä voisi asua! Olen aika viehättynyt etenkin Jennin ja Katjan värikkäästä kodista, jossa on ihana keltainen pyöreä keittiönpöytä. Tuolitkin ovat ihan ysärityyliä, vaikka näyttävät kyllä myös parveketuoleilta. Salinien koti taas on juuri sellainen 1990-luvun trendikoti, jollainen arkkitehdin kodin pitäisikin olla, design-huonekalujakin sieltä voi bongata.

 Vaikka Salatut elämät kiinnosti katsojia paljon ensimmäisinä vuosinaan, ei se sentään ihan kaikkia miellyttänyt. Vain pari päivää sarjan alkamisen jälkeen (eli parin jakson kokemuksella) nimimerkki J. H. lyttäsi koko roskan Ilta-Sanomissa:

Salatut elämät - laaturoskaa

Voiko MTV3:n uusi "huippusarja" Salatut Elämät todellakin olla hintansa väärti? Samanlaisen alkeellisen sarjan saisi kuka tahansa tehtyä paljon pienemmällä summalla. Samanlaista ihmissuhdetragediaa löytyy jo ihan riittämiin kaikilta kanavilta, mutta tämä on kyllä pohjanoteeraus! En ole ikinä ennen nähnyt mitään niin tylsistyttävää ja ideatonta sarjaa. MTV 3! Ottakaa esimerkkiä TV 1:n Kotikadusta tai itse esittämistänne sarjoista ( Blondi tuli taloon ja Ihmeidentekijät ) tai ostakaa mieluummin jenkkisarjoja, koska nekään eivät ole yhtä surkeita, kuin Salatut elämät!

J.H

 (Ilta-sanomat 29.1.1999)

"Näyttelijät eivät ole tehneet minuun vaikutusta. Ainoastaan hyvä alkumusiikki on jäänyt mieleeni."

Pari viikkoa myöhemmin sama virsi jatkui:

Olen katsonut nyt kaksi viikkoa MTV3:n paljon mainostettua suursarjaa Salatut elämät , mutta en katso enää. Sarja on ollut minulle valtava pettymys.
Yhdessä puolen tunnin jaksossa ei tapahdu mitään, mutta mikä pahinta, juuri mitään ei ole tapahtunut kahdessa viikossakaan. Näyttelijät eivät ole tehneet minuun vaikutusta. Ainoastaan hyvä alkumusiikki on jäänyt mieleeni.
Näyttääkin siltä, että tuntematon näyttelijäkaarti oli tekijöiltä todella paha virhearviointi. Ihmiset kaipaavat vahvoja persoonia ja karismaattisia näyttelijöitä, joita muissa kotimaisissa draamoissa on vaikka kuinka: Esko Salminen ja Matti Ranin Ihmeidentekijöissä , Risto Autio ja Jukka Puotila Kotikadussa , Tapani Perttu ja Pirkko Mannola Klubissa sekä Kai Hyttinen ja Sinikka Sokka Samaa sukua, eri maata -ohjelmassa.
Muissa draamasarjoissa on ainakin osaksi luotettu jo tunnettuihin loistaviin näyttelijöihin. Salatut elämät on tässä asiassa poikkeus. Tulevaisuudessa se todennäköisesti maksaa siitä kovan hinnan.

Nimimerkki: Omassa elämässänikin tapahtuu enemmän (Ilta-Sanomat 9.2.1999)

Minun ikäisilleni, Salkkareiden alkuaikoina kouluikäisille ja esiteineille sarjan saamilla kriittisillä arvioilla tuskin oli mitään väliä, sillä minua - ja meitä - kiinnostivat sarjan teinien hommailut: Silja, Saku, Miia ja Kalle löivät itsensä läpi lasten ja nuorten keskuudessa, ja etenkin Sakun näyttelijä Jasper Pääkkönen pääsi paistattelemaan muun muassa Suosikin kanteen. Suosikissa myös julkaistiin keväällä 1999 jättijuliste näistä neljästä hahmosta.

 

Kun Elina kerran tarjoilee, niin skool Salatuille elämille!

Koulutunnelmia

Valokuvat ja videot eri muodoissaan vievät vastustamattomasti aikamatkalla - niin tälläkin kertaa! Viime aikoina olen katsonut sillä silmällä useampaakin tv-ohjelmaa, niistä tulossa tunnelmia myöhemmin. Nyt kuitenkin palasia Helsingin kaupunginmuseosta.

Helsingin kaupunginmuseo on siitä erityisen ihana, että se on julkaissut tuhansia kuvia arkistostaan verkkoon vapaasti käytettäväksi. Menneet vuosikymmenet tulevat iholle valokuvissa, jotka kuvaavat arkea ja maisemia, ihania yksityiskohtia. 1990-luku ei ole kuvissa kovinkaan hyvin edustettuna, mutta onhan ysäriltäkin sentään jotain. Olenkin tässä maustanut ysäriä kuvilla 1980-luvulta.

Tällä kertaa etsin kuvia kouluista. Valitettavasti on vähän niin, että vaikka kuinka olisi säästänyt vanhoja lehtiä, mainoksia, leluja ja levyjä, 1980-1990-lukujen kouluun ei noin vain kävellä enää sisälle. Harvalla on koskana ollutkaan kouluista ja luokkahuoneista sisältä valokuvia, joten ehkä nämä seuraavat otokset tarjoavat ainakin pienen matkan menneeseen.

Tavat tehdä p- tai s-kirjain ovat kaunokirjoituksessa ja tekstauksessa muuttuneet, mutta ennen ainakin kirjoitettiin kaunoa!

Tämä alla oleva kuva lienee oma suosikkini: Luokka on jotenkin niin ihanan täynnä!

Ensimmäisen luokan seiniltä löytyy niin aakkoset kuin kellokin. Suomen lippu liehuu opettajanpöydällä ja liitutaulun edustalla nököttää rakas piirtoheitin.

 

Tässä esitellään lisää värikästä luokkaa. Oppilaiden taideteoksien esittelyssä ei ole ainakaan pihtailtu! Lähinnä jäin vain kaipaamaan jonkinlaista karttaa - mutta kenties ne olivat isoilla rullilla, ja ne niitä sitten ripustettiin esille vain ympäristötiedon tunneilla.

"Os-ta-kaa mak-ka-raa, mar-kal-la ja kah-del-la jo pal-jon saa!"

Huomatkaa myös seinillä olevat oppilaiden tekemät työt. Sieltä löytyy muun muassa Sinkkuelämää, ally McBeal, Jyrki ja Baywatch.

1990-luvun mittaan atk-tunnit ja muut tietokonehetket tulivat osaksi peruskoulua. Varsin usein tosin saattoi olla niin, että koneita ei ollut yhtä paljon kuin luokan oppilaita, tai koneissa ylipäätään oli kaikenlaista ongelmaa: ne kaatuilivat ja olivat auttamattoman hitaita.

Tekstinkäsittelyä kuitenkin opeteltiin, ja välissä saattoi päästä kurkkaamaan Internettiin tai pelaamaan vaikka miinaharavaa.

Kaikki nämä kuvat ovat siis Helsingin kaupunginmuseon. Jos innostuit, niin käy ihmeessä katselemassa ja etsimässä kuvia osoitteessa: helsinkikuvia.fi :)

Loppuu vielä yksi Finnasta löydetty kuva Nurmijärveltä.

Täällä on presidenttien kuvatkin seinällä. Tuolloin tietysti vielä vain Kekkoseen saakka.

Pukinkontti täyteen Citymarketista (1995-1996)

...Eli vuosien 1995 ja 1996 halutuimpia joululahjoja!

Sain käsiini vuosien 1995 ja 1996 Citymarketin lelukuvastoja. Lelukauppojen jakamat lelukuvastot olivat 1980-luvun lopulta alkaen lapsiperheissä varmasti luettuja, mutta Anttilat ja monet muut marketit jakoivat tietysti myös omia mainoksiaan ostajien houkuttelemiseksi. Tässä siis muutamia houkuttelevia poimintoja ysärin puolivälistä.

Joulu 1995 Citymarketissa

Prätkähiiret-animaatiota esitettiin ensimmäisen kerran MTV3:lla vuosina 1994-1996, ja suosio oli tietysti taattu - myös varmasti näille sarjan oheistuotteille, etupäässä lelufiguureille. Vuoden 1995 Citymarketin takakansi olikin omistettu näille hiiruleille.

Saatavilla olivat Prätkähiiri-figuurit 49,90 markkaa kappale, moottoripyörä lähti matkaan 79 markalla, saivuvaunumoottoripyörä 139 markalla ja hulppea Scoreboard-tulostaulutukikohta (johon tosin ei sisältynyt näitä hiiriä) 269 markkaa. Ei ihan halpa tukikohta, mutta varmasti himoittu.

 Legoja oli tietysti tarjolla jos jonkinlaisia, tässä poiminta niistä: Kuningas Tuliharjan linna, Kallioluola, Tower Bridge vartiotorni sekä Aarresaari.

Yksi suosittu ysärilelu oli Baby born -vauvanukke, jollainen kyllä meiltäkin kotoa löytyi. Baby bornia mainostettiin sen "aitoudella", sillä se oli kuin oikea vauva. Nukkea saattoi myös syöttää ja juottaa, jolloin nukke pissasi ja kakkasi. Nukelle myytiin myös kaikkea oheistarviketta vaatteiden, tuttipullon ja potan ohella: esimerkiksi jouluna 1995 tarjolla oli  nuken sänky (369 markkaa) sekä synttärisetti (169 markkaa). Itse nukke maksoi 349 markkaa. Nyt ajatellen se tuntuu yllättävän kalliilta, eikä se tuolloinkaan varmasti edullinen ollut.

Meillä kotona oli tapana hankkia joululahjaksi myös yksi lautapeli - tutuiksi tulivat esimerkiksi Muuttuva labyrintti, Scotland Yard, Junior alias, Cluedo - sekä tässäkin oleva Myyräpeli! Jännittävää tosin on se, että Myyräpeli, vuoden 1995 perhepeli, on tässä mainoksessa englanninkielisenä ihan nimeään myöten. Oletan sitä kyllä saadun tuolloin jo kaupoista ihan suomenkielisenä käännöksenäkin.

Jouluna 1995 oltiin varmasti vielä ainakin vähän iloisia myös kevään jääkiekon maailmanmestaruudesta, ja tämä jäkisteema näkyi myös pelisivulla. Myynnissä oli voittoisaa kultajoukkuetta esittänyt mm-95-palapeli sekä Tupu-Hupu-Lupu-ketjua esittänyt palapeli niinikään.

Joulu 1996 Citymarketissa

Vuoden 1996 kuvastosta olen valinnut ensinnäkin tämän kuvaston takakannen suurmainoksessa olleen Starcastle-linnan. Tällainen glittereinen linna on tietysti ihan söpö, mutta mietin vähän mitä sillä varsinaisesti olisi voinut leikkiä. Tosin ehkä Polly Pocketeista tutut minikokoiset hahmot olisivat sopineet myös näihin. Epäilemättä moni lapsi kuitenkin tällaisesta unelmalinnastakin silti haaveili.

 Myös vhs-nauhat olivat kysyttyjä joululahjoja, ja kuvastoissa onkin tarjolla yhtä jos toistakin lastensarjaa ja -elokuvaa. 1990-luku oli Disneyn pitkien elokuvien huippuaikaa, ja usein juuri jouluksi saatiinkin edellisen vuoden uusi klassikkoleffa myyntiin. Kaunottaren ja hirviön, Leijonakuninkaan ja Pocahontasin ohella videolla julkaistiin myös vanhempia Disney-klassikoita, kuten nyt vaikkapa tässä oleva Prinsessa Ruusunen.

Muita legendaarisia ysäriohjelmia ja -leffoja olivat esimerkiksi Free Willy (ja tietty myös sen jatko-osa Free Willy 2), Babe urhea possu ja Toy Story. Muumit olivat ikisuosittuja jo tuolloin.

Ja loppuun lisää ihania figuureja: Turtlesit. Katuhait, Batman ja Spiderman! Näitä pyöri tuohon aikaan televisiossakin, joten ne jatkoivat tietysti samaa muotia kuin aiemmat Prätkähiiri-hahmot.

Näitä vanhoja kuvastoja selatessa käykin hyvin selväksi, miten 90-luvulla alettiin tuotteistaa miltei mitä vain. Varmasti aiemminkin tehtiin jonkin verran leluja tv:stä tutuista hahmoista, kuten myös joitain muita fanituotteita, kuten vaikkapa tarroja, mutta tuntuu että 90-luvulla tuo alkoi jo levitä käsiin. Erityisesti jo äsken mainitut Disneyn uudet klassikkoleffat tuotiin markkinoille hyvinkin ison tuotearsenaalin kanssa. Vielä vuosina 1989-1991 tuotteita on jonkinverran, kuten vaikkapa jokin yksittäinen elokuvasta tehty nukke tai kirja, mutta vuosien 1995-1996 aikaan valikoima on jo kasvanut räjähdysmäisesti. Esimerkiksi Pocahontasista (1995) ja seuraavasta pitkästä Disney-elokuvasta, Notre Damen kellonsoittajasta tuotteita löytyy todella paljon: paljon monenlaisia nukkeja ja figuureja, joiden lisäksi on paperitavaroita, lautapelejä, tarroja, äänikirjoja ja niin edelleen. Tässä vaiheessa yksi aukeama ei enää riitä yhden elokuvan oheistuotteiden esittelyyn.


Mitä sinä mahdoit toivoa joululahjaksi 90-luvun puolivälissä?