Iloista talvilomaa!

Tärkein asia tulikin jo otsikossa. Talvilomia, hiukan vanhahtavammin hiihtolomia, vietetään Suomessa tällä sekä kahdella seuraavalla viikolla. Barbien hiihtotunnelmien kautta oikein hyviä lomaviikkoja!

Rakas päiväkirja...

Kirpputorilta löytynyt käyttämätön - IHANA - Titanic-päiväkirja vuodelta 1998.

"Päiväkirjan kirjoittaminen on kuin juttelisi parhaalle kaverille. Päiväkirja ei vastaa, mutta se säilyttää salaisuudet varmasti."

- Koululainen 2/1999

"Tiistai 3. huhtikuuta 1995

Rakas päiväkirja.

Tänään olin koulun jälkeen Hannan luona. Tiinakin tuli sinne. Leikittiin barbeilla. Hannalla on ihana risteilybarbi."

"Lauantaina 15.10.1998

Hei Paula.*

Sannilla oli eilen bailut. Ihan sikahuippuu! Tanssin kax hidasta Mikan kaa ja kolme hidasta Jessen kaa. Sit tuli ihan kauhee sota ku Krista suuttu Hannalle ku Hanna tanssi Esan kaa vaix Krista on iha lovena Esaan. Sit me lohdutettii Kristaa. BSB 4EVER!!! Mä kuolen jos Mika ei oo rakastunu muhun, mut ehkä se on, Tiina sano et se vilkuili mua siis ihan sikapaljo. As log as you love meee!!!! <3<3<3 Mut nyt mutsi huutaa syömään, ääää, elämä on NIIN rankkaa et itsari pyörii mieles!!!"

*Minä ihan oikeasti olin nimennyt jonkun päiväkirjani Paulaksi, jolle sitten kirjoitin. Nimi tuli tietysti Neiti Etsivistä joita luin. Paula Drew, you got it!

HUOM: Päiväkirjamerkinnät ovat puhtaan kuvitteellisia eivätkä viittaa mahdollisesti tosielämän samannimisiin henkilöihin. Kaikki yhteydet todelliseen 1990-lukuun ovat sattumanvaraisia.

* * * * *

Koululaisen numerosta 2/1999 löytyy aukeaman pituinen juttu päiväkirjoista. Jutun mukaan päiväkirjan pitäminen on ihanan salaperäistä ja päiväkirja pitää salaisuudet (jollei sitten satu omistamaan uteliasta äitiä tai ärsyttäviä sisaruksia). "On helppo kirjoittaa, jos on oikein ihastunut tai vihastunut. Kenkut kaverit, epäreilut opettajat tai kaikkitietävät vanhemmat voi laittaa järjestykseen ja ihastuksista voi haaveilla sydämen kyllyydestä."

"Vanhoja juttuja on hauska lukea. Ihastus on ehkä vaihtunut ja kenkut kaverit ovat taas kivoja." Ja kuten juttussa sanotaan, kirjoittaminen helpottaa usein omaa oloa ja ongelmatkin pienenevät, kun ne laittaa paperille. "Päiväkirjassa kirjoitusvirheet eivät haittaa. Kukaan ei ole arvostelemassa tai antamassa numeroita. Eikä sillä ole väliä miten kirjoittaa. Pääasia on että kirjoittaa rehellisesti. Olisi hassua huijata omaa päiväkirjaa."

Minulle päiväkirjat ovat myös, tosin kaudesta riippuen, jonkinlaisia leikekirjoja: niiden väliin on liimattu leffa- ja pääsylippuja, tarroja ja lehdistä leikattuja kivoja kuvia. Vaikka "[m]aailman tapahtumistakin voi kirjoittaa", kuten Koululainen muotoilee, on ainakin minulle päiväkirja ollut aina lähinnä paikka pyöritellä henkilökohtaisia tunteita ja ajatuksia. Aniharvoin mainitsen mitään päivänpolitiikakaan liittyvää - paitsi jos maailman ympärillä tuntuu erityisen ahdistavalta.

Historioitsijana iloitsen toki erityisesti siitä, että Koululainen ottaa esiin sen, miten vanhoja kirjoituksia voidaan käyttää myös historiantutkimuksen lähteenä:

"Monet historiantutkijat ovat saaneet paljon tietoa vanhoista päiväkirjoista. Kun ei ollut kännyköitä tai tietokonepelejä, kirjoitettiin paljon. Saattaahan olla, että vuonna 2999 joku tutkija lukee päiväkirjaasi ja ihmettelee millaista elämä on ollut tuhat vuotta sitten. Arkipäivän pienet muistot muuttuvat silloin kullanarvoiseksi tiedoksi."

Klikkaa isommaksi! Jutun pitäisi olla luettavassa koossa.

Enpä tiedä, kuinka yleistä päiväkirjan pito nykyään on, ainakaan nuorten keskuudessa. Joka toisella on blogi ja Snäpin MyStoryt, onko silloin tarvetta päiväkirjalle? Vaikka kaikkea ei tosiaan voikaan kirjoittaa tai sanoa julkisesti. Itselleni päiväkirjan pito on mukavaa siksikin, että nautin käsinkirjoittamisesta. 

Itse olen aina pitänyt päiväkirjaa - jo silloin kun en vielä itse osannut kirjoittaa, minulla oli kirkkaansininen pehmustettukantinen, lukollinen päiväkirja, jonka kannessa oli iso tennarin kuva. Sivut olivat vaaleanpunaisia ja vaaleansinisiä ja äiti kirjoitti puolestani. Ei tainnut tulla suuria salaisuuksia kirjaan silloin! Sittemmin olen täyttänyt varmaan kolmattakymmentä kirjaa ja lukuunottamatta noin kahden vuoden pätkää joskus yläasteen lopulla ja lukion alussa olen kirjoittanut elämäni käänteet vaihtelevilla käsialoilla. En ole kovinkaan varma, haluanko kenenkään koskaan lukevan noita kirjoja, mutta eihän siinä poiskaan raaski heittää. 

Millaisia suhteita teillä, ihanat lukijani, on päiväkirjoihin? Kirjoitatteko tai oletteko kirjoittaneet? Lukiko isoveli juttujanne tai saavatko nauruhermot nykyään kyytiä vanhoja raapustuksia lukiessa?

Kuten Uppo-Nalle sanoo, niin vanhoilla päiväkirjoilla voi palata ajassa taaksepäin ja löytää sieltä itsensä nuorempana.

Matka maailman ympäri 80 päivässä

Jules Vernen klassikkokirjaan Maailman ympäri 80 päivässä (1872) perustunut lasten animaatiosarja Maailman ympäri 80 päivässä kuului olennaisesti 1990-lukuuni. Sarja oli nauhoitettu useammalle vhs-nauhalle, ja siskoni kanssa sarjaa katsottiin ees ja taas. 

1870-luvulle sijoittuvassa tarinassa rikas lontoolainen Phileas Fogg -niminen herrasmies lähtee upouuden palvelijansa Passepartoun kanssa kiertämään koko maailman 80 päivässä. Pian Passepartoun matkalaukusta paljastuu hänen pikkuystävänsä Tico (jolla on kokoajan nälkä ja joka saa itselleen aurinkokellon). Samaan aikaan Lontoosta matkaan lähtevät myös Scotland Yardin vainukoirat Fix ja Bully (eli minulle Puli) sekä Transfer, jonka tehtävänä on vaikeuttaa Phileaksen matkantekoa niin, ettei tämä pääse ajoissa perille voittamaan suurta palkintosummaa. Toisinaan sarjassa palataan Lontooseen seuraamaan Phileaksen kannattajien ja vedonlyöjien keskustelua matkan etenemisestä.

Kolmikko kiertää maailmaa yrittäen selvitä kaikenlaisista vastoinkäymisistä ja seikkailuista. Sarja on toisaalta jännittävä, toisaalta se opettaa ystävyyden ja auttamisen arvoa. Ja lisäksi se tutustuttaa katsojaa eri maailmankolkkiin ja kulttuureihin. Se tapahtuu toki 1800-luvun lopun kontekstissa ja Phileas Foggin ja hänen seurueensa katse eri paikkoihin on tietysti länsimainen ja eksotisointia piisaa.

Yksittäisenä jännittävänä tapauksena niin minun kuin varmasti monen muunkin 90-luvun lapsen mieleen on jäänyt yksi tietty kohtaus ja jakso: prinsessa Romyn pelastaminen leskenpoltolta. Intiassa oli hyvin pitkään käytössä sati, eli perinne lesken poltosta. Sati-tapaa vastaan brittiläiset kolonisoijat sitten taistelivatkin kolonoidessaan Intiaa 1800-luvulta alkaen. Raaka tapa, mielestäni, ja sellaisena se näyttäytyy myös Maailman ympäri -sarjassa. Tietysti sarjassa kaikki päättyy lopulta hyvin, ja Intian viidakoista pelastettu prinsessa Romy liittyy matkaseurueeseen. Lapselle tuo kohtaus oli kuitenkin todella pelottava ja/tai jännittävä: mustapukuinen Romy on pian sytytettävän puukasan päällä keskellä jonkinlaista öistä ja pimeää viidakkoa, ankara väkijoukko on kuin joukkohypnoosissa ja soihtuja nostetaan ilmaan valmiina tuikkaamaan puut ja siinä sivussa myös Romy liekkeihin. Ja sitten paikalle tulee entinen sirkustaiteilija Passepartou liaanilla lentäen. Norsujen kärsät törisevät.

Sarjaa on esitetty Ylellä useaan kertaan, ja Wikipedian mukaan ensimmäinen esitys olisi ollut 1984 alkuperäisellä kielellä eli espanjaksi, suomenkieliset mainiot dubbaukset saatiin ruutuun 1990-luvulla.

Youtubesta löytyi ennen video, johon oli koottu kaikki sarjan legendaariset laulut, mutta sitä ei ole siellä enää, nyyh! Sen sijaan voitte mennä katsomaan yhtä jaksoa tästä. Sarja tosiaan kuitenkin poiki maailmaan joukon aika tarttuvia lauluja ja melodioita (joista Amerikkaan-laulua inhoan aivan erityisesti).

Seikkailuun meitä kutsutaan, 

herrasmies kun vedon lyö on kiire kilpaan.

Phileas Foggilla on työ kiertää maailma ja kotiin ennättää.

Minä olen Passepartou

Ja minä Tico, ystävä

Minä olen Prinsessa, rakkaudessa kestävä

Maapallo mennään kiertämään, 

päivää 80 on aikaa seikkailuun.

Kuinka aika riittänee, kun päivät hupenee ja maailma on suuren suuri.

Lontoo, Havaiji, Hong Kong, ne pian nähty on ja Singapore.

Kuinka pitkä onkaan tie, kun juna meitä vie, ja laiva, elefanttikin.

Muutkin, meitä seuratkaa

Niin hauskuus jaetaan

Hei, tule mukaan vaan

Niin, hauskuus jaetaan

Sarjalle on tehty myös kaksi jatko-osaa, Matka maailman keskipisteeseen sekä Matka kapteeni Nemon kanssa, jotka nekin kuuluivat oman lapsuuteni katselukokemuksiin. Nekin olivat mielestäni hyviä, mutta eivät tietenkään aivan alkuperäissarjan veroisia.

Postia ystävänpäiväksi

Ystävänpäivä lähestyy, ja huomenna 10.2. on viimeinen päivä jättää ystävänpäiväkortit postin kuljetettavaksi, jotta ne ennättävän perille ajoissa.

Kuten ennen ja jälkeenkin, vuonna 1999 Posti julkaisi ystävänpäiväpostimerkit, jotka tuolloin kuvasivat eläinystävyksiä otsikolla Häntiä. Voi niitä aikoja, kun postimerkin hinta tosiaan oli 2,80 markkaa, tai kuten vuonna 1999, 3 markkaa. (Eli noin 0,50 euroa - ykkösluokan merkkien hintahan nousee juuri näinä päivinä 1,20 euroon, minkä ymmärrän ja toisaalta en ymmärrä yhtään.)

Häntiä-merkit ovat sympaattisia: eri eläinlajien edustajat siinä syvässä sovussa peppu peppua vasten, hännät yhdessä.

Postilla oli myynnissä myös Ystävyydellä-setti, johon kuului Häntiä-postimerkkivihko, 12 kappaletta kirjepapereita, 6 kpl kirjekuoria sekä 2 postikorttia. Nykään kirjesettejä ei Postilla juuri ole myynnissä, sääli sekin.

Mutta mutta. Olemme sentään jo vuodessa 1999, joten pelkkään paperiseen postiin ei ole tyytyminen! (Ja kirjepostin määrä alamäkeen...) Internet oli arkea ja modeemit raksuttivat olohuoneen nurkassa. Niinpä Koululainen-lehti esitteli eri vaihtoehtoja sähköisiksi postikorteiksi! Näitä "Webin korttipalveluja" oli monia, ja ainakin tuo Blue Mountain tuli minullekin hyvin tutuksi. Aikana ennen snapchat-videoita juuri näissä sähköisissä korteissa oli jotain jännittävää: animaatioita, musiikkia, visuaalista katsottavaa.

Koululainen kertoi samalla, että on hyödyllistä hankkia myös oma sähköpostiosoite. Eri palveluista mainittiin hotmail, yahoo sekä GNWmail. Näistä viimeisimmästä en ole koskaan kuullutkaan. Mutta missä on iobox?

Bluemountainin nettisivuja vuodelta 1999.
web.archive.org.

***

Hyvää ystävänpäivää kaikille jo vähän etukäteen!

Ruokaostoksilla, 1988-1993

Ruoka-Anttila kauppoja löytyi 1980-1990-lukujen taitteessa monien Anttila-tavaratalon yhteydestä. Niitä oli Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Keravalla, Kokkolassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Lohjalla, Oulussa, Porissa, Raisiossa, Raumalla, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Ruoka-Anttiloiden tarjouksia löytyy tuon ajan Anttiloiden mainoksista. Niissä ei koskaan ole hedelmä- ja vihannesosaston tuotteita, joten en tiedä, oliko niissä hevi-osastoja. Muutoin niin säilykkeet, jauhot ja muut kuivatarvikkeet, maito-osaston tuotteet kuin leivät ja leivonnaisetkin näyttävät olleen valikoimassa.

Vuosien 1988 ja 1989 kuvastoissa ruokaosaston mainoksia on runsaasti enemmän kuin vaikkapa vuonna 1993, siksi ostosmatkamme painottuu tuonne kasarin lopulle. Lisäksi - omasta mielestäni - näissä 1980-luvun lopun mainoksissa on muutenkin paljon enemmän katsottavaa. Liekö syy siinä, että yksinkertaisempi tyyli olisi myöhemmin tullut muodikkaammaksi, vai ihan vain lama ja 1980-luvun yltäkylläisyyden keikahdus alamäen puolelle?

Kuten voitte huomata, on lihavalikoima näissä Ruoka-Anttiloissa ainakin näiden mainoksien perusteella suuressa roolissa. Vai oliko se ehkä juuri se osasto, joka houkutteli kuluttajia kaupoille?

Toinen melko suureen osaan nouseva tuoteryhmä ovat einekset. On pizzoja ja valmislaatikoita montaa sorttia.

Erilaisilla eineksillä jatketaan vahvasti:

Saarioisten lihapullia, pizzapiirakkaa, grillipihvejä, Jalostajan hernekeittoa, Saarioisten janssoninkiusausta, mikropizzaa, Jalostajan kirjolohikiusausta, merimiesvuokaa, Sinuhen hampurilaisia ja nakkipiirakoita.

Ei kannata olla kasvissyöjä, jos haluaa kipaista hakemassa jotakin eineshyllystä.

Nostin tämän "vanhanmallisen" O'boyn kaakaojuomajauhepurkin framille, koska ainakin minulle se on aika nostalginen.

Becel voisi myös tuoda tämän upean retrokuosisen margariinipakettinsa takaisin markkinoille!

Muutenkin olen sitä mieltä, että moni yritys voisi hyödyntää vanhoja hienoja pakkauksiaan ja tuoda tuotteitaan niissä kauppoihin. Omaa silmääni monet 1970-1990-lukujen pakkaukset miellyttävät paljon enemmän kuin nykyiset, mutta retrokuosit nyt ylipäätään ovat minusta hienoja.

Mitä mieltä te olette? Alla olevassakin kuvassa pidän kovasti esimerkiksi siitä visuaalisesta maailmasta, joka on esimerkiksi Kotisaaren litran jogurttitölkeissä, Kesäpäivä-hillopurkeissa ja Frisco-limsoissa. Niin, eihän näitä merkkejä enää taida markkinoilla olla, mutta tuon tyyppistä ilmettä voisivat nykyiset yritykset, ainakin joskus, käyttää. Mutta ehkä se monille näyttäytyy vähän vanhanaikaisena.

Juusto-osaston herkkua syyskuulta 1993. Mukana myös klassinen punainen Edam-pallo! Hovi-tuorejuustot muuttuivat myöhemmin Bonjouriksi ja Aamupala-sulatejuustoviipaleetkin ovat saaneet uuden ulkoasun luultavasti useampaakin kertaan.

Klikkaa suuremmaksi!

Löytyykö joukosta tuotteita, joita kaipaisitte takaisin tuotantoon, tai ehkä pakkauksia, jotka nostavat hymyn huulille? Osan kuvista saa klikkaamalla isommaksi.

Koululaisen suuri eläinoikeus- ja kasvissyöntikeskustelu, 1998-1999

Ihminen tulee välillä ennakkoluuloineen yllätetyksi.

Selaillessani vanhoja Koululainen-lehtiä, ja erityisesti sen hersyvää kirjepalstaa Kynäjengiä, ajattelin kirjeissä olevan juurikin vain pari teemaa: miten on kamalaa käyttää silmälaseja, miten vanhemmat eivät ymmärrä mitään sekä hankalat ihastumiset ja kaverisuhteet.

Niitäkin juttuja Kynäjengistä löytyy paljon, kuten myös taistelua siitä, mikä bändi tai artisti on hyvä ja mikä on kamala -- sillä makuasioista todellakin voi ja kannattaa kiistellä.

Mutta jännittävä ja näkyviä juonne ovat myös yhteiskunnalliset keskustelut. Tähän olen kerännyt niitä yhden laajan teeman ympäriltä, sillä ne ovat niin suuri osa Kynäjengiä vuosina 1998-1999. Tuolloin Kynäjengissä käytiin nimittäin laajaa keskustelua eläinten oikeuksista, tuotantoeläimistä, turkistarhauksesta sekä niiden tiimoilta myös kasvissyönnistä. Todella mielenkiintoista ja hämmentävää: en totisesti olisi uskonut 8-12-vuotiailla (joista uskon kirjoittajien etupäässä olevan)  olleen todella näin selkeitä mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista.

(Näistä joku muuten saisi mainiota aineistoa vaikka kandintutkielmaa, jos jotain sellaista on soveltuvalla alalla tekeillä, hehe :))

"Siis eiks kukaan muista, et kasviksetkin on elävii?"

"Ainoa eläinkoe, jonka hyväksyn on ruotsalainen menetelmä."

Yritin tehdä kuvista niin isoja, ettei minun tarvitse kirjoittaa mielipidekirjoituksia auki. Kuten huomaatte, mielipiteitä tosiaan riitti puolesta ja vastaan monessakin asiassa.

Minut yllätti sekin, että silkkojen mututuntumamielipiteiden sijaan ja lisäksi monet kyllä perustelevat näkemyksensä hyvin ja tietoa aiheesta löytyy. En voi myöntää olleeni itse ala-asteikäisenä vielä näin ajatteleva ihminen. Se käy ilmi monista muistakin yhteiskunnallisista keskusteluisa Koululaisessa, mutta käy toisinaan ilmi myös näissä eläinoikeuskeskusteluissa.

"Mä oon yx 9 vee likka ja mä oon vegetaristi."

"Ai oikeen EU-direktiivin mukaan. Niinpä niin."

"Onx se sitten eläintensuojeluu, et päästetään minkkejä vapaax kuolemaan luontoon ja jäämään auton alle?"

Nuorille toki tulee usein jossain vaiheessa elämää jonkinlainen herääminen siihen, mitä ympäröivässä maailmassa oikeasti tapahtuu: eläimet oikeasti tapetaan liharuokaa varten, lehmät eivät oikeasti juuri koskaan kirmaa kukkaniityillä niinkuin maitotölkeissä ja niin edelleen.

Yksi keskustelunherättäjä 1990-luvun lopulla olivat kuitenkin turkistarhaiskut, joiden myötä termi kettutyttö tuli ihmisten huulille, ja tuota nimitystä onkin sittemmin käytetty vähän jokaisesti nuoresta, joka vastustaa turkistarhausta tai syö kasvisruokaa.

Jo aiemmilla vuosikymmenillä oli toki tapahtunut näitä turkistarhaiskuja, mutta 1990-luvulla ne alkoivat saavat todella suurta mediahuomiota. Vuonna 1995 Pohjanmaalla päästettiin vapaaksi satoja kettuja kettutarhalta. Niinsanotun turkistarhasodan kulminaatiopiste saavutettiin kaksi vuotta myöhemmin. Tuolloin Orimattilassa tapahtuneessa turkistarhaiskussa tarhan omistaja ampui tarhaansa pyrkineitä ihmisiä haulikolla. Onkin selvää, että nämä uutisaiheet eivät todellakaan ole pysyneet alakouluikäisiltäkään piilossa.

Itseasiassa, Koululaisessa kysyttiin koululaisilta gallupissa mielipiteitä turkistarhauksesta sekä tästä ampumatapauksesta:

"Kummatkin teki väärin."

"Ihan sama, jos ihmiset laitettaisiin häkkeihin ja eläimet pukit niiden nahkoja päällensä."

Sinänsä mielenkiintoista niin tässä turkistarhakeskustelussa kuin laajemminkin kasvissyönti- ja eläinoikeuskeskustelussa käytetään näiden noin 10-vuotiaiden nuorten suulla ihan samoja argumentteja ja mielipiteitä kuin nykyäänkin. Tietysti ilmaisumuodoissa voi olla eroja.

"Kasvava lapsi tarvitsee monipuolista ravintoo, lihaa, kalaa... yms."

"Te, jotka ette syö monipuolista ruokaa 7-11-vuotiaina, niin te jäätte pieniksi!!"

"Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että me syödään eläimiä ja eläimet syö pienempiä eläimiä."

Tulista keskustelua! Haluaako joku tunnustaa ottaneensa osaa näihinkin diskursseihin? :)