torstai 12. huhtikuuta 2018

Bikini-Barbeja ja kaupoista loppuvat eläinlääkärinuket




Alamme olla 1990-luvun puolivälissä. Vanha kasarimuoti saattaa tuntua jo tunkkaiselta. Olkatoppaukset, kimaltelevat kankaat, suuret hiuspehkot eivät vedä vertoja ysärin neutraalimmalle tyylille. Barbie-nukke seuraa perässä. Lämpimillä aurinkorannoilla Barbie sen sijaan jaksaa edelleen lekotella. Jotakuinkin joka vuosi julkaistaan jokin uusi "bikini-Barbie" ja sen ympärille tietysti myös vastaavat rantaelämää viettävät Barbien ystävät: Skipper, Ken, Marina, Teresa, Midge, Christie. Kuka nyt milloinkin. 

Itse leikin Barbeilla paljon. Niitä onkin kerääntynyt lelulaatikkoon aikamoinen kokoelma. Yksi suosikeistani saattaa olla yllä olevan kuvan keskimmäinen kaunotar: blondi Glitter Hair Barbie.

Onkohan se suosikkini siksi, että sillä on pitkät vaaleat hiukset? On nimittäin ollut kiinnostavaa jutella joidenkin tuttujen kanssa heidän lapsuutensa suosikki-Barbeista. Aika monella ruskeahiuksisella tutullani lapsuuden suosikkibarbi onkin nimittäin ollut Teresa, Marina tai vastaava tummahiuksisempi nukke. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu, että ihonväriltään ja etniseltä taustaan erilaisille lapsille on tärkeää löytää lelujen joukosta itseä muistuttava lelu/nukke. Mutta oman kokemukseni ja mutuiluni perusteella sillä on merkitystä kyllä ihan kaiken värisille ja etnisille ihmisille. Jos mietit omalta kohdaltasi, oliko sinun suosikkinukellasi jotain samoja piirteitä itsesi kanssa? Aika kiinnostava kysymys minusta. Tässä mielessä on tietysti hyvin tervetullutta, että 1990-luvulla markkinoille tuli myös esimerkiksi pyörätuolissa istuva Barbie (siitä lisää myöhemmin) ja nyt 2000-luvulla myös ruumiinrakenteeltaan erilaisia nukkeja on tullut tuotantoon.

Tähän muuten pienenä tietopähkinänä seuraava: Kaikki ruskea- ja tummahiuksiset Barbiet eivät ole Teresoita, Kiroja, Marinoita, Christieteitä tai muita, vaan ihan vaan Barbie-nukkeja. Se, kuka nukke on virallisesti nimeltään, riippuu nimittäin käsittääkseni nuken päämuotista, eli siitä, minkä muotin mukaiset kasvot sillä on. Esimerkiksi tässä kirjoituksessa ylimpänä on Glitter Hair Barbie -nukkeja, ja ne tosiaan ovat kaikki Barbieita, vaikka hiusten värit vaihtelevat. Lapsena en tätä tosiaankaan tiennyt. Itse asiassa minun ja siskoni leikeissä ruskeahiuksiset barbit olivat aina nimeltään Teresa. Tunnetuin Teresamme oli luultavasti ysärin alusta ollut Glitter Beach -sarjan mustahiuksinen nukke, joka kylläkin oli oikeasti Marina eikä Teresa. Näistä vielä sen verran, että nuket on oikeastaan aika helppoa erottaa toisistaan hiustenvärin ja kasvojenpiirteiden perusteella. Teresoilla on yleensä tummanruskeat hiukset, Midgellä punertavat hiukset pisamoineen, Marinalla aasialaistyyppiset piirteet ja mustat hiukset, Christiellä tumma iho ja mustat hiukset. Nukeilla on myös erilaiset kasvojenpiirteet ja esimerkiksi suun ilme. Mikä kaikkia Barbie-perheenjäseniä sittemmin on tullut markkinoille, sitä en edes tiedä.


Yllä: Poimintoja vuoden 1995 kahdesta Barbie Journal -kuvastosta. Ylhäällä vasemmalla Hawaii-nuket, oikealla Slumber Party - eli Uni-Barbie ja Teresa. Näillä oli pehmeät vartalot, eli minkään muun vaatteen kuin jonkin kaavun pukeminen näille ei olisi onnistunut. Alhaalla vasemmalla Gymnast-Barbie (alkup. 1994) ja Biking Barbie. Oikealla Shavi' Fun Ken (Parranajo Ken) sekä Baby sitter Shelly.

Kuvassa oikealla alhaalla on Barbie pienen Shelly-nuken kanssa. Shelly oli vuoden 1995 uusi tulokas, ja se oli hahmona Barbien pikkusisko. Mainoksen mukaan se oli "kuin oikea vauva", jolta nukke tosin ei mielestäni näytä. Itseäni kaikki nämä Barbie-maailman lapsihahmot, oli siis Shelly sekä jo aiemmin 90-luvulla mukaan tulleet Todd ja Stacey eivät ole ihan vakuuttaneet, mielestäni ne ovat vain turhia yrityksiä yrittää keksiä kokoajan lisää jotain ostettavaa, mutta kaipa näilläkin on oma kannattajakuntansa.


Vuoden 1997 juttu oli eläinlääkäri-Barbie. Itselleni nämä 1990-luvun loppupuoliskon Barbiet ovat valitettavasti jo tuntemattomampia, eikä tämä eläinlääkärikään siksi herätä minussa muistoja tai mielipiteitä. Mutta ihan kaikilla ei taida olla niinkään! Selvittelin nimittäin vähän asiaa ja sitä kautta selvisi, että tämä kyseinen Pet Doctor Barbie loppui kaupoista ennen joulua! Se oli joulun 1997 alla todella monen joulupukille osoitetulla toivelistalla, mutta valitettavasti jokunen lapsi joutui varmasti pettymään.

Ilta-sanomissa oli vajaa kaksi viikkoa ennen joulua seuraava juttu:

Jouluitkut luvassa kuusen alla: Lasten toivelelut myytiin jo loppuun

Pikkutyttöjen jouluhitti, eläinlääkäri-Barbie, loppui koko maasta jo joulukuun puolivälissä.
Moni pukille toivomuksena kirjoittanut pikkuneiti tuhertaa itkua aattona, vaikka maahantuoja Mattel tilasikin suosikkilelua huimat 26000 kappaletta. Menekki yllätti leluammattilaiset, tavallinen barbiemäärä kun on 15000.
- Tavara tulee meille Hollannista ja sielläkin on oltu jo kolme viikkoa nollilla. Aina joku barbieista ponnahtaa yli muiden ja nyt se oli tämä, vaikka se ei edes ole halvimmasta päästä.
- Kun barbieen yhdistetään eläinlääkärin toiveammatti, niin konsepti on todella vankka. Se on "kuuma" ympäri Eurooppaa ja kaikkialla loppu, sanoo Mattelin Suomen-aluejohtaja Seppo Uusitalo .
Tosin hän paljastaa, että Tradekan liikkeissä pyörii vielä viime hetkessä saatu 2400 nuken erä.

Dogzit loppu- suoralla
 Lelumyynti Oy:n maahantuomat elehtivät Dogz-lelut on lähes myyty pääkaupunkiseudulla. Niitä tuli markkinoille vajaat 20000.
Toimitusjohtaja Eija Hirvikallio pahoittelee, ettei menekkiä osattu täysin aavistaa.
Sen sijaan kallista ja suosittua Starcastlen kimaltavaa Tuhkimolinnaa on vielä maahantuojalla, vaikkei sitä monissa liikkeissä näykään. Lelut pakataan nykyään tilaa vieviin isoihin laatikoihin, joita on hankala varastoida.
- Iso paketti on ihana saada, mutta juuri säilytyspulman takia pukin apulaisetkin hankkivat sen viime tingassa, Hirvikallio tietää kokemuksesta.

Poikien leluja saa vielä
Poikien leluhyllyä ei vielä ole putsattu samalla teholla kuin tyttöjen. Viikareiden ykköstoiveeksi näyttää tulleen Laser Challenger -ase.
- Pikkiriikkisiä ripauksia sitä oli varastoissa viikon puolivälissä, Hirvikallio sanoo.
Myös vanhempien hermohöylä Yak Bak -jäkätin on myynyt hyvin, ja sitä tulee lisää ennen joulua. Se onkin ainoa alle satasen suosikki.
Syksyllä riistettiin käsistä aito tamagotchi, joka ehdittiin jo tuomita hetken hitiksi. Hirvikallion mukaan kysyntää kuitenkin on ja tavaraa piisaa pukinkonttiin.
Joululelujen menekin takaajina ovat olleet taukoamaton tv-mainonta ja lapsiperheisiin jaetut lelukuvastot.
Varsinkin pojat hinkuvat suosikkipiirrettyjen figuureja. Mask-sarjan olentoja on pakataan moneen konttiin, mutta maahantuoja Brion mukaan niitä myös riittää. Sarjassa on nimittäin useita malleja.
Korvatunturilla eletään selvästikin nousukautta, sillä hittileluja ei juuri saa alle 200 markan. Huippu on hyppäävä auto, joka menee kuin häkä. Se maksaa huikeat 890 markkaa! IS listasi tyttöjen, poikien, äitien ja isien tämän joulun toivelahjat.

Viikonvaihde, sivut B18-25 
Ilta-Sanomat | 13.12.1997

Ilta-sanomissa oli todella kiinnostavaa myös nuo nukkejen määrät: tavallisesti Mattel toi Suomeen noin 15 000 nukkea kutakin sarjaa. Eläinlääkäriä sen sijaan hankittiin 26 000, mutta silti ne loppuivat kesken. Jännittävää!



 Yllä: Cut and Style -barbiet vuodelta 1995: minijuliste on Barbie-lehdestä. (jälleen: kaikki ovat Barbie-nukkeja, vaikka hiustenvärit vaihtelevat. Jos katsotte tarkkaan, niin huomaatte varmasti, että kaikkien kasvojenpiirteet ovat samanlaiset.) Tämän nuken erikoisuus oli se, että sen mukana tuli eräänlainen hiuslisäke, joten jos leikkasi nuket hiukset, sille saattoi teipata uudet hiukset. No jaa, oliko lopputulos silloin kuin mitään parturointia ei olisi tapahtunutkaan? Tuskin.

Vähän epäilen, saiko kovinkaan moni Cut and Style -nuken omistaja sormiaan kuriin, vai onko maamme täynnä lyhythiuksisia sarjan nukkeja.


Ja tähän loppuun Barbeja vuodelta 1996. Vasemmassa reunassa on Opettaja-Barbie. Sitä näkee aika usein kirppiksillä tai muuten myytävänä, joten otaksun sen olleen aikanaan Suomessa suosittu ja paljon myynnissä. Keskimmäiset, ostoksille lähtevät nuket valitsin mukaan vain itsekkäistä syistä: pinkissä minihameessa ja sydänkuvioisessa paidassa olevia nukkeja meillä oli ihan kaksin kappalein, minulla ja siskollani molemmilla. Tuohon nukkeen ei liittynyt mitään erityisiä oheishärpäkkeitä, lisävaatteita tai muutakaan vau-efektiä, joten käsittääkseni se oli edullinen nukke. Ehkäpä siksi se meillekin päätyi. Barbien melko lyhyet hiukset muistan ihanan kiiltävinä ja liukkaina!

Oikeassa reunassa vielä merenneito-Barbit ja niiden alla jälleen kerran lisää bikinipukuisia nukkeja. Jewel Hair Mermaid -sarjassa ilmestyivät Barbie, sekä kuvassa vasemmalla oleva punertavahiuksinen Midge ja oikealla oleva ruskeahiuksinen Teresa. Sparkle Beach -nukeilla oli nimensä mukaisesti kiiltävät vaatteet. Niiden mukana tuli myös nuken lanteilla roikkunut vyö, josta nuken omistaja sai itselleen rannekorun, kuten mainoksen tyttö näyttää.



8 kommenttia:

  1. Noniin, nyt on Barbeja joita minäkin omistan. Punatukkainen Glitter Hair Barbie on tallessa, mutta sen mekosta on tuo kuva jo haalistunut. Pikkuinen Shelly on monissa leikiessäni ollut, mutta sen yöpaita ja moekko ovat jo rispaantuneet. Merenneito Teresan pää on keraalleen lähtenyt irti, joten nyt kun se on takiaisin tungettu hänelläon lyhyenlämntä kaula. Harmikseni pyrstö ei ole enään tallessa, mutta biksut ovat onneksi, valitettavasti nekin on jo haalistuneet. Eräällä lapsuudenkaverillani taasen oli tuo parturibarbie ja kyllä hänen tullansa lopulta aika lyhyeksi meni.

    Olen itse aina ollut blodi, eikä punainen ole lempivärini muistaaksenikoskaan ollut, mutta hiustenvärinä se on kaiketi kiehtnut, sillä punatukkaiset Midget on ollut suosikkibarbejani, samoin kuin Spaissareista fanitin eniten Geriä. En tiennytkään tuosta päämuottijutusta, että monilla on ihan samalainen päämuotti kuin Barbiella. Meilläkin nimet annettin tuon hiusävrin mukaan, tummatukkaset Teresoja, tummaihoiset Christinoita ja punapäät Midgejä. Tosin Glitter hair punapääbarbini oli jostain syystä Kira Kakkanen...

    Perusbarbieleikkeihini kuului että Babrbitalossa asui Barbie, Skipper, Stacie, Shelly ja musta lammas eli Braz nukke, jonka nimesin Mirandaksi. Koska hänellä on tumma tukka leikin sen olevan teresan serkku, joka vain muuttaa Barbeille. Koska Barbieita ja Teresoita omistan niin paljon osan himi on Barbi ja osan Barbie, samoin kuin osa on Teresa ja osa Terisa. Shellyn kaverit saivat yleensä samat nimet mitä myytilaatikoissa kuten Susie ja Sessie ja Skipperin kaveri Cprteny ja Stacien kaveri Todd. Kenejäkin omistin muutaman ja variaationimeksi muodostui Kenin. Yksi Marinakin aikoinaan om,istettiin, harmi että se on jo heitetty hajonneena poies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt päästiin siis asiaan :) Tosi hauskoja nuo keksityt, tai siis oikeastaan väännetyt nimet ^_^

      Poista
  2. Oijoi, vuodet 1995-1997 olivat näköjään oman Barbie-kokoelmani huippuja! Multa löytyy jumppa-Barbie, parranajo-Ken, Shelly ja pinnasänky, vaaleahiuksinen pyjama-Barbie, merenneito-Teresa... ja kohta maanlaajuiseen kuuluisuuteen Barbie-näyttelyssä singahtava kampaus-Barbie, joka tunnetaan nimellä Suvi-Anne Siimes. ;)

    Suosikkibarbieni oli kimaltaviin sortseihin ja napapaitaan pukeutunut Midge, joka oli osa jotain discotanssi-tyylistä sarjaa. Itsellänikin oli ja on punaiset hiukset ja pisamia, joten allekirjoitan kyllä täysin ajatuksen siitä että suosikkinukeksi nousee se jolla on samoja piirteitä omistajansa kanssa. Lisäksi Midge oli jotenkin "coolimpi" kuin Barbie tai Teresa, koska Midge hymyili hillitymmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. odotan pääseväni kuulemaan Suvi-Anne Siimeksen tarinan ;)
      Ne diskotanssi-barbit ovat ihania! Sain juuri itselleni sen sarjan Midgen, kuten Instassa huomasitkin. Musta on tullut nyt viime aikoina suuri Midge-fani, se on kenties suosikkini Barbeista. Just jotenkin "coolimpi" ja maanläheisempi kuin blondit Barbiet. Marinoista/Kiroista pidän myös. :)

      Poista
  3. Hämmentävää, minä en tiennyt, että nuo Barbiet eri värisillä hiuksilla ovat myös Barbieita. Minä olen luullut tosiaan, että kaikki ruskeahiuksiset ovat Teresoita ja niin edelleen! Kaikkea uutta sitä oppii!

    Minua on hämmästyttänyt aina Barbien pikkusisaruskokoonpanon muuttuminen. MInulle sisarussarjaan kuuluvat Barbie, Skipper, Stacie ja Shelly, jotka esiintyivät Barbie lehden valokuvasarjiksissa 90-luvulla. Mutta etenkin Shelly ei ole pysynyt saman nimisenä, vaan välillä on ollut Kelly ja nykyisin taas joku ihan muu. Ilmeisesti kertoo siitä, että suosio on jossain vaiheessa vähentynyt ja pitänyt keksiä jotain uutta. Varmaankin suosituimpia nämä siskot olivat juuri 90-luvun lopussa, sillä muistan hamstranneeni 1998 italiasta Shellyn eri näköisiä kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä jännä! Mäkin olen toki huomannut, että siellä on kaikenlaisia pikkusiskoja, mutta on jäänyt hieman epäselväksi, keitä ne kaikki ovat.

      Poista
  4. Minulla oli tuo eläinlääkäri Barbie, enpä tiennyt että se oli myyntihitti! Oma lempibarbini oli ruskeahiuksinen Teresa, vaikka olin itse vaaleahiuksinen lapsi. Jostain syystä ihailin ruskeita hiuksia tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teresat kyllä ovatkin tosi kauniita! :) Eihän sitä silloin lapsena tiennyt, mikä lelu oli hitti ja mikä ei. Mullekin tärkeimmät barbiet sattu olemaan vain joitain tiettyjä barbeja, miltä lie ne suosikit aina syntyvätkään.

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.