Rahkamo & Kokko - Jäätanssijamme maailmalla

"Susanna Rahkamo ja Petri Kokko olivat 90-luvulla jäätanssiareenoilla varsinaisia kauhukakaroita. He rakensivat aivan uuden tyylin, joka rikkoi käsityksiä siitä, mitä jäätanssin sopii olla ja mitä ei. Määrätietoisella työllä pari saavutti jäätanssin Euroopan mestaruuden vuonna 1995." 

Kuusi kuvaa -juttu Susanna Rahkamosta

Ylen sivuilla

1990-luvulla suomalaiseen urheilumenestykseen mahtui monenlaista. Olivat hiihtäjäkarpaasit Jari Isometsä ja Mika Myllylä, kävelijä Sari Essayah, mäkihyppääjä Toni Nieminen, uimarit Jani Sievinen ja Antti Kasvio, jääkiekkoilijat Teemu Selänne ja Saku Koivu. Oli Mika Häkkisen kaksi formulamestaruutta ja suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruus.

Ja olivat jäätanssijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko.

Vuonna 1990 Rahkamo ja Kokko olivat ensimmäisen kerran top 10:ssa niin Euroopan kuin maailmankin tasolla. Vuonna 1992 he sijoittuivat talviolympialaisissa kuudensiksi. 1993 EM-pronssia, 1994 nelossijojen lisäksi myös MM-pronssia. Arvokisojen osalta heidän uransa huipentui vuoteen 1995: Rahkamo ja Kokko voittivat vuonna 1995 jäätanssin MM-hopeaa sekä EM-kultaa. 1990-luvun loput vuodet he tanssivat ammattilaisina lopettaen uransa vuonna 2000. 

Tämän tekstin aloittavasta lainauksesta käy jo ilmi, etteivät Rahkamo ja Kokko olleet ihan keitä tahansa jäätanssijoita. He kehittelivät jatkuvasti kaikenlaista uutta, ja heillä oli monenlaisia "tanssijaminää", jos näin voi sanoa. He eivät olleet vain lumihiutalen kepeitä keijuja tai kylmiä teknisiä osaajia, eivät vain hassuttelijoitakaan. He kehittelivät uusia tyylejä, olivat herkkiä, patrioottisia, hassuja, moderneja ja kaikkea muutakin. Tuomaristot eivät aina arvostaneet kaikkia yrityksiä, mutta ura sai silti kruunansa yllämainittujen mitalien muodossa. Rahkamo ja Kokko olivat päättäneet olla jäätanssin maailmassa jotain erilaista verrattuna vielä 1980-luvulla hallitsemaan neuvostoliittolaiseen täydelliseen balettijäätanssiin. Omassa projektissaan he tukeutuivat tietysti myös muiden huippuosaamiseen. Heillä oli tiimissään ulkomaiset valmentajat ja psykologit, toisaalta myös Jorma Uotinen. Vaikutteita haettiin esimerkiksi teatterin ja kirjallisuuden maailmasta.

Jotain alkoi tapahtua vuonna 1989 EM-kisoissa. Parin lopullinen sijoitus oli 12:s, mutta kisaesiintymisen merkitys piili jossain muualla. Kalevan olympiajutussa kirjoitetaan:

"Tuntematon suomalaispari sijoittui 12:nneksi, mutta kun 10 000 katsojaa ja kanssakilpailijat osoittivat seisaallaan suosiota, Rahkamo ja Kokko ymmärsivät tunteen, ilmaisun ja yleisön vuorovaikutuksen voiman.
Tapahtumalla oli toinenkin seuraus. Kummallisen suomalaisparin suosiosta tuli uhka Neuvostoliiton jäätanssijoille ja maan mahdille lajin kulisseissa, ja neuvostoliittolaiset tuomarit alkoivat antaa Rahkamolle ja Kokolle systemaattisesti vähemmän pisteitä kuin muut.
Kolmas seuraus oli oivallus siitä, mikä voisi kääntää tuomarien päät ja muuttaa järjestelmän: seisaallaan suosiota osoittava yleisö."

Yksi versio Rahkamoa ja Kokkoa on esimerkiksi tämä lapinasuissa tanssittu Säkkijärven polkka Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992:

Näitä vuoden '92 olympialaisia seuraavana vuonna pidetyt EM-kotikisat Helsingissä olivat hienoinen pettymys, tuloksena "vain" pronssimitalit. Olympiamitaleista taisteltiin myös vuonna 1994, tällä kertaa Lillehammerissa. Kalevan sivuilla on ansiokas kuvaus Rahkamon ja Kokon urasta ja näistä kisoista.

Tuolloin maailmassa oli neljä superhyvää jäätanssiparia, mutta mitaleja luonnollisesti ja Kalevan sanoin vain kolmelle. Rahkamon ja Kokon tavoitteena oli totta kai mitali, mutta lehden arvion mukaan mitalistit oli "ajan hengen mukaan" päätetty jo etukäteen, eikä suomalaispari mitaleilla yltänyt. Kaleva kirjoittaa:

"Mutta Rahkamo ja Kokko eivät olisi olleet Rahkamo ja Kokko, jos he olisivat taipuneet viilattujen sääntöjen tanssillisuudelle ja hillityille asuille, rakentaneet ohjelmansa varman päälle, kuten taitoluistelussa olympiakaudella tavataan tehdä.

Edellisellä kaudella hurmanneen Jean Sibeliuksen Valse Tristen jälkeen he tekivät Nino Rotan Fellinin kulkuritarinaan säveltämän La Stradan ja ilmestyivät rääsyissä Kööpenhaminan EM-jäälle tammikuussa 1994, kuukautta ennen olympialaisia. Skandaali!
Tuomaristo nuhteli suomalaisia asuvalinnasta ja sijoitti heidät neljänneksi. Torvill ja Dean voittivat Euroopan mestaruuden, Grištšuk ja Platov hopeaa, Uzova ja Zhulin pronssia.
”Puku oli vain se tarvittava syy. Emme olleet enää naiiveja”, Susanna Rahkamo sanoo.
”Nyt sen voi jo sanoa julkisesti. Jos sen olisi sanonut ääneen silloin, meitä olisi vain syytetty epäurheilijamaisuudesta.”"

Sibeliuksen Valse Triste vuoden 1993 EM-kisoissa. Pronssisija.

Tuli kuitenkin vuosi 1995, jolloin taivaat aukenivat. Tuloksena EM-kultaa ja MM-hopeaa.

Ja se MM-hopea. 

Kisoissa he tanssivat lyhytohjelmaan ihanan quickstepin. Se oli jotain kovin uutta jäätanssin saralla. Vuonna 2008 se sai oman virallisen nimen: Finnstep. Tämä jää-quickstep on luultavasti heidän tunnetuin tanssinsa, jota he esittivät näytöksissä vielä mitalikilpailujen jälkeenkin.

Alla on heidän MM-kisojen vapaaohjelmansa. Video kannattaa katsoa ihan kokonaan, sillä siinä piirtyy hurja draaman kaari. Rahkamon ja Kokon ohjelma menee täysin nappiin. Samalla on sanottava, että vuoden 1995 esitykset ovat hienoisia kompromisseja: ei rumankaunista tanssia, ei erikoisia pukuja. Se tepsii. Ohjelman päättyessä Eurosportin selostaja ja kommentaattori ovat täysin sanattomia, ja kunhan he jotain sanovat, he hehkuttavat esitystä maasta taivaisiin. Yleisö nousee seisomaan ja osoittamaan suosiotaan tälle parille. Selostaja kertoo, kuinka suosittu tämä pari on yleisön keskuudessa. Rahkamo ja Kokko menevät valmentajineen odottamaan pisteitä. Kestää hetken. Lopulta pisteet tulevat. 

Eivätkä ne riitä johtopaikalle. Pisteet vaihtelevat 5.6:sta 5.8:aan (korkein määrä on 6.0) eikä yksikään tuomareista ole asettanut Rahkamoa ja Kokkoa ykkössijalle. Yleisö buuaa ja huutaa, suorastaan mylvii. Rahkamoa ja Kokkoa miltei naurattaa, he hymähtelevät. Pettymys on varmasti valtaisa, vaikka samalle he ovat tottuneet jo urallaan siihen, että yleisö rakastaa heitä, tuomarit eivät.

Ehkäpä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat näiden kisojen moraaliset, sydänten voittajat.

Hienoja esityksiä! Muutama vuosi sitten venäläinen taitoluistelija Jevgeni Plushenko tanssi Euroviisuissa Venäjän edustajan Dima Bilanin taustalla (ja sillä irtosi viisuvoittokin). 1990-luvulla Rahkamo ja Kokko kilpailivat ja esiintyivät paljon. Yksi esiintymisistä oli Enigman musiikkivideossa Beyond the Invisible.

Itse en ole ollut koskaan suuri jäätanssin seuraaja (saati harrastaja), mutta olen sitä seurannut toisinaan siinä kuin joitain muitakin talvilajeja. Omat muistoni Rahkamosta ja Kokosta tiivistyvät oikeastaan yhteen kohtaukseen jossain heidän esityksessään: Esityksen loppu on traaginen, sillä Susanna Rahkamolla on kädessään verenpunainen huulipuna, jolla hän esityksen lopuksi maalaa niin leukansa kuin rintansakin.

Rahkamon ja Kokon jäätansseja löytyy toki Youtubesta paljon. Tässä linkit yllämainittuihin Sibeliuksen Valse Tristeen, Quicksteppiin, rääsyiseen La Stradaan, 1992 Olympilaisten vapaaohjelmaan ja Tsaikovskiin vuonna 1991.

Quickstep vuoden 1995 MM-kisoissa toi hopeaa.

* * *

Lähteenä käytetty ja suositeltavaa luettavaa:

Yle: Kuusi kuvaa Susanna Rahkamon elämästä. Julkaistu 24.9.2014.

Helsingin sanomien kuukausiliite 1/2013: Susanna Rahkamo ja Petri Kokko palasivat jäälle

Kaleva 6.12.2013: Olympiamuisto: Tarina, joka sai uuden lopun