Sivut

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Näin teen sydämeeni joulun 1997

Kaikki seuraavat kuvat ovat vuodelta 1997 lehdestä Kultainen joulu. Oi aikoja, oi tapoja, voisi sanoa jostain, mutta toisaalta joulu on perinteinen juhla ja sitä myötä monet asiat pysyvät vuodesta toiseen. Kuvien udussa on kuitenkin jotain ihan muuta kuin 2000-lukua!

Erityisesti jouluisissa ruokakuvissa kaiken yllä vallitsee kiva blurraus, se lienee se tunnelma. Ihan hauska kontrasti nykypäivän lehtiin, kuten sekin, ettei jokaista ruokaa vielä 1997 kuvattu suoraan ylhäältäpäin. Muitakin eroja toki löytyy.



Suklaakonvehdit, joka joulun juttu. En tiedä, missä vaiheessa Panda uudisti tämän Juhlapöydän rasiansa, mutta nykyään suklaat ovat erilaisia ja paketti niinikään. Esimerkiksi vahvasti mielipiteitä jakava ananaskonvehti oli vielä 1997 neliskulmaisessa "laatikossa", jonka pinta oli punotun näköinen. Kuvasta nostaisin esiin myös kuvan tytön krepatut hiukset.

Mikä oli sinun suosikkisi?






Joulun perinteiset piparit oli 1997 muotoiltu aika muodikkaasti, nimittäin Smurffeiksi.



 Yksi erityisesti 1980-luvun, mutta mitä ilmeisimmin myös 1990-luvun juttu oli tietysti ruoan valmistaminen mikrossa. Siitä kertovat erityisesti lukuisat vain "mikroruokiin" erikoistuneet keittokirjat. Ruoan valmistamisessa mikrossa hellan ja/tai uunin sijaan onkin jossain tapauksissa ihan järkevää. Mutta pitäisiköhän koittaa myös karkkien valmistamista mikrossa? 

Ja miksei nykyään enää suosita ruoan valmistamista mikrossa? Miltei jokaisen keittiöstä tuo joka kokin apuri kuitenkin löytyy.




Loppuun vähän muuta kuin syötävää.

Vuoden 1997 joululevyjä olivat muun muassa Laura Voutilaisen, Petri Laaksosen ja Joel Hallikaisen cd:t. Ainakin Hallikaisen levy tosin oli jo aiemmilta vuosilta, ehkä osa näistä muistakin. Monet näiden levyjen kappaleista soivat edelleen joulun aikaan muun muassa Jouluradiossa. Hienoja kappaleita!




Tuolta Joel Hallikaisen Joulurauhaa-levyltä on esimerkiksi tämä nimikappale, joka onkin yksi parhaimmista joululauluista minun korvissani. Tämä musiikkivideo on vuodelta 1996.




Näissä kuvan joulukoristeissa on ehdottomasti jotain 90-luvun loppua erittäin vahvasti.



Loppuun pari lahjaideaa lapsille. Miten olisi hiippapipo? Kuulostaa hekä älyttömältä, mutta ainakin omilla ala-asteaikanani oli tosi siistiä, mitä pitempi hiippa omassa pipossa oli. Itselläni ei tällaista kirjokuvioista "aitoysäriä" hiippaa koskaan ollut, mutta voisinkohan aloittaa trendin uudelleen? No tottakai.




Loppuun (surullista?) ajankuvaa. Miten oisi kiva nukke Ikeasta? No ei siinä vielä mitään. Mutta Euroopassahan ei enää puhuta lainkaan ihmisroduista, koska sellaisia ei ole olemassa ja rotuihin perustuva ajattelu koetaan rasistiseksi. Vaan ei vuonna 1997, jolloin kaikennäköisiä hahmoja oli kiva koota tällaiseksi sarjaksi. Jes. Ajat lienevät vähän muuttuneet.






PS. Kaikki aiemmat joulujuttuni löytyvät tunnisteen "juhlapyhät" alta!

3 kommenttia:

  1. Hauskaa, että mainitsit juuri ananaskonvehdin! Mietin vastikään samaista asiaa, koska olen perheestäni ainoa, joka kyseisistä konvehdeista pitää ja saan ne siksi itselleni. Mielikuvissani ne on aina juuri noita laatikoita, jonka vuoksi viimeksi eilen olin pulassa konvehtirasian kanssa, kun en ollut löytää sieltä sitä ananasnamua. Mikä tragedia!

    Hiippalakkeja miulta löytyi lisäksi useampikin ja yksi oli erityisen mieluinen, koska se ylsi lähes maahan asti ja pystyin kietomaan sen kaulani ympärille. Pisin hiippa luokaltani, joten se nosti sosiaalista statustani ;) Enkä edes huijaa :D

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä petollista, miten menevät muuttamaan suklaiden ulkonäköä! :)

    Ihanaa mitä kerroit hiipoista :D niiden pituus ei siis ollut Se Juttu vain minun koulussani :)

    VastaaPoista
  3. En saanut tänne puhelimella kirjoittamaani tekstiä läpi joulunpyhinä. Nyt huomaan, että Johanna on kirjoittanut lähestulkoon samanlaisen kommentin, mitä omani olisi ollut. :D

    Minäkin olen siis ristiriitaisen ananaskonvehdin ystävä. Muistan myös, että ehdin eräänä jouluna melkein jo luulla ananaksen poistuneen lajitelmasta.

    Minulla oli myös maahan ulottuva hiippalakki, pituus tosiaan merkkasi meidänkin koulussa - ainakin viikon tai kaksi. Pipo oli tuotu Tallinnasta, ja neulottu niin kutittavasta langasta, että sitä ei oikein voinut pitää. Toinen hiippalakkini oli paljon lyhyempi, mutta siinä taisi olla kaksi hiippaa. Se oli mustavalkoraidallinen ja mielestäni aikas cool.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.