tiistai 18. kesäkuuta 2019

Nintendo-vinkkipalsta tarjosi peliapua ennen nettiä



Mielipidepalstat, etsintäkuulutukset, Suosikin Bees and Honey... Siinä vain pari esimerkkiä, millainen oli 90-luvun sosiaalinen media. Lehtien sivuilta on löytynyt kaikenlaisia ihmisten välisten kommunikaation areenoita niin kauan, kuin lehtiäkin on ollut olemassa. Esimerkiksi jo 1900-luvun alussa sanomalehtien palstoilla haettiin puolisoa, kerrottiin mielipiteitä ja tehtiin kauppaa.

Nyt kuitenkin nimenomaan ysärille! Tuolloin palstoilla oli omia muotejaan, joista yksi oli konsoli- ja pc-pelaamiseen liittyvät vinkkipalstat. Siinä missä nykyään peleistä jutellaan netissä ja somessa, ei se etenkään 90-luvun alussa vielä ollut mahdollista.

Konsoli-, pc- ja muu pelaaminen nousivat suureen suosioon 90-luvun kuluessa. Se toi mukanaan tietysti paljon kaikenlaista oheisjuttua. Pelaamisella oli omat lehtensä, ja televisoon tuli MTV3:n peliohjelma Tilt vuodesta 1997 alkaen. Suosikin sivuilla ei pelattu, mutta Koululainen esitteli omalla palstallaan uutuuspelejä.



Yksi osa tätä uutta pelikulttuuria oli jakaa peleihin erilaisia vinkkejä. Miten saada lisäelämiä omalle hahmolle, miten suorittaa taso? Tällainen tieto oli usein niin sanottua hiljaista tietoa, eikä sellaista kerrottu missään pelin kannessa. Yksi tapa jakaa tällaisia vinkkejä oli Iltalehden Nintendo-vinkkipalsta.

Tämä Iltalehden palsta oli hyvin suosittu - yhdessä haastattelussa haastateltu kertoi keränneensä kavereidensa kanssa Iltalehtiä lehtiroskiksista lukeakseen uusimmat vinkit!

Ei Iltalehti toki yksin ollut vinkkejään jakamassa, vastaava palsta löytyi myös esimerkiksi Pelit-lehdestä. Hesarin jutun Pelit-lehden historiasta voit lukea tästä.


Pelit-lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja luoja Tuija Lindén kertoi Helsingin sanomien haastattelussa 1990-luvun alun Pelit-lehdestä:

Toinen Pelitin olennaisista tehtävistä oli lukijoiden kysymyksiin vastaaminen. Tuija Lindén muistuttaa, miten erilaista pelaaminen oli tuohon aikaan:

”Ihmiset kävivät kaupassa ostamassa pelin, pelasivat sen loppuun ja vasta sitten ostivat toisen pelin ja pelasivat sen loppuun.”

Jos joku jäi jumiin pelissä, hän ei hylännyt sitä vaan kysyi ratkaisua Pelit-lehdeltä kirjeessä. Ei ollut Googlea, josta katsoa vastaus. Pelit julkaisi lukijoiden kysymykset vinkkipalstalla ja kuka tahansa sai vastata niihin. Monesti oli vain pakko odottaa seuraavaa Pelit-lehteä ja toivoa, että joku kiltti ihminen olisi lähettänyt ongelman ratkaisun toimitukseen.

Jälkeenpäin on helppo sanoa, että noina vuosina suureksi kasvaneessa Pelit-lehdessä syntyi yhteisö, jossa näkyi ensimmäistä kertaa todellinen suomalainen pelaajakulttuuri.

Lindénin mukaan yhdessä lehdessä saattoi parhaimmillaan olla 5–6 sivua postipalstaa, vinkkejä ”olisi voinut olla vaikka koko lehti täynnä” ja 3–4 ratkaisujuttua.

Sitten kaikki muuttui, ja syykin on tuttu.

”Sehän kuoli nettiin. Netti tuhosi kaiken.”
Helsingin sanomat 22.3.2017



Nimenomaan Pelit-lehden vinkkipalsta onkin monelle se ainoa oikea lähde. Voi kuitenkin olla, että iltapäivälehden palsta tavoitti myös vähän eri pelaajaryhmiä kuin Pelit-lehti. Otaksun, että Iltalehden palstaa pääsivät lukemaan myös ne, joille pelaaminen ei ollut ihan niin iso juttu kuin asiaan enemmän perehtyneille Pelit-lehden lukijoille. Korjatkaa, jos kuulostaa ihan oudolta teorialta! Iltapäivälehdet kuitenkin ovat laajalevikkisempiä ja sellainen saattoi tulla monen luettavaksi ihan vain siksi, että jompi kumpi vanhemmista tai vaikkapa vaari osti lehteä, ja sitä sitten tuli selailtua etsittäessä idolien kuvia - ja Nintendo-vinkkejä.

Vinkkien ohella lehdessä oli toki myös jonkin verran Nintendo- ja Gameboy-mainoksia, joten olen niitäkin laittanut muutaman kappaleen tähän postaukseen. Ihanaa ajankuvaa!

PS. Tämän jutun kuvat ovat lukijani Sarin minulle lähettämiä. Suuri kiitos!

5 kommenttia:

  1. Itse en muista koskaan lukeneeni mitään pelivinkkejä lehdistä, kun koskaan ei oikein ehtinyt jäämään minnekään jumiin. Sitä ehti kyllästyä saman pelin pelaamiseen melko äkkiä, etenkin kun niitä samoja pelejä tuli pelattua koko ajan. Itse en pelannut juuri Nintendon pelejä ennen Nintendo 64:ää, vaan Sega Mega Driven pelejä. Niissä ongelma oli lähinnä siinä, ettei pelejä oikein voinut tallentaa minnekään, ellei sattunut joku tietty peli, jonka kasetilla oli varattuna tallentamiseen tarkoitettu tila. Mutta sitäpä ei useimmissa peleissä ollut, ei esim. Sonic-peleissä ennen kolmososaa. Joten 8-9-vuotiaana sitä jankkasi vain niitä samoja ensimmäisiä tasoja kunnes joko kyllästyi, elämät loppui tai äiti tuli sanomaan että nyt pitää lopettaa.
    Nintendo 64:n pelit oli varmaan ekoja, joita oikeasti pelasin ihan loppuun asti, kiitos muistikorttien ja tallennustoiminnon.

    VastaaPoista
  2. Julkaistiinhan Suomessakin virallista Nintendo-lehteä ysärin alussa ja puolivälissä sitten Super Poweria joissa käsiteltiin juurikin konsolipuolta, jälkimmäisessä muutakin kuin vain Nintendoa. Myöhemmin tuli sitten Pelimestareita ym. mutta olivathan nuo aika paljon pienemmän lukijakunnan tavoitettavissa, mitä Pelit-lehti.
    Tuo Pelit-lehti oli keskittyi ysärillä lähinnä kotimikro ja PC peleihin, eli NES-peleihin sieltä tuskin apua herui. Lukijakunta tuppasi olemaan myös hivenen konsolivastaista, ja samaa oli luettavissa varsinaisissa arvosteluissakin rivien välistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, lehdillä oli aika erilaisia painotuksia. Jännää tuo kilpailuasetelma sen mukaan, kuka milläkin pelaa. :)

      Poista
    2. Tämä ysärin kuuluisa konsolisota Nipan ja Segan välillä taisi olla näkyvintä lähinnä Jenkeissä, tai sitten olin liian nuori vielä muistaakseni siitä yhtikäs mitään. Silloin taidettiin vain olla tyytyväisiä jos jokin pelikone (ja pelejä) ylipäätään saatiin, ja jos kaverilla oli toinen kone niin siellä pelattiin sitten sen koneen pelejä. Omissa muistikuvissani tuo nokittelu keskittyi enempi pc vastaan konsolit asetelmaan.

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)