Vuoden 1997 leluja ja tarroja

Tänään leikitään vuoden 1997 leluilla. Kuvat ovat kyseisen vuoden Lasten paras lelukirja -nimisestä julkaisusta.

Nämä ekat lelut ovat kaikesta päätellen suunnattu tytöille.

Disney Mini Collection -lelut ovat hieman Polly Pocketeilta haiskahtavia muovirakennuksia, jotka olivat suoraan Disneyn elokuvista: Tuhkimon linna, Dalmatialaisten talo ja Jasminen palatsi. Rakennukset sai avattua, ja niiden sisältä löytyi tietysti talon sisus esineineen sekä joukko elokuvasta tuttuja hahmoja. Näissä kerrotaan olleen "useita pop-up-toimintoja". Mikä upeinta (?), Tuhkimon linnasta löytyi myös "upea valaistus, joka voidaan kytkeä palamaan neljällä erilaisella tavalla."

Pieniä Polly Pocketien näköisiä rasioita oli saatavilla niin Notre Damen kellonsoittajan kuin myös Aladdinin, Pocahontasin, Kaunottaren ja hirviön kuin myös Mikin ja Minnin teemoilla.

Hieman jännältä kuulostavat muotoilut, joiden mukaan esimerkiksi Dalmatialaistalossa esiteltiin "tärkeimpiä kohtauksia" koirajahdista ja että Mini Collection -leikkiseteissä "esitellään näyttämöteemoja" Notre Damen kellonsoittajasta, Prinsessa Ruususesta ja Leijonakuninkaasta. Hienosti sanottu, mitä ikinä sillä sitten haluttiikaan oikeasti sanoa.

Seuraavana niitä oikein Polly Pocketteja, joista olen kyllä kirjoittanut ennenkin. Nämä vuoden 1998 Pocketit eivät oikeastaan enää näytä ollenkaan niiltä 1990-luvun alun pieniltä rasioilta, joita PP:t minusta oikeasti olivat.

No joka tapauksessa, näissä Polly esimerkiksi "kylpee vaahtokylvyssä" tai "nauttii ihanasta ruusuntuoksuisesta parfyymistä" Beauty Bottlessa. Starshine Palacessa taas saattoi painaa Pollyn alaosaa (?) "niin pään päällä oleva rubiini loistaa". Öh?

En oikeastaan ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksei tällaisissa selkeästi lapsille tarkoitetuissa tuotteissa ja leluissa voi olla suomenkielisiä nimiä. Mitä 5-vuotiaalle sanoo Beauty Bttle tai Magical Movin' Pollyville? No luojan kiitos meillä on tässä myös lumpeenkukka-suihkulähde sekä matkalaukkusetti. 

Starshine Palace 149 markkaa, Lumpeenkukka-suihkulähden 109 mk, Beauty Bottle 89 mk, Magical Movin' Pollyville 289 mk, ajoneuvo 59 mk ja matkalaukkusetti 89mk.

Epäilemättä kun siirrytään vaaleanpunaisesta ja vaaleanvioletista intiaaneihin ja ufoihin, ollaan poikien leluissa, koska sukupuolinormit ovat pop!

Legon Western-sarja oli sananmukaisesti lännessä, siellä myyttisessä villissä lännessä, jonne saattoi päästä vaikkapa Legojen Intiaanikylän kautta. Siellä "Intiaanit melovat kanooteillaan vesiputoukselle asti. Tunkeilijat saattavat pudota virtaan tai joutua muihin vaarallisiin ansoihin, jotka voit rakentaa tähän jännittävään malliin." Onneksi nämä Lego-inkkarit eivät ole joutuneet reservaattiin! Samalla lelut jatkavat tietysti vuosikymmeniä kestänyttä inkkari- ja länkkärileikkien perinnettä.

Intiaanikylän lisäksi Western-sarjaan kuuluivat Suuren päällikön teltta, Poppamies, Sotilaita vartiossa sekä Intiaanipäällikkö. Intiaanikylän hinta 400 markkaa, Intiaanipäällikön 38 markkaa, loput yllättäen siltä väliltä.

Legolta on myös tämä seuraava varsin galaktinen Ufo-sarja. Ehkä johtuu siitä olen tyttö, mutta en luultavasti olisi jaksanut tai edes osannut leikkiä näillä juuri mitään, mutta ehkä poikia olisi kiinnostanut enemmän vaikkapa U.F.O. jolla on "holograafiset lämpöherkät tunnistimet" (130 mk), Ääntä nopeampi avaruusristeilijä (520 mk) tai Pintanäytteen kerääjä (sympaattisesti vain 18 mk). Ja mikä on Terra Tracker Yliäänikulkuneuvo? No aivan sama, sillä siinä on "jännittäviä piirteitä, joita voi olla planeettamme ulkopuolelta saapuvilla muukalaisilla" (200mk).

Kyllä minäkin lapsena leikin paljon legoilla, mutta lähinnä rakensin niistä taloja, kouluja ja ostoskeskuksia. Että näin.

Uutta kulta-aikaansa elänyt Disney tuotti 1990-luvulla valtavan joukon klassikkoanimaatioita. Vuosikymmenen lopulta on Herkules, klassikko tai ei, saat itse päättää. Nämä hommat osattiin toki tuotteistaa kivasti, joten elokuvaan oli saatavilla joukko kaikenlaisia paperi- ja muita tarvikkeita sekä leluja ja pelejä. Aivan kuten Pocahontasinkin kohdalla 1995.

Paperitavaraan kuului muun muassa piirustuslehtiö, puuhakirja, lukollinen päiväkirja, kirjepaperisetti, kurkistuskirja, paperinukkeja, kiiltokuvia ja tehtäväkirja. Pelejä on tässä samalla aukeamalla, muun muassa Lotto ja korttipeli.

Ja tässä sitten suuri joukko elokuvasta tuttuja hahmoja leluina. 

Omista leikeistäni löytyi Megara-barbie, jonka hiukset tosin menin parturoimaan hyvin lyhyeen moderniin lookkiin.

Loppuun tarroja!

Tällainen Pieni Merenneito pressers-tarra löytyy omastakin arkistosta, mukana tietysti vanha Tiimarin hintalappu.

Hullu luokka ei hellitä ja iskee jälleen!

Näin ajankohtaisissa tunnelmissa oltiin vuonna 1998 julkaistussa Kaisa Ikolan nuortenkirjassa Hullu luokka ja salaiset kansiot!

Yksi lempikirjasarjojani 1990-luvulla oli Kaisa Ikolan 10-osainen Hullu luokka -sarja. Kaksi ensimmäistä osaa Ikola kirjoitti yhdessä Minna Kulmalan kanssa. Kirjoissa seurattiin yläasteluokan elämää 8. ja 9. luokalla. 8B:lle ja sittemmin 9B:lle oli osunut toinen toistaan hauskempia ja katastrofaalisempia hahmoja, joista pääosassa sarjassa olivat Anna, Emilia, Miina, Loiva ja Herbert. Tämä viisikko yhdessä muutamien muiden nimeltäkin mainittujen luokkalaistensa (kuten Pirre ja Kyösti) kanssa sai kerran toisensa jälkeen opettajat haromaan hiuksiaan. Kirjoissa muun muassa kerättiin tavalla jos toisellakin varoja luokkaretkikassaan ja yritettiin lunttausta. Pientä romantiikkaakin oli ilmassa, kun Miina ja Herbert sekä Emilia ja Loiva seurustelivat. Anna taas oli yhdessä lukiossa opiskelevan Einarin kanssa.

Romantiikan ja ihmissuhteiden sijaan Hullu luokka -kirjat olivat ensisijaisesti humoristisia. Sarjan ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 1990 ja viimeinen vuonna 2000, joten kyseessä on todellinen ysärisarja. Aina silloin tällöin kirjassa viljellään myös viittauksia 1990-luvun populaarikulttuuriin, kuten ajan julkkiksiin ja bändeihin. Hullu luokka eetterissä -kirjassa Loiva päätyy esittämään Joel Hallikaisen suurhittiä Kuurankukkia radiossa muunnelluilla sanoilla, vuonna 1998 perustamassaan kioskissa luokkalaiset suunnittelevat myyvänsä Spice Girls -tikkareita (mutta Gerin ero) (ylläoleva sivu) ja Hullu luokka ja salaiset kansiot -kirjassa kirjan luvut on nimetty vuosikymmenen tunnettujen tv-ohjelmien mukaan (Jäitä hattuun Hullu luokka -kirjassa taas luvut on nimetty vanhojen suomifilmien mukaan!* Suomifilmit ovat esillä muutenkin, sillä Miina on intohimoinen vanhojen elokuvien rakastaja, ja elokuviin, Taunoon ja Ansaan viitataan usein, muun muassa Miinan pitäessä muulle luokalle tietovisaa, jonka kaikki kysymykset "yllättäen" liittyvät vanhoihin elokuviin.). Toisaalla yksi luokan opettajista osallistuu Napakymppi-seuranhakuohjelmaan ja Lätkäliiga-salmiakkia syödään. Jäitä hattuun Hullu luokka -kirjassa (1997) lähes kaikki koulun oppilaat taas hankkivat kännykät.

Itse luin sarjaa kirjoina, mutta kuuntelin sitä myös useaan kertaan äänikirjoina. C-kaseteilta totta kai. Muistan ulkoa suuren osan kirjan tapahtumista ja sivuhenkilöistä, sillä samat kirjat tuli käytyä läpi monta kertaa. Kirjat olivat melko lyhyitä ja suurella fontilla taitettuja, joten kovin pitkiä lukukokemuksia nämä eivät olleet - sille 11-vuotiaalle minulle varmasti oikein sopivia. Kirjojen ansiosta muistan varmasti ikuisesti myös Burkina Fason pääkaupungin, Ouagadougoun, sillä eräässä kirjassa 9B saa opettajakseen Matti Ouagadougou -nimisen miehen, jonka tummahipiäinen ulkomuoto kummastuttaa etenkin, kun Matti kuitenkin puhuu murtamatonta suomen kieltä.

Kirjailija ja historiantutkija Kaisa Ikola on Hullu luokka -sarjan lisäksi julkaissut muutaman muunkin nuortenkirjan. 1980-luvun lopulla julkaistiin kaksi Ikolan kirjoittamaa nuortenromaania,  Lauran syyslukukausi ja Lauran kevätlukukausi, 1990-luvun puolivälistä ovat kirjat Ylämaan sudet ja Margaret, Ylämaan tyttö, sekä Ylämaan kapinalliset, joita en valitettavasti ole lukenut.

Hullu luokka on Facebook-päivitykseni mukaan olleet muutamien lukijoidenkin lukulistalla - mites juuri sinun kohdallasi?

___

* Yksi suomifilmi otsikossa on Valentin Vaalan ja Teuvo Tulion 1920-luvun camp-näkökulmastakin tulkittu mykkäelokuva Laveata tietä. Eihän se mitään minulle 1990-luvulla sanonut, mutta nyt olen erittäin vaikuttunut!

Upeita kuoseja makuuhuoneeseen

Kuvasto-Essi täällä taas! Tällä kertaa ryhdymme sisustamaan makuuhuonetta. Tai no, ehkemme sisusta, mutta ainakin vaihdetaan lakana. Ensin vuoden 1993 ja sitten vuoden 1998 tuotteilla. Ja kaupoilla käymme tottakai Anttilassa. Postimyynnissä tai itse tavaratalossa.

Vuoden 1993 kukkakuosit ovat romanttisia ja perin ruusuisia. Romanttista vibaa on toki myös röyhelöissä ja rypytyksissä, jotka ammentavat mielestäni suoraan 1980-luvulta.

Tämä alla oleva kuva voisi tosiaan olla ennemmin vuodelta 1988, mutta kaikki ei kuitenkaan muutu aivan niin nopeasti. 

Miten jotenkin tulee mieleen, että nainen on tässä huushollin sisustajana ja kangasvalintojen takana? Vai voiko tällainen ripsukasa tosiaan näyttää hyvältä miehen silmään - edes vuoden 1993 miehen silmään? No, ehkä.

Romanttinen elämä jatkuu satiinilakanoissa. Tällainen satiinipäiväpeitto, persikanvärisenä tietysti, näyttäisi mielestäni erityisen hyvältä vesisängyn päällä. (Totta kai näyttäisi. Serkuilla oli. Ja koska meillä kotona ei ollut kumpaakaan, ei satiinia eikä vettä sängyssä, näytti se hirvittävän hienolta.)

1990-luvun muotiasia ovat erilaiset tilkkutyöt, siitä oiva esimerkki tässä alla. Samanlaisia tilkkukäsitöitä ovat ainakin vuosikymmenne käsityölehdet aivan täynnä. Mutta onneksi ei ole pakko olla käsityöihminen, jos tällaisesta kauneudesta haluaa nauttia, sillä tavaratalostakin löytyy. Hempeissä, pehmeissä väreissä.

Entäs se vuosi 1998 sitten? Vuoden 1998 kuvastosta ei ensinnäkään löydy niin paljoa lakanatavaraa kuin viisi vuotta aiemmin, mutta muotisävyt ja muotikuosit on joka tapauksessa muuttuneet. Mukana on toki edelleen maanläheisiä sävyjä, mutta uutena juttuna on näyttävästi esillä kirkkaita perusvärejä (ei murrettuja sävyjä) ja erilaisia kukkakuoseja.

Pääosin unen oletetaan tulevan silmään sinisissä lakanoissa, joissa on keltaisia kukkia.

Onko tällaisia lakanoita, tyynyjä ja muita teillä edelleen käytössä? Tähän mennessä se meinaan olisivat luultavasti jo kuluneet aivan ihanan pehmeiksi! Entä haluaisitko 1990-luvun kuoseja takaisin tuotantoon?

Koosh-kumipallot

Tamagotchien lisäksi ainakin Kooshit ovat leluja, jotka voi helposti liittää 1990-lukuun. Scott Stillinger keksi Kooshit alunperin vuonna 1986, ja niiden idea oli olla helposti heiteltäviä palloja. Yksinkertaisimmillaan Koosh-pallot olivat vain kumista koostuvia palloja, mutta 1990-luvulla markkinoilla oli mitä erilaisimpia Koosheja, joissa oli pää, kädet, jalat tai vaikkapa avaimenperä.

Kuva: Wikipedia.

Vuodelta 1997 olevassa lelukuvastossa Koosheja esitellään kuin ne olisivat uusi juttu. Itse en valitettavasti tiedä, milloin Kooshit varsinaisesti tulivat Suomeen, mutta lelukirjoista niitä ei juurikaan löydy - lukuunottamatta tätä yhtä sivua vuodelta 1997.

Lelukirjan tyttö sanoo puhekuplassaan, miten Kooshia voi niin heitellä, helliä kuin haliakin. Itse en menisi kovasti halimaan, sillä ainakin minun pitkät kiharat hiukseni jäivät kyllä näihin muovilankoihin kiinni. Ei niin kivaa.

Saatavilla oli Koosheja jos jonkinlaisia. Ihan tavallisten pallojen lisäksi markkinoilla oli eläinhahmoja, sekä täysin muista yhteyksistä tuttuja hahmoja: Minni Hiirtä, Aku Ankkaa, Jurassic Park -dinosauruksia sekä Tipi ja Väiski.

Mukana myös kerrassaan välttämätön pimeässä loistava Koosh-avaimenperä!

Koosheja on edelleen markkinoilla ja modernisti esimerkiksi Angry Birds -Koosheja on olemassa.

Leffaklassikko: 10 things I hate about you (1999)

Nuori mies laulaa koulun urheilustadionin katsomon korkeuksissa mikrofoniin. Hänellä on leveä hymy ja vallattomat pitkät hiukset. Urheilukentällä oikea tyttö kääntää katseensa ja ymmärtää, että laulu on hänelle.

Mikrofonista kuuluva lauluääni saa seurakseen koulun torvisoittokunnan, joka lähtee marssimaisesti säestämään pojan esitystä. "I can't take my eyes off you."

Se, jos mikä on romanttista.

Ja se kohtaus on tässä:

10 things I hate about you on vuonna 1999 ensi-iltaan tullut lukioikäisten nuorten maailmaan sijoittuva romanttinen komedia. Teineille suunnattu romkom ei ehkä ensikuulemalta sykähdytä kaikkia, mutta elokuva on lajityypissään oikein mainio.

10 thingsin juoni perustuu Shakespearen näytelmään Kuinka äkäpussi kesytetään. Elokuvan juonessa on monia viittauksia Shakespeareen muutoinkin. Elokuvan keskiössä ovat siskokset Kat ja Bianca, joista ensin mainittu on räväkkä tuittupää, jälkimmäinen kiltti söpöliini. Elokuvan juoni perustuu sen ympärille, että tyttöjen yksinhuoltajaisä antaa Biancalle luvan mennä koulun tanssijaisiin vain, jos myös Kat löytää sinne itselleen seuralaisen. Tämä on käytännössä pattitilanne, sillä kapinallista Katia eivät romanttiset hömpötykset ja tanssijaiset voisi vähempää kiinnostaa.

Niinpä Biancaan (Larisa Oleynik) ihastunut Cameron (Joseph Gordon-Levitt) päättää maksaa koulun pahikselle Patille (Heath Ledger), jotta tämä veisi Katin (Julia Stiles) tanssijaisiin. Pat kun luultavasti olisi koko koulussa ainoa poika, jonka matkaan Kat saattaisi lähteä. Ja siitä se homma sitten alkaa. Pat alkaa piirittää Katia, joka lämpenee pikkuhiljaa, ja Kat ja Pat ihastuvat aivan oikeastikin toisiinsa. Kunnes Kat lopulta kuulee, ettei Pat hänestä oikeasti ole kiinnostunut, vaan tämä on vain lahjottu viemään hänet tanssijaisiin.

Pat ja Kat (vas.) sekä Cameron ja Bianca (oik.).

Elokuvan hahmot ovat osittain stereotyyppisiä - kiltti ja raju tyttö, pahis, ujo poika - mutta elokuva on silti myös samaistuttava, toisin kuin monet muut lajityypin elokuvat. Elokuva on saanutkin hyviä arvioita.

Yksi syy, miksi 10 things muistetaan edelleen lienee kuitenkin näyttelijäkaarti. Julia Stiles on supersöpö tuittupää, Joseph Gordon-Levitt oli ennen elokuvaa tuttu esimerkiksi Kolmas kivi auringosta -tv-sarjasta ja myöhemmin hän on näytellyt esimerkiksi miespääosan 500 Days of Summerissa.

Mutta se suurin syy: Heath Ledger. 10 things oli Ledgerin läpimurtoelokuva, ja loppu onkin historiaa. Ledgeriä vietiin joka suuntaan, hän oli Brokeback Mountainilla ja Batmanissa ja kuoli aivan liian nuorena vuonna 2008. Vielä vuonna 1999 kaikki tuo on kuitenkin vain sumussa olevaa tulevaisuutta, ja Heath Ledger loistaa tulevaa, nuoruutta, viattomuutta ja kröhöm, teinityttöjen iltapäiväunelmia.

Mistä elokuvan nimi tulee? Kirjallisuuden tunnilla Kat saa tehtäväksi laatia runon. Hän kirjoittaa runoon kymmenen kohtaa, joita hän sinussa - Patissa - vihaa. Klassikkomatskua!

I hate the way you talk to me
And the way you cut your hair
I hate the way you drive my car
I hate it when you stare 

I hate your big dumb combat boots
And the way you read my mind
I hate you so much that it makes me sick
It even makes me ryhme 

I hate the way you're always right
I hate it when you lie
I hate it when you make me laugh
Even worse when you make me cry 

I hate the way you're not around
And the fact that you didn't call
But mostly I hate the way I don't hate you
Not even close, not even a little bit, not even at all. 

Kukas muu sen tekisi ellei Vilperi!

Vili Vilperi (The Adventures of Blinky Bill) oli australialainen lapsille suunnattu piirrossarja, jota tehtiin vuosina 1993-1995 (+ 2005), ja sarjan kaksi ensimmäistä kautta tulivat tutuiksi myös suomalaisille lapsille. Sarjan ensimmäinen ja toinen kausi käsittävät molemmat 26 jaksoa. Sarjaan tehtiin kymmenen vuotta myöhemmin kolmas kausi, jota ei ole esitetty Suomessa.

Sarjan päähenkilö on nuori Vili Vilperi -koalakarhu, joka asuu Viherkylässä. Vilin lisäksi sarjan hahmoja olivat hänen ystävänsä koalatyttö Nanni, vesinokkaeläin Väpä, kenguru Potso ja pussihiiri Marsa. Lisäksi heidän elämänpiiriinsä kuuluvat Vilin äiti, koulun opettaja neiti Harakka, herra Vompatti sekä Viherkylän toisella laidalla asuvat pahamaineiset  dingot. Dingoihin kuuluvat Lärvi, Limppu, Elli, Niitti sekä Dingomuori. 

Suomeksi sarjan tunnuslaulun laulaa Eija Arvo, joka myös ääninäyttelee Nannia ja Marsaa, Vilin äänenä on Sari Mällinen.

Voi sanoa, että sarjan kautta tulivat myös monet Australiassa yleiset, mutta Suomessa kovin harvoin (=ikinä) tavatut eläimet tutuiksi.

Yksi sarjan lausahduksista oli "Kertakaikkisesti", johon jaksot yleensä päättyivät.

Vili Vilperin tunnusmusiikki:

MUOKS: Sarjan jaksoja löytyi Youtubesta iso läjä suomeksi dubattuna vielä siinä vaiheessa, kun julkaisin tämän postauksen, mutta ne katosivat sieltä miltei saman tien. Ei siis auta kuin odotella tv-uusintoja!

Isoäitini ja isoisäni luona Vili Vilperi tuli katsottua, sillä nimenomaan tätä sarjaa heillä oli tv:stä nauhoitettuna vhs:lle. Koska siskoni ja serkkuni ovat kaikki minua nuorempia, tuli jaksoja nähtyä ja vähintään toisella korvalla kuultua vielä vuosia sen jälkeen, kun en itse enää ollut sarjan kohderyhmää.

Katsoitko sinä Vili Vilperiä, ja vieläkö tunnuslaulun sanat muistuvat mieleen?

---

Vili Vilperistä juttua myös muun muassa Eläköön kuvat -blogissa.

Kesän 1993 muotimaisema

Olemme jumittuneet urakalla vuoteen 1993, mutta nyt vain on niin, että jotenkin juuri ysikolme tuntuu pulppuavan joka puolelta. Niinpä pitäydymme tuossa vuodessa edelleen, tällä kertaa vaatteita sovitellen.

Naisten kesämuotia, korallein ja simpukoin, ihailimme jo viikko pari sitten. Simpukoita ja koralleja ei ole nyt tiedossa, mutta naisten muotia kyllä - kuten myös miesten ja lasten.

Kaikki nämä kuvat ovat Anttilan kevät-kesä 1993 -kuvastosta. Siinä on noin ziljoona sivua, tässä kermoja päältä.

Naiset ensin! Ja ensimmäisenä mitä todennäköisimmin Blondi tuli taloon -sarjan Hanskin kauan kadoksissa ollut sisko vekkihameessa.

Anne Kukkohovia ja Anna-Liisa Tilusta emme pääse pakoon. He ovat vakikasvoja 1990-luvun kuvastoissa, usein yhdessäkin.

Saisiko olla myös rannekello, jossa kalahologrammi?

"Voi Anna-Liisa, tuolla rantahietikolla kävelee niin komeita miehiä!"

"Sikaihania, mutta mä en kestä noita salihousuja."

"Totta! Mutta katsos tätä mun hologrammikelloa,

se on jo seitsemän! Melrose place alkaa ihan pian."

"Mä laitoin sen ajastimella videolle, voin lainata sulle."

Voimme todeta ainakin seuraavaa: 1990-luvun t-paita on paitsi pääntieltään pieni, eikä suinkaan väljä, kuten muilta muodoiltaan. Olkapääsaumat valuvat alas. Muoto kätkee muodot. Hihansuut kyynärpäissä.

1980-luvun pastellisävyt puhuttelevat edelleen, vaikka kirkkaita perusvärejä viljellään myös.

Vaaleat löydät farkut, ysärit-paita ja purjehduskengät. Ei voi mennä vikaan.

Vikaan eivät mene myöskään pitkät neulepaidat ja college-puserot.

Polvipituiset (pyöräily-)shortsit (tai no siis: trikoot) sopivat niin aikuisille kuin lapsillekin. Itsekin käytin, tykkäsin, koska palaavat muotiin?

Ja alla olevaan kuvaan on pakko sanoa: En tiennyt, että Vicky Rosti tekeytyi lapseksi ja lapsimalliksi 90-luvulla.

No niin, ne trikoot ja isot t-paidat.

Alla oleva kuva on ehdoton suosikkini. 

Ja siis. HAPSUPAITA. Luojan kiitos hapsuja on jälleen joka paikassa. Mulla oli totta kai 90-luvulla pinkki hapsupaita ja olihan se äärettömän siisti. Käytin sitä aina trikoiden kanssa.

...Ja myönnän, että alaolevan kaltainen kauluspaita kuului varmasti myös garderobiini.

Lopuksi komeat kesämiehet. Osa Anttilan kuvaston miesmalleista näytti hirvittävän tutuilta, mutten osannut sen enempää nimetä ketään.

Väreillä leikittelevät tottakai miehetkin. Eivätkä vain väreillä, vaan tietysti kuoseilla ja kuvioillakin.

Huh huh mitkä sortsit!

"Harri, katsos mitä misuja tuolla menee!"

"Kohta otan seuraavan askeleen, meen soittaa niille Haddawayta, 

otin mankan mukaan ja tarpeeksi pattereita,

ne ei voi vastustaa mun sporttihousuja."

"No ota sä tuo Anna-Liisa, mä ajattelin yrittää

Hanski Tähtisen siskoa."

Ja vietettyään päivän rannalla misuja bongaamassa menevät Harri ja kaverinsa kasmirpaidoissa radalle. Toivottavasti Anna-Liisa ja Anne ja Hanskin sisko tulevat paikalle!