perjantai 31. elokuuta 2012

Nettisivuja suoraan arkistosta

Olettekin saattaneet törmätä niin arkistoituihin, vuoden 1996 nettisivuihin, kuin myös YleX:n aihetta käsittelevään pikkujuttuun eiliseltä.

Tässä siis vielä linkit niin YleX:n uutiseen kuin suoraan niihin vuoden 1996 internetsaiteillekin. Ihastuttavan yksinkertaista ja niin nostalgista visuaalista maailmaa :)

Muokattu ja linkkiä päivitetty 24.11.2012

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Aapismuistoja: Aapeli

Aapinen on yleensä jokaisen koululaisen ensimmäinen koulukirja ja sen lisäksi kirja, jonka saa omaksi. Aapista tahkotaan koulussa pitkään, vaikka osa luokkalaisista saattaa jo osata lukea. Onhan aapisissa sentään mukana pelkkien kirjainten opiskelun lisäksi tekstejäkin. Tai näin sitä luettiin ja opittiin ainakin 1990-luvulla, en tiedä kuinka hienoa, modernia ja kaikkien yksilöllisiin tarpeisiin eriytettyä opetusta Suomen kouluissa nykyään annetaan.

Minun pikku ala-asteellani oma ikäryhmäni oli muistaakseni viimeinen, jonka eteen kiikutettiin Aapeli-niminen aapinen, joka kuului Hyvä Suomi -äidinkielen oppikirjojen sarjaan. Aloitin siis koulutieni syksyllä vuonna 1994. Minua nuoremmat saivat sensijaan punakantisen Iloisen Aapisen Onni ja Enni -karhuineen - olin ehkä hiukan kateellinen. Oma aapinen tuntui siinä vaiheessa vanhanaikaiselta eikä yhtään niin hienon jännittävältä kuin tämä Hannele Huovin aapiskirja. Iloisessa aapisessa oli sitä paitsi sata kertaa hienommat tehtäväkirjat! Tästä pääset eräänlaiseen "aapisnäyttelyyn", johon on koottu [huonoihin] valokuviin eri vuosikymmenten aapisia. Tämän perusteella 1990-luvulla käytettiin Iloisen aapisen ja Aapelin lisäksi jotain ABC-lukukirjaa.

Mutta nyt takaisin siihen Aapeliin. Sen keskushahmo oli Aapeli-niminen tonttu, söpö vihreävaatteinen tonttuherra, ja mukana oli myös ekaluokkalaisia tyttöjä ja poikia. Tätä aapista alettiin kouluissa käyttää jo 1980-luvun puolella, ja se oli ilmeisesti käytössä 90-luvun alkupuolelle saakka (lähteenä muun muassa lapsiin keskittyvän lehden nettisivujen keskustelupalsta, kun ei aiheesta juuri mitään googlettamalla muuten löydy).

Luontevasti Aapeli siinä aapisen kannessa keskellä
ja kirjan muutama muu lapsihahmo ympärillä. 
Kuten ette varmaan huomanneet.

Aapeli oli ihan mukava aapinen, ja mikä tärkeintä, opin lukemaan! Nykyään kai jokainen lapsi osaa lukea jo ennen ekaluokalle menoakin. Nyttemmin selaillessa kirja on täynnä tuttuja kuvia, yksittäiset tekstit tai lauseet sen sijaan eivät ole juurikaan jääneet mieleen. (Taidan muutenkin olla yleensä se, joka muistaa nimenomaan kuvat...) Ja löytyipä sieltä m-kirjaimen kohdalta jopa muumi-aukeama :) Kauniit, hyvällä värisilmällä väritetyt kuvat tuovat nyt mieleen melko nostalgisia tunteita, vaikkakin samalla kirja tuntuu auttamattoman vanhalta. Jotenkin kirja näyttäytyy silmissäni nimittäin liian satukirjamaiselta ja rauhalliselta ollakseen tänä tiedostavana tietokoneaikana kenenkään aapinen. Se on hiukan sääli.

Ylemmässä kuvassa on aapisen avausaukeama, jossa esitellään
kirjassa mukana olevat ekaluokkalaiset lapset. Aapeli kurkkii ikkunassa.

Yksi kohta tuntuu kuitenkin nyt lukiessani hyvin tutulta, ja se on Muumi-tekstin solmas rivi:

Muu-mi me-nee me-rel-le.
Me-ri on suu-ri.
Se lu-mo-aa Muu-min.

On tum-ma kuu-ta-mo-yö.
Mah-ta-va me-ri myrs-ky-ää.
Ma-ja-kan va-lo ku-mot-taa me-rel-lä.
Me-ri-seik-kai-lu al-kaa.

maanantai 27. elokuuta 2012

Tiimarin lukkari vuodelta 1996

Koulut ovat tältä syksyltä alkaneet ja niinpä myös kouluaiheiset postaukseni! Kas tässä ensin arkistojen aarteita. 

Aika onnekasta, että olen jossain elämäni vaiheessa järjestänyt kansioon järjestykseen ala-asteaikaisia papereita: kokeita, piirustuksia, lukujärjestyksiä, jonkun tietokilpailudiplomin, todistukset ja niin edelleen. Sieltä, ihan niin kuin muistinkin, löytyi myös tämä ilmiselvästi Tiimarin lukujärjestys. Olin itse kolmannella luokalla ja vuosi siis 1996. Rohkea arvaukseni on, että Tiimarista tällainen tarttui jollekin muullekin kuin vain minulle. Olin tietysti kirjoittanut noihin kehyksiin luokkatovereitteni nimiä, mutta väritin ne piiloon, jotta vähän yksityisyyttäkin säilyisi.


Perjantaiaamun salaperäinen "Teemuntunti" ei tietenkään aukea muille kuin koulukavereilleni, ja ihan hyvä niin. Noin yleisesti se piti sisällään tekstien kirjoittamista sekä sanomalehtiartikkelien etsimistä. Muutoin kouluaineet ovat tuttuja ja turvallisia: englantia, äidinkieltä, matematiikkaa, uskontoa, "ymlua", liikuntaa, kuvista, musiikkia... Ja niin edelleen. Mutta mikä ihmeen lukutunti meillä on muka ollut torstaisin puolenpäivän aikaan? Ei mitään hajua.

Kivaa kuitenkin, että tämä oli tallessa. Söpöt kissat muistin ennen lukkarin löytymistäkin kuin eilisen päivän :) Ihanat ajat ja vähäiset kaksoistunnit, muutenkin melko lyhyistä koulupäivistä puhumattakaan. 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Fatboy Slimistä, Radio Mafiasta ja Juusosta

Lontoon olympialaisten päättäjäiset olivat huimaava popshow, ja minä odotin tietysti eniten Spice Girlsejä, kuten kai koko maailmakin. Ja hehän olivat ihania.

Mutta nyt haluan tuoda esiin jotain, mikä helli korviamme juuri ennen Spaissareita. Sehän oli tietysti Fatboy Slim, joka soitteli levyjä jonkun ihmeellisen muovisen mustekalan keskellä. Siitä esityksestä minulle tuli mieleen yksi varsin ysärihtävä muisto. Se on tällainen:

Kuuntelin 90-luvun lopulla paljon radiota, ihan niinkuin nykyäänkin. Radioasemani oli aina YleX:n edeltäjä Radio Mafia. Mukava nuorille suunnattu kanava. Joten miksipä ei. Kuuntelin radiota etupäässä omassa huoneessani, joskus keittiössä, jossa oli (ja on yhä) äitin radio jostain 80-luvun alusta. Hieno kapine. Toimii aina. Minulla oli tapana nauhoittaa radiosta lauluja c-kaseteille. Kasetteja oli varmasti toistakymmentä ja osassa oli tietysti niin tärkeää matskua, ettei niiden päälle voinut nauhoittaa. Niillä kaseteilla oli esimerkiksi Don Huonoja ja Tehosekoitinta ja monia yksittäisi kappaleita, joiden esittäjääkään en tiennyt. Kaikkea sellaista, mikä vain kuulosti hyvältä.

Yksi sellainen kappale oli Fatboy Slimin Rockafeller Skank, vuonna 1996 julkaistu kappale, joka soi radioissa varmasti koko 90-luvun lopun. Ärsyttäväähän radiosta nauhoittamisessa oli ennen muuta se, että juontajat puhuivat aina päälle niin kappaleiden alussa kuin lopussakin. (Ja pienempi paha oli se, että kasetti tietysti aina loppui kesken sen viimeisen kappaleen.) Ja nimenomaan se minulle tuli mieleen katsoessani niitä päättäjäisiä. Se, kuinka minun kasetillani ollut Rockafeller Skank loppui siihen, kuinka Radio Mafian ihanista ihanin juontaja Juuso Myllyrinne alkoi laulaa kappaleen päälle sen lopussa. Mitä Juuso lauloi? No ei mitään järkevää. Sanat menevät oikeasti "Funk Soul Brother, check it out now, funk soul brother, right about now..." ja Juuso lauloi "[funk soul brother] napa ruskaa! [funk soul brother] vaihda paitaa!"

Jes.

Musta se oli tietysti ihan hauskaa. Lisäksi se oli toki osoitus omasta hitaudestani, kun en ollut onnistunut pysäyttämään rec-nappulaa Juuson ensimmäiseen sanaan. Minkäs sille mahtaa. Rockafeller Skank on muuten pirun hyvä laulu! Kippis sille ja Juusolle ja Radio Mafian muistolle.


maanantai 20. elokuuta 2012

Aamiaisella ysikytluvun tapaan

Päiväkoti-ikäisenä eli 1990-luvun alkupuolella nimesin lempiaamiaiseeni kuuluvan paahtoleipää ja kaakaota. Paahtoleipäjuttu oli sikäli tarkka, että mieluiten sillä kuului olla vain sen verran margariinia, että se kaikki suli leivän lämpöön. Ei mikään yksinkertainen homma siis! Omnomnom, pidän kyllä edelleen paahtoleivästä vain sulaneella margariinilla, mutta ei se nyt ihan ehdotonta nykyään sentään ole :)

Meillä kaakao oli yleensä Vesseli- tai O'Boy-merkkistä, tosin jossain vaiheessa lapsuuttani kaappiin ilmeistyi myös Nestlen keltainen kaakaopurkki, jonka kyljessä pyöräili ja vipelsi ruskeita pupuja. Mutta kun sitä kerran oli tottunut tiettyihin kaakaoihin, niin esimerkiksi Nestle tai jotkut halpiskaakaot eivät vain maistuneet niin hyviltä.


Siinä O'boyta vuodelta 1990. Muistan niin elävästi purkkien alareunan pojan kuvan. Minun mielestäni se näytti aina pellavapäiseltä pojalta, jolla oli päässään iso vihreä hattu, mutta nyt kun sitä katsoo, niin ehkä tuo pää on vain kuvattu vihreällä pohjalla. Onkohan hän tuo tuotemerkin Boy? :) Ja samassa siinä vähän hintapolitiikkaakin. Huimassa tarjoushinnassa siis 9,90 markkaa per purkki. Noin 1,60 euroa. Mitähän kaakaojauhe nykyään maksaa? Eipä ole tullut aikoihin ostettua.

Normiaamiaiseeni ei se kaakao tainnut joka aamu kuitenkaan kuulua. Perusmättöä olivat leipä margariinilla sekä lasillinen maitoa. Jogurttia myös, jos sitä sattui olemaan.

Hurmaloilla aamiaistettiin tähän tyyliin:

Esko Salmisen esittämä Hannu Hurmala
sarjassa Blondi tuli taloon.

Blondi tuli taloon -sarjassa Hurmaloiden kotona hengattiin paljon keittiössä ja oltiin vähän väliä aamiaisellakin, mutta ei sentään ihan niin usein kuin Kyllä isä osaa -sarjassa. Tässä TV2:n komediasarjassahan puolet jaksosta vietetään keittiönpöydän äärellä ja aamupalaakin syödään useampaan otteeseen - per jakso.


Kuvia sarjasta Kyllä isä osaa, ensimmäinen tuotantokausi.
Alimmassa Jussi laittaa Vesseli-kaakaota :D

Valion jogurtit esiintyivät eri kuoseissa kuin nykyään (niitä löytyy paljon lisää täältä vanhemmasta kirjoituksestani!), ja maitoa ja mehuakin sai visuaaliselta ilmeeltään selkeästi ysäritölkeissä. Ja sitä Metsätähti-jogurttia. Ala-asteen ensimmäisinä vuosina olin hyvin usein aamiaisella yhden ystäväni luona. Siellä aamiaiseksi oli AINA (niin aina kuin minä muistan...) tummaa setsuurityyppistä leipää, Voimariinia (huom. ei missään nimessä Oivariinia) ja Oltermannia juustoksi sekä viidakkojogurttia (jonka henkilöllisyydeksi selvisi tuossa jokin aika sitten Yoplaitin Frutos), josta olen jo aiemmin kirjoittanut niinikään. Ja maitoa laseittain, tietysti! 

Olen tähän koonnut yhteen tyypillisiä aamiaistarvikkeita 1990-luvulta ja ihan 2000-luvun alusta. Siispä sen mukaan, mitä olen onnistunut käsiini haalimaan. Valitettavasti esimerkiksi juustot, leivät ja hedelmät huutavat poissaoloaan, koittakaa kestää. Kenties jotain siihen suuntaan myöhemmin, tai no ei niiden hedelmien osalta. Omena se on omena nykyäänkin :D



Kuvassa siis: Valio appelsiinimehua (1995), Valion kevytmaitoa (2001), Saarioisten karjalanpiirakoita (2001), Raision Pika-kaurahiutaleita (1990), Kellogg's Corn Flakes (2001), Kellogg's Rice Krispies (1994), Keiju-margariinia (2001), Valio Aamupala-juustoa (1994), Valio hedelmäpommi-jogurttia (2001), Valio Nami Nami -vanukasta (2001), Valio Viilis (2001), Yoplait Frutos-jogurttia (2001). Aika sekalainen seurakunta!

Mitä sinä aina vedit päivän tärkeimmällä aterialla?

PS.
Erillinen margariini-postaus on tulossa!

perjantai 17. elokuuta 2012

Onks Barbien tukka hyvin?

Vielä nykyäänkin myydään Barbie-nukkeja, joiden valttina ovat leikattavat hiukset, mutta siinähän ei ole mitään uutta. Meillä 1990-luvun lapsilla oli jo leikeissämme hienoja, extrapitkähiuksisia barbeja. Tämä allaolevan kuvan Ultra Hair -barbi löytyi minultakin. Joidenkin barbien hiuksia tuli kyllä leikattua (eikä aina kovin onnistuneesti), mutta tämän pitkät kutrit taisin säilyttää ihan sellaisenaan. Oli se sitten vaan ihana! Samaa sarjaa oli itseassa hiukan muitakin hahmoja (kuten tässä katalogikuvassa), ja heillä kaikilla tietysti samaa kuosia olevat vaatteet ja ne pitkät hiukset. Ultra Hair Barbie lanseerattiin vuonna 1992.

Ultra Hair -Barbie.

Huomatkaa kasarihtava otsatukka! Hiusten kreppaus sopii niinikään aikakauteen. Sama erittäin pitkähiuksinen nukkeliini se tässäkin esittäytyy:


Perässä tuli tietysti koko joukko muita pitkähiuksisia barbeja, joiden hiuksiin mä en kyllä varsinaisesti olisi laittanut geeliä, koska tuskin se olisi lähtenyt koskaan pesussa pois (tai siis olisi ehkä lähtenyt siinä tapauksessa, jos olisin joskus eläissäni edes pessyt barbin hiukset). Näin tämän Glitter Barbien kohdalla kaiketi olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Tämäkin Barbie minulla taisi olla. En muista itse nukkea, mutta nuo vaatteet ovat niin tutut, samoin tuo glitterlaite, joten kaipa nukkekin oli leikeissä mukana. Ja tämä siis vuodelta 1994.

Ja niin kyllä, mainokset tummahiuksinen tyttö
on ilmeisestikin Mila Kunis!

Ja vielä yksi, jälleen olemme siirtyneet hieman ajassa eteenpäin ja minäkin kasvanut niin isoksi, että tällaista nukkea ei minulta varmuudella enää löytynytkään.  Kenties edellisten barbien kohdalla oli tarkoitus vain ihailla pitkää tukkaa, kammata ja harjata sitä ja liottaa se glittermönjässä, mutta nyt mukaan tulivat ihan oikeasti sakset, sillä barbille saattoi kiinnittää takaraivolle tarramöntillä hiuslisäkkeen. Hmm, ihan kiva. Mutta jos ensin on parturoinut vähemmän onnistuneesti nukkensa kultakutrit manan majoille, niin kasarimainen takatukkalook tuskin lohduttaa. Vaan minkäs teet, upeetahan se oli, supercool! (Vaan oliko mikään 90-luvulla vielä cool? Ehkä vaan hienoa tai erikivaa...)

Cut n' Style -barbinuket vuodelta 1995.

...Joka tv-mainoksessa näytti tältä:


Itse parturoin Herculer-leffasta tutun Megara-barbien hiukset aivan lyhyiksi. Ihan hienolla tavalla lyhyiksi, mutta sitten uitin ne vielä jossain muotoilusuihkeessa, jolloin tuloksena oli kova hiuskypärä. Mutta hiusten muotoilu oli ihan hauskaa hommaa. Ja tämä onkin ainoa tapaus, jossa muistan leikanneeni barbieni hiuksia. Mutta oli minulla värjäysoperaatiotakin. Maalasin nimittäin ihanan vaalekutrisen rullaluistelijabarbieni hiuksista osan punaisiksi. Tein sen vesiväreillä tai jollain vastaavilla, hienot oli vehkeet XD Punapäänä hän sitten eli elämänsä ja löytynee luultavasti edelleen lapsuutenkotini vintiltä. Ei mitään suurta taidetta, mutta tulipahan kokeiltua sitäkin. (Tietysti myöhemmin hänen upea lookinsa täydentyi irtilähteneellä päällä ja sitä myöten hyvin kaulattomalla ulkomuodolla, sekä irronneella jalalla. Sporttinen tapaus!)

Millaisia barbien hiusmuistoja teillä on? :)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Chymoksen karkkeja ja muuta oleellista

Lisää karkkimuistoja! Näyttääkö tutulta?


Nämä Chymoksen Jelly-karkit ovat vuodelta 1990. Ollessani ihan pieni äiti leikkasi saksilla karkit minulle pienemmiksi paloiksi. Veikkaanpa, että kerta-annokset olivat tuolloin perin pieniä kokonaisuudessaankin. Enpähän sitten päässyt tukehtumaan enkä sokerihumalaan. Kenties leikkauksen kohteeksi pääsivät nämäkin eksoottiset eläinhahmot.

Pala suomalaista karkkihistoriaa: 1990-luvulla Chymokselle kuuluivat myös nykyisin Fazerin lipun alla purjehtivat Ässä Mixit ja Missä Xät. Chymoksen makeistuotanto siirtyi Fazerille vuonna 1993, ja lopulta Chymos lakkasi olemasta vuonna 2006 sen sulautuessa kokonaan Cloetta Fazeriin. 

Siksi minusta onkin hieman hassua, että allaolevissa Ässämixien kuva on otettu mainoksesta, jonka väitettiin olevan vuodelta 1995, mutta pussin kyljessä on edelleen Chymoksen logo. Niin tai näin, tältä nuo herkut 1990-luvun puolivälin tuntumassa näyttivät. Enpä tiennyt sitäkään, että wanhaan hywään aikaan Hyvää makumaasta -karkkeja sai sekoituksen lisäksi myös halutessaan pelkkänä salmiakkina tai hedelmäkarkkeina.


Minulle tuli yllätyksenä myös se, että MissäX-karkkeja sai jo näin varhain, ekat omat varmat muistoni kun ovat 2000-luvun alusta. Näitä kirpeitä nameja sattui minulla nimittäin olemaan omalla rippileirilläni eväänä. Mutta näin. Tuo ÄssäMixin pussi näyttää kyllä tutulta. Muutosta on tapahtunut, mutta yllättävän vähän. Mihinkäs sitä brändiä muuttamaan. Onneksi on jotain pysyvyyttäkin maailmassa.


maanantai 13. elokuuta 2012

Ksylitol-Saku

Aiemmin olen postannut lähinnä Teemu Selänteestä niin maitoa kuin sipsejäkin mainostamassa, mutta nyt on toisen legendaarisen jääkiekkoilijan vuoro. Jos sukunimi on Koivu, lienee purukumin mainostaminen hyvä valinta. Näin kaiketi ajatteli se mainosmies, joka purkkadiiliä Koivujen jääkiekkoilijaveljeksistä vanhemmalle tarjosi.  Saku Koivu pääsi näin mainostamaan purkkaa niin jääkiekkokorttien kylkeen kuin tv-mainoksiinkin.

Vuonna 1995 Saku Koivu solmi Leafin kanssa purkkakampanjan, jonka myötä Saku toimi Suomessa Leafin ksylitolipurukumin keulahahmona. Seuraavana vuonna Koivun "ksylitolikoulu" käynnistyi ja se kiersi peruskouluja. Luulenpa tosin, että itse Saku Koivu pysyi Atlantin takana tekemässä työtään NHL:ssä. Leafin sivujen mukaan ksylitolikoulu oli alusta alkaen hyvin suosittu :D Suomen Hammaslääkäriliitto oli tullut kuvioon mukaan jo vuonna 1988, josta lähtien se on suositellut purkan syömistä Jenkin pakkausten kyljessä.

Kuvia tv-mainoksesta, joka
löytyy kokonaisuudessaan osana tätä videota.

Myöhemmin vuonna 2005 Saku Koivun ja Lead solmivat uuden yhteistyösopimuksen ja Saku pääsi toimimaan ksylitolikummina, lisäksi ksylitolikoulu-hanke uudistettiin. Jipii!

Saku Koivu Leafin Xylitol-Jenkin kasvona, mainos vuodelta 1995.

Mainoksen teksti: "Ksylitolipurukumin hammaslääketieteelliset ominaisuudet keksittiin Suomen Turussa. Maailman ensimmäinen ksylitolipurukumi Xylitol-Jenkki tuli markkinoille 20 vuotta sitten. Samaan aikaan näki päivänvalon myös toinen suomalainen ylpeydenaihe: Saku Koivu. Liekö ollut yhteensattuma, että ksylitolia alettiin valmistaa juuri koivusta. Suomalainen koivu on täynnä ksylitolivoimaa!"

Itse pidän ongelmana lähinnä vain sitä, että Xylitol-Jenkki täytti 20 vuotta vuonna 1995, kun taas Saku on syntynyt jo vuonna 1974, ja siis tämän mainoksen aikaan jo 21-vuotias. Mutta mitäs pienistä!

Lähteenä Leafin sivujen lisäksi
Sanna Kupila: Pure xylitol. Teoksessa "Sisua, siloa ja sinappia. Merkkituotteita Turusta", 2004.

perjantai 10. elokuuta 2012

Geri, ihana suosikkimme

Jokin aika sitten tuossa laidassa oli äänestys parhaimmasta/kivoimmasta/kauneimmasta/muu-positiivinen-adjektiivi-superlatiivissa Spice Girls -yhtyeen jäsenestä. Ja näin se äänestitte:

1. Geri 38 %
2. Emma 20,5 %
3. Victoria 20,5 %
4. Mel C 12 %
5. Mel B 9 %

Jännittävää! Teidän mielestä Geri siis on coolein! Itse luulin, että Mel B olisi ollut kovin suosittu, mutta ei näemmä ainakaan tämän blogin pienessä lukijakunnassa. Itse pidin Geristä, mutta myös Melanie Brownista paljon. Ja toden sanoakseni luulen, että jossain vaiheessa pidin vähän jokaisesta. Olen tällainen liikkuva äänestäjä, demokratian airut. Mutta siis: minustakin Geri oli ja on ihana!

Onnea vaan Geri Halliwellille tästä voitosta :)


Vuonna 1972 leijonaksi horoskoopiltaan syntynyt Geri oli Spice Girlsien jäsen aina mahdottoman kuuluisaan toukokuiseen Helsingissä pidettyyn keikkaan saakka, ja vuosihan oli tuolloin 1998. Suosikki-lehti ojensi Spaissareille pystin kaikista megalomaanisista saavutuksista, Megastar Trophyn, ja pokaalin kanssa poseerattuja kuvia pidettiin viimeisinä yhteiskuvina (myöhemmin yhtye tosin palasi yhteen, mutta silloin oltiin jo pitkälti 2000-luvun puolella). 

Gerin äiti oli espanjalainen ja isä ruotsalais-englantilainen. Salaisuuksien verhon taa ei todellakaan jäänyt Gerin elämä ennen SG-aikaa. Hän tanssi Mallorcalla, poseerasi alastonkuvissa, oli kisatyttönä ja juontajana turkkilaisessa gameshow'ssa televisiossa ja sairasti bulimiaa. Lopulta hän sai alastonmallin töistään ja epäsäännöllisistä tuloistaan tarpeekseen, ja samaan hätään sattui eräskin koelaulutilaisuus.
"Minä en tehnyt mitään puolinaisesti ja nyt minulla on päämäärä. Menisin mukaan tyttöbändiin ja meistä tulisi kuuluisampia kuin Take That ja New Kids On The Block."
   Viiden joukossa olivat Geri, Victoria, Melanie Brown, Melanie Chisholm ja Michelle. Michelle ei kuitenkaan istunut joukkoon ja tyttöjen laulunopettajan kautta löytyi Emma Bunton. 18-vuotias Emma poti aluksi suurta koti-ikävää Surreyn harjoituspaikassa. Geri piti hänelle seuraa.
   "Siitä illasta lähtien minä puolustin Emmaa kaikessa. Muut sanoivat, että antaisin hänelle anteeksi vaikka murhan, ja he olivat aivan oikeassa."
   Mel B:stä tuli kuitenkin Gerin paras ystävä.
   "Vain Mel B tiesi ongelmistani. Olin kertonut hänelle kaikki salaisuuteni ja pelkoni. Hänestä tuli niin läheinen ystävä, että joskus pelkäsin muiden tyttöjen tuntevan itsensä ulkopuolisiksi."
(Suosikki 11/99)

Kahden vuoden humputuksen jälkeen Geri esiintyi Spice Girlsissä miltei meikittä ja todellisiin Sexy Spice -aikoihin verrattuna peittävissä vaatteissa. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että arvasihan sen, että Geri jättäisi bändin. Pian lehdissä kirjoitettiin hänen ja Mel B:n repivistä riidoista. Gerin ensimmäinen soolona tehty sinkkunsa ja sen musiikkivideo jatkoivat tarinaa: mitä tapahtuu Gerille, millainen hän todella onkaan. Itsensäetsintää ja Gingerin kohtalo, loppukaneettina huudahdus "Geri's back!". Tarkoitan siis tietysti Look at me -kappaletta. (Jonka tähän postaisin, jos voisin.)

Geri Halliwell: Mi chico latino. 1999.

Liekö osa Gerin suosiota siinä, että lopultakin hän oli ehkä kaikkein vähiten karikatyyri omasta hahmostaan? Mel C:n urheilijuus ja Emman lapsellinen söpöily vaikuttavat etenkin nyt, vuodesta 2012 katsottuna, äärettömän ärsyttäviltä, vaikka tietysti ihan hauskoilta aikaan liittyviltä kuriositeeteilta. Geri oli myös muita maustetyttöjä hieman vanhempi, mikä ehkä teki hänestä eräänlaisen Spice Girlsin johtohahmon, joka oli aina näyttävästi esillä. Hänen ratkaisunsa jättää yhtye on mielestäni myös hyvin kunnioitettava. Lisäksi: Onhan Geri kaunis! :) Ja hyvin kiintoisa henkilö.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hiukan Fiitä kainaloon

Blogasin Fii-merkkisistä deodoranteista jo jokin aika sitten, mutta löysin uusia kuvia. Näinpä ajattelin tehdä kokonaan uuden kirjoituksen enkä vain lisätä niitä sen edellisen perään, koska näin ne lienevät helpommin nähtävillänne.




Ja itseasiassa toinen kuvassa oleva vuosiluku on väärin, joten luettakoon se vuosituhantena. Vasemmanpuoleinen mainos on Suosikista vuodelta 1999, oikeanpuoleinen taas Mix-lehdestä vuodelta 2001. Ja onhan siinä pieni erokin, kun putkiloiden korkit muuttuvat läpinäkyviksi. Mainoksissa ei myöskään enää ole kuvallista materiaalia niistä roll-oneista, kuten vanhemmissa mainoksissa.

Fiit ovat kuitenkin legendaarisia. Luulen, että minulla olisi saattanut olla tuollainen vuoden 2001 musta Fii-dödö. Kuten eräs ystäväni tänne kommentteihin muisteli, yhdistän minäkin nämä tuotteet erityisesti lapsuutemme ja nuoruutemme uimarannalle ja erityisesti uimarannan kioskirakennuksen pukuhuoneeseen. Muovisilla lattioilla oli hiekkaa, kun ihmiset toivat sitä järvivetisissä märissä jaloissaan, märkää hiekkaa joka paikassa ja raaputuksia pukuhuoneen ikkunoissa. Järven ja kahvin ja jäätelön ja metsän tuoksu, uinnista kosteat hiukset, nihkeät uikkarit muovikassissa. Rullalle käärittävät rantamatot, joilla oli aivan tietynlainen tuoksu, sellainen auringossa palanut olki. Parkkipaikan päivän helteissä sisältä kuumentunut auto, paljaat jalat (koska vielä märkiin jalkoihin ei kangastossuja kannata hiekkaisina työntää) vasten auton muovista ja neulasten peittämää kuramattoa. Käsin alas veivattu autonikkuna, autoradiosta J. Karjalaisen Väinö Väinö missä on se Väinö... ja Karjalaisen rimputteleva kitara.

Siinä tuoksuu Fii. Suih suih.




Tässä vielä ne edelliset Fiit.



maanantai 6. elokuuta 2012

Nettiseikkailuja

"Once upon a time, our parents didn't have a clue what we were doing online. The internet was a new and exciting place, and it seemed like a safe and inpenetrable fortress of unsupervised mischief."

1990-luvun arjessa Internet otti vasta ensiaskeliaan. Olin itse tietysti vielä kovin nuori, enkä varmasti tiennyt murto-osaakaan siitä, mitä kaikkea netillä todella saattoi tehdä. Silloin ei olisi tullut mieleenkään roikkua täällä edes päivästä toiseen useita tunteja - vanhemmat tuskin olisivat olleet innoissaan niistä puhelinlaskuistakaan. Hauskinta, että vasta kirjoitettuani tämän postaukseni löysin täysin samasta aiheesta kirjoituksen mainiosta Children of the 90s -blogista, joten päätin ripotella muutaman lainauksen tänne. Ei se sen kummempaa ollut Atlantin toisellakaan puolella:


"If anything, our parents were more concerned with our tying up the phone lines than our online whereabouts. Sure, we may have been making under-the-table investments with Nigerian princes, but our parents were solely worried about the busy signal clogging our line."

Tuolloin nettisivut näyttivät melko surkeilta nykypäivään verrattuna. Oivallisia esimerkkejä löytyy muun muassa täältä. Huonoa sommittelua, hankalaa luettavuutta ja niin edelleen. Tältä näytti Amazon vuonna 1995! 1990-luvun nettikokeiluista ovat erityisesti jääneet mieleen seuraavat:

* Altavista-hakukone, jonka tosin olen jo ennenkin maininnut. Jotkut muutamat taisivat käyttää myös Yahoota, mutta Googlesta en kaiketi ollut 90-luvulla vielä kuullutkaan. Meillä koulussa käytettiin Altavistaa, ja sen keltasininen värimaailma tuli tuttuakin tutummaksi. Hankalaa kyllä sanoa, mitä mahdoin Altavistallani hakea, mutta kai minä jotain Spice Girlsiä ja Apulantaa yritin hakea (meinasin kirjoittaa "googletella..."), altavistailla.

* Muutamat sähköpostipalvelut, etupäässä se iobox-com, jonne luokkalaisilleni tehtiin kaikille sähköpostiosoitteet, ja toisaalta myös arctic.net, jossa monilla tutuilla myös oli mailiosoite - jossain vaiheessa tietysti mulla itsellänikin.

* Jyrkin nettisivut, jotka muistan hyvin värikkäinä ja sekavina. Siellä saattoi äänestää jotain omia suosikkivideoitaan, niitä taisin käydä siellä klikkailemassa. Luultavasti Jyrki Countdownin videoita siellä pääsi klikkailemaan, ja tein kaikkeni, jotta Tyrävyö ja kuka milloinkin menestyisi.

* Jossain vaiheessa hyvin monilla meidän luokkalaisilla oli omat kotisivut. Niitähän siihen aikaan hommailtiin, nykyään on facebook ja blogit. Sivuja tehtiin erityisesti expage-palvelun kautta. Ja kyllä, ne näyttivät juuri niin surkeilta kuin huonoimmat esimerkit ysärinettisivuista. Hienoa oli tietysti myös hankkia sivulle vieraskirja, jonka pystyi hankkimaan yhden tietyn vieraskirjapalvelun kautta. Vaan kukapa siellä olisi käynyt niitä sivuja katsomassa... Onneksi aika on tainnut tuhota ne kamalat tekeleet.

* Chatit. Ennen muuta chatit. Kaksi oli ylitse muiden: Kiss FM:n ja Mix-lehden nettisivujen chatit. Kiss FM:n chat oli ulkoasultaan perin yksinkertainen, ja eri "huoneet" olivat nimetty eri nimillä, esimerkiksi hiihtokeskukseksi tai kahvilaksi. Mixin chat olikin paljon jännittävämpi, sillä sisään kirjautuessa itselleen piti valita myös kuvallinen hahmo. Niitä hahmoja saattoi sitten liikutella chathuoneessa sinne tänne. Voi vitsit jos oisin löytänyt jostain kuvia! Mutta puoliksi Titanicin Rosea lainatakseni, it exists now only in my memory. Omissa mielikuvissani Mixin chatissa pyöri ala-asteen lopun ja yläasteikäisiä teinejä, Kiss FM:n sivuilla parikymppisiä, mutta mistäs sitä totuutta tietää. Kuinka moni muka 18-vuotias mahtoi oikeasti olla 12-vuotias?


torstai 2. elokuuta 2012

Es wird viel passieren - Marienhof

Vaikka saksalaisista tv-sarjoista useimmiten tulevatkin mieleen Suomessa pyörivät poliisisarjat, niin jo 90-luvulla meitä hellittiin myös saksalaisdraamasaippualla. Marienhof tuli arki-iltapäivisin ennen Jyrkiä, ja jo siis puhtaasti olosuhteiden pakosta sitä tuli katsottua vuosikaudet. Kyseinen sarja olikin minulle lähinnä ysärisarja niin pitkään, kunnes Sub alkoi taas näyttää sarjaa about pari vuotta sitten. Pari uudempaa jaksoa katsoneena voin todeta (paitsi että tietysti 90-luvulla sarja oli parempi ;) ), että mukana on edelleen pari tuttua hahmoa.

Andrea ja Billi.

Marienhof sijoittuu Kölnin kaupunkiin ja yhteen sen korttelin elämään ja asukkaisiin. Sarjaa on kuvattu vuodesta 1992 ja sitä tehtiin vuoteen 2011 saakka. Yhteensä tuhansia jaksoja. Ihmissuhteisiin painottuvassa sarjassa seurattiin niin aikuisia kuin kouluakäyviä nuoriakin, ja olihan siellä taustalla myös muutama vanhempi hahmo. Ihan perusdraamaa kaikinpuolin. Parhaiten muistan muun muassa nuorten kommuunin, Charlien huumeongelmat, Töppersin jolla oli itseään puolet pienempi vaimo Annalena, punahiuksisen Ingen (joka oli ainoa hahmo, joka oli mukana sarjassa aivan alusta loppuun saakka) sekä tietysti sen, että sarjassa oli lesboja. Eiväthän seksuaalivähemmistöt vielä tuolloin olleet kovinkaan edustettuina televisiossa. Voi Andrea ja Billi ^_^ (tuossa video vuodelta 1997, kivan värikäs ysärikoti muuten ja tietysti taustalla soi myös Backstreet Boysin I'll do anything for you). En toisaalta osaa sanoa, oliko se lopultakaan mitenkään kovin kummallista, että sarjassa suuteloi naispari. Ei kai sitä lapsena vielä ole täydellisen ehdollistunut vallitseviin parinsuhdemuotoihin. Andrea oli kuitenkin yksi lempihahmoistani, tai niin olisin muistavinani.

Ja niin, näyttelijöitä erityisesti ihana Judith Hildebrandt, joka esitti Tinkaa. Eli sama näyttelijä, joka on myös saksalaissaippuassa Lemmen viemää. Ihana nainen, joka on muuten vain 148 senttiä pitkä. Ei oo pienuus mikään este :)

Marienhofin alkutunnari vuodelta 1998. Vuosien 1998 ja 1999
alkutunnareissa heilui eniten tutunnäköisiä hahmoja, joten täysin
siltä pohjalta valitsin juuri tämän ysärivuoden.

Ja vielä: Tämä alkutunnarissa soiva S.O.S:n kappale Es wird viel passieren on mielestäni törkeän hyvä! Ja tämä 1990-luvun tummansininen tunnarin visuaalinen ilme on tietysti myös ihan klassikko noine lentävine roolihenkilöiden kuvineen. Sehr gut!