perjantai 31. toukokuuta 2013

Lasten musiikkiohjelma Laulupuu

YLEn Elävän Arkiston blogissa esiteltiin eilen kiinnostava Ylen lastenohjelmien aikajana. Eihän siinä toki kaikkia Yleisradion lastenohjelmia ollut, hivenen harmi, mutta sitä kautta löysin kuitenkin Elävästä Arkistosta Laulupuu-ohjelman! Muistaanko joku muu sen?

Laulupuu oli itseasiassa jo vuosina 1987-1989 valmistunut lasten musiikkiohjelma. Siinä lapsijoukko lauloi ja leikki lastenlauluja aikuisen "ohjaajan" kanssa. Itse muistan Laulupuun erityisen hyvin siksi, koska se sattui olemaan meillä televisiosta vhs:lle nauhoitettuna. Petra Himberg kirjoittaa Arkistossa ohjelmasta näin: "Vuosina 1987-1989 tehty Laulupuu opetti lapsille perinteisiä mutta myös uudempia lastenlauluja leikkeineen. Opettajana toimi Elina Viitaila-Pulkkinen. Monessa vanhemmassa ohjelma herätti syvästi nostalgisia tuntoja. Näitä lauluja he itsekin olivat lapsuudessaan kuulleet. Teemasta riippuen kappaleiden uudet sovitukset saattoivat kuitenkin olla räväköitäkin."



Minusta oli todella kivaa, miten ohjelman lavastus oli hoidettu aina kulloisenkin kappaleen teeman mukaan, vaikka toisinaan mitään erikoisempaa teemaa, kuten joulua tai vappua, ei sinänsä ollutkaan. Kaikkein parhaiten on kuitenkin jäänyt mieleen laulajien uskomattoman upean lookit! Kasarin hengessä Laulupuu vyörytti esiin aikamoisen krepatun tukan ja kiilteen kavalkadin. Erityisen hieno esimerkki tästä tyylistä löytyy tästä Valasrock-laulusta (linkki vie siis Elävään arkistoon). Muutama muukin video tuolta löytyy. Täytyy melkein mennä silti toivomaan, että Yle laittaisi tuonne lisää Laulupuu-videoita.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kinder-leluja

Kindereistä 1990-luvulla saatuja iiiihania kilpikonnia leijonia hippoja krokotiileja elefantteja tuli sivuttua jo pääsiäisen aikoihin, mutta aiheeseen oli ehdottomasti palattava. Ne tuntuvat olevan aivan legendaarisimpia ysärileluja, mihin yhtenä syynä pidän sitä, ettei niitä enää ole markkinoilla. Olivathan ne tosin jo 1990-luvulla hivenen hankalasti saatavilla, sillä kutakin eläinhahmoa löytyi Kinder-munista vain yhtenä tiettynä vuonna (tai tarkemmin kaiketi yhtenä tiettynä pääsiäisenä. Mietin nimittäin, että Kinder-munia ei tainnut 90-luvulla olla myytävillä kuin pääsiäisen aikaan, nykyäänhän niitä, kuten lukuisia muitakin kausituotteita, on saatavilla ympäri vuoden), eikä sitä suklaamunaa avatessa voinut tietää, mitä sieltä sisältä edes tulee. Joten kummasti todella monilla silti oli hallussaan lukuisa joukko niitä eläimiä - oliko 90-luvulla nykyistä useammassa suklaamunassa se kaikkein toivotuin lelu, vai syötiinkö suklaamunia aivan hillittömästi? Tai vaihdettiinko niitä leluja kavereiden kanssa siten, että monilla oli "koko sarja" koossa? Spekuloikaa kanssani :)

Minulla on muuten ehkä maailman ihanimpia lukijoita! Sain nimittäin eräältä lukijalta sähköpostia, jonka liitteeseen hän oli laittanut valokuvan.  Siinä oli skannattuna niitä 90-luvun eläinhahmojen mukana tulleita lappusia, joissa olivat siis kuvissa kaikki sarjoihin kuuluvat hahmot nimineen. KIITOS!! Sain luvan käyttää kuvaa, joten tässä silvuplee.

Kiittäkää lukijaani!
Ferreron krokotiili- ja leijona-leluja 1990-luvulta.


Ferreron hiihtäviä pupuja, hippoja,
kiinalais-majavia sekä elefantteja.



Lyhyesti itse tuotteesta. Italialaiset Kinder Sorpresa -suklaamunat leluineen näkivät päivänvalon ensi kertaa vuonna 1974. Vuoteen 2004 saakka leluja valmisti Ferrero-niminen yritys. Tuo Ferrero-nimi löytyykin muun muassa noiden lappusien reunoista, kuten myös itse leluista. Kerätyimpiä Kinder-leluja ovat (tottakai) nämä erilaiset sarjat, joissa esiintyy niin eläinhahmoja kuin erilaisia piirroshahmoja. Ne ovat muuten käsinmaalattuja! Mikä tosin ei ole ihme, jos saa käsiinsä kaksi samaa hahmoa. Niiden välillä voi olla erittäin suuriakin eroja. Se tekee niistä mielestäni vain entistä kiinnostavampia, sillä ne ovat näin ollen yksilöllisiä. Näihin hahmoihin liittyen Wikipediassa tosin lukee jotain  yllättävää. Sen mukaan tällaisia hahmoja julkaistiin ensin vain Italiassa ja Saksassa - Wikipedia ehdottaa rajavuodeksi noin vuotta 1993, mutta eiköhän näitä Suomessa ole jo ennen tuota vuotta ollut. (Wiksun artikkeliin pääset tästä.)

Ne, jotka seuraavat hupsuja juttujani Facebookissa, ovat muuten myös jo törmänneet seuraavaan asiaan. On nimittäin niin, etteivät ne kerrassaan upeat Kinder-suklaamunien eläinhahmot oikeasti ole ihan pelkästään 1990-luvun juttu! Sain  ystävältäni tuossa kuukausi sitten tuliaisia Italiasta, Kinder-munien kotimaasta. Hän toi minulle pahvirasian, jossa oli kolme kyseisen merkin suklaamunaa. Rasian päällä mainostettiin, että joka kolmannessa suklaamunassa olisi sisällään (90-luvultakin erittäin tuttu) kilpikonnahahmo. Kieltämättä peruspessimistinä ajattelin että joo olkoon vaan, mutta ei varmasti ole. Mutta olihan siellä yhdessä kilpikonna! Se oli samaa materiaalia kuin ne 90-luvun kilpikonnatkin ja aivan yhtä söpö. Hauskaa on se, että 90-luvulla rantaelämää viettäneet kilpikonnat ovat nyt 2010-luvulla miltei samanlaisia. Ne ovat siis ikäänkuin aivan samat hahmot, mutta ne ovat vain hieman eri asennoissa. Tässä vähän vertailtavaa:

Tässä Aidot 1990-luvun kilpikonnat...


...Ja tässä 2010-luvun kilpikonnat.
Muutama on joukosta poissa!
Huomattavaa myös, että hahmoilla on osittain eri nimet.

Itsekin on tullut tässä kaikessa huumassa haalittua itselleni muutamia Kinder-leluja, niitä kun ei ole lapsuudesta ollut tallessa. Kirppikset ovat sitten mainioita, ja koska kokoelmaa alkaa hiukan olla (kovin pientä kokoelmaa kyllä, lähinnä pari hahmoa per sarja) niin Kinder-leluihin palaan vielä myöhemminkin.

Olen kuitenkin tässä tutkaillut uusia lelujani ja huomannut niissä kaikenlaista mielenkiintoista. Se, että hahmot ovat käsinmaalattuja, tulee esiin katsellessa hahmoja lähempää, sillä niissä on todellakin paljon eroja, jos pääsee vertailemaan kahta samaa hahmoa. Yksi esimerkki on alla: Krokotiili-sarjaan kuuluvalla Crocobossilla on nimittäin aivan erilainen väritys näissä kahdessa muuten samassa hahmossa! Toisen häntä on siis tuollainen nuden värinen, toinen taas valkoinen.


Yksi kiinnostava piirre on myös se, joka ilmenee tuossa alemmassa kuvassa. Aidoissa leluissa lukee siis jossain kohdassa Ferreron nimi sekä lisäksi vielä vuosiluku. Useimmiten tiedot löytyvät hahmon pohjasta, kuten tuon minun leijonani kohdalla, mutta ne voivat toki olla vaikka selässä tai takapuolessakin :) Vuosiluvut kuitenkin vaihtelevat jo pelkästään samojen hahmojenkin kohdalla. Menkää ihmeessä tiiraamaan omia ukkeleitanne. Itse selittäisin eriäviä vuosilukuja sillä, että sarjat ovat olleet hieman erit eri maissa.

Lisää Kinder-leluista tulossa, kunhan ehdin ottaa leluhahmoista kuvia.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vielä kerran: 1990-luvun piirrossarjoja!

Pari kuukautta sitten tuossa blogin sivupalkissa oli pikku gallup suosituimmasta ysärin (lasten) piirrossarjasta. Tulokset näyttivät lopuksi tältä:

1. Muumilaakson tarinoita
2. Maailman ympäri 80 päivässä
3. Vili Vilperi
4. Kaukametsän pakolaiset
5. Ankronikka
6. Olipa kerran...
7. Richard Scarryn touhukas maailma
8. Babar
8. Prätkähiiret
8. Simpsonit
11. Animaaniset
11. Tiny Toon
13. Bambukarhut
13. Turtles
15. Ipanat
15. Smurffit
17. Halinallet
18. Mozartin pumppu

En pidä tulosta varsinaisesti yllättävänä, suren vain Mozartin pumpun häntäpään sijoitusta. Kahden kärki oli selvä kuten voittajakin, eikä syyttä. Muumilaakson tarinoita ja Maailman ympäri olivat molemmat erittäin laadukkaita ja osin syvällisiäkin lastenohjelmia, ja mikäs muu ohjelma Suomessa voisikaan olla Muumeja suositumpi. 1990-luvun jälkeen sarjaa on uusittu kokoajan, alusta loppuun kerta toisensa jälkeen. 

Oma suhteeni niin Muumeihin, Phileas Foggiin kuin myös Vili Vilperiin on lämmin. Jälkimmäisin on tuttu lähinnä siksi, että vaikka kotona sitä ei Muumien ja 80 päivässä -sarjan tavoin nauhoitettukaan vhs:lle, niin tekivät kuitenkin isovanhempani. Heidän luonaan Vilin ja Nannin ja Väpän ja muiden meno tuli erittäin tutuksi. Ylipäätään tietysti otaksun lempisarjojen kumpuavan aika paljon siitä, mitä tuli syystä tai toisesta katsottua eniten. Omalla kohdallani niitä olivat Muumit, Matka maailman ympäri 80 päivässä sekä Babar, sillä nuo sarjat olivat kokonaisuudessaan vhs-nauhoilla tv:stä nauhoitettuina.  Oikeita aitoja vhs-nauhoja ei juuri muita ollut kuin parit Disneyn elokuvat. Oi sitä ääntä, kun laittaa loppuun menneen videon kelautumaan alkuun. Kun kelaus alkaa hitaasti, mutta muutamassa sekunnissa vauhti kiihtyy nollasta sataan ja voi oikein kuulla sen nauhan rapinan videoissa.

Näitä Maailman ympäri 80 päivässä -sarjan lauluja suosittelen kuuntelemaan puhtaasti omalla vastuulla. Jäävät nimittäin päähän soimaan eivätkä taatusti lähde pois. Sori.


lauantai 18. toukokuuta 2013

Kesämuotia vuoden 1996 tapaan

1990-luku oli todellisten värien vuosikymmen, se on kaiketi jo käynyt tätä blogia lukeville selväksi. Niin ikään se oli kyllä myös gerberoiden vuosikymmen. Nyt siis oranssia, keltaista, vihreää, pinkkiä ja kukkia kehiin.

Jokin aika sitten löysin Moda-muotilehden kesältä 1996 ja olin erittäin iloissani löytäessäni sieltä sivukaupalla mitä ysäreimpiä kuvia kesämuodista ja - ennen kaikkea - malleina poseerasivat Anne Kukkohovi ja Anna-Liisa Tilus! Sittemmin malli Anne Kukkohovi on tullut tunnetuksi varsinkin Suomen Huippumalli haussa -ohjelman vetäjänä, Suomen Tyra Banksina oikeastaan. Vuoden 1984 Miss Suomi Anna-Liisa Tilus taasen päätyy kotien olohuoneisiin lähes joka päivä, sillä hän on TV1:llä juontajana.

Moda-lehden kuvat ovat siis oikeasti kaavaohjeita, eli lukijan pitäisi seuraavaksi alkaa surautella itselleen näitä maanmainioita kesävermeitä. Hieman erityyppinen muotilehti siis, ja selittänee myös kyseistä vaatteiden arkisuutta ja yksinkertaisuutta. 

"Vihreä. Kauden ehdottomasti tärkein trendiväri on nyt vihreä, jolla on monta muodikasta nimeä: lime, pistaasi, omena, kiiwi. Vihreä on kuin kasvuun heräävä luonto itse, tuore ja raikas. Heleä vihreä rauhoittaa. Väitetään, että vihreä tepsii myös sydänsuruihin."

"Kaikki sopii kaikkeen. Näitä varmoja käyttövaatteita yhdistellen pärjää aamusta iltaan, töissä, kotona ja matkoilla. Raikkaissa väreissä ja kuoseissa on aktiivisen naisen kesäpuvuston salaisuus. Hihattoman liivipuseron voi pukea paidan alle tai trikoopuseron päälle. Upea oranssi suorastaan potkaisee ylös, ulos ja liikkeelle. Piukka trikoo pitää kutinsa, valitsipa muodikkaat pitkikset tai seksikkään pikkumekon, jossa kelpaa tanssia vaikka aamuun asti."


On näissä väljissä vaatteissa ainakin se hyvä puoli, että kuumalla säällä ne saattavat tehdä olon hieman mukavammaksi kuin tiukat farkut ja topit.

"Unikot kutsuvat tanssiin. Mikään ei voita pitkää, kauniisti leikattua kukkamekkoa. Pinkit, unikot ja narsissinkeltaiset ovat iloisia, voimakkaita värejä, joista voi ammentaa energiaa ja optimismia. Varovainen nauttii niistä pieninä ripauksina, turvallisesti valkoisella pohjalla. Kevyt, rypistymätön viskoosi on kesäkankaiden monikäyttöinen ykkönen."

Nämä seuraavat rantsukuvat on nappailtu Miami South Beachilla ja kuvat ovat siis samasta lehdestä kuin nuo ylemmätkin. Ovathan musta ja jaffa (mistä lähtien jaffa on ollut väri?) kesän kuumin pari.



Olen aivan erityisen ihastunut tuossa alhaalla oikealla Annen päässä olevaan lippikseen, jonka ympäri on vielä kääräisty oranssi huivi. Vaille huomiota eivät myöskään jää Anna-Liisan vieressä kantama jättitakki tai Annen pitkä musta trikoomekko. Lisäksi Annen ylhäällä oikealla kantama kassi taitaa olla jotain totaalisen ysäriä! 

Kuvat ja lainaukset lehdestä Moda, kesä 2/96

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Muutama ajatus c-kaseteista

Huhtikuussa uutisoitiin C-kasetin täyttävän 50 vuotta. Nyt siis tämän melko ajankohtaisen aiheen pariin!

Jyrki Hit Circus vol. 1 vuodelta 1997.


Cd-levyt alkoivat yleistyä 1990-luvulla kovaa vauhtia, mutta itselleni kyse on silti ennen kaikkea kasettien vuosikymmenestä, koskee se sitten niin musiikkipitoisia c-kasetteja kuin videonauhojakin. Tosiasiassa kasetti lienee kuitenkin ennen muuta 1970- ja 80-lukujen ilmiö. C-kasettien myynnin huippuvuosi oli 1988, ja viimeisimpänä linnakkeena niille ovat olleet lukuisat autoradiot. 50-vuotisuutisessa mietittiinkin muun muassa sitä, katoavatko kasetit nyt samaa vauhtia näiden hiekkateiden pölisevien soittimien kanssa.

Elämä c-kasettien kanssa oli lokoisaa ja ihanaa ja mitä vielä, mutta olihan niissä huonotkin puolensa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ihanan kasetin magneettinauha on onnistunut jäämään kiinni soittimeen ja sitä on sitten sieltä pitänyt yrittää repiä irti. Useimmiten ne kasetit olivat sitten menetettyjä tapauksia :( Minulla oli pari oikein erityisen helposti sotkeutuvaa kasettia. Ne olivat iloisesti neonvihreä ja neonkeltainen väriltään ja kestoltaan peruskasetteja pitempiä, mutteivat ne hienot ominaisuudet kamalasti naurattaneet, kun soittimesta alkoi kuulua se pahaenteinen rapina ja lopulta musiikki katkesi, kun nauha oli jäänyt totaaliseen solmuun kasettia pyörittäviin kelatelineisiin. Argh! Ilmeisesti (selvitin asiaa juuri nyt, 90-luvulla ei ollut haisuakaan) tämä johtui siitä, että mitä pitempi kesto kasetilla oli, sitä ohuempaa se magneettinen nauha oli. Jotkin laitevalmistajat jopa kielsivät käyttämästä laitteissaan 120-minuuttisia kasetteja nimenomaan tämän vuoksi. Perinteinen pituus c-kasetille onkin 60 minuuttia - myös 90-minuuttisia kasetteja on/oli, ja niitä nuo minun neonväriset yksilönikin olivat. Jos kasetin sai pelastettua ehjänä, niin vähintään kymmeniä kertoja olen kerinyt niitä nauhoja uudelleen kasetin sisään joko sormin tai harvemmin kynän avulla. Aivan yhtä ärsyttävää oli kyllä myös kasetin kuluminen ja se korvalappustereoilla kuuntelu, kun kenen tahansa Spice Girlin ääni alkoi patterien loppuessa muistuttaa enemmän A. W. Yrjänää.

Muutama c-kasettini 90-luvulta: Jyrki Hit Circus, Aikakoneen Tähtikaaren taa,
XL5:n Pedon merkki, Aquan Aquarium, Spice Girlsien Spice World sekä
Captain Jackin Operation Dance.


Yhdessä asiassa ei kuitenkaan ole c-kasetin voittanutta, ja se on ehdottomasti kasetille radiosta nauhoittaminen. Spotify, youtube ja kaikki muut nykyajan hömpötykset ovat tehneet koko tavasta melkolailla tarpeettoman, mutta mistä muualta 90-luvulla sitä musiikkia juuri olisi kuullut kuin a.) Jyrkistä, b.) radiosta, c.) kavereilta lainatuilta kaseteilta ja levyiltä. Itselläni oli suunnilleen aina kasettipesässä kasetti valmiina nauhoittamaan mitä tahansa loistavaa musiikkikappaletta. Voi sitä tuskaa, kun ihanat Radio Mafian äänet menivät puhumaan aivan liikaa kappaleen päälle niin sen alussa kuin lopussakin :( Mutta kokoelmakasetit olivat hienoja tämän johdosta - ei toivoakaan mistään tauoista kappaleiden väleillä, puolikkaita juontajien spiikkejä, kasetin lopussa kesken loppuvat kappaleet. Huonolla (vai hyvällä?) tuurilla sattui kyllä niinkin, että toisinaan sama biisi saattoi tallentua kasetille peräkkäin parikin kertaa, jos se oli tarpeeksi hyvä eikä aina oikein muistanut, mitä siellä viimeisenä oikein olikaan.

Samaten nauhoitin erilaisia musiikkikokonaisuuksia kaseteille muilta kaseteilta ja cd-levyiltä. Ne oli aina nimetty kamalan kivasti: "Sekalaiset" tai "Diskon parhaat". Aww. Samannimisiä kasetteja toki oli paljonkin. 

Miten hieno maailma! Kuka sitä nyt nauhoittaisi cd-levyille radiosta yhtään mitään ja  sen jälkeen taiteilisi hienoa kansilehtistä ja kirjoittaisi kasetin päälle tarralappuun "Bailut 3" tai "Diskon parhaat kesä 1998"? 

Kaikki ensimmäiset levyni olivat c-kasetteja. Suurin osa oli pitkäsoittoja (esimerkiksi Captain Jackin Operation Dance, Daze, Spice Girlsin Spiceworld, Backstreet Boysien ensimmäinen levy, No Doubtin Tragic Kingdom ja XL5:n Pedon merkki ja Jäätä ja tulta), mutta mukana oli muutama kokoelmakin: Jyrki Hit Circus sekä Kiss FM:n kokoelma, sellainen oranssikantinen.

Aivan oma juttunsa ovat kaikki ne kasetit, joille tuli nauhoitettua omaa puhetta. Itselläni sellaisia ei ole tallessa, mistä olen kyllä oikeastaan aika kiitollinen jossain vaiheessa minuun iskeneelle kasettien hävitysvimmalle. Ja tulihan sitä toisaalta myös kuunneltua valtavat kasat äänikirjoja nimenomaan c-kasetteina.

Millaisia kasettimuistoja teillä on?

perjantai 10. toukokuuta 2013

Jäätelökesä

Kesä tulee, aurinko lämmittää kasvoja, lehdet puhkeavat puihin ja... Jäätelöä auringonpaisteessa puistonpenkillä tulppaanien loisteessa. 

Jotkin ysärijäätelöt tuntuvat ihmismielessä legendaarisilta. Kenties kaivatuin on Cool Bits -jäätelö. Ne olivat niitä käsien ja jalkojen mallisia "kikkareita", joita myytiin pussissa. Olen tosin saanut huomata, että niistä löytyy netin ihmeellisestä maailmasta aika rajallisesti kuvia, ja tuo oli ehdottomasti yltiöpositiivinen ilmaisu asiasta. Luojan kiitos suurin osa teistä kuitenkin muistaa, mistä oikein jorisen. Osana suurempaa mainosta niitä löytyy kuitenkin muun muassa tästä.

Tässä jutussa emme siis pääse tämän syvemmälle Cool Bitsiin, mutta olihan niitä hiukan muitakin jäätelöitä ja mehujäitä.

Valion Joke-limujäitä vuodelta 1997.
Mainos Koululaisesta 5/1997.



Seuraavanlaisia mehujäitä mainostettiin Suosikissa kesällä 1994: Pommac, M.A.C.- ja Lipsi-mehujäät. Lipsejä ja Pommacia löytynee yhä edelleen pakastealtaista, M.A.C-mehujäästä en menisi sanomaan.

Mehujäät vuodelta 1994,
yksityiskohta Suosikissa olleesta mainoksesta.

Itse liitän myös Calippo-mehujään 1990-lukuun. Nehän olivat oikeasti käteviä tapauksia, koska itse mehujää sijaitsi pahvitötterössä, josta sitä ei valunut sormille ja lopuksi sulaneen mehun saattoi kaataa kurkkuun. (Tosin toissapäivänä kuulin yhden ystävän traumatisoituneen tästä tuotteesta ja tulleen suunnilleen mehujäävihaajaksi.)

GB:n Boomy-jäätelöt vuodelta 1996.

Valion Sandy-jäätelö 1990-luvun puolivälin
paikkeilta.


Pirkan Batman-jäätelö kesältä 1997 näyttää kiinnostavalta, olisin voinut maistaakin:

Mainos lehdestä Koululainen 5/1997.

Lakritsijäätelöiden kohdalta on sanottava vielä sananen eräästä Muumi-jäätelöstä. 1990-luvun alkupuolella, vuoden 1992 aikaan markkinoilla oli Sun Icen Muumi-jäätelöä, jota myytiin sellaisessa 1,25 litran sinisessä ämpärissä. Sininen ämpäri oli muuten mattapintainen, mutta siinä oli kiiltävämpiä muumihahmojen mallisia kohtia. Tuotteen kannessa ollut pahvinen etiketti on ollut tässä blogissa näytillä ennenkin, mutta tässä se toistamiseen:



Lakritsijäätelöihin kuului valitettavasti se ikävä ominaisuus, että joku muu perheenjäsen oli aina koukkimassa itselleen niitä kohtia, joissa oli lakritsikastiketta kaikkein eniten ja itse sai tyytyä enimmäkseen kermavaniljajäätelöön. Itsehän en tietenkään milloinkaan ikinä harjoittanut mitään noin ikäviä jekkuja ja hamstraamisia!

Lopuksi hieman Simpsoneita. Yksi lukijani postasi tämän videon jonkun postauksen kommentteihin jokin aika sitten, kiitos siitä! Tältä Bart Simpson -jäätelö näytti oletettavasti 1990-luvun alkupuolella, vaikka tarkkaa vuotta en valitettavasti tiedäkään:



Makuna siis tuttifrutti ja vanilja. Pakkaus näyttää ihan söpöltä ja Bart... No, jonkin sortin hahmolta. Hmm. Vuonna 2000 (valitettavasti olemme siis jo jokseenkin seuraavalla vuosikymmenellä muutaman kuukauden verran) Bart oli jalostunut ihan toisenlaiseksi jäätelöksi, tällöin makuna banaani:

Mainos Demi-lehdestä, jutussa testattiin eri jäätelöitä.
Demi 2000.


Mikä oli sinun suosikkijäätelösi? Itse valitsin jäätelökioskista aina minttua tai karamellijäätelöä. Nykyään jätskit eivät allekirjoittaneelle enää juurikaan maistu, mutta Cool Bitsejä olisi kyllä tosi kivaa päästä uudelleen maistelemaan :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Paljon onnea! T. Trolli ja Hugo

Viikonloppuna kirpputorilta löytyi jotain kivaa, joka on toki jaettava nyt heti teidän kanssanne. Eteeni tuli kenkälaatikollinen postikortteja, joiden staili oli enimmäkseen ysäri. Jotenkin hieman hankalaa kuvailla tarkkaan, että mikä niissä nyt niin tarkkaan oli niin 90-lukulaista, mutta se piirrosjälki nyt vaan tuntui juuri siltä. Alkaessani penkoa laatikkoa elättelin mielessäni toiveita siitä, että vastaan tulisi ihana Trolli-postikortti. Sitä ysärimmäksen ei helposti mennä! Niissähän oli siis yleensä aina valokuva, jossa Trolli-nukke seisoskeli jossain maisemassa ja korttien teksti oli hohtavaa. En minä sitä muuten varmaankaan aivan näin tarkkaan muistaisi, mutta noin vuosi sitten tuli vastaan yksittäinen (muistaani ystävänpäivä-) kortti, jonka olen itse joskus 1990-luvun alussa saanut, ja se oli juuri sentyylinen. Olin aika iloinen, kun vastaan sitten tuli SEKÄ Trolli että KAKSI HUGOA. Jollain on ollut ysärillä hieno korttikokoelma, nämä kaikki olivat siis toiselta puolen tyhjiä. Ehkä palaan joskus saman kirppispöydän luo, jos se samalla myyjällä vielä olisi, ja hamstraan muutaman muun, kieltämättä melko lapsellisen postikortin omaksi ilokseni. Tässä nyt kuitenkin kolme upeinta helmeä, jotka itselleni pelastin.

Onnea onnea vaan kaikille, ihan mistä syystä tahansa!

Tämän kääntöpuolella oli kaikeksi onneksi
oikein vuosilukukin. Kortti siis vuodelta 1992. OVH 5,-
Ja ihastelkaa tuota kreppipaperista tehtyä palmua!

Valitettavasti keskeltä hieman taittunut,
mutta muuten kivan rahaisa onnittelumuoto.

Tässä Hugossa erityistä huomiota herätti kieltämättä aika
ruma lentokonekuva, vaikka se toki suoraan itse pelistä onkin.
Savu näyttää lähinnä Paintin suihkepullolla tehdyltä. Mutta
Hugo itse on tietty söpö!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Hanson, 90-luvun veljesbändi

Yhdysvaltalainen pop rock -bändi Hanson, joka on yhä edelleen olemassa, on yksi ikimuistoisimpia 1990-luvun loppupuoliskon musiikkikokoonpanoja. Veljekset Isaac, Taylor ja Zach poikkesivat muista samantyylistä popartisteista erityisesti siinä, että he todella soittivat intrumenttejaan itse ja suurimman suosion alkaessa vuonna 1997 he olivat vielä kovin nuoria: rumpali Zach oli vasta 11-vuotias ja laulaja Taylor äänenmurroksen kynnyksellä. Ja kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, luulin kyllä jossain vaiheessa Tayloria tytöksi...

Hanson 1990-luvulla ja nykyisin. Komistuneita miehiä!


Poikabändiasiaa ja soittotaitoa Hansonit kuvailivat itse Suosikissä näin:

Uskotteko, että soittotaitonne on syy, miksi olette lyöneet laudalta monet muut poikabändit?
Tay: Poikabändit? En tiedä heistä, mutta me soitamme itse instrumenttejamme. Yleisö kyllä näkee sen, kun tulee katsomaan meitä livenä. Me emme ole mikään poikabändi.
Zac: Joo, kerran joku kysyi että tanssimmeko lavalla? Se oli tosi outoa. Me kaikki sanoimme yhdessä, että EI! Sitten meiltä kysyttiin, että näyttelimmekö soittavamme instrumentteja? Että laitoimmeko me lavalla soittimet sivuun ja heitimme sitten jotain kuvioita. Tuohan on ihan hullua, koska me rakastamme soittamista. Niinhän me aloitimme koko touhun. 
Eli ette kuvailisi itseänne poikabändinä?
Ike: Emme todellakaan, mutta voi sen sijaan sanoa, että me olemme veljesbändi! Ehkä tämä tuntuu oudolta ikämme takia ja koska markkinoilla on niin paljon poikabändejä, jotka liikuttavat vain huuliaan ja sellaista. Mutta me osaamme soittaa instrumentteja ja laulaa ja jopa tehdä omia laulujamme. Muuten se ei olisi hauskaa. Muutenhan me emme olisi Hansoneita.
Tay: Meillä on myös bassokitaristi, toinen kitaristi ja kundi, joka soittaa jonkun verran kosketinsoittimia, mutta minä olen pääkosketinsoittaja, Zac soittaa rumpuja ja Ike kitaraa. Me kaikki laulamme ja rakastamme sitä! 
(Suosikki 4/98. Otsikko: Taylor Hanson tutustuu ihmisiin musiikin kautta: "Parhaat ystäväni olivat ensin fanejani!")

Hansonin ehdottomasti menestynein albumi oli heidän vuonna 1997 julkaisemansa Middle of Nowhere, joka löytyi myös allekirjoittaneen levyhyllystä. Niin hieno teos, että se löytyy myös tämän blogin bannerista saakka. Levyn ja koko yhtyeen suurin hitti oli MMMbop, josta itse en kyllä pidä juurikaan, paitsi korkeintaan nostalgiamielessä. Muita hittejä samalta levyltä olivat erityisesti Weird ja I'll come to you - Wikipedia väittää tällaiseen rooliin myös Where's the love -kappaletta. Kaikki ne minulle levyn omistaneena ovat toki tuttuja. Nyt saatte tyytyä Weirdiin, ja ihan puhtaasti siksi, koska pidän siitä itse eniten:


"Isn't it strange how we all get a little bit weird sometimes.
Sitting on the side waiting for a sign, hoping that my luck will change.
Reaching for a hand that can understand, someone who feels the same."
(Hanson: Weird)


Tai nyt kun mietin, saatan sittenkin pitää ainakin yhtä paljon myös Hansonien kappaleesta Lucy. Suosikin Hanson-taskupokkarin mukaan tuo kappale on Zachin säveltämä ja se kertoo siitä, kuinka ketään ei pitäisi tuomita ulkokuoren perusteella.  Hei miettikää, poika oli tuolloin 11-vuotias! Mitähän järkevää mahdoin itse tehdä ja osata tuon ikäisenä... Tuo Suosikissa 1/98 julkaistu taskupokkari tarjoaa myös monen moista muuta tuikitarpeellista tietoa. Heidän raideristaan löytyi esimerkiksi Dr. Pepper -limsaa, kuusi pulloa Eviania, popcornia, lakritsia, sipsejä sekä salsaa ja suolakeksejä. Keikoilta kotiin heitä odottivat vanhempien ja kolmen muun sisaruksen lisäksi Taylorin kissa sekä Isaacin ja Zachin lemmikkikäärmeet. 

Parissa lukemassani Suosikin Hanson-jutussa painotetaan kovasti poikien syvää rakkautta musiikkia kohtaan, mitä kieltämättä kertoo sekin, että bändi on yhä olemassa, vaikka kuuluisimmat vuodet ovatkin jo noin viisitoista vuotta menneisyyden puolella. Tuon samaisen taskupokkarin mukaan heidän vanhempansakin olivat erittäin musikaalisia, ja niinpä kolmikko aloitti "uransa" laulamalla vanhoja r&b-kappaleita kolmiäänisesti ilman säestystä (jo joskus vuonna nakki ja käpy). Kuten heidän diskografiastaan käy ilmi, Hanson julkaisi omakustannelevyjä jo ennen Middle of Nowherea, ja julkaisuja on tullut lisää 2000-luvulla - Wikipediassa tätä vaihetta nimitetään termillä "paluu indie-juurille" :) Upeaa sekin, että he todellakin tekivät/tekevät kappaleensa itse. Kieltämättä tätäkin tekstiä kirjoittaessani arvostukseni Hansonia kohtaan taisi juuri vähän kohota!

torstai 2. toukokuuta 2013

Lukujärjestyksiä

Yksi vanha lukujärjestys on jo näkynyt tässä postauksessa viime elokuulta, mutta tässä olisi pari lisää! 1990-luvun loppupuolelta, tietysti siitäkin syystä, että oma koulutieni polkaistiin käyntiin vuonna 1994. Sitä ennen niillä lukkareilla ei kamalasti käyttöä ollut.

Erityisellä lämmöllä muistan pieniä, noin puolikkaan postikortin kokoisia kokoontaitettavia lukujärjestyksiä, joita jakoi ainakin Suomalainen kirjakauppa.  Ne oli tehty sellaisesta vähän tukevammasta paperista tai pahvista, joka oli niin kiiltävää, että lyijykynällä siihen olisi voinut korkeintaan raaputtaa tekstiä. Kai tarkoitus oli kestää taskussa oleilua. Harvemmin niitä taisin käyttää tai täyttää, mutta tietysti niitä tuli silti otettua kaupan kassalta mukaan. Yhtään sellaista ei ole viime aikoina tullut vastaan, vaikka reippaasti 2000-luvun puolella niitä on varmasti huomassani vielä ollut.

Tämä ensimmäinen on mitä ilmeisimmin vuodelta 1998 tai 1999, sillä se on joko viitos- tai kuutosluokan lukujärjestykseni. Valion Viiliksen mainoslukujärjestys, mutta miten nuo alareunan pehmolelut liittyvät asiaan?


Näin jälkikäteen tuntuu niin hassulta muistella aikaa, kun koulussa oli vain yksöistunteja (lukuunottamatta maanantain käsityötunteja, huomaan), päivässä siis parhaimmillaan kuutta eri oppiainetta. Vanhemmalla iällä ja ylemmillä kouluasteilla kun taisi aina ollut kaksois- tai jopa kolmoistunteja. Miten siinä 45 minuutissa ehtii tekemään yhtään mitään? No joo, pienet ihmiset jaksavat keskittyä hätinä juuri sen kolme varttia.

Pepsiä mainosti (jo) 1990-luvulla milloin kukakin stara Spice Girlsista selvästikin Boyzoneen saakka.

Pepsin lukkarissa komeilevat Boyzonen pojat.


Suosikistakin löytyi lukujärjestyksiä. Itse muistan ne erityisesti Kultaturboista, mutta tämä allaoleva BSB-juliste ei tosin ole sellaisesta, vaan ihan tavallisesta lokakuun numerosta.  

Backstreet Boys -lukujärjestys Suosikista 10/1996.

Tallessa on myös Kultaturbosta löytynyt Spice Girls -lukujärjestys ajalta JG (eli jälkeen Gerin, keksin juuri), jonka toisella puolen taasen komeilee ihana Leonardo DiCaprio. Tämä vapusta toipuva tyyppi jaksanee kuvata tai skannata ne jonain toisena hetkenä :P Hyviä lukujärjestysapajia olivat muistaakseni myös pankit, ainakin joitain Säästöpalkin ja Meritan (!) lukkareita muistan omistaneeni. Kenties myöhemmin niitäkin näytille, kunhan vain jostain saan niitä käsiini.