Miten maailma makaa? Listapoimintoja viikolta 28, osa 3

Armas vuosi 1997, johon hyvin monet omat ysärimuistoni tuntuvat tiivistyvän kuin vesiytimet taivaan pilvissä. Leirikoulun diskot on tanssittu jo toukokuussa ja kesällä tuttuun tapaan elän puoliksi uimarannalla, puolittain kotimetsässä. Leikin ja saan pisamia olkavarsiin. Tv-kanava Nelonen aloittaa toimintansa. Perussuomalaiset valitsee Timo Soinin puheenjohtajakseen kesäkuussa. Loppukesästä räjähtää, kun Michael Jackson konsertoi metallinhohtoisessa puvussaan Helsingissä, ja tätini on häntä katsomassa tuhansien muiden tavoin.

Vuonna 1997 näyttää tulleen tavaksi se, että samat kappaleet ovat pidempiä aikoja singlelistan ykkösenä. Apulanta alkaa olla tosi iso nimi:  se saa yhteensä yksitoista listaykkösviikkoa singlelistalla kolmella eri kappaleella. Kesällä kuunnellaan Matoa. Jotta saataisiin sataprosenttinen ysärikokemus, on syytä kuunnella tämä musiikkihelmi live-esityksenä Jyrkissä :)


Vuonna 1998 vuosikymmenen loppu alkaa häämöttää, mutta vielä on kesää jäljellä. Heinäkuun alkupuolella Taleban kieltää Afganistanissa niin videot, televisiot kuin satelliittiantennitkin ja voi kuinka kaukana se maailma on meistä.

Voi vaikuttaa tylsältä, mutta Apulanta oli erittäin suuri nimi myös vuonna ysikasi, ja listoja katsellessa he oikeastaan ansaitsisivat jopa oman postauksen yksin listamenestyksestään tänä vuonna: Teit meistä kauniin on ensin putkeen KOLMETOISTA VIIKKOA listaykkösenä kesäkuun lopulta syksyyn saakka. Saman Levy-yhtiön (eli Levy-yhtiön) Tehosekoitin katkaisee mahtavan voittokulun viikolla 38, mutta Apulannan kuuntelijat eivät hätkähdä. Teit meistä kauniin palaa listaykköseksi vielä kuudeksi viikoksi. Sama sinkku on siis 19 viikkoa listaykkösenä, joten tätä voinee jo pitää yhtenä vuoden suurimmista kappaleista. Näillä ostomäärillä luulisi läpyskän löytyneen aika monen kotoa.

Ja on sanottava, että kappale on ihan oikeasti näin särisevä,
ei johdu kuuntelijasta tai YouTubesta tämä.

Ja viimein olemme päässeet vuosikymmenen viimeiseen kesään. On vuosi 1999 ja milleniumhuuma uhkaa jo Suomeakin, mutta aurinko paistaa edelleen. Vrouw Maria -hylky on juuri löydetty ja Suomesta on tullut EU:n puheenjohtajamaa. Kalervo Kummola ja Teemu Selänne kolaroivat. Jälleen yksi Kennedy menehtyy onnettomuudessa Yhdysvalloissa.

Vuosikymmenen aikana moni on ehtinyt tehdä tuttavuutta niin kännykkään kuin tietokoneeseenkin.  Musiikin suhteen maailma on muuttumassa sikälikin, että suomalainen musiikki on breikkaamassa maailmalla aivan uudella tavalla. Meillä on HIM, Darude ja Bomfunk MC's. Mieleni olisi tehnyt postata tähän joku vuoden muista suurista hiteistä (esimerkiksi Lou Began Mambo number five tai Eiffel 65:ta tai Aikakonetta), mutta koska idea on seurata vuosia yhden viikon kautta, niin mennään sillä, mikä oikeasti listaykkösenä olikin: Madonna. Joulun tienoilla se HIM:kin olisi viimein noussut listaykköseksi megahitillään Join me. Oi joi, jännittävät ajat!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikaopas: 90-luvun teemabileet

Ysäri-tietovisa

Lelukirja, aika varma joulun merkki

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

90-luvun korut: papukaijat, tarrakorvikset ja kaulapannat

Suosituinta musiikkia elokuussa 1997

Anttilan syysmuotia vuodelta 1993

Omo-info, kuinka voin auttaa?