tiistai 30. heinäkuuta 2013

Metsolat & Puhtaat valkeat lakanat

Kyllähän nykyäänkin tehdään laadukkaita kotimaisia televisiosarjoja, mutta mitkähän niistä mahtavat olla yleisessä muistissa vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua? Klassikkoaseman, ja ihan aiheesta, ovat itselleen saaneet tämän kirjoituksen kaksi päätähteä, Metsolat ja Puhtaat valkeat lakanat. 1990-luvun alun laatusarjoja realististen, aidontuntuisten ihmisten elämästä.

Metsoloiden ensimmäinen jakso esitettiin tammikuussa 1993 Ylellä. Ainakin keväällä 1993 sarjaa tuli Kakkoselta keskiviikkoiltaisin kello 21. Sarja sijoittuu Kainuuseen, kuvitteelliseen Hoikan kuntaan, pitkälti Leppävaaran pientilalle. Sarjaa esitettiin vuosina 1993 (1. kausi) ja 1995 (2. ja 3. kausi), mutta ajallisesti se kertoi hieman pitemmästä ja samalla spesifistä ajanjaksosta, vuodesta 1987 vuoteen 1996. Sen teemoina olivat perinteisten ihmiskohtaloiden lisäksi jotain syvempää, suomalaiseen sieluun uppoavaa ja yhteiskunnallista: maaseudun (ja Itä-Suomen) autioitumista, maatalouden kurjistumista, matkaa kohti Euroopan Unionia, ja ennen muuta tietysti vielä se suuri lama. Suuria, ja ennen muuta tuhansia, miljoonia katsojia koskettavia teemoja. Sarja on toistaiseksi uusittu kaksi kertaa, vuosina 1999-2000 sekä 2008, ja nykymaailman tyyliin se on dvd:illäkin julkaistu.

Itse olin Metsoloiden ensimmäisten tv-esitysten aikaan vielä kovin pieni, mutta kaipa sitä on ainakin ohimennen tullut jo 90-luvun puolivälissä katsottua. Sen paremmin en sarjaan ole sinänsä koskaan myöhemminkään tutustunut, joskin olen ajatellut saada asiaan aikaan jonkinmoisen muutoksen :) Sarjaa seuraamattomaan lapsensieluun on kuitenkin ikuistunut mielikuvia paitsi hahmoista, niin joistain tapahtumistakin. Erityisesti muistan sen yhden Metsoloiden dramaattisimmista käänteistä, kun Anu Hälvän esittämä Helena tippui kohtalokkaasti raskaana ollessaan portaat alas sarjan loppupuolella. Toisaalta muistan myös Erkin (Kari Hakala) hiihtokeskusbisnekset ja taloudelliset ongelmat niissä. Jonkinlainen mielikuva Stigin auto-onnettomuudesta mielessä välkkyy niinikään. Miten sitä kaikki dramaattisimmat asiat jäävätkin mieleen!

Alku Metsoloiden 7. jaksosta "Yhtiökauppoja".


Kuva: Wikipedia.

Puhtaisiin valkeisiin lakanoihin sen sijaan olen tutustunut paremminkin, kun noin vuosi sitten katsoin sarjan suunnilleen puoliväliin saakka. 

MTV3:n Puhtaat valkeat lakanat tuli televisioissa suomalaisille tutuksi jotakuinkin samaan aikaan Metsoloiden kanssa, sillä Lakanoita esitettiin vuosina 1993-1996. Raikkaan perheen vaiheita seurattiin siinä 1960-luvulta alkaen 90-lukuun saakka. Sen keskushenkilöitä olivat tekstiiliteollisuudessa toimiva Raikkaan perhe (isä Ensio (Juhani Laitala), äiti Maire (Miitta Sorvali), sekä lapset Irene (Sari Havas), Katariina (Emilia Pokkinen) ja Heikki (Perttu Pesä)) sekä muutamat, pitkälti juuri Raikas yhtymän kautta mukaan tulleet muut henkilöt, kuten Eero Kurppa (Carl-Kristian Rundman) ja Voitto Nuutinen (Markku Toikka), joiden lisäksi keskeisessä roolissa oli myös Ismo Apellin esittämä Veijo Salmi. Kuten Metsolat, on Puhtaat valkeat lakanat myös kiinnostava katsaus suomalaiseen yhteiskuntaan ja historiaan. Hahmojen vaatteet ovat aina ajalle sopivia, Heikki sopivasti politisoituu opiskeluaikanaan, rocki soi ja idänkauppaa hierotaan Neuvostoliiton kanssa. Uusia teknisiä laitteita rullaa tasaisesti varakkaan Raikkaan perheen kotiin, Onnelaan.

Kiinnostavaa, kuinka laadukkaita ja osaltaan myös aikaa kestäviä sarjoja tuolloin, vähän niinkuin Lama-Suomessa meille tehtiin. Metsoloita en siis juurikaan ole katsonut, mutta Puhtaat valkeat lakanat ei tuntunut juurikaan vanhentuneelta sarjalta, ja osana suomalaista tv-draaman historiaa voin suositella sitä edelleen. 

Puhtaiden valkeiden lakanoiden
alkutunnari.


Kuva: Wikipedia.


Metsolat ja Puhtaat valkeat lakanat olivat aikanaan erittäin suosittuja. Osaltaan niiden suosiota voi tietysti selittää niiden sisällön ja koskettavuuden lisäksi myös sillä, että 90-luvun maailmassa televisiotarjonta ylipäätään oli paljon nykyistä vähäisempää. Missä määrin mahdamme oikeasti kokoontua koko Suomen ja useat ikäryhmät kattavasti television ääreen - ovatko sellaisia tilaisuuksia lähinnä itsenäisyyspäivän tasavallan presidentin vastaanotto sekä jotkut urheilutapahtumat, kuten olympialaisten miesten keihäänheiton finaali tai jotkut Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-pelit? Luultavasti, on äkkiä hyvin hankala nähdä, että jokin tietty televisiosarja yltäisi samaan. Salatut elämät tosin taitanee koota sohville satoja tuhansia ihmisiä joka arki-ilta, mutta toisaalta ohjelmien katselu eriytyy aika paljon, kun miltei kaikki ohjelmat ja jaksot voi katsoa myös netistä koska haluaa. Kotimaiset sarjat eivät tietenkään ole muutenkaan samassa asemassa kuin vaikka HBO-sarjat, joita kaikki paitsi minä kai katsovat koko tuotantokauden putkeen heti kun sellainen saataville tulee. Itse kun olen aika vanhanaikainen eikä ole mitään ongelmaa odottaa seuraavaa jaksoa seuraavaan viikkoon saakka.

Metsolat nimittäin keräsi jokaisella jaksollaan television eteen yli miljoona katsojaa. Se tuntuu ihan valtavalta määrältä! Sarja onkin yksi kaikkien aikojen suosituimpia. Ylen Elävästä arkistosta löytyy kiinnostava mainosvideo joulukuulta 1992, siinä esitellään seuraavassa kuussa alkavaa uutta Metsolat-sarjaa. Videossa Eeva kertoo itsestään, Hoikasta, Metsoloista ja sarjasta. Myös Puhtaat valkeat lakanat oli aikanaan suosituimpia televisio-ohjelmia, ja vaikken mistään tähän hätään onnistunutkaan kaivamaan mitään tarkkoja tietoja, niin luulisin senkin keränneen usein miljoonayleisön. Tällaiset syvälliset, vakavasti ja huolella tehdyt perhesarjat olivat aikanaan erittäin suosittuja, eikä mielestäni ole syytä olettaa, etteivät samantyyppiset sarjat voisi nykyäänkin yltää suuriin katsojalukuihin. Sellaisia odotellessa näitä voi sitten katsella dvd:ltä kerta toisensa jälkeen. Erityistä näissä sarjoissa oli mielestäni sekin, että ne kuvasivat oikeaa ja tarkkaan määriteltyä aikaa. Useimmat muut television (perhe)sarjat kun kuvaavat aikaa ehkä korkeintaan vuosikymmenen tarkkuudella, ja niistä useimmiten puuttuu ajankohtaisuus ja kiinnittäytyminen niin vuodenkiertoon kuin suuriin uutistapahtumiinkin. Lisää tällaista!

Katsoitko sinä jo 1990-luvulla Metsoloita ja Puhtaita valkeita lakanoita, koko perhe sohvalla köhnöttäen? Onko jokin tietty henkilö tai tapahtuma jäänyt lähtemättömästi mieleen?


lauantai 27. heinäkuuta 2013

Lomaterveisiä

Moi taas kaikki ihanat lukijani!

Palasin juuri kesälomamatkalta, jonka vuoksi en ole käynyt koneella enkä edes Facebookissa päiväkausiin. Nyt olen jälleen täällä sorvin ääressä, juttuja on tietysti tulossa :) Netistä vieroittautuminen oli mukavaa, enkä varsinaisesti kaivannut näitä moderneja medioita ollenkaan. Aika 90-lukulaista siis! Maailma on kyllä pienentynyt aika monella tavalla. Lapsuuden ulkomaanmatkoilla oli tosi hauskaa bongata tuotteita, joita ei Suomessa ollut myynnissä - tarkoitan nyt tietysti karkkeja ja limsoja ja jäätelöitä, mitä muutakaan lapset olisivat kaivanneet. Oli kirsikka- ja sitruuna-Colaa ja kaikenlaisia hassuja karkkeja pienissä pusseissaan...

Seuraavaa juttua odotellessa voitte aistia 90-luvun upeutta tällä ihanalla nettisivulla, jonka Eräs oli linkannut tuonne Facebook-ryhmän puolelle.

The 90s Button, olkaa hyvät!

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tekstiviestistä matopeliin - matkapuhelimia ja Nokiaa

Minulle 1990-luku on viimeinen vuosikymmen, jolloin ihmiset eivät olleet jatkuvasti tavoitettavissa. Silloin puhelut puhuttiin eteisessä talouden ainoassa puhelimessa kierittäen lankapuhelin johtoa sormen ympärille. Silloin kierrettiin tai näppäiltiin numerot ulkomuistista miettien, kuka oikeastaan mahtaa vastata - kaverin isä, ihastuksen äiti.

Tekstiviestit olivat viestejä, jotka kirjoitettiin lapuille ja salaisimmat keskustelut käytiin kirjevihoissa. 

Se oli aikaa, kun asioista oli sovittava myös etukäteen tai sitten soitettiin kaverin luota kotiin, että juu, menin suoraan koulusta Jennin Niinan Marin Teemun Nikon Jonin luo. Viimeinen yksinkertaisten ja jotenkin ihmisen kokoisen maailman ja elämän vuosikymmenen, voisin sanoa. Niistä lankapuhelimista olen kirjoittanut ennenkin, nyt katse kirkkaaseen sen ajan tulevaisuuteen ja mahtaviin innovaatioihin. 

Nokia oli 1990-luvun merkittävin matkapuhelinvalmistaja kautta maailman, senhän toki tiedämmekin. Tuolloin yrityksen toimitusjohtaja oli Jorma Ollila (tässä hommassa 1992-2006). 1990-luvun alun lamasta noustiin hiljalleen, ja luulisin Nokialla olleen taloudellisen merkityksen lisäksi merkitystä myös yleisempänä uskon luojana. Voisi nimittäin ajatella, että uudet, kaikkialle vyöryvät elämään helpottavat teknologiat luovat uskoa tulevaan samoin kuin jo ajatuskin siitä, että suomalainen yritys kasvaa nopeasti omalla alallaan markkinajohtajaksi. Nokia, Bomfunk MC's ja Mika Häkkinen, mitä sitä muuta voisi enää toivoa?


1990-luvulla Nokian puhelimet olivat esimerkiksi näitä:

Ja kuvan kännykät eivät kokonsa puolesta ole realistisessa suhteessa toisiinsa.
Nokia 3210:n viimeistä valmistusvuotta en valitettavasti tähän hätään tiedä,
saa kertoa jos tietoa on :)

Yksi kenties suosituimmista Nokian puhelimista lienee kuitenkin ollut tämä vuonna 1998 markkinoille tullut sulotar:

Suhtaudettuna vanhoihin Nokian malleihin todettakoon,
että tämä 5110 painoi enää vain 170 grammaa.



Olen itse kotoisin Salosta, joten Nokian merkitys on konkretisoitunut niin hyvässä kuin huonossakin. Vielä 90-luvulla se oli tietysti vain positiivista, kun tehtaaseen tarvittiin kännyköiden kokoajia suunnilleen niin ovista kuin ikkunoistakin. Sittemmin tuli 2010-luku ja tehdas lopetettiin kokonaan. Kiinnostavan Suomen Kuvalehden jutun "Katastrofeihin tottunut kaupunki: Paniko Nokia Salon polvilleen?", joka on alunperin julkaistu numerossa 14-15/2012, pääset lukemaan tästäViimeinen Nokia-kännykkä Salossa valmistettiin vuosi sitten, 25.7.2012. 

Nokia julkaisi ensimmäisen matkapuhelinmallinsa Mobira Citymanin 900:n jo vuonna 1987, niin sanotun Gorbansa (Gorbatsovin mukaan) - tuo jötkäle painoi 780 grammaa ja silloin sen sai omakseen 24 000 markalla. (Lähteenä blogi Nokia Ääni.) Samana vuonna Pohjoismaissa avattiin NMT-verkko, ja YLEn Arvi Lind uutisoi siitä huhtikuun alussa, mutta tuolloin "miltei taskuun mahtuva puhelin" kiinnosti vielä melko harvoja. Vuonna 1991 Nokian verkossa soitettiin ensimmäinen GSM-puhelu, ja sen suoritti Harri Holkeri, silloinen Suomen Pankin johtaja. Arkiston ohjelmaa aiheesta löytyy tästä.

(On muuten jännää etsiä Nokiaan ja kännyköihin liittyviä videoita ja pätkiä Ylen Elävästä arkistosta kun tajuaa, mitä kaikkea Nokiaa sieltä todellakin tulee vastaan: Nokian kumisaappaat - itsestäänselvää - , Nokian vesikriisi, Nokian kaupungin historiaa, Nokia-missio...)

1990-luvun puolivälin tuntumassa kännykät alkoivat yleistyä niin, että 1990-luvun viimeisinä vuosina niitä saattoi jo olla jo ihan tavallisilla nuorilla koululaisillakin. Vuonna 1999 Nokia julkaisi 7110-mallinsa, joka oli ensimmäinen Internetin käyttöön soveltuva kännykkä. Nyt tuntuu miltei uskomattomalta, että tuollainen laite on tosiaan ollut olemassa jo 90-luvulla. Vaan mitä niillä kännyköillä 1990-luvulla sitten edes tehtiin?



Klassinen matopeli vihreällä näytöllä.
Alhaalla vasemmalla Nokia 3210,
kuvaviestit vasta vuodelta 2002.


Puhelut ja tekstiviestit tietysti olivat matkapuhelinten tärkeimpiä ominaisuuksia. 160 merkkiin sai halutessaan ängettyä aika paljonkin sanomaa. Toisaalta puhelinten muistkin oli vielä pieni, joten viestejä ei mahtunut ihan loputtomasti talteen. 1990-luvun lopulla mukaan tulivat vaihdettavat kännyköiden kuoret, jotka mahdollistivat henkilökohtaisemman erottautumismahdollisuuden. 2000-luvun alussa erilaisia kuoria etenkin 3110-malliin löytyikin jo pilvin pimein, Marimekon sinisestä Unikosta lähtien. Ensimmäinen laajasti vaihdettavien kuorien kautta markkinoitu kännykkä oli kuitenkin tuo jo ylempänäkin esiintynyt 5110.

Oma ensimmäinen kännykkäni oli vuonna 2000 saamani Nokian 3210, aluksi harmailla, sittemmin kirkkaanpunaisilla kuorilla. Soittoäänivalikoimaa oli riittävästi ja sitä lisäsi mahdottoman hieno uusi ominaisuus: soittoäänten sävellys! En ole koskaan ollut musikaalinen, mutta yksi luokkakaveri sävelsi kännykkääni Daruden Sandstormin. Voinee sanoa, että siinä oltiin millenniumin ytimessä! Matopeli kelpasi viihdykkeeksi ja olihan siinä herätyskellokin. Yksi suosituimmista Nokian malleista on tiettävästi ollut (vasta) vuonna 2000 julkistettu 3110. Myyntiluvuista en mene sanomaan mitään, sillä Wikipediasta lukemani eri artikkelit tarjoilevat keskenään ihan ristiriitaista tietoa.

2000-luvun puolella kännyköiden saatavuus ja erilaisten mallien runsaus alkoi tietysti jo räjähtää käsiin samoin kuin niihin saatavat palvelut erilaisista logoista soittoääniin ja kuvaviesteihin.

Millaisia 90-luvun ja vuosituhannen taitteen kännykkämuistoja teillä on? Oliko soittoäänesi ehkä Groovy Blue, Badinerie, Toreador tai Kick?

Nokia 5110:n tv-mainos.
Erityisesti vaihdettavat värikuoret nousevat esiin :)


Nokia 6110:n tv-mainos,
tässä esitellään tarkkaan kännykän
eri ominaisuuksia. Three games!

Näiden sinänsä ihan järkevien mainosvideoiden lisäksi minun on kyllä postattava myös tämä lähes 10-minuuttinen video. Kyseessä on 3330-mallin Nokia-kännykkä, eli ollaan 2000-luvun puolella, mutta voi ah, kukapa ei olisi harrastanut soittoäänten kuuntelua esimerkiksi valitessaan uutta vanhan Nokia tunen tilalle. Silloin ennen, kun oikeasti tiesi, että jossain soi kännykkä, eikä mikä vain musiikkikappale.

Yksi omista suosikkisoittoäänistäni
taisi olla Hurdy-gurdy... Voi kamala.
Ja voi voi, jos Mozart 40 soi päässäsi loppupäivän.



PS. Jos elektroniikkahistoria kiinnostaa enemmän, niin hieno paikka on esimerkiksi Elias - Elektroniikkaa Salosta -sivusta. Siellä voi tutustua niin 10-kiloisiin matkapuhelimiin 1980-luvun alusta kuin vaikkapa ula-radioihinkin, kaikkea löytyy 1920-luvulta saakka. Aika helmi sivusto!

PPS. Facebookista löytyy pieni leike Trendi-lehdestä vuodelta 1998, siinä esitellään kännyköiden rantabokseja. Samaa aihetta sivutaan myös tässä Demi-lehden Haloo-palstan jutussa tuona samana vuonna.

Demi-lehdestä, 1998.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tarrataivas

Monenlaista pikkutilpehööriä ja muuta tavaraa tässäkin blogissa on jo mainittu, mutta erityismaininnan osana 1990-luvun arjen kulttuurihistoriaa ansaitsevat kyllä ehdottomasti tarrat, nuo liimataustaiset pikkukuvat, jotka meitä niin riemastuttivat.

1990-luvulla lapsia ilahduttivat tietysti erittäin monenlaiset tarrat. Niitä olivat esimerkiksi...

Titanic-elokuvan tarrat:


Suosikin välissä tulleet tarrat, jotka parhaimmillaan Kultaturbo-numeron välissä olivat kultareunaisia:

Nämä Suoskin mukana tulleet tarrat ovat
varsinaisesti kyllä jo 2000-luvun puolelta.

Erinomaisen tarrakattauksen on saanut aikaan reppukansan oma lehti Koululainen:

Koululainen 5/1997.

Ja ne tarrat kerättiin tarrakirjoihin.


Omasta tarrakirjasta on löytynyt muun muassa tällaisia:



Mukana on siis muun muassa samettisia tarroja sekä kiiltäviä koiria ja kissoja. Nuo Barbie-tarrat ovat kaiketi tikkareista, niistä samanlaisista kuin Spice Girls -tikkaritkin tarroineen.

1990-luvun alussa minulla ei vielä ollut tarrakirjaa, vaan liimailin niitä erilliseen tarravihkoon. Sieltä löytyy muun muassa tällaisia:


Näistä ylläolevista nuo Barbie- sekä alarivin Muumi-tarra tulivat aikanaan niistä pienistä laatan mallisista purukumeista, jotka olivat aluksi erittäin makeita, ja muuttuivat sitten koviksi ja mauttomiksi klönteiksi. Mutta kauhean kivoja tarroja!

Niihin aikoihin kirjakaupoissa ja kenties vielä Tiimarissakin oli telineessä tarjolla pieniä tarrarullia, joista saattoi ostaa pienen neliönmuotoisen palasen. Noin muuten tarroja kerääntyi kaikenlaisista yhteyksistä, kuten hammaslääkäristä, mistä on esimerkkinä ainakin tuo alimman kollaasin oikean alareunan kissa (?) joka harjaa hampaitaan. Lisäksi niitä tuli lehtien mukana, muropaketeista ja ties mistä. 

Keräsittekö ne tarroja, ja yltyikö se tarrojen vaihteluun kavereiden kanssa?
Entä raaskitteko myös liimata tarroja jonnekin, vai talletitteko ne vain tarrakirjoihin ja kansioihin?

torstai 11. heinäkuuta 2013

Mistä aiheesta Sinä haluaisit juttuja?

Heipä hei vain armas lukijani.

Näin kesällä päivitystahtini on ollut vähän aiempaa hiljaisempi, mutta ei huolta, ei tämä blogi minnekään ole katoamassa. Omat ideani eivät ole ehtyneet, mutta haluaisin kuitenkin kuulla teidän ideoita siitä, mistä aiheista haluaisitte lukea ja jutella. Ihan kaiken valtani huumassa tietysti sitten itse ajattelin päättää, mitä tulevaisuudessa käsittelen, luonnollisesti :D

Kaikki ehdotukset ovat tervetulleita, tuossa sivupalkissa on myös pieni gallup tuollaisista yleisemmistä teemoista, mutta jos mielessäsi on jokin tietty tv-ohjelma, tuote, ilmiö, bändi tai jotain muuta, niin kommentoi ihmeessä vaikka tähän kirjoitukseen, ujoimmat voi lähettää sähköpostiakin :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tule kesäretkelle!

Toivottavasti nykylapsetkin retkeilevät ja pikniköivät, ja varmaankin suurin osa tekeekin niin. 1990-luvun taitteessa Pikku Kakkosen juontaja Olli Mononen (ihana Olli, hän oli suosikkijuontajani tottakai, mikä takatukka ja kaikki) mopoili kesäisessä Suomessa ihanissa suvimaisemissa. Joskus väännettiin pajupilliä tai muuta - ja saatan  ihan iloisesti sekoittaa ohjelmia keskenään, että se olikin joku toinen Pikku Kakkosen ohjelma, jossa niitä pillejä joku vaari vuoleskeli. Jo vuonna 1989 Karvakuono Ransu oli lähtenyt pyöräretkelle Jannen kanssa täysin ennennäkemättömällä ihmis-koira-tandemilla, aika söpöä!

Pari kuvaa omasta albumista. Vaikka siltä ei näytä, niin tiettävästi meidän suvussa ainakin toisinaan pukeuduttiin myös muuhun kuin vaakaraitaan. (Ja joka retken must-tuote on cool päähine...)

Huomatkaa myös ensimmäisessä kuvassa erittäin hieno ja erittäin paljon nestettä vetävä muumi-juomapullo hienolla kippuraisella ja kokoon taittuvalla pillillä, joka oli varmasti oikein helppo tiskata.

Siskon kanssa pikniköimässä kalliolla numero yksi.

Siskon ja serkun kanssa pikniköimässä kalliolla numero 2.




Luulenpa, että omassa elämässäni arjen perusretkeily tarkoitti sitä, että lähdettiin johonkin julkiseen puistoon vähän keinumaan ja heilumaan karusellissa ja reppuun pistettiin Trip tai juomapullo ja ehkä joku leipä eväsrasiaan. Kesällä taisin nauttia kovasti paljon herneitä, mikäli valokuvista jotain voi päätellä.

Toisia retkijuttuja olivat sitten tietysti koulun järjestämät retket, jokakeväinen luokkaretki etunenässä. Tällöin eväät olivat kutakuinkin samat: pillimehuja ja täytettyjä leipiä. Tosin eivät ne leivät aina suurta herkkua olleet. Väliin työnnetty kurkkuviipale oli mössännyt juuston niljakkaaksi ja epämääräiset balkan- ynnä muut sellaiset makkara- ja leikkelesiivut eivät oikein muuta kuin etoneet, minkä tietysti katson nirsouden sijaan merkinneen vai tulevien vuosien vegetaariutta. Joskus pillimehutkin olivat tietysti jotain tavallista Grandia terveellisempiä omena- ja appelsiinimehuja. Välipalan asian ajoivat kuitenkin kaikki eri ateriavaihtoehdot.



R-Kioskin mainos, 1990.

R-kioskin mainoksen tuotteiden hinnat saattavat näkyä vähän liian pieninä, joten tässä ne vielä:
* Maito 4,11 mk
* A-piimä 4,94 mk
* Reissumies 6,48 mk
* Voimariini 17,30 mk
* Mansikkajogurtti 2,70 mk
* Viili 1,46 mk
* Edam-pala 17,84 mk / 400 g
* Emmentalviipaleet n. 7,74 mk /150 g
* Hampurilainen 6,55 mk
* Tuoremehu 9,40 mk

Oletan, että näissä hinnoissa on ainakin jonkinlainen "r-kioski-lisä", mutta etenkin juusto kuulostaa korvissani kovin edulliselta, erityisesti mitä nykyhintoihin vertaa.


PS. Ja palatakseni alkuun. Huomasin noin vuosi sitten, että Olli Mononen on yhä tekemässä Pikku Kakkosta. Takatukka on kadonnut, mutta muuten mies näyttää ihan samalta kuin ennenkin. Hiukan oli retkailyteemaa uudessakin ohjelmassa, vaikka siinä oltiinkin retkeilymaastoksi naamioidussa SISÄtilassa. Ohjelmassa opeteltiin muun muassa tavuja ja kirjaimia.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Puuhamaa on iloinen!

Jokin aika sitten visioin, että Mikko Alatalo voisi olla joskus mukana Vain elämää -ohjelmassa. Joku toinen artisti voisi esittää oman versionsa Puuhamaa-laulusta. Joko syvällinen nuoren naisen tulkinta tai sitten jonkun vanhan rockiäijän pamaus. (Jotain tyyliin Jenni Vartiainen tai Pate Mustajärvi.)

Tämä esimerkkinä typerästä huumorintajustani.

Joo, tottakai se on mainos, eikä mikään levytetty viisu. Ei ole siinä maailmanlopun meininkiä.

Asiaan!

"Puuhamaa-retki on kesän kohokohta. Kymmeniä toimintoja kaiken ikäisille, ja kaikki käytössä pelkällä sisäänpääsymaksulla! Alueen sisällä on autoille ja asuntovaunuille maksuton parkkipaikka, jossa voi päivän mittaan vapaasti poiketa. Hauskanpitopaikkoja riittää; ajoratoja, pomppupaikkoja, pallomeriä, tietokone- ja TV-pelejä, veneilyaltaita, kiipeilyä, kotieläimiä... mönkijä-, sähkö- ja polkuautoratoja, formulat sekä pienoismotskarit. Ja tietysti Puuhamaan mahtava vesipuisto liukureineen, altaineen ja Rengasjokineen! Kesän uutuus ovat sähkökäyttöiset Satuveneet. Ja Puuha-Nalle on tavattavissa Puuhamaassa joka päivä!"

Yllä esitetty lainaus löytyy siis tästä mainoksesta
hiukan ehkä liian pienellä präntillä.
Tuolla oikealla sammakossa istuvalla lapsosella taitaa muuten
olla yllään ehdat raidoitetut nappiverkkarit. Niin ysäriä!

1990-luvun lapsuudessani kävimme Puuhamaassa monia kertoja, ja kuka ties ne saattoivat olla kesän kivoimpia päiviä. Muutaman tunnin automatka sujui isoja ja mutkittelevia pikkuteitä pitkin joutuisasti muun muassa miettien matkan varrelle sattuvia hassunnimisiä paikkoja, kuten Letku ja Porras. Useimmiten matkaa helteisessä autossa taittoivat minun, siskon ja iskän lisäksi vielä joku kaveri, luultavasti useampana vuonna eräskin tietty T. Hauskoja aktiviteetteja vuonna 1984 avatussa Puuhamaassa riitti vaikka kuinka, suosikkejani olivat kenties kuitenkin erilaiset pomppumäet sekä uiminen. Muistelisin myös ajaneeni pikkupyörällä jossain liikennepuistossa sekä seikkailleeni "Puuhamaassa", johon oli rakennettu hiukan leikkimökkien näköisiä taloja, jotka olivat kuka koulu, kuka posti, kuka lentoasema. Kotikotoa löytyisi läjäpäin valokuviakin noilta reissuilta, mutta omalla koneella minulla ei nyt valitettavasti niitä ole :/ Joten ehkä postailen niitä myöhemmin erikseen.

Omasta mielestäni Puuhamaan konsepti on hyvä: sehän on kuin jättimäinen seikkailupuisto, josta löytyy kymmeniä erilaisia juttuja, joita harrastaa päivän aikana. Mukana ei ole perinteisiä huvipuistolaitteita, vaan kenties jotain vähän kehittävämpää. Puuhamaa tarjosi mahdollisuuden tehdä jotain omilla aivoilla ja omilla lihaksilla. Lisäksi siellä oli ainakin vielä 1990-luvulla grillailualue niille, jotka halusivat syödä omia eväitään. Luultavasti juuri Puuhamaassa istuin ensimmäistä kertaa höyrysaunassa ja kiitän iskän kärsivällisyyttä siitä, että hän jaksoi meidät sinne kesä toisensa jälkeen ajaa ja istua uima-altaan ja pomppumäen vierellä odottamassa - ja vahtimassakin.


Ja matkan loppuhuipennus viimeisen hellepäivän virkistävän uima-allaspulikoinnin jälkeen: 1.) Eväsrasiassa oli ollut joka kerta eväänä voideltuja hapankorppuja. Syömättä jääneet olivat päivän aikana kuumuudessa "nahistuneet" pehmeiksi ja sitkeiksi. Ehkä parhaita hapankorppuja ikinä! 2.) Jokainen Puuhamaan lapsiasiakas sai autokunnan pois lähtiessä puuhakirjan mukaansa sieltä porteilta. En ole koskaan oikein voinut lukea autossa pahoinvoinnin uhan vuoksi, mutta myöhemmin noita tuli tietysti selattua ja tehtyä niitä tehtäviä. Välissä oli myös tarroja, tosin silleen semitylsiä Puuhamaa-tarroja. Näitä tehtäväkirjoja on yhä tallessa.

Puuhamaa-kirja jostain 1990-luvun lopulta.

Lopuksi voimme laulaa sitä Puuhamaata yhdessä.


Tässä videossa Puuhamaa-mainos alkaa kohdassa 1:04. Eikös tuo Puuhanalle näytä vielä jotenkin alkeelliselta? Sittemmin se taisi saada vähän paremmin nalleasun. Vuonna 1992 Puuhanalle näyttää jo siltä, millaisena minä sen muistan.


Kuuluiko Puuhamaa sinunkin kesiisi? Mikä oli suosikkisis siellä - ehkä ne poljettavat joutsenet, vaiko uima-allasalue? Tai ne autoradat, tai jättiliukumäki "Victorian putoukset"?