Trikoosukupolvi

Kun minä olin kuusivuotias, eli vuonna 1993, ehdottomasti paras vaate olivat college-housut ja iso college-paita. Tai ehkä trikoohousut ja trikoopaita. Tai verkkarit ja tuulitakki.

Toisinaan oli aiheellista käyttää hiihtareita: joustavia housuja, joissa oli kuminauha jalan alla. Käteviä, eivät nousseet ylös.

Äiti ompeli minulle ja siskolleni paljon vaatteeita. Trikoopaitoja, mekkoja, verkkahousuja. Ompelukoneen ja saumurin tasainen hurina kuului vintiltä.

Isoäiti neuloi minulle, siskolle ja serkulle Suuren Käsityön ohjeella muumivillapaidan.

Farkut eivät kiristäneet niin kuin niiden ei kuulunutkaan.

Niin, olen erään lukijani innoittamana miettinyt kysymystä siitä, oliko lastenmuoti 1990-luvulla jotenkin lapsenomaisempaa ja rennompaa kuin nykypäivänä. Että saiko silloin lapsi helpommin olla lapsi, peuhata niissä trikoissaan ja suurissa college-paidoissaan, kun taas 2010-luvulla vauvatkin puetaan farkkuihin, solmioihin, nuoret tytöt napapaitoihin ja niin edelleen.

Mikä on vastaukseni ja pohdintojeni tulos? Ei kovinkaan kummoinen: toisaalta ja toisaalta. 1990-luvulla lastenmuodissa oli uusia tuulia. 1980-luvulta periytyivät esimerkiksi Disneyn hahmojen printtikuviot. Oli Laura Ashley -kukkakuoseja, kirkkaita värejä. Ruskeaa ei löytynyt hakemallakaan, vaikkakin luultavasti kovin harva vanhempi olisi halunnu pukea lastaan oman lapsuutensa retrokuoseihin, jotka nykyään ovat muodissa.

Toisaalta olen lukenut paljon erilaisia kuvastoja, katalogeja sekä lehtiä Koululaisesta Me Naisiin ja siltä väliltä. Sillä perusteella mieleni tekisi sanoa, että 90-luvun lasten muoti ei kamalasti eroa 90-luvun aikuisten muodista. Jos lasten muoti silloin oli rennomaa, niin sitten oli kyllä aikuistenkin!

Mutta ehkä kyse ei ole vain siitä, mitä lehdissä mainostetaan ja Anttilassa myydään. Laman vuoksi monien perheiden oli mietittävä uudelleen kulutustaan, jonka vuoksi kirpputorit olivat suosittuja, vaatteita ommeltiin itse (jos taitoa siihen löytyi), ehkäpä hankittiin vaatetta, joka kestäisi pitempään? En tiedä, olin päiväkoti-ikäinen 90-luvun laman aikaan, mutta kenties näin oli.

Yksi asia lienee kuitenkin varma: mediaa oli vähemmän ja luultavasti myös niin sanottuja suuren maailman esimerkkejä siitä, miltä tulisi näyttää. Muoti-ikonit koskivat helpommin teinejä ja nuoria aikuisia. Lapsilla ei välttämättä ollut oman kaveripiirinsä ja koulunsa ulkopuolelta niin tarkkaa tietoa siitä, miten pitäisi pukeutua, kun taas nykyään somen aikana, selfie-kulttuurissa, ala-asteellakin ollaa muotisekoista jo aika tietoisia, ja ne edellä mainitut selfiet korostavat vielä entuudestaan sitä, mitä itse näyttää.

Keksimäärin vaatteet olivat vielä tuolloin kalliimpia kuin mitä ne ovat nyt, sillä halpavaateketjuja ei vielä 90-luvun alussa ollut Suomessa. Käytännössä siis nykyisen kaltaisen vaatemeren hauduttelu vaatekaapissa ei ollut mahdollista - muoti ei vaihtunut viikoittain! 1990-luvun laman jäljiltä kotimaiset vaatteiden valmistajat ovat hiljalleen hiipuneet pois tai vieneet tuotantonsa ulkomaille. Vaate on meille nykyään erilainen asia kuin 1990-luvulla, vaikkei tuosta vuosikymmenestä edes ole pitkä aika. 

1990-luvun loppupuolella H&M kuitenkin jo rantautui Suomeen, kuten IKEAkin, laman jäljiltä yleinen elintaso alkoi nousta ja luultavasti siinä samassa myös suhteemme vaatteisiin muuttui.

Urheiluruutua luettiin vielä kirjokuvioisessa villapaidassa, ei pikkutakissa. Huomaa toki myös keskijakaus!

Piirroshahmojen printtikuviot olivat suosittuja.

Itse kävin ala-asteeni pienessä kyläkoulussa, jossa ei pahemmin haitannut hillua trikoissa ja isoissa neulepaidoissa, jotka toisaalta saattoivat olla ihan muodikkaitakin. Ajanlaskun lähestyessä 1990-luvun loppua minuakin tosin alkoi kiinnostaa saada samanlaisen MicMacin housut kuin kaikilla muillakin on. Mulla oli superhieno Leonardo diCaprio -paita ja jotkut vaatteet, joita pidin tosi hienoina, olivat silmissäni hienompia kuin toiset. 

Ja se on ainoa lapsuus ja nuoruus jonka olen elänyt. Ehkä kaupungin keskustassa isossa koulussa olisi ollut erilaista. Ehkä lopulta tärkeintä on se, millaisessa kaveripiirissä ja perheessä on kasvanut, mitä lehtiä on lukenut, mitä harrastanut. Mutta kyllä ajat silti muuttuvatkin. Saattaa silti olla hieman naiivia ajatella, että 90-luvun lapset olisivat olleet autuaan tietämättömiä ulkonäköasioista ja mahdollisista paineistakin, joita asiaan liittyy.

Ja ne aikuiset: kyllä 90-luvulla pukeuduttiin viimeisimpään hohtavaan satiiniin ja turkiksiin, mutta myös kukkatrikoisiin. Ettei vain totuus unohtuisi.

Mukana myös mystisen isopäinen Anne Kukkohovi. Mitä tuolle kuvalle on tapahtunut? En tajua!

Millaisia ajatuksia teillä on aiheesta - oliko lasten ja nuorten pukeutuminen erilaista 90-luvulla? Oliko aika ulkonäkökeskeistä vai ei? Lisää mutuilua!