sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Spice Girls Suomessa Lapin-vierailulla 1996

 


Kun puhutaan Spice Girlsista ja Suomesta, puhutaan useimmiten toukokuusta 1998. Tuolloin Spaissarit esiintyivät Helsingissä ja hajosivat Gerin jättäessä yhtyeen. Harvemmin kuitenkaan muistellaan joulukuuta 1996, jolloin Spaissarit niin ikään vierailivat Suomessa! Ja kovin paljon vähemmän dramaattisesti. 

Ylen TV1:n musiikkiohjelma Lista oli mukana Spice Girlsin vierailulla Rovaniemellä, ja tuota Listan juttua voi katsoa ohjelman 19. joulukuuta 1996 lähetetyssä jaksossa, joka on toistaiseksi katsottavissa Ylen Areenassa!

Katsoa Listan jakso tästä!

Spice Girlsien haastattelu alkaa jaksossa noin 21 minuutin kohdalla, ja haastattelun perään katsomaan myös 2 become 1 -musiikkivideo.

Itse pidän Spice Girlsien vuotena ennen muuta vasta seuraavaa vuotta, 1997. Wannabe ja muut ekan levyn sinkut sekä Spice-levy silti julkaistiin jo 1996 ja lento tähtitaivaalla oli alkanut. Hauskaa, että Spaissarit saatiin Suomeenkin jo 1996, vaikkei tuohon sisältynytkään keikkaa tai muuta.

Jutussa naiset kertovat muun muassa tavanneensa joulupukin, ja onpahan mukana myös "tytöt pystyy mihin vain" -asiaa.



2 kommenttia:

  1. Muistan kattoneeni ton pätkän sillon. On jääny hyvin mielee.

    Mun suosikki haastateltavat oli kuitenki aikoinaan t.A.T.u.:n tytöt (vaikkei ny enää ysärii oo), joista ei ottanu mitää selkoa mikä meininki niil on. Pitäis yrittää löytää yks vanha tallenne jossa niitten haastis, ehkä joku TVTV tms kanavalla ollu. Muistaakseni on mulla jonku Simpsonit vhssän lopussa hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on just niin hauskaa, kun videoista (ja c-kaseteista) muistaa aina, mikä juttu tulee sen kyseisen nauhoituksen jälkeen. Tai jos radiotoimittaja puhuu biisin päälle, niin siitäkin on usein jäänyt muista :)

      Poista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.