perjantai 30. maaliskuuta 2012

1990-luvun tv-mainoksia

Löysin YouTubesta tällaisen videon, johon on koottu 1990-luvun parhaita tv-mainoksia. Ja tässähän on oikeastikin oikein hyviä pätkiä! Osan näistä muistankin yhä.


Täytyy sanoa, että omasta mielestäni mainokset eivät ole sen kummemmin muuttuneet tai kehittyneet suuntaan jos toiseenkaan. Oikeastaan jopa hämmennyin näiden mainosten perin vähäistä retroutta. Tuollaisiahan pyörii telkku täynnä edelleen! Toki tässä videossa kyse on pääosin palkituista, siis jotenkin hyväksi koetuista mainoksista. Ehkä ovat sitten laadukkaita ja siksi ikinuoria? Tai ehkä hyvät ideat eivät noin vain vanhene, ja eihän 90-luku nyt niin kaukana kulttuurisestikaan ole.

Oma suosikkini on ehkä tuo Valion mainos, jossa nainen yllättää heilansa ladosta toisen kanssa. En osaa sanoa miksi, mutta siinä on tarttuva laulu, kiinnostava juoni ja plus tietysti se, että muistan tuon mainoksen edelleen. "En mä huoli nillikoille, nallikoille, sulle poikaruitukalle..."

Tässä vielä tuo Valion mainos ihan kokonaisuudessaan:


torstai 29. maaliskuuta 2012

Ysärilehtien aatelia: Suosikki

Ja nyt jotain, mikä mielestäni aivan etuoikeutetusti ansaitsee ja tarvitsee oman postauksensa: Suosikki.

Hieman lapsellisen, mutta tietysti ajalle ja iälle sopivan Koululaisen tilausvaiheen jälkeen joskus vuoden 1997 paikkeilla postilaatikkoon alkoi kolahtaa kerran kuukaudessa Suosikki. Tuohon aikaan Jyrki Hämäläinen oli vielä lehden päätoimittaja, ja lehti oli Suomen ykkösnuortenlehtiä. Suosikki oli kepeä ja oikeastaan aika täydellinen lehti ala-asteen lopun ja yläasteen alun minulle. Tietääkseni lehti eli vuosituhannen vaihteen paikkeilla oikeaa kultakauttaan, ja tilaajamäärät ovat sittemmin laskeneet roimasti, mutta kyllähän Suosikki yhä olemassa on - ja onneksi on, sillä kyseinen lehtihän on perustettu jo vuonna 1961, ja olisi hirmuisen sääli, jos se joutuisi lopettamaan. (Satuin tosin viikonloppuna selaamaan uusinta Suosikkia ja on pakko sanoa, että ei sitä entiseksi tunnistaisi. Julkkisjuttujen sijaan lehti tuntui koostuvan melkein pääosin tavallisten ihmisten haastatteluista ja muista jutuista, "ennenvanhaan" lehden valloittivat julkkisjutut sekä monet palstat. Niin ajat muuttuvat...)

Suosikki 9/1992 (kuva täältä

  
Suosikki 3/1994 (kuva täältä)

En kovastikaan tunne lehdistönhistoriaa, ainakaan tällaisten viihdelehtien osalta, mutta 90-luvun Suosikki tuo kieltämättä mieleen nykyiset iltapäivälehdet siinä, että otsikoinnissa toistuvat jatkuvasti aikamoiset laatusanat: "Maailman kuumimmat turbo-julisteet!", "Jättiarvonta", "Timanttijulisteet", "Jättijulisteet", "Jättihaastattelu", "Huipputähtien salaisuudet", "Jättiliite", "Superstar Special", "Rajut festariraportit", "Unelmakovat turbojulisteet", "Kahden lehden maailmanennätys gigapaketti", "Julistekiksit". Huh! Oma lempparini on varmasti vahvan alatyylinen "unelmakova". Kieltämättä aika pikkutuhmaa!

Luulenpa, että Suosikki onnistui vaikuttamaan tuhansien ja tuhansien lasten ja nuorten elämään 90-luvulla, ja toki se niin teki varmasti sitä ennenkin. Ennen kaikkea Suosikilla oli varmasti iso rooli siinä,  mitä artisteja se nosti esiin, ja tätä kautta nuorison idoleiksi. Tuhansien nuorten lukemana lehtenä Suosikki pystyi, ainakin hieman, määrittelemään trendejä ja sitä mikä on cool. Lehteä lukemalla saattoi olla perillä siitä mistä tulisi pitää ja mitä pitäisi kuunnella, samalla lehti varmasti edisti muitakin muoti-ilmiöitä. Olihan lehti suuri osa nuorten mediaa aikana, kun internet otti vasta ensiaskeliaan, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Loistavan Bees and Honey -palstan kautta nuoret pääsivät peilaamaan omaa ulkonäköään, terveyttään, seksuaalisuuttaan ja muita askarruttavia ongelmia muiden pohdintoihin ja asettamaan sitä kautta itsensä jonnekin normaaliuden ja erilaisuuden välimaastoon. Olihan se aina rauhoittavaa kuulla tohtori Ekin suusta, että kaiken maailman tapaukset ovat ihan normaaleja, ja mihinkään uuteen ei ole pakko kiirehtiä.

Suosikki  7/1998. Omista kätköistä.

Pinnallisuutta lehdessä piisasi, mutta niin oli varmasti tarkoituskin. Lehdet tuli luettua kannesta kanteen, sillä mikä oikeastaan olisi mielenkiintoisempaa kuin tietää, mikä mauste Spice Girlsin Mel B oikeasti olisi, onko Brad Pittillä lemmikkiä, ovatko Frendien näyttelijät oikeasti kavereita keskenään ja nähdä lapsuuskuvia XL5:n laulajista. Erityisesti jotkin osat ja aspektit Suosikista ovat jääneet lähtemättömästi mieleen:

1. Kultaturbot
eli elo-/syyskuun numerot, jotka olivat kanneltaan ainakin osaksi kultaisia, ja jotka olivat monisivuisempia kuin normi-Suosikit. En muista, oliko kultuturboissa sinäänsä jotain muuta erityistä, kuin laajuus, kannen väri ja se, että keskiaukean jättijulisteet olivat todella kaksi kertaa sen kokoisia kuin julisteet tavallisesti. Jo 90-luvulla minua tosin ihmetytti se, miksi Backstreet Boysista oli tällainen jättijuliste jopa kahtena tai kolmena vuotena, kai niitä bändejä nyt muitakin oli! Leonardo DiCaprionkin naama sieltä joskus tuli vastaan. Mistä pääsenkin seuraavaan aiheeseen, joka on...

2. Julisteet
Sillä kyllähän kultaturbojen ohella keskiaukeamalta löytyi julisteita ihan joka numerosta. Yleensä yksi kaksipuolinen juliste. Ja sen lisäksi vielä sellainen yhden aukeaman kokoinen posteri (ja yhden sivun kokoisia ihailijakuvia).
    Minulla tosiaankin oli tapana laittaa sinitarralla tai nastoilla julisteita huoneeseeni, kaikenmoiset tyypit seinillä viihtyivätkin, joskin erityisesti Backstreet Boys (90-luvulla) ja Tyrävyö (2000-luvun puolella), joskus Leonardo ja Titanic. Varmaan Spice Girls myös, tosin en muista yhtään Spice Girls -julistetta, mutta kai sellaisiakin on ollut.
   Ärsyttävintä julisteissa oli kyllä niiden irrotus lehdestä. Yleensä yritin kammeta julisteita niiteistään ruokaveitsellä, hivuttamalla sen niittien väliin ja vääntämällä auki. Jos onnistuin hyvin, laitoin niitit vielä kiinnikin, jotta koko lehti ei leviäisi käsiin. Toisinaan julisteet kyllä tuli vain revittyäkin irti, mutta silloin niittien tekemät repeämät saattoivat tehdä pahoja aukkoja julisteiden taitoksiin. Ärsyttävää! Mutta näiden ongelmien keskellä koitin elää ihan tavallista nuoruutta...

Idolipörssi 7/1998.


3. Bees and honey
"Dear Eki. Olen 148cm/40kg, onx ok? Olen vielä ihan lauta, ja mensut ei oo alkaneet. Onks se ihan normaalia? T. Tytsy 9v."
"Dear Eki. 170cm/60kg, onx ogei? Oon ihastunut yhteen tyttöön, mutten osaa pussata, mitä mun pitäis tehdä? Onks ihan normaalii?T. Epätoivoinen-85"
Ja Eki vastasi aina "älä kiirehti", "kehityt vielä".
   Ja niin: Netistä löytyy Dear Eki -peli, jossa voi testata, vastaisiko itse nuorten kysymyksiin oikein! Kas tänne!

4. Taskupokkarit
   Ainakin vielä jossain vaiheessa 90-lukua Suosikin välistä löytyi taskupokkareita, eli sivuja, joista saattoi leikkelemällä kasata itselleen pikku vihkosen, joka sisälsi kuvia ja tietoa milloin mistäkin starbasta. Muistan elävästi ainakin Titanic-leffan taskupokkarin, varmaan muistakin 90-luvulle keskeisistä näyttelijöistä/laulajista sellaisia oli.

Suosikki 8/1999.

Entä muistatko myös seuraavat?
* Miss Farkku Suomi -kilpailut
* jokaisessa numerossa ilmestyneen Idolipörssin, johon lukijat olivat saaneet äänestää suosikkejaan - voi sitä ilon päivää, kun oma lempibändi oli ykkösenä! Hieman jännästi myös urheilijoista oli ihan 90-luvun lopussa oma lista. Äänestys tapahtui tietysti täyttämällä lomake, liimaamalla se postikorttiin ja lähettämällä postikortti Suosikin toimitukseen. Aivan 1990-luvun lopussa Idolipörssin sivulla tosin ilmoitettiin, että äänestää voi myös sähköpostilla.
* takakannen cd-myyntimainokset, eli valtaisat cd-listat, joita saattoi tilata - kai niitä c-kasetteinakin sai :)
* suhde- ja muiden elämän ongelmien selvittelypalstan Jammun

Lisää Suosikki-asiaa tulossa myöhemmin!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ysärimuodin oudot tuulet

On aika monia vain 90-luvun muodille tyypillisiä, vähintäänkin outoja ja sittemmin maailmasta miltei kadonneita juttuja. Tässä oma listani outouksista. Ehdota lisää!

1. Pikkureput
Kätevä? Ei. Söpö? Ehkä 3-vuotiaalla. Nykyäänhän nämä on Prisman eläkeläisnaisten suosiossa. Mukavia myös Tallinnan ja muiden etelän kohteiden ryhmämatkoilla.

2. Nappiverkkarit
Eikö olekin ihana ajatus, että tarvittaessa voit repäistä housujen sivut auki, huonossa tapauksessa puoleensääreen, mutta hyvässä tapauksessa ihan pakaroihin saakka! Siinä voi sitten tuuletella ja kankaat roikkuu haarovälissä. Mutta toisaalta, ehkä niissä oli sekin idea, että lahkeet hauskasti levenevät jos ne napit avaa, koska levenevät lahkeethan olivat 90-lopulla jo muotia.
Ja kunnollisissa nappiverkkareissa oli tietysti sivussa ne kolme valkoista raitaa.

3. Tatuointi-kaulakorut
1990-luvulla oli jokin ihmeellinen vimma kaulaan laitettaviin koruihin. Siis ei kaulassa roikkuviin, vaan sellaisiin keskellä kaulaa jököttäviin pantoihin - ja tietysti hiukan tribaalitatuoinnilta näyttäviin, venyviin muovisiin pantoihin. Oikeastaan mikään ei musta näytä ysärimmältä. Ja jos on ysäribileet, niin se panta kannattaa yhdistää hopeaan paitaan.


4. Spice Girls -tolppakengät
Ei paksupohjaisissa kengissä vielä mitään, mutta sellaiset 20cm korkeat Spice Girls -kengät on kyllä ihan järjettömät! Ymmärrän nämä kengät ajan ilmiönä ja yhtenä niistä muotioikuista, joita jokainen aika kantaa mukanaan, mutta kauniina niitä en kyllä vieläkään suostu pitämään.

Spice Girlsin Baby Spice, Emma.

Korkeat pohjat ja Mel B:llä trendikäs takki+alusvaatteet-combo.

5. Bikinit + pitkä takki

...No jollei ihan bikinit, niin ainakin pienen pieni napapaita ja mikroshortsit. Tällaiset vaatteet olivat erityisesti Spice Girlsin Mel B:n mieleen. Ja pitkä takkihan (saattoi olla myös hihaton, siis liivi) on ihan oikeasti PITKÄ. Nilkkoihin saakka. Jännittävä, eksoottinen yhdistelmä paljastavuutta ja peittävyyttä. Ja se takkihan ei sitten saanut olla kiinni. Suosittuja Mel B:n lisäksi monien muiden naisartistien päällä. Ja hei niin: takin ja alusvaatteiden on oltava mielellään samaa sarjaa.

Vengaboys: Boom, boom, boom, boom!! -kansi. Biksut ja takki toisena oikealla. 
Ja vielä hopeana.

Lisää korkeita pohjia ja tuo Mel B:n takki ja alusvaatteet. 
Erityishuomiota kannattaa kiinnittää myös hohtaviin vaatteisiin, Gerin karvapuuhkaan ja Mel C:n muovisennäköisiin housuihin (hänen yläosansa on tietysti läpinäkyvä).



6. Piikkihiukset
Eli geelillä piikeiksi muotoillut, useimmiten miesten (oik. poikabändin jäsenen) hiukset. Esim. Fiven Scott tai XL5:n Tontsa. Übertyylikäs, mutta ehkä hankala nukkuessa?

XL5:n Tontsa.

(Kirjoitusta on päivitetty 28.3.2012)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

90-luvun leluja, osa 2

Edellisessä osassa esittelin lähinnä kuvia Brion vuoden 1992 suuresta lelukirjasta. Nyt on siis vuorossa vuoden 1995 katalogi (ja valitettavasti muiden vuosien katalogeja minulla ei ole, ei ainakaan tällä hetkellä). Näiden vuosien lehtiset pitävät omasta mielestäni etupäässä sisällään kovin samanlaisia leluja - eivät samoja, mutta ei niissä suuria trendimuutoksiakaan ole.

Sky Dancers -nuket

Tämä on aika outo lelu: siis vetämällä narusta tuo keiju lähtee lentoon ja lentää sitten jonkun matkan levittäen siipensä. Ja siinä se. Tavallaan erikoisia leluja (näitä en muista monillakaan olleen; pikkusiskollani taisi olla tuollainen delfiini-alustalla oleva, tai sitten joku toinen malli), mutta niiden hinta ei kuitenkaan yllä ihan Barbeihin saakka. Minusta nämä sopivat paremmin koristamaan leluhyllyä kuin kunnon leikkeihin, mutta ehkä olen jo ihan liian vanha sanomaan tästä mitään :)

Ja kuinka moni muistaa vielä bambukarhut?

Bambukarhut-hahmoja: figuureja, avaimenperiä ja pehmoleluja.


Itse muistan nämä Bambukarhut lähinnä vain tv-sarjasta (1995-1996), sekä siitä, että jossain vaiheessa kaupasta sai Bambukarhu-jogurttia. Tällaisia hahmoja en muista nähneeni livenä koskaan.  Itse en ollut bambuskojen suurin fanittaja, ne olivat vain yksi tv-sarja muiden piirrettyjen joukossa. Se on kyllä sanottava, että sarjassa nämä tyypit yrittivät  pelastaa maailmaa, ja sehän on aina hieno juttu! Kyllä lastenohjelmissakin saa olla tiedostavuutta.

Ja sori, tämä ei liity sinänsä tähän leluteemaan, mutta pakko linkittää tämä:


Bambukarhujen piirrossarjan alkutunnari.

Ja 1990-luvulle sopivasti tuon alkutunnusmusiikin laulaa Aikakoneen Sani :)

Mutta takaisin asiaan eli niihin leluihin.

Carina-nukkeja.

1990-luvulla Barbit olivat vielä aika kalliita leluja, ainakin siihen verrattuna, että nykyään tavallisen perusbarbin voi saada kaupasta alle 10 eurolla. Muinoin ne hienoimmat erikois-Barbiet olivat useamman sadan markan arvoisia. Kenties siitä syystä, tai varmaan ennemmin ihan vaan barbien järjettömän kokoisen suosion vuoksi, markkinoilla oli läjäpäin erilaisia nukkeja, jotka olivat kuin barbeja, mutta eivät ihan. Tässä kuvastossa tätä kategoriaa esittävät intiaanihahmoiset nuket ja sitten nämä kuvan Carina-nuket.  Tämän asian suhteen monet varmaan olivat erittäin tietoisia siitä, mikä on Se Oikea Barbie ja mikä on vaan Steffie, Sindy tai Carina tai joku muu. Toisaalta kaikki mahdolliset nuket luultavasti otettiin yhtäläisesti mukaan leikkeihin, vaikka sankaritar olikin itse Barbie.

Kuvassa vasemmassa reunassa on tuollainen erittäin pitkähiuksinen Hilarious Hair -nukke. 1990-luvun alkupuolella muotiin taisivatkin tulla erityisen pitkähiuksiset barbiet. Sellaisen mainos löytyy muun muassa vuoden 1992 lelukuvastosta. Carinat tulevat perässä.


Liddle Kiddles -sydänrasianuket.



Pientä nukketilpehööriä. Vaikka onhan se ihanaa, jos voi kantaa kaulassa sydänrasiaa, jonka sisällä on muutaman sentin kokoinen pitkähiuksinen nukke. Siskolla oli tällainen.

Ja lopuksi muutama peliasia.


Junior Bosse Bulldog -peli.



Sega ja pelejä: Batman forever, Asterix, Fifa '96, NHL '96 ja F1 Championship Edition.



perjantai 23. maaliskuuta 2012

Jo kadonneita tv-ohjelmia 90-luvulta

Tässä lyhyt listaus muutamista 1990-luvun tv-sarjoista, joita ei sittemmin (tai ainakaan enää 2010-luvulla) televisiossa nähdä. Muistatko seuraavia?

Tv-visailuja ja kilpailuja:
* Onnenpyörä
* Megavisa
* Me kastelijat
* Hugo
* Speden spelit
* Gladiaattorit
* Kymppitonni
* Mitä maksaa?



Juonellisia tv-sarjoja:
* Blondi tuli taloon
* Ihmeidentekijät
* Isojen poikien leikit
* Beverly Hills 90210
* Villi pohjola
* Kuuma piiri
* Twin peaks
* Viiden juttu
* Metsolat
* Niin sanottu elämäni
* Ruusun aika
* Kolmas kivi auringosta
* Hynttyyt yhteen
* Sydän toivoa täynnä
* Tohtori tuli kaupunkiin


Muita ohjelmia:
* Hyvät herrat
* Iltalypsy
* Napakymppi
* Vintiöt
* Passi ja hammasharja
* Bon appetit
* Joka kodin asuntomarkkinat
* Sunnuntaivekkari
* Kokkisota


torstai 22. maaliskuuta 2012

90-luvun vaatteita: Hopeaa upeaa

Miettiessäni 90-luvun vaatemuotia en oikeastaan aluksi muistanut kiiltävien vaatteiden osuutta, mutta sittemmin olen törmännyt erilaisiin heijastaviin, kiiltäviin ja glitterisiin vermeisiin useasti. Mitä metallinhohtoisempi, sen parempi. Erityisen suosittuja pienen pienen tutkimusretken perusteella ovat olleet hopeat vaatteet. Ja juu, mullakin oli musta-hopea-paita. Selkä ja rintamus mustia, hihat hopeat. Super trouper upeeta. Ja niitä hopeita vaatteita on ollut vähän kaikkien päällä. Lopuksi todistusaineistoa.

Mascara-yhtyeen Kveeni. Sininen, hyvin muoviselta näyttävä mekko ja hopeinen turkistakki.

Aikakone ja hyvin tuottoisan näköiset Tähtikaaren taa -levyt.

Vengaboysin video "We like to party! (Vengabus)"
Britney Spearsin video "I was born to make you happy"

Ja aina meillä on tämä kokovartalojakkupukuun pukeutunut tyttö Macarena-videosta:

Kuvat musiikkivideosta Los del rio: Macarena

Mutta ilmeisesti tämä metalli-hopea-asia on sellainen säilyttämisenarvoinen, koska vaatekaupoista on viime aikoina alkanut löytyä entistä enemmän hohtavia vaatteita, metallinhohto tekee paluuta. Omaan kaappini ne mitä todennäköisimmin eivät koskaan tule löytämään tietään (katsotaan parin vuoden kuluttua miten kävi).

Ja luulitko, että tää hopeavillitys olisi ollut vain naisten (ja Aikakoneen Alexin ja Makin) juttu? Noup. Osasivat ne miehet suuressa maailmassakin.

Aaron Carterin avaruus-tekno-meininki. Muotia se tämäkin.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

90-luvun teknisiä leluja

Tämä menee helpoiten pelkkää linkkiä vilauttamalla. Eli siis "Flashback: 20 Tech Toys We Heart From The '90s".

Blogaus esittelee 20 ysärilelua ja -vempainta. Mukana niin meillekin tutut tamagotchit ja Nintendo 64 kuin myös joitain ehkä Suomessa tuntemattomampia leluja.

Spice Girlsien Istanbulin keikka

Kun oli nuori, niin... No, monia asioita.

Kun olin nuori, Spice Girls oli hirmuisen suosittu. Kun olin nuori, oli vhs:t. Ja kun olin nuori, meillä oli vhs:llä tv:sta nauhoitettuna kaksi Spice Girlsien keikkaa. Toinen oli Istanbulin keikka vuodelta 1997 (se julkaistiin silloin aikanaan myös ihan virallisella vhs:lla, ties vaikka dvd:lläkin). Ja toinen oli joku muu, uudempi keikka. Siinä meinaan Geri ei enää ollut mukana.

Ja kuinka niitä katsottiin! Ja kuinka piirsinkään kuvia Spaissareiden jäsenistä sen vhs:n perusteella. Keikka oli musta aivan ihana, itse musiikin ja faniuteni lisäksi siksikin, että maustetytöt vaihtoivat keikalla vaatteita melkein jokaisessa välissä.  Ja tytöt olivat tietysti niin nättejä ja ihania, Emmalla upeat (no, nykyisellään ehkä "upeat") latvoista pinkeiksi värjätyt hiukset ja Mel B:llä ihan muuten vaan värikkäät hiukset.

Ja juuri huomasin, että keikasta löytyy YouTubesta paitsi pätkiä, myös ihan koko keikka! Aww ^^ Laadultaan tuo video on suunnilleen samaa luokkaa kuin se 67 kertaa edestakaisin kelattu ja väännetty veehooässäkin.


Ja vaikken ole nähnyt tätä performanssia 1990-luvun jälkeen, on hämmentävää miten hyvin muistan kaiken silti. Onhan tätä katsottu! Voin meinaan sanoa, että välillä menee kylmät väreet pitkin käsivarsia.

Onkos tää kellekään muulle tuttu entuudestaan?

PS. Sitä en kyllä muistanut, että Spaissareilla oli niin paljon huonoja biisejä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tällä kertaa vain pieni linkki, mutta sitäkin hauskempi:
Eli käy jookos katsomassa naurettavia kuvia 90-luvun poikabändeistä.
http://www.buzzfeed.com/mjs538/45-ridiculous-pictures-of-boy-bands

Tämän kohdalla nauroin jo ääneen:


Miten Lance voi näyttää tuolta? Ja miten ihmeessä mä voin tietää sen nimen?

maanantai 19. maaliskuuta 2012

90-luvun leluja, osa 1

Vaikka Suomi olikin 1990-luvun alussa taloudellisesti hyvin huonossa tilanteessa ja lama kesti useita vuosia, lähes milleniumiin saakka, ei ysärillä mahdollisesti koettua "puutetta" voi varmasti verrata vaikkapa isovanhempiemme aikaan. Itse en muista lapsuuteeni olleen mitenkään köyhä tai huono, vaan kaapit notkuivat leluja ihan tarpeeksi, ja metsässä juostessa tärkein leikkikalu oli lopultakin oma mielikuvitus.

Mutta olihan niitä lelujakin! Useat 90-luvun leluista eivät tietenkään ole leimallisesti vain 90-lukulaisia kuin ehkä vain meidän aikakauden lasten mielessä. Legoja rakennettiin ja barbeilla leikittiin jo vuosikymmeniä aiemmin. Mutta kyllä: barbeilla oli ysärivaatteet ja lego-ukkelit eivät välttämättä vielä 80-luvulla surffanneet, eivät ainakaan samanlaisilla laudoilla!


Suuri Lelukirja 1992 ja 1995.

Lapsuudenkotini varastosta löysin vaikka mitä aarteita, etupäässä vuosien 1992 ja 1995 lelukuvastoja :) Joskus on onni, että kaikki pitää säästää ja vain harvan hippusen voi heittää pois. Vaan nyt asiaan: eli ne lelut. Tässä huippupaloja vuoden 1992 lelukirjasta.


Fisher Pricen leluja.

Kyseinen merkki pitää sisällään vaikka ja mitä, mutta lopultakin hyvin samantapaisia leluja. Monilla niistä on jonkinlainen opetuksellinen funktio, kuten nyt vaikka tuolla kuvan kassakoneellakin, sellainen meiltäkin taisi kotoa löytyä.

Tiny Toons -pehmoleluja ja Gogo-koira.




Keittiöleikkeihin. Näitäkin kotoa löytyi. Hella tosin oli keltaisen sijaan kirkkaanpunainen.

Cupcake-nuket.

Nämä "kakkunuket" olivat hauskoja: nuken hameen pystyi kääntämään ylös, jolloin nukesta tulikin cup cake! (vaikka en minä 1990-luvulla tosiaankaan ollut kuullutkaan sanaa cupcake. Miksi lie näitä sitten sanottiin...)Tällainen taisi olla vain yhdellä ystävälläni, mutta olenpa siis saanut kuitenkin olla näiden kanssa niin läheisissä väleissä, että muistan nukkejen muovisen mekon tuoksuneen aina tietynlaiselle makealle.


Lundbyn nukkekoti, klassikkolelu.


Tällainen nukkekotikin löytyi. Se ei kyllä ollut 90-luvun talo, vaan jostain meille vanhana ostettu. Muistan äitin tapetoineen seinät uudelleen vaaleammilla ja vähemmän 70-lukua henkivillä kukkakuoseilla. Myöhemmin se on vähän harmittanut, koska ne vanhat tummat kukkatapetit olivat aika hienot! Nukkekodin sisustus oli kyllä myös hyvin kokoomahenkinen. Muutamia vanhoja huonekaluja taisi tulla talon mukana meille leikkeihin, mutta pääosin niitä haalittiin kirpputoreilta, uutena meillä oli tuskin mitään, mutta mitäpä lapsi siitä olisi ymmärtänyt, ja vaikka olisikin, niin tuskin asia olisi haitannutkaan. Ja äiti ompeli nukkejen vuoteeseen peiton, samasta kankaasta kuin meillä oli olohuoneessa sohvanpäällisiä.

Ja loppuun vielä hieman poikamaisempia leluja, joista minulla ei sinänsä ole oikeen mitään henkilökohtaisempia kokemuksia.


Captain Planet.


Turtles.


Transformers.

Mutta en minä ihan pelkkä nukkejenkanssaleikkijä lapsuudessani kuitenkaan ollut. Lempileluja olivat nimittäin legot; Turtles oli jossain vaiheessa Prätkähiirten ohella hyvinkin katsottu tv-ohjelma. Varsinaisia action-leluja meillä tai mitä tyttövaltaisimmalla ystäväjoukollani ei kuitenkaan ollut. Meni siinä sukupuoleen kasvatus siis oikeen kivasti.

Kirjoituksen kaikki kuvat ovat Brion vuoden 1992 Suuresta Lelukirjasta. Lehtistä on ilmeisesti jaettu ilmaisjakeluna kotitalouksiin.



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Yhden hitin ihme - Fake

Luulitko ehkä, että muusikoiden alkuja etsivät tv-ohjelmat olisivat jotain uutta? Musiikkikilpailuja on toki näytetty tv:ssä vuosikymmeniä, niistä ensimmäisistä Euroviisuista alkaen Syksyn säveleen saakka. Mutta kyllä uusia kykyjä haettiin jo ennen Idolsiakin! (Tai muistat ehkä, että ennen Idolsia Suomeen rantautui Popstars-formaatti, joka loi Gimmelin ja toi pinnalle sellaisiakin staroja kuin PMMP ja Jenni Vartiainen... Toista kautta ei ehkä voikkaan pitää ihan niin onnistuneena.)

1990-luvun loppupuoliskon ensisijainen musiikkiohjelma oli tietysti MTV3-kanavan arki-iltapäivien Jyrki. Jyrki-perhe oli sikäli laaja, että sunnuntaisin saimme nautti Jyrki Countdown -listoista ainakin Tea Kalifan juontamana - ja sitten oli tämä Jyrki Hit Challenge. Sen juuret olivat kylläkin jo 1970-luvun Popyhtyeiden mestaruuskisoissa ja 1980-luvun Rockin Suomenmestaruuskisoissa, kun vuonna 1998 kilpailu muuttui Hit Challengeksi. Ei kyllä sekään lento kestänyt kuin muutaman vuoden.

Hit Challengen voitti vuonna 1998 yhtye nimeltä Fake, mikä kyllä sittemmin jäi aikamoiseksi flopiksi. Vai ootteks kuulleet siitä paljon? Tuskinpa. Yhtye voitti kilpailun yleisöäänestyksen ja levytti yhden levynkin (Internet-rakkautta - täytyy kyllä antaa propsit ajankohtaisuudesta sikäli, että nettihän breikkasi juuri näihin aikoihin). Elämään Fakelta on jäänyt (onneksi?) vain yksi kappale, se sama joka toi voiton kilpailussa. Ja sen nimihän oli Kylmä. Ja juu, kyllähän se kuulostaa aika alkeelliselta, mutta ei se minua vuonna 1999 estänyt tästä pitämästä tai ostamasta Internet-rakkautta. Nykyään levyllä saattaisi melkeinpä olla jo nostalgista antiikkiarvoa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Voi vohvelin voimaa!

Ala-asteella tehtyjä käsitöitä löytyy omista kätköistä vieläkin joitain, vaikka osa onkin varmasti jo ehtinyt kokea luonnollisen kuoleman (oh, so sad). Kaikenlaisista pehmoeläimistä ja mollamaijoista haluan kiinnittää huomion ihan toiseen käsityöperinteeseen: vohvelikankaaseen ja aina niin ihaniin kirjottuihin erilaisiin kuvioihin. Vohvelikangas on ollut kova juttu ala-asteiden käsityömarkkinoilla vuosikymmeniä, ja jumppakassit ainakin 80-luvulta:

kuva Henna-Kaisa Sivosen kirjasta "Kasarikirja",  2008 - tässä siis 1980-lukulainen käsityö.

Oma jumppakassini 1990-luvun puolivälistä.

Tutunnäköinen jumppakassi, eiks vaan? Ainakin meillä ala-asteella, oletettavasti ekatokaluokalla ommeltiin ja tehtiin tällaiset. Oma jumppapussini oli vaaleanpunaista (tietysti) vohvelikangasta. Parsinneulalla kankaan neliöihin vedeltiin kaikenlaisia kuvioita erivärisillä puuvillalangoilla. Helpointa oli tietysti tehdä vain suoraa raitaa, koska ne kaikki muut kuviot vaativat vähän enemmän hahmotuskykyä, eikä sillä ihan kaikkia ollut siunattu. Luulenpa, että jumppapussiin näin kirjattiin myös omat nimikirjaimet. Ja kaiken kruunasi "kiristysnauha", joka tietysti oli monivärinen ja jotenkin hienosti kieputettu.

Ja voilá!

En kyllä tiedä, käytinkö jumppapussiani koskaan.

Vohvelikankaasta saatettiin toki tehdä muutakin kuin vain niitä jumppapusseja, esimerkiksi pyyhkeitä ja tyynyjä. Omista arkistoista löytyi tällaista vohvelikangastaiturointia:



Tätä rahapussia en ole koskaan käyttänyt, koska se pysyy niin kamalan huonosti kiinni, vaikka onhan tuo muuten ihan nätti. Monenlaisia kuvioita olenkin siihen saanut väännettyä. Noitten kanssa oli kyllä oikeasti kieli keskessä suuta, koska jotenkin oli vain vaikeaa hahmottaa, miten sitä lankaa nyt oikeen pitikään laittaa menemään. Ehkä olisin vieläkin hiukan hämmentynyt!

Tehdäänköhän vohvelikangaskäsitöitä alakouluissa edelleen?

Keskustelua pujottelusta ja muusta löytyy muun muassa täältä. Jos vaikka joku haluais kokeilla ;)
Jos haluat lukea enemmän eri vuosikymmenien koulukäsitöiden perinteistä ja muodeista, suosittelen Raija Mannisen artikkelia Käsityötuntien kuudenkymmenen vuoden turhaumat (pdf-tiedosto).

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Erään laulun anatomia

(Tai ehkä taisin luvata otsikossa hiukan liikaa.)

Aikeenani kun on vain selvittää suhdettani erääseen kappaleeseen ja yhteistä taipalettamme.

Aloitetaan siis alusta. Oli 2000-luvun taite. Cd-levyt olivat kovasti yleistyneet, mutta minulla oli vielä paljon c-kasettejakin. Etupäässä nauhoitin niille musiikkia radiosta, radio Mafiasta tietenkin. Ärsyttävää oli tietysti se, että toimittaja puhui aina kappaleen päälle, joko alussa tai lopussa. Niinpä c-kasettini olivat epämääräisiä kokoelmia kappaleita, jotka vaihtuivat toisiinsa tosiaankin lennosta.

Ja eräälle c-kasetille olin tallentanut kappaleen, josta kaiketi pidin, koska sen olin nauhoittanut. Jostain syystä se jäi mieleeni elämään, vaikka en koskaan tiennyt, mikä kappaleen nimi oli tai kuka sen esitti. Tuskin kappale edes oli kasetilla ihan kokonaan. Välillä nykyäänkin olen miettinyt, että mikähän kappale se mahtoi olla ja on niin pirun harmillista, etten tulisi sitä varmaankaan koskaan jäljittämään, koska en muistanut edes kappaleen sanoista mitään! Muistan vain toimittajan alkaneen puhua kappaleen päälle sen lopussa, mutta ei tietenkään kappaleen nimeä tai esittäjää, ja tietysti siitä pian alkoi sitten jo uusi kappale, joten ei siitäkään ihan johtolangaksi ollut.

Vaan mutta hei, elämä toi lopulta ja ihan muissa yhteyksissä luokseni ratkaisun. Kävi nimittäin ilmi, että kappale oli eräänlainen cover. Olin pitempään kuolannut levykaupassa 80-luvun hittejä sisältävää viiden levyn kokoelmaa, ja lopulta tammi-helmikuun taipaleilla sen ostinkin. Levyä kuunnellessani eteen tuli (muistan kyllä tarkkaan missä olin ja mitä tein, kun sen kuulin) kappale, jonka teemasta ei voinut erehtyä: sama kappale! Tai siis oikeammin kappaleen sample oli samanlainen, vaikka muutoin kyseessä oli aivan eri sortin biisi. Tämä kasarihitti oli jopa niinkin merkittävän artistin, kuin The Jacksonsin - eli siis Jackson 5! Sävellyksestä onkin aikoinaan osaltaan vastannut itse Michael Jackson... Pienoisella haulla löysin listan heidän kappaleestaan Can you feel it (1981) tehdyt coverit, ja paria kokeiltuani osuin vihdoin oikeaan.

Kappaleissa on täysin eri sanat, mutta teemasta ei kerta kaikkiaan voi erehtyä. Tämä cover, eli The Tamperer feat. Mayan esitys Feel it, on tyylillisesti ysäriä kun esikuvansa on kasaria. Ja voi sitä ilon määrää, kun huomasin vihdoin ja viimein, omalla tavallaan yli kymmenen vuoden hakemisen jälkeen, löytäneeni jotain kauan sitten kadottamaani. Aika ei oikeastaan ole tehnyt tepposiaan: pidän Feel it -kappaleesta edelleen! Ja nimenomaan tästä vuoden 1998 "coverista".

Minkälainen hitti tämä Feel it oli aikanaan, siitä en osaan sanoa lähinnä sen olleen hyvin suosittu ainakin Britanniassa - ja YouTubessa videolla on noin 600 000 katsojaa, mikä on ihan kivasti, muttei tietenkään läheskään niin paljon kuin ajan muilla suurilla hiteillä. Ja mitä maailmanlaajuisesti on tehty ei tietenkään kerro kappaleen suosiosta Suomessa juuri yhtään mitään. Toisaalta tästä coverista on vielä tehty lukuisia remixejä ja muita versioita, ja laulu lienee muutenkin soinut enemmän klubeilla kuin radiossa. Kaiken kaikkiaan varmastikin kertoo The Jacksonsin muusikoiden älykkyydestä ja taitavuudesta, kun ovat onnistuneet luomaan jotain niin kutkuttavaa ja ajasta toiseen (ookoo, vasta 30 vuoden ajan sentään) ihmisiin tarttuvaa rytmiä.  Omalta osaltani on sanottava, että kappaleessa on paljon sellaista, mistä pidän kappaleissa ihan muutenkin: selkeä, tarttuva ja hyvin melodinen teema ja vahvasti nostettuna esiin joitain soittimia, jotka eivät ole (sähkö)kitara. 

Selkeästi 90-lukua kuvamaailmassaan ilmentävä musiikkivideo on musta myös ihan mukava, erityisesti sen videon tarinan lopun juonenkäänteen vuoksi :)


The Jacksosin Can you feel it onkin sitten jo ihan eri sfäärien kauraa, katsokaa vaikka (eikä millään huonolla tavalla kylläkään)! Ilmeisesti videota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista.


Minä jään tänne iloisena hengaamaan... :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hey, Macarena!

Alunperin jo vuonna 1993 Los del Rio -yhtyeen julkaisemasta Macarenasta tuli maailmanlaajuinen hitti vuonna 1996, kun ihmiskunta pääsi nauttimaan kappaleen tempaavuudesta englanninkielisine sanoineen. Kappaleeseen jäi espanjaa vain hiukan, lähinnä kertosäkeeseen.
Dale a tu cuerpo alegria Macarena

Que tu cuerpo es pa' darle alegria y cosa buena

Dale a tu cuerpo alegria, Macarena

Hey, Macarena!
Kappale oli suositumpi kuin olisin muistanutkaan, wikipedian mukaan se nimittäin oli Yhdysvalloissa Bilboard-listalla ykkösenä neljättä kuukautta eli 14 viikkoa, ja koko listalla jopa 15 kuukautta! Itse olen varmasti kuunnellut Macarenaa ja tanssinut sitä, vaikka tarkkoja mielikuvia tapauksista ei olekaan. 

Lähinnä kappaleen musiikkivideon avulla kappaleen ohella maailmalle levisi lauluun kuuluva yksinkertainen tanssi. Kappale oli tarttuva ja tanssi helppo, joten ei ihme, että monet meistä aikakauden ihmisistä osaavat liikkeet yhä, vaikka se espanjakielinen kertsi ei menisikään ihan niin sulavasti. Tanssiliikkeet havaittiin varmasti erittäinkin koukuttaviksi, sillä paria vuotta myöhemmin Spice Girlsin toisen pitkäsoiton Spiceworldin Stop-kappaleeseen liitetyt tanssiliikkeet olivat niin kovin samanlaisia, ainakin minun mielestäni. Ja Las Ketchupin Aserejé nyt tietenkin kuuluu myös samaan sarjaan. Aikanaan osasin Spaissarien tanssimuuvit Macarenaa paremmin, Aserejé meni vähän ohi, vaikkei siltä millään vuonna 2002 voinutkaan välttyä.

(kuvat musiikkivideosta Los del Rio: Macarena)

Macarenan musiikkivideo on mielestäni mitä oivin ajankuva, sillä videossa keikuttelevat ja laulelevat tytöt tulevat vaatteissaan antaneeksi perin kattavan otoksen vuoden 1996 tienoon naistenmuodista! (ja meikkityylistä ja kampauksista kyllä myös.) Pirullista kyllä, kappale jää edelleen helposti mieleen soimaan.

Itseeni iskevät (voi herranpieksut -akselilla) erityisesti musta karvainen "puuhka", navan yli tulevat minihameet, tumma huulipuna sekä hopeanhohtoinen jakkupuku. Ja on noi muoviset kirkkaanvihreät housutkin aika nostalgiset. Nice!

¡Y ahora bailamos!


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Meillä radiossa soi aina...

Siirryin jossain vaiheessa kuuntelemaan YleX:n sijaan Radio Suomea, ja ehkä viihdyttävintä musiikkia siellä ovat 1990-luvulta tutut popiskelmät, jotka vievät mut suoraan takaisin lapsuuteen ja ala-asteikään. Iskällä oli aina autossa radio päällä ja keittiössä usein myös, siellä kuului aina Salon oma radio, kasikasikakkonen. Istuttiin auton takapenkillä, minä aina oikealla ja pikkusisko vasemmalla puolella, autot ehkä vaihtuivat, mutta järjestys oli sama. Ajoimme Lehmijärvelle uimaan koko kesän, iskällä kun oli vuorotyö, pölisevää hiekkatietä jolla kuuli pikkukivien rapisevan auton pinnoilla, sisällä autossa oli kuuma ja sitä kuumempi iltapäivällä kun ajoimme takaisin kotiin. Yhdessä autossa meillä takapenkillä oli ikkunoissa sellaiset alasrullattavat, mustat aurinkoverhot. Käytössä kuluneet, tietysti.

Menomatkalla arvuuttelimme kuinkahan täynnä parkkipaikka on juuri tänään, pitkältä tuntuvan tien päästä aukesi vihdoin järvi ja veden tuoksu, ranta kuhisi ihmisiä. Sauna oli ilmainen ja sen edessä oli vesisanko johon piti kastaa jalat, jotta hiekkaa ei kulkeutuisi sisään saunaan. Lapsille saunan suosituimmat paikat olivat ne juuri oven edessä, joiden vieressä oli ikkuna josta saattoi katsoa ulos rannalle. Pesutiloissa tuoksui sauna ja järvi, vesi kohisi putkistossa. Jäimme rannalla aina samalle paikalle. Kioskin jäätelövalikoima oli aika sama, kuin nykyäänkin: tuuttera ja mehujäätä. Takaisin tullessa en laittanut kenkiä jalkaan kun jalat olivat vielä märät, niihin tarttui hiekkaa pieneltä kävelymatkalta, ja se hiekka kuivui automatkan aikana.

Ja ne kappaleet: 

Autossa soi esimerkiksi (osaan olen linkittänyt youtube-videot)
* Janne Hurmeen Tinasormus, "Tuhkaa, timantteja, sun kai pitäis saada, minä annoin tinasormuksee-een" (tämän kappaleen olin aivan kokonaan unohtanut, mutta kun se soi radiosta, osasin sanat! Ei mitään järkeä. Nuo hiukan kansanmusiikkimaiset viulut ja aika napakat rummut kuulostavat melkein hyviltä.)
* Essi Wuorelan "Hei me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina" ( Itsestään laulusta on sanottava, että vaikka laulu muuten onkin ihan tuttu, en yhtään muistanut tuota kitaranrämpytysteemaa, joka tässä soi kaikissa väliosissa. On aika hassua huomata "vanhoista tutuista" kappaleista sellaisia uusia juttuja, joita ei jostain syystä vaan muista.)
* Kikan Sukkula Venukseen 
* Joel Hallikaisen Kuurankukka (josta myös haluan sanoa kaksi huomiota. Ensimmäinen liittyy siihen, että alun kitaroissa soi mielestäni tosi selvästi 60-luku! Hih. No toinen muisto liittyy kirjasarjaan Hullu luokka [kirjoittanut Kaisa Ikola], jonka luin ala-asteiässä monta kertaa läpi. Eräässä kirjassa luokan Herbert-niminen poika joutuu jonkun ihme sekoilun jälkeen laulamaan meinaan tätä Kuurankukkaa suoraan radiolähetykseen. Ja se laulu menee toki aivan väärin sanoin...)
* Miljoonasateen "Viissataakuus ikkunaa tässä talossa on kaikkiaan"
* Leevi and the Leavingsin "Oli poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Roomeo vai Juulia" ja monen monta muutakin Leevin kappaletta.
* Ehkä jopa Lambada.
* Ja tietysti myös J. Karjalaista ja Lapinlahden lintuja.

Mille musiikille vanhempanne teidät altistivat? Millaisia sointuja kiiri radiosta?

PS. Siirtymiseni Radio Suomeen on oikeastaan aika iso juttu. Niin kauan kuin muistan, ainakin 10-vuotiaasta asti ole kuunnellut Radio Mafiaa ja sen seuraajaa YleX:ää. Radiomuistoja tulossa lisää myöhemmin :)

(kirjoitus on aiemmin, joskin eri muodossa, julkaistu toisessa blogissani 27.9.2011)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Se eka

Hieman 1980-luvun puolivälin jälkeen syntyneenä en ole vielä kovin vanha tai keski-iän kriisissä, mutta viime vuosina jonkinlainen vanhojen muistelun huuma on silti nostanut elämässäni päätään. Idea tämän blogin perustamiseen väijyi mielessä jonkinaikaa, sillä niin sanotun "yleisblogini" lisäksi olen jo pitkään hamunnut itselleni jonkinlaista spesifimpää kirjoitusfoorumia. 
   Olen mielessäni visioinut teille ja itselleni blogin, jonka teemoja voivat olla kaikki ne, mieluiten yleiset ilmiöt, jotka liittyvät omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni: 1990-luvulta ja 2000-luvun alkuun. Toivoisin voivani tavoittaa havainnoillani ja nostalgiapäisyydelläni jotain yleispätevää, sillä olinhan vain yksi niistä tuhansista tuon ajan lapsista. Tatutointikaulanauhat, musiikin nauhoittaminen Radio Mafiasta suoraan c-kasetille, ekat superpitkähiuksiset barbit, koulun diskon hitaat, joulujuhlanäytelmät, Suosikin kultaturbon megajulisteet, Jyrki arki-iltapäivinä ja vihreä Smurffi-limsa lasipulloista.

   Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!

   PS. Blogin nimi tulee tietenkin Nuoruustango-kappaleesta. Vaan meidän ysärilasten osalta tangot oli tangottu jo vuosikymmeniä sitten, me tanssimme Macarenaa!

(kuva on musiikkivideosta Los Del Rio: Macarena)